Shiitake Mushroom Soup

Tein eilen illalla siitakesienikeittoa. Tykkään sienistä ihan äärettömän paljon. Mutta harmikseni täytyy myöntää, että en ole sienestämässä viime vuosina juurikaan käynyt. Haluaisin, mutta tuo parempi puoliskoni ei juurikaan sienestämisestä välitä. Ja yksin minun  ei kannata metsään lähteä suunnistusvaistoni kanssa. Jäisi nimittäin metsään niin sienet kuin Sofiékin.  Noh, onneksi voi sienessä käydä myös esimerkiksi kauppatorilla. Tiesittekö muuten, että Italiassa on sienestämisluvat? Italialaiset on ihan hulluina sieniin. Ystäväni isä on Bassanon (Italialainen kylä) “kuuluisa” sienestäjä. Oli aika suuri kunnia saada hänen keräämiään sieniä, sillä hän ei kuulemma myy niitä mistään hinnasta.? Ystäväni aina voivottelevat, että miten suomalaiset jättävät heidän suurimmat herkkunsa metsiin pilaantumaan. Joku heidän tuttavansa onkin tehnyt loistavan bisneksen viemällä sieniä Suomesta  Italiaan. Kuullostaa kyllä aika huvittavalta!

Tarvitset:

200g siitakesieniä
1 valkosipulinkynsi
1 shalottisipuli
2 rkl voita
5 dl kasvislientä
ruohosipulia koristeluun
2 dl  kermaa

Pilko sipulit ja sienet.  Kuumenna voi kattilassa, lisää sienet ja sipulit. Freesaa sipulit ja sienet kullertaviