Stockholm Details

En tiedä oletteko te siellä ruudun takana jo ihan kyllästyneitä meidän Tukholman kuviin, mutta tässä tulee muutama lisää. Tiedän ainakin, että Petra Pauliina on odotellut lisää meidän kuviamme. Meillä jokaisella on tosin pääpuolisin eri kiinnostuksen kohteet, eli jokainen meistä kuvasi Tukholmaa hieman eri perspektiivistä. Tämä oli yksi syy, että miksi valitsin matkakumppanikseni juurikin CoconCharin ja Mrs.V:n. Halusin antaa Visit Swedenille mahdollisimman kattavan Tukholman reportaasin, joten tarvitsin mukaani juurikin nämä neitoset.

Näin pintapuolisesti minulle jäi Tukholmasta todella miellyttävä kuva. Vertasin Tukholmaa tottakai auttamatta Helsinkiin ja pakko nyt sanoa, että minulle jäi kaupungista sellainen fiilis, että kaikki oli siellä pikkasen paremmin. Olimme tosin pääasiassa ihan Tukholman keskustassa, joten tilanne voi olla toinen keskustan ulkopuolella.

En yleensä pidä metroista tai rautatieasemista, mutta Tukholman tunnelbana ja rautatieasema oli todella siistejä ja miellyttäviä paikkoja. Meillä on totuttu, että metrotunneleissa on mainoksia, mutta Tukholmassa mainosten sijalla oli taidetta. Erikoista.

Yksi hassu juttu pitää jakaa teidän kanssanne. Yritin sopertaa Tukholmassa ruotsia, mutta kukaan ei ymmärtänyt mumindaleniani. Tavasin esimerkiksi Teatergatania taksikuskille vaikka kuinka monta kertaa, mutta ei. Onneksi meillä oli Lintu mukanamme, niin pääsimme perille. Ehkä minun pitäisi sittenkin opetella kiinan sijasta ruotsia?

___________________________________

 

Hi there! Here is a little sneak peek to my mini vacation in Stockholm. I was send to Sweden because Visit Sweden wanted me to show that there’s so many things that Finns could see and experience if they just would stay longer than a one day in Stockholm. Of course I compared Stockholm to Helsinki and I have to say that for example streets were cleaner and environmental issues were taken into consideration in many ways. Once again, everything is a bit better in Sweden ;)


You may also like

66 Comments

    1. No hyvä hyvä!

      Nämä ovat kyllä nyt viimeiset Tukholman kuvat vähään aikaan :)

      No en nähnyt en. Hän oli niin pahasti kipeänä :/. Harmitti ihan tosi paljon! Ajattelin kyllä mennä Tukholmaan ihan pian uudestaan Sandraa moikkaamaan. On kyllä hassua, että miten pieni maailma oikeasti on!

  1. Joooo!! :) Mulle todellakin kelpaa ihanat kuvasi ja Tukholma ei todellakaan kyllästytä. Ehditkö muuten nähdä S:ää? Ja Monan sanoin: lisää vaan!

  2. On muuten totta että teillä kaikilla on vähän omat kuvakulmat, sulla ne söpöimmät ja taiteellisimmat :)
    Kiitos ihanasta blogista Sofie!

    1. Niin minustakin. Coco kuvailee juttuja äidin näkökulmasta, Char sisustajan näkökulmasta ja Mrs V:n kuvissa muoti on vahvasti esillä. Mun kuvissa on eniten ehkä esillä herkut ja pienet yksityiskohdat :)

  3. On muuten totta että teillä kaikilla on vähän omat kuvakulmat, sulla ne söpöimmät ja taiteellisimmat :)Kiitos ihanasta blogista Sofie!

  4. Kivoja fiiliksiä Tukholmasta.

    Minulla on menossa yhdne Pohjoismaan lennin verran lentopisteitä umpeen, nyt arvon menisikö Tukholmaan vai Kööpenhaminaan, päiväksi piipahtamaan vai viikonlopuksi viipymään. Kallistuin jo Kööpenhaminaan, mutta näistä kuvista taas Tukholma tuli mieleen…

    1. Tukholmaan Tukholmaan!

      Tai no, ei se köpiskään huono vaihtoehto varmaan olisi. En ole siellä muuten käynyt kuin lentokentällä ja Kööpenhamina onkin vahvasti seuraavana listallani :)

      Muutama kaveri opiskelee köpiksessä ja musta tuntuu, että se kaupunkin on vienyt heidän sydämensä ihan täysin.

