Kun nyt on vietetty suurta hääviikkoa, päätimme tehdä Caritan kanssa hää-podcastin. Podissa kerron meidän omista häistä, sekä mietin mitä näen Caritan menevän naimisiin. Häät ovat niin henkilökohtainen hetki, joten jokaisella on siihen päivään hyvin erilaisia toiveita. Podissa pohdimme, että miten koemme häät ja millaisia toiveita meillä oli ja on päivää kohtaan.
Itse sain unelmieni häät New Yorkissa. Sain ne kahden aikuisen häät, kahdella puheella, paljoilla pusuilla ja pikkumekolla. En mitään muuta olisi voinut toivoa.
Katsoin eilen KAKSI kertaa Meghanin ja Harryn häät ja taisin jopa muutaman kerran itkeäkin hääseremonioiden aikana. Niin upea pari, päivä ja kokonaisuudessaan raikkaat häät. En ole yleisesti mitenkään kuninkaallisten häiden fanittaja, mutta eiliset häät halusin katsoa. On mielenkiintoista nähdä miten Meghan tuo oman kulttuurinsa hoviin ja miten hän muuntautuu omaan rooliinsa.
En tiedä miten kuningatar Elisabeth piti piispa Michael Curryn puheesta, mutta jo tämä antoi hyvän esimerkin siitä, miten nämä kaksi kulttuuria ovat hyvin erilaiset. Minusta puhe toi raikkautta ja myös poisti tietynlaista jäykkyyttä seremoniasta. Samoin Meghanin tausta ja miten hänet silti hyväksyttiin perheeseen, vaikka hän on eronnut. Tämän hyväksyntä antoi tietynlaisen muutoslupauksen kuningasperheeltä – and I love it!
Vaikka podcastissa sivuutamme kuninkaallisia häitä, podissa suurimman osan saa kumminkin omat mielipiteemme häitä kohtaan. Miksi emme halunneet Pinterest-perfect häitä isolla kaavalla, vaan pienellä. Mitä tekisin toisin nyt, jos saisin muuttaa jotakin? Ja mitä Carita ei missään nimessä halua omaan päiväänsä?
Muistan kun aikoinaan kerroin omista häistämme teille blogissa ja muutama teistä suunnitteli omia häitään samaan aikaan. Joku teistä toivoi, että uskaltaisi tehdä saman kaavan mukaan mitä me vaikka perhe toivoi erilaisia häitä. Toivon sydämestäni, että te siellä saitte sellaisen päivän kun te halusitte. Tärkeintä päivässä on kumminkin rakkaus ja sen juhlinta, ei ne juuri oikealla lailla taitellut lautasliinat ja materia.
Podissa lisää pohdintaa häistä ja mitä toivon Caritan mieheltä. Jos Caritan tuleva aviomies haluaa tehdä asiat oikein, kannattaa tämä podi kuunnella tarkkaan. Eli pari ystävän neuvoa myös podcastissa ;)