Kirjoittelin ja mietin tätä postausta yläilmoissa ja ehkä vähän itku silmässä. Palasin eilen takaisin Ranskaan ja jouduin hyvästelemään taas kaikki rakkaimmat ihmiset. Kaikkia rakkaita en edes ehtinyt nähdä ja se toki harmittaa. Ensi kerralla.

Vaikka olen asunut jo jonkin aikaa ulkomailla, on ihana huomata, ettei ystävyyssuhteet läheisimpiin ystäviin ole muuttunut. Aina kun nähdään, niin tuntuu, että en olisi ollut poissa ollenkaan. Se on ihana tunne. Nykyään kun on helppo pitää yhteyttä muutenkin kuin kasvotusten niin on helppoa tietää, että mitä kenellekin kuuluu. Vaikka toki olisin heidän kanssa kasvotusten kahvilla niin paljon mieluummin enkä vain aina ruudun takana kotosalla kahvikuppi kädessä.

Ystävien merkitys on ollut minulle aina todella suuri, sillä olen todella sosiaalinen ja on itseasiassa jollain lailla erikoista minulle, että Ranskassa olen ollut niin paljon yksin. Kun tulen Suomeen, niin yksinäisyys väistyy kaikkien tapaamisten ja ystävien kanssa vietetyn ajan tieltä. Sen takia ajattelin olla kerrankin todella offline, että saisin viettää aikaa ihan vain heidän kanssa.

Jos jotain olen oppinut kun olen ollut poissa Suomesta, se on läheisten ihmisten arvostaminen ja huomioiminen. Totta kai näin olen aiemminkin tehnyt, mutta ajan antaminen läheisille on jollain lailla konkretisoitunut, kun ei voi olla koko ajan läsnä. En pidä lauseesta ”hei mulla on kauhea kiire” enää ollenkaan  ja olen yrittänyt ottaa sen omasta lausevarastostani pois varsinkin kun olen Suomessa.

Tämän takia blogi oli nyt historiansa hiljaisin. Minä taas ehkä historiani aktiivisin. Äänenikin on itseasiassa ihan maassa, kun olen puhunut niin paljon.  Nyt kumminkin, kun olen taas Ranskassa, blogi päivittyy samaa normaalia tahtia.