Niin kuin ehkä huomasittekin, oli Pariisissa viikonloppuna kesäkelit. Nämä kuvat ovat sunnuntailta, kun kävelimme kesäkaduilla. Jos olisin nähnyt nämä kuvat heti, enkä vasta kotona, niin olisivat ne menneet uusiksi. En tiedä miksi aurinko on vakavoittanut kesä-Sohvin aivan täysin. Heh. No mutta mieli oli iloinen kasvoista huolimatta.
Aurinko paistoi itseasiassa niin kirkkaasti viikonloppuna ja sain taas sen ikävän vaivaan silmääni josta olen teille aiemminkin kertonut. Silmä on ihan punainen ja kaikki valo sattuu. Olisi kiva kuulla, että onko teillä jotain hyviä vinkkejä tähän vaivaan, sillä ei ole kiva hoitaa tätä vain antibiooteilla. Eli jos on jotain superaurinkolasi-vinkkejä, niin jaattehan ne. Tällaisena silmäpuolena ei nimittäin ole kiva olla.
Olen pitkään haaveillut olkapäät paljastavasta paidasta. Sellaista sopivaa ei tosin ole vieläkään kävellyt esiin. Mekko tosin tupsahti Top Shopissa käydessäni. Ylläni on siis uutukainen kesämekko. Korkojen lisäksi kassista löytyy ballerinat, sillä ihan kymmentä kilometriä en noilla koroilla kävele vaikka haluaisin.
Dress: Top Shop
Heels: Ted Baker
Bag: Ellos (gifted)
Bracelets: Efva Attling
Ring: Tiffany
Sunnies: 21 Forever
13 Comments
Itse olen saanut samantapaiseen silmävaivaan (kevätauringossa lasketellessa silmät ovat kipeytyneet) kostuttavia tippoja, jotka tekevät ikään kuin suojan silmän pinnalle. Se on auttanut kirkkaimmilla keleillä ja lisäksi tosi laadukkaat aurinkolasit/ laakettelulasit. Silmälääkäri pystyisi ehkä katsomaan, onko silmässä tapahtunut jotain muutoksia ja mistä vaiva johtuu, vai onko vain valoherkät silmät? ;)
Heippa,
no minulla ei normitipat auta. Huomaan että varsinkin kun olen näytön edessä paljon, niin silmät kuivuvat ja ne kipeytyvät.
Mulla on muuten ihan laadukkaita, mutta oliko nyt niin että kerran kun laitoin tollaset pilipalit päähän, niin heti rankaistiin?
Varasin ajan silmälääkärille, nii saavat katsoa ja ketoa :*
Ihana kesäinen tunnelma näissä kuvissa, ja tietysti olet todella kaunis niissä! Voisiko http://www.tohtori.fi/ auttaa silmävaivaan?
xxx
E
http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/
Heippa!
Kiitos. No enpä nyt tiedä :D
Näytän ihan supermyrtsiltä!
Varasin lääkärille ajan, sillä ei tämä ole ollenkaan kiva juttu.
todennäköisesti on ns. fotokeratiitti. Menee kyllä itsestään ohi, mutta pyydä silmälääkäriltä suositus aurinkolaseihin tätä ajatellen!
Joo, tuoksi lääkäri sitä sanoo :/
Menen aamulla taas lääkäriin ja saavat nyt oikeasti sanoa missä mättää kun tämä on niin usein.
Heippa,
Itselläni helpotti monet silmäoireet, kun aloin pesemään sekä silmä- että aurinkolaseja useammin. Varsinkaan aurinkolaseja ei tullut aikaisemmin pestyä kuin ihan tosi harvoin, ja niitä kuitenkin lähmii vaikka mihin koskeneena. Sieltä ne pöpöt helposti siirtyy silmiin.
Toivottavasti löydät avun ja pääset nauttimaan kesäauringosta! :)
Heippa,
hyvä pointti. Itselläni tämä tosin johtuu liialta näytön edessä olemisesta. Nytkin kökötän pimeässä huoneessa kirkkaan näytön edessä. ei hyvä.
Jep, toivotaan!
Hei,
käväisimme Suomessa ja Turun Instrulla oli Yhdysvalloista viimeistä tekniikkaa oleva silmänpohjankuvauskone.. Voi olla Helsingissäkin. Kävimme kuvauksessa, se ei vienyt kauan, eikä lomakosta kuin 30 euroa/per nuppi. Tosin mies nyt sortui ostamaan uudet silmälasit samalla kertaa.. ;) Mieheni joka rakastaa lämpöä ja aurinkoa, silmänpohjassa oli “jälki”, jota silmälääkäri suositteli nyt seurattavan.. Itseäni on kiusannut enemän valonarat silmät, mutta kaikki ok siltä osin.. Käytän myös aurinkolaseja ja niissä on arvot kohdallaan. Sen kyllä huomaan että kotona saisi olla enemmän valoa ainakin talviaikana, ja tähän pitääkin panostaa enemmän. Ihan hyvä asia että käyt silmälääkärin juttusilla. Saat luotettavampaa asiantuntemusta. Keski-Euroopan puolella on saatu nauttia jo 32 asteen helteestä.. onnekseni tuli ihana ukkonen ja vei sen toistaiseksi mennessään. ;) – Mekko on söpö ja niin on bloggarikin. Mukavaa kesänjatkoa Pariisiin!
Onhan sinulla Polaroid linssit aurinkolaseissa? Ne on ihan ehdottomat noin muutenkin mutta varsinkin naiden silmaongelmiesi takia. Sitten myoskin, mita tummemmat linssit, sita parempi eika esim sellaisi liukuvarjattyja linsseja.
Olet varmaan jo diagnoosin saanutkin, mutta kuulostaa kuvailemiesi oireiden perusteella vahvasti sarveiskalvon tulehdukselta. Kortisonitipat sekä kosteuttavien silmätippojen käyttö auttoivat minulla, tosin vaiva oli sitkeä eikä meinannut millään rauhoittua. Mulla oireili molemmat silmät ja olin sairauslomallakin, koska näkö sumeni eikä silmät kestäneet YHTÄÄN valoa. Tsemppiä!
Lisään vielä yhden diagnoosin “tähän soppaan”. Toivottavasti kyse ei ole iriitistä eli silmän värikalvon tulehduksesta. Oireet ovat ihan samankaltaiset. Läheiselläni nämä ovat yleisiä ja usein toistuvia, liittyvät usein reumatauteihin tai sitä vastaaviin tiloihin kuten niveloireisiin.
Tähän vaaditaan silmälääkärin vastaanotto ja erityiset silmätipat, etupäässä kai kortisonisilmätipat.
Mulla kesti vine kesana tosi kauan tajuta et juries tuollaisista peiliaurinkolaseista mulla turposi silmat ja sattui tosi paljon sitten valo silmiin. Ne ehka heijastaa valon jotenkin erilailla…. Kun tajusin vaihtaa lasit niin ongelma katosi