Amsterdamiin on tullut viikonlopun aikana aurinko ja samalla hieman kirpeämpi ilma. Tällä viikolla saamme jopa pakkasta ja kun katsoin sääkarttaa, on koko viikolle luvattu täyttä aurinkoa. Niin ihanaa, kun tuntee kasvoillaan ja kuulee korvillaan, että kevät on saapunut auringon ja lintujen kautta.
Olen käytännössä talsinut kuvien kumisaappailla koko viimeiset kaksi kuukautta, sillä olen loppujen lopuksi aika käytännöllinen ihminen; a) en halua pilata kenkiäni ja b) märät sukat ovat kengässä aika ikävän tuntuiset. Sen takia kumisaappaat ovat toimineet loistavana kenkävalintana Amsterdamin talvessa. Amsterdamissa on ilmeisesti satanut tänä talvena ennätysmäärä ja en varmastikaan suurentele asiaa, jos sanon, että joka päivä on vettä tullut taivaalta jossakin muodossa. Sen takia vuosia sitten ostetut Massimo Duttin kumisaappaat ovat olleet ahkerassa käytössä.
Mitä sateeseen tulee, on se ainoa asia mistä voisin valittaa. Mutta en sitä tee, sillä huomaan asioiden olevan niin hyvin silloin, jos ilma on ainut asia mikä voisi olla paremmin. Sille kun ei voi mitään ja kaikki asiat ovat niin mallillaan, niin ei voi muuta olla kuin onnellinen.
Olen ollut vähän laiska asukuvien kanssa näin talvella ja se on nimenomaan johtunut ilmoista ja valon vähyydestä. En ole talvipukeutuja enkä oikein innostu isoista takeista ja tummista väreistä, joten sen takia ei asukuvia ole viime kuukausina näkynyt. Lupaan parantaa tässä tapani, kun kevät ja valo tulevat.
Kuvien teddy-takki on ostettu New Yorkista viime vuonna. Epäilin, että takki jäisi ohuen vuoren takia käyttämättä, mutta onneksi talvi on ollut niin leuto, että Teddy ollut ylläni eikä vain henkarissa.
Olette monesti pyytäneet Amsterdamin vinkkejä ja olen kuvannut niitä nyt viikonlopun aikana, kun on ollut aurinkoista. Ajattelin tehdä teille yhden koko ajan elävänä Amsterdam-oppaan, jonne lisäilen paikkoja sitä mukaan, kun niitä löydän. Olen ottanut itselleni ihan tarkoituksella aikaa tutustua kaupunkiin paremmin, sillä haluan tuntea kaupungin kodikseni. Sen takia ole yrittänyt elää, enkä vain dokumentoida elämääni. Tämä on ollut itselleni tärkeä ajatus sisäistää.
Vaikka olen ehkä ottanut hieman askelia pois koko ajan onlinessa olemisesta, ei se tarkoita blogille vähempää ajatusta. Se on ehkä enemmänkin sitä, että paremmin mietin, että mitä kirjoitan. Kirjoitan ehkä harvemmin, mutta ajatuksella. Se tarkoittaa myös aikaa itselle, hyvinvoinnille ja rakkaille. Uskon, että sitä kautta, kun annan itselleni aikaa tehdä ja kokea asioita, myös blogi muuttuu parempaan suuntaan.
2 Comments
Kiitos jo etukäteen. Hyviä ajatuksia muuten, Suomen eduskunta palaa kuulemma tänään joululomalta, itse olen ensimmäistä kertaa elämässäni nyt 4 viikon lomalla, tekemättä juuri mitään. Olen aivan synnintuskissa, kun en ole tavallaan saanut mitään aikaiseksi. Lukuunottamatta pään sisällä käyvää myrskyä=eli mikä minusta isona tulee=mitä haluan ja voin tehdä jatkossa. Täällä on ihana talvi, myös aurinko paistaa ja -10 pakkasta, nautitaan pitkästä aikaa siitä.
Oleppas hyvä :)
Huh, onpas siellä pitkät lomat :D.
Meillä on Suomessa niin hienoa, että työntekijä saa pitää pitkät lomat, sillä monessa maassa meidän lomien pituudesta voisi vain uneksia. Tässä nimenomaan huomaa niin eron esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Suomen välillä. Eli nauti lomasta ja elämästä. On myös ihan ok olla tekemättä mitään.
No omaa tulevaisuutta miettii varmasti moni muukin (myös minä viimeisen vuoden aikana). Huomenna on tulossa postaus siitä :*