My Frenchie

Olen varmaan muutamassa sivulauseessa maininnut, että yksi parhaista ystävistäni on ranskalainen. Tapasimme nelisen vuotta sitten Vaasassa, jolloin ystäväni oli siellä vaihdossa. Tämä ranskalainen neitonen tykästyi Suomeen kumminkin niin paljon, että päätti jäädä tekemään Suomeen myös maisteriopintonsa. Yksi ehkä minulle tärkein ja ihanin asia Vaasassa opiskelussa oli se, että opintopisteiden keräilyn lomassa mukaan tarttui myös ihania ihmisiä ja ystäviä.

Aluksi olimme Rosien kanssa ehkä vähän niin kuin kielikaverit, mutta aika nopeasti hänestä jäi sydämeeni pysyvä jälki. Nykyään olemme enemmänkin siskokset kuin ystävät. Asumme aika lähekkäin, joten näemme toisiamme monta kertaa viikossa ja soittelemme päivittäin. Rosie aina välillä vitsaileekin, että meistä tuli hänelle vähän niin kuin vanhemmat kun adoptoimme hänet osaksi meidän perhettä.

Ystäväni on todella kiinnostunut muodista ja hänessä asuu ei enää niin pienoinenkaan fashionista. Varmasti muistatte myös kun kuvailin ystävääni Olympuksen kampanjaan? Rosien tyyli on tässä vuosien saatossa muuttunut aika lailla ja siitä neljä vuotta sitten tapaamastani skeittaritytöstä onkin kuoriutunut aikamoinen kaunotar. Rosien tyyli on ranskalaiseen tapaan myös hivenen boheemi eikä hän myöskään pelkää käyttää värejä.

 ________________________________________

I have probably mentioned that one of my best friends is French. We met about four years ago in the city I used to study. When we met she was in exchange, but in some point she decided to make her Master’s degree in Finland. First it came as a big surprise to me that someone (especially French person) would love Finland so much that she would want to stay. One of the most wonderful things about living in Vaasa was that besides collecting credits I managed to grab many lovely people into my life. One of those is Rosie.

At first we were like language buddies, but it didn’t took that long time until she became like a sister to me. Today we are more like sisters than friends. We see many times a week and call daily to each other, and I know that she will be in my life forever. Sometimes she even jokes that we are like her stepparents because we have taken so good care of her.

My frenchie is really interested in fashion and she  looks  always so amazing. Surely you remember when I photographed her when I collaborated with Olympus? Her style has changed a lot during the years and she is not that skater girl anymore who I met four years ago. Today she is a true fashionista. Rosie is quite French in that sense that she likes to play with the colors and with some bohemian accessories.

Please leave a comment

Game Over

Olen teille aiemmin jakanut vähän mietteitäni parisuhteista ja raottanut samalla elämääni hieman pintaa syvemmältä. Muistatteko kun Wait-postauksessani kerroin ystäväpiirissäni tapahtuvista muutoksista? Tällä hetkellä minusta tuntuu, että kaikilla on ihan hirmuinen stressi ja kiire tulevasta. Tuntuu siltä kuin ihmiset alkaisivat olemaan jollain lailla hieman paniikissa huomisesta. Ollako yksin vai kaksin?

Minulle monesti sanotaan, että olen niin onnekas kun olen löytänyt poikaystäväni kaltaisen miehen rinnalleni. Kunnollisia ja jalat maassa pitäviä miehiä ei kuulemma tästä maasta enää löydy. Olen ehkä vähän eri mieltä. Olen tässä huomannut, että monen ystäväni miesmaku on ehkä vähän vääränlainen ja sen takia suhteet epäonnistuvat.

Miesmaustani sen verran, että itse pidän todella perinteisistä ja tavallisista miehistä ja sellaisista ihmisistä muutenkin joilla arvot ja tavat ovat kohdallaan. Joidenkin mielestä miesmakuni voi olla tylsä, mutta tasainen elämä ja arjen toimivuus ovat minulle kumminkin kaiken A ja O. Pidän siitä, että parisuhteeni on tasapuolinen kaikin puolin ja kummatkin tavoittelevat omia päämääriä yhteisiä unohtamatta.

Ystäväni ovat minulle ihan äärettömän rakkaita ja minusta tuntuu melkeinpä yhtä pahalta jos heihin sattuu. Olen heille yrittänyt aina välillä sanoa, että ei niistä kolmenkympin rajapyykin ylittäneistä party-pojista mitään aviomiehiä tehdä.  Niiden edessä otetaan korkkarit käteen ja juostaan karkuun ja kovaa. Niin surullista kun se onkin, mutta ihminen ei kumminkaan voi perusluonteelleen mitään.  Tällaisten asioiden edessä olen aika suora ja minun seulani on näissä ystäviini liittyvissä jutuissa aika tarkka.

Jalkani ovat aika lyhyet, mutta sitäkin tukevammin maassa. Olen siis oikeasti maalaistyttö, joten olen sitä mitä todellakin olen enkä mitään muuta. Kun aikoinaan muutin Helsinkiin, niin huomasin heti, että täällä jokaisen piti mukamas olla jotakin muuta kuin on. Tämä oli ja on minulle hyvin erikoista. En ole koskaan pitänyt itseään jalustalle nostavista ihmisistä tai sellaisista joista paistaa läpi, että puheissa ei ole mitään perää. Tämän kaltaisiin miehiin olen törmännyt viime aikoina ehkä vähän liiankin usein. Tai sitten niihin miehiin, jotka sopertavat LinkedIn-profiileihinsa koulutuksia tai titteleitä mitkä eivät pidä millään lailla paikkaansa. Ikävä kyllä, jotkut ystävistäni haksahtavat juuri tällaisiin tapauksiin.

Yksi asia mitä en henkilökohtaisesti ole koskaan ymmärtänyt on, että jos suhde on jo kerran kuopattu, niin miksi se mennään sitten kaivamaan takaisin. Totta kai poikkeuksiakin löytyy, mutta harvemmin ihmiset oikeasti muuttuvat. Se vaan menee niin, että siitä samasta pakasta ei kannata pelata jos niillä korteilla on jo kerran hävitty.

Please leave a comment