      Hyvää viikonloppua Lumo!

  5. Kivoja fiiliksiä Tukholmasta. Minulla on menossa yhdne Pohjoismaan lennin verran lentopisteitä umpeen, nyt arvon menisikö Tukholmaan vai Kööpenhaminaan, päiväksi piipahtamaan vai viikonlopuksi viipymään. Kallistuin jo Kööpenhaminaan, mutta näistä kuvista taas Tukholma tuli mieleen…

  6. No hyvä hyvä!Nämä ovat kyllä nyt viimeiset Tukholman kuvat vähään aikaan :)No en nähnyt en. Hän oli niin pahasti kipeänä :/. Harmitti ihan tosi paljon! Ajattelin kyllä mennä Tukholmaan ihan pian uudestaan Sandraa moikkaamaan. On kyllä hassua, että miten pieni maailma oikeasti on!

  7. Niin minustakin. Coco kuvailee juttuja äidin näkökulmasta, Char sisustajan näkökulmasta ja Mrs V:n kuvissa muoti on vahvasti esillä. Mun kuvissa on eniten ehkä esillä herkut ja pienet yksityiskohdat :)

  8. Tukholmaan Tukholmaan!Tai no, ei se köpiskään huono vaihtoehto varmaan olisi. En ole siellä muuten käynyt kuin lentokentällä ja Kööpenhamina onkin vahvasti seuraavana listallani :)Muutama kaveri opiskelee köpiksessä ja musta tuntuu, että se kaupunkin on vienyt heidän sydämensä ihan täysin.Hyvää viikonloppua Lumo!

    1. Niin mustakin! En tiedä mistä mistä johtui, muuta Tukholma oli paljon siistimpi kuin Helsinki. Helsingin julkisia en suostu käyttämään muuten kun pakkotilanteessa, sillä minulla on niissä aina niin turvaton olo. Tukholman metrot taasen olivat niin siistissä kunnossa :)

      Niin, siellä pullatkin oli parempia ja kanelisempia :D

      1. No jos saa esittää toiveita, niin viikonloppuja ajatellen toimivia olisi sellaiset “illan istujais” -tarjoilut. Eli ennemminkin jotain pientä kivaa purtavaa kuin perusruokia.

  9. Kivoja kuvia, ei tällaisiin kyllästy! Piti kommentoida edelliseen, että Friday Chef -idea on aivan loistava. Vinkit ovat todella tervetulleita!

  10. Se on se ruotsalainen lite bättre :)

    Minusta kauempanakin Tukholman keskusta löytyy siistejä ja muutenkin mukavia paikkoja. Tottakai Tukholmastakin löytyy se dodgy end, mutta niinhän se löytyy jokaisesta pikkukaupungistakin.

    Muutenkin itse tykkään hirveesti Ruotsista, saattaa johtua siitä että olen asunut koko ikäni Ruotsin rajalla, kaukaisin matka kotoa Ruotsiin on ollut ehkä 500 metriä, nyt se on alle 50 metriä. Lenkistäni puolet juostaan Ruotsin puolella. Täällä on oppinu siihen että ruotsia pitää puhua aina kun tilaisuus tulee eli voisin sanoa puhuvani sujuvaa ruotsia vaikkei se minun äidinkieleni olekaan. Ruotsia oppii jos haluaa. Monet ystäväni sanovat inhoavan ruotsin kieltä eivätkä osaa sitä, mutta se johtuu vain siitä ettei halua ees osata. Itelle on tullu se periaate että Ruotsissa puhutaan ruotsia eikä minun kunnia anna puhua Ruotsissa englantia. Norjassakin pärjäsi hyvin ruotsilla. Nyt olisi tarkoitus lähteä ennen joulua Tanskassa käymään, katsoa sitten miten siellä pärjää ruotsilla, vai pitääkö laittaa kuuma pottu suuhun ja puhua tanskaa :D

    1. Haha, niinhän se menee :)

      Niin löytyy. Tukholma on kumminkin niin suuri kaupunki että sinne mahtuu varmasti yhtä ja toista.

