Tässä muutama kuva keväisestä kattauksesta. Vaikka muuten pöydän värimaailma onkin kovin harmaa ja valkoinen, mutta pinkit liljat tuovat kuvaan vähän väriä. Pöydässä oli myös pinkki Essence kaadin ja Kartion läpinäkyvä kaadin, mutta ne unohtui laittaa pöytään valokuvia napsiessa. Kuvat ovat siis siltä samalta illalta, jolloin kaverini napsi kuvia mm. tiramisusta. Ensimmäinen kuva on hänen ottamansa ja muut ovat minun napsimiani.
Pöytä on katettu aika lailla Iittalalla, keittokulhot tosin ovat Villeroy et Bochin. Minulla on myös isot VB:n valkoiset New Wave lautaset, mutta koin, että niiden kattaminen keittokulhojen kanssa olisi ollut liikaa. Sen takia alla onkin Arabian 24h-sarjan lautaset. Painottelen aina itseni kanssa, että onko 24h-sarja liian tylsä makuuni. Mutta joka kerta vain tulen siihen tulokseen, että se on niin simppeli myöskin muotokieleltään, joten sillä voi kattaa minkälaisen kattauksen tahansa.
10 Comments
Nätti kattaus ja kukat tuo kauniisti väriä ja eloa. Voin kuvitella myös tunnelman kun kynttilät palaa. Tykkään seinän väristä myös. Ootko itse maalannut?
Kaunis kattaus! Ainakin viikonloppuisin koetan kattaa kauniisti, vaikka samat valkoiset, platinareunaiset lautaset ovat kytössä niin arkena kuin juhlanakin. Vieraitten tullessa säymään panostan kattaukseen selvästi enemmän.

Saija:Joo, olen maalannut sen itse. Tykkään siitä, mutta haluaisin nyt vaalean harmaan seinän tai jopa valkoisen. Toisaalta tykkään valkoisesta, mutta toisaalta se on niin kylmä ja saa kaiken näyttämään niin kalpealta. Lumo:Jep, meilläkin syödään noin vain viikonloppuisin. Viikolla kumpikin kömpii kotiin salilta ja koulusta niin myöhään, niin iltapalat vedetään nassuun lennossa ja nukkumaan mentäessä :)
Kaunista! Täällä blogimaailmassa näkee mielestäni yllättävän paljon noita Villeroy et Bochin new wave astioita. Onkohan se joku tämän ajan juttu vai onko ihmisillä ollut niitä “jo aikojen alusta”? Itse olen perinteisen Iittalan ystävä ja nyt vasta viimeisen vuoden aikana olen myös löytänyt Marimekon siis astioiden suhteen.
Kiitos:Niin, mutta eikös ne ala olemaan jo aika vanha juttu jo, tai ainakin minun mielestäni. Mäkin oon kyllä aikamoinen Iittala-tyttö. Niiden astiat on vaan niin kauniita, yksinkertaisia ja ajattomia. Ainoat sarjat, jotka eivät minua niin säväytä on värikkäät Taika-astiat, Satumetsä-sarja eikä liiemmin Paratiisikaan. Mutta niillä saa tottakai kivasti maustettua kattausta. Ostaa esimerkiksi sesongin värisen salaattikulhon ja käyttää muuten simppeleitä ja valkoisia astoita, ja rakentaa kattauksen niiden ympärille :) Mä muuten tykkään aika simppelistä ja romanttisesta, mutta olen huomannut, että ne Marimekon Räsymatot on jotenkin jääneet mieleen. Ja kaadin fanaatikkona tykkään niistä Sukat Makkaralla-kaatimista :) Ja sitten on ne Siirtolapuutarha kupit vaaleanpunaisilla yksityiskohdilla :)))