      Siis missä sinä oikein asustelet?
      Täällä Vaasassa on vähän sama tilanne, jos haluaa oppia ruotsin niin sen kyllä oppii :) Mä oon aina puhunut saksaa ja ruotsia sekasin :D

      Ihana kun kirjoitit “itelle” :). Rakastan murteita ja varsinkin “miekieltä”. Niin, joissakin maissa sitä on vaan pakko joskus turvautua jopa pantomiimiin. Kiinassa kun olin, niin en ymmärtänyt ruokalistasta tai tarjoilijoiden sepostuksesta yhtikäs mitään. Siinä ei auttanut kun laittaa kädet kainaloon ja matkia kanaa :D. Hassuja hetkiä :)

      Menetkö Köpikseen vai mihin?

      1. Heh, se on universaali tuo elekieli :D

        Mie asun Torniossa, puhun mietä ja sietä ja takapihallani on Victorian tori :) Tää on omalla tavallaan aivan ihana paikka elää, mutta kuten monissa muissakin pienissä kaupungeissa piirit on pienet. Tässä rajanpinnassa kun asuu, ei sitä edes enää ajattele että menee Ruotsiin, vaan sitä menee Haaparannalle (jos ajattelee sitäkään). Siellä tulee tosiaan käytyä harvase päivä, jos ei tarkoituksella niin ainakin lenkin muodossa. Ja Ikeassa tulee käytyä turhankin usein…
        Hauska juttu että huomasit murteeni yhdestä sanasta, olet taitava!

        Kööpenhaminaan olisi tosiaan tarkoitus mennä jouluostoksille ihan seku vain. Lähteä kattomaan millainen se Tanskan maa on kun tänä vuonna oon päässy käymään Etelä-Norjassakin ja perinteisellä Tukholman reissulla.

        Täytyy kyllä vielä sanoa vaikka vähän aikaa olen tätä sinua blogiasi lukenut että vastailet kommentteihin ihanan perusteellisesti. Tulee semmonen olo että sinua kiinnostaa ihan oikeasti mitä meille lukijoillekin kuuluu, se on mukavaa :)

        1. Se on :))

          Okei :). En ole ikinä käynyt Torniossa :/

          No se pomppasi muusta tekstistä niin selkeästi :)

          Köpis on varmasti niin kaunis joulun alla! Kävin siellä lentokentällä kun tulin Barcelonasta pois ja siellä oli ihan mahtava leipomo. En nyt muista kuollaksenikaan sen nimeä, mutta sen yleisilme oli musta. Huomaat sen varmasti!

          No tehän tätä blogiani luette, niin vähintä mitä voin tehdä on vastailla kommentteihin! Kiva jos sinulla on sellainen tunne, tuli hyvä mieli :)

  11. Se on se ruotsalainen lite bättre :)Minusta kauempanakin Tukholman keskusta löytyy siistejä ja muutenkin mukavia paikkoja. Tottakai Tukholmastakin löytyy se dodgy end, mutta niinhän se löytyy jokaisesta pikkukaupungistakin.Muutenkin itse tykkään hirveesti Ruotsista, saattaa johtua siitä että olen asunut koko ikäni Ruotsin rajalla, kaukaisin matka kotoa Ruotsiin on ollut ehkä 500 metriä, nyt se on alle 50 metriä. Lenkistäni puolet juostaan Ruotsin puolella. Täällä on oppinu siihen että ruotsia pitää puhua aina kun tilaisuus tulee eli voisin sanoa puhuvani sujuvaa ruotsia vaikkei se minun äidinkieleni olekaan. Ruotsia oppii jos haluaa. Monet ystäväni sanovat inhoavan ruotsin kieltä eivätkä osaa sitä, mutta se johtuu vain siitä ettei halua ees osata. Itelle on tullu se periaate että Ruotsissa puhutaan ruotsia eikä minun kunnia anna puhua Ruotsissa englantia. Norjassakin pärjäsi hyvin ruotsilla. Nyt olisi tarkoitus lähteä ennen joulua Tanskassa käymään, katsoa sitten miten siellä pärjää ruotsilla, vai pitääkö laittaa kuuma pottu suuhun ja puhua tanskaa :D

  12. Niin mustakin! En tiedä mistä mistä johtui, muuta Tukholma oli paljon siistimpi kuin Helsinki. Helsingin julkisia en suostu käyttämään muuten kun pakkotilanteessa, sillä minulla on niissä aina niin turvaton olo. Tukholman metrot taasen olivat niin siistissä kunnossa :)Niin, siellä pullatkin oli parempia ja kanelisempia :D

  13. No jos saa esittää toiveita, niin viikonloppuja ajatellen toimivia olisi sellaiset “illan istujais” -tarjoilut. Eli ennemminkin jotain pientä kivaa purtavaa kuin perusruokia.

  14. Haha, niinhän se menee :)Niin löytyy. Tukholma on kumminkin niin suuri kaupunki että sinne mahtuu varmasti yhtä ja toista.Siis missä sinä oikein asustelet? Täällä Vaasassa on vähän sama tilanne, jos haluaa oppia ruotsin niin sen kyllä oppii :) Mä oon aina puhunut saksaa ja ruotsia sekasin :DIhana kun kirjoitit “itelle” :). Rakastan murteita ja varsinkin “miekieltä”. Niin, joissakin maissa sitä on vaan pakko joskus turvautua jopa pantomiimiin. Kiinassa kun olin, niin en ymmärtänyt ruokalistasta tai tarjoilijoiden sepostuksesta yhtikäs mitään. Siinä ei auttanut kun laittaa kädet kainaloon ja matkia kanaa :D. Hassuja hetkiä :)Menetkö Köpikseen vai mihin?

  15. Heh, se on universaali tuo elekieli :DMie asun Torniossa, puhun mietä ja sietä ja takapihallani on Victorian tori :) Tää on omalla tavallaan aivan ihana paikka elää, mutta kuten monissa muissakin pienissä kaupungeissa piirit on pienet. Tässä rajanpinnassa kun asuu, ei sitä edes enää ajattele että menee Ruotsiin, vaan sitä menee Haaparannalle (jos ajattelee sitäkään). Siellä tulee tosiaan käytyä harvase päivä, jos ei tarkoituksella niin ainakin lenkin muodossa. Ja Ikeassa tulee käytyä turhankin usein…Hauska juttu että huomasit murteeni yhdestä sanasta, olet taitava!Kööpenhaminaan olisi tosiaan tarkoitus mennä jouluostoksille ihan seku vain. Lähteä kattomaan millainen se Tanskan maa on kun tänä vuonna oon päässy käymään Etelä-Norjassakin ja perinteisellä Tukholman reissulla.Täytyy kyllä vielä sanoa vaikka vähän aikaa olen tätä sinua blogiasi lukenut että vastailet kommentteihin ihanan perusteellisesti. Tulee semmonen olo että sinua kiinnostaa ihan oikeasti mitä meille lukijoillekin kuuluu, se on mukavaa :)

  16. Niin eivät Tukholmalaiset ymmärrä suomenruottalaista murretta ollenkaan. Been there, seen that. Joten riikinruotsia on opittava jos siellä aikoo pärjätä. Terkuin,80% suomenruotsalainen =)

    1. No eivät näköjään :D

      Jotenkin se suomenruotsalainen ääntäminen on mulle vain ehkä ominaisempi kuin riikinruotsin. Tai tunnen itseni jotenkin vähän hömpäksi jos puhun riikinruotsia :)

    2. Mulla taas on ihan päinvastaisia kokemuksia. Ainakin mä olen Tukholmassa käydessäni puhunut ruotsia ihan suomalaisittain ja silti ne on ymmärtäneet kaiken. Harva suomalainen kuitenkaan osaa puhua riikinruotsia kunnolla. Riippuu varmaan tilanteesta, että tuleeko ymmärretyksi vai ei…

      1. Heippa!

        No ehkä tällä kerralla oli puhujassa vika ;)
        Niin, en tiedä itseasiassa kovinkaan montaa jotka puhuvat riikinruotsia.

  17. Niin eivät Tukholmalaiset ymmärrä suomenruottalaista murretta ollenkaan. Been there, seen that. Joten riikinruotsia on opittava jos siellä aikoo pärjätä. Terkuin,80% suomenruotsalainen =)

  18. Se on :))Okei :). En ole ikinä käynyt Torniossa :/ No se pomppasi muusta tekstistä niin selkeästi :) Köpis on varmasti niin kaunis joulun alla! Kävin siellä lentokentällä kun tulin Barcelonasta pois ja siellä oli ihan mahtava leipomo. En nyt muista kuollaksenikaan sen nimeä, mutta sen yleisilme oli musta. Huomaat sen varmasti! No tehän tätä blogiani luette, niin vähintä mitä voin tehdä on vastailla kommentteihin! Kiva jos sinulla on sellainen tunne, tuli hyvä mieli :)

  19. No eivät näköjään :DJotenkin se suomenruotsalainen ääntäminen on mulle vain ehkä ominaisempi kuin riikinruotsin. Tai tunnen itseni jotenkin vähän hömpäksi jos puhun riikinruotsia :)

  20. Ainakaan minä en todellakaan ole kyllästynyt Tukholman kuviin! Päinvastoin! Kuvat ovat teidän kaikkien blogeissa olleet ihania ja pakko myöntää, että tekisi mieli matkustaa heti Tukholmaan. :)

    1. No veikkaan, että aika moni on jo, koska näitä Tukholman kuvia nyt on meidän jokaisen blogissa. Olen yrittänyt tehdä vähän muunkinlaisia postauksia tässä välissä :)

      No niin munkin! Meillä ei ollut juurikaan vapaata tuolla matkalla, niin moni juttu jäi näkemättä ja herkku syömättä ;)

      Yritän mennä vielä ennen joulua Tukholmaan moikkaamaan ihanaa ystävääni :) Jos menet ennen joulua, niin lupaatjan käydä Bernsissä brunssilla? Ja siellä Tukholman joulumarkkinoilla?

  21. Ainakaan minä en todellakaan ole kyllästynyt Tukholman kuviin! Päinvastoin! Kuvat ovat teidän kaikkien blogeissa olleet ihania ja pakko myöntää, että tekisi mieli matkustaa heti Tukholmaan. :)

  22. Moikka! Ihania kuvia ja ihana blogi ! Ihmettelen että miksi en ole aikaisemmin löytänyt tänne blogiisi, mutta mielummin myöhemmin kun ei milloinkaan ;) Pitää jäädä seurailemaan ! xx

  23. Moikka! Ihania kuvia ja ihana blogi ! Ihmettelen että miksi en ole aikaisemmin löytänyt tänne blogiisi, mutta mielummin myöhemmin kun ei milloinkaan ;) Pitää jäädä seurailemaan ! xx

  24. No veikkaan, että aika moni on jo, koska näitä Tukholman kuvia nyt on meidän jokaisen blogissa. Olen yrittänyt tehdä vähän muunkinlaisia postauksia tässä välissä :)No niin munkin! Meillä ei ollut juurikaan vapaata tuolla matkalla, niin moni juttu jäi näkemättä ja herkku syömättä ;)Yritän mennä vielä ennen joulua Tukholmaan moikkaamaan ihanaa ystävääni :) Jos menet ennen joulua, niin lupaatjan käydä Bernsissä brunssilla? Ja siellä Tukholman joulumarkkinoilla?

  25. Hi!I have Canon 450D and mainly all of the pictures were taken with Sigma 18-50 2,8 and some with Canon 50 mm 1,8 :)

  26. Näitä Tukholma kuvia on kiva ihastella, kauniita otoksia teillä kaikilla.
    Nämä teidän matkapostaukset kasvattavat matkakuumetta entisestään, huomenna olisi tarkoitus lentää kauas lämpimään pariksi viikoksi mutta nyt jo mietin minne sitä voisi suunnata keväällä..Tukholmaan, Riikaan? :)

    1. Oi ihanaa! Minne olet suuntaasmassa?
      Haluaisin niin kovasti jonnekin kauas edes vähäksi aikaa, mutta koulujutut pitävät kiireisenä.
      Ehkä sitten joulun tienoilla :)))

      Hyvää matkaa!

      No kumpi tahansa, Riika yllätti ainakin minut ihan hurjan positiivisesti!

  27. Näitä Tukholma kuvia on kiva ihastella, kauniita otoksia teillä kaikilla. Nämä teidän matkapostaukset kasvattavat matkakuumetta entisestään, huomenna olisi tarkoitus lentää kauas lämpimään pariksi viikoksi mutta nyt jo mietin minne sitä voisi suunnata keväällä..Tukholmaan, Riikaan? :)

  28. Oi ihanaa! Minne olet suuntaasmassa?Haluaisin niin kovasti jonnekin kauas edes vähäksi aikaa, mutta koulujutut pitävät kiireisenä.Ehkä sitten joulun tienoilla :)))Hyvää matkaa!No kumpi tahansa, Riika yllätti ainakin minut ihan hurjan positiivisesti!

  29. Thank, I really love your pictures. I just bought Canon camera and have to buy lens 50mm 1.8 It gives amazing effects.xxx

  30. Mulla taas on ihan päinvastaisia kokemuksia. Ainakin mä olen Tukholmassa käydessäni puhunut ruotsia ihan suomalaisittain ja silti ne on ymmärtäneet kaiken. Harva suomalainen kuitenkaan osaa puhua riikinruotsia kunnolla. Riippuu varmaan tilanteesta, että tuleeko ymmärretyksi vai ei…

  31. Heippa!No ehkä tällä kerralla oli puhujassa vika ;)Niin, en tiedä itseasiassa kovinkaan montaa jotka puhuvat riikinruotsia.

  32. Heij,
    onko kuvissa vilahtavat nilkkurit Nilsonin “pistolit”?

    Olen itsekin netin kautta kyseisiä kenkiä katsonut. Asun ulkomailla, Nilsonin liikkeistä kaukana ja arvon, kannattaisiko kengät jotain kautta hankkia. Osaatko sanoa kenkien mitoituksesta? Onko normaalia/ pientä/ suurta. Puolikkaita kokoja ei harmikseni ole, joten koon arvioiminen on haaste.

    Ps. Aiheutit mulle Tukholma-ikävän ;)

  33. Heij,onko kuvissa vilahtavat nilkkurit Nilsonin “pistolit”?Olen itsekin netin kautta kyseisiä kenkiä katsonut. Asun ulkomailla, Nilsonin liikkeistä kaukana ja arvon, kannattaisiko kengät jotain kautta hankkia. Osaatko sanoa kenkien mitoituksesta? Onko normaalia/ pientä/ suurta. Puolikkaita kokoja ei harmikseni ole, joten koon arvioiminen on haaste. Ps. Aiheutit mulle Tukholma-ikävän ;)

  34. Hei!

    Ne ovat juurikin ne!
    http://avecsofie.indiedays.com/2011/10/12/substitute-for-acne-pistols/

    No mulla on ongelmajalat – lyhyet, mutta leveät. Mun kenkäkoko on yleisesti 36,5, mutta nämä kengät otin koossa 37. Suosittelisin ostamaan suurempaan kokoon päin, sillä sen puolikkaan saa pois ostamallla geelipohjallisen. Näissä halpisketjujen kengissä kun ei ole päkiäpehmikettä, niin geelipohjallinen on oiva apu :)

    No minä haluan Tukholmaan takaisin! En kerennyt ihan hirveästi kaupungissa loppujen lopuksi kierrellä, niin pitää mennä katsastamaan paikat pian perusteellisemmin.

  35. Hei!Ne ovat juurikin ne!http://avecsofie.indiedays.com/2011/10/12/substitute-for-acne-pistols/No mulla on ongelmajalat – lyhyet, mutta leveät. Mun kenkäkoko on yleisesti 36,5, mutta nämä kengät otin koossa 37. Suosittelisin ostamaan suurempaan kokoon päin, sillä sen puolikkaan saa pois ostamallla geelipohjallisen. Näissä halpisketjujen kengissä kun ei ole päkiäpehmikettä, niin geelipohjallinen on oiva apu :)No minä haluan Tukholmaan takaisin! En kerennyt ihan hirveästi kaupungissa loppujen lopuksi kierrellä, niin pitää mennä katsastamaan paikat pian perusteellisemmin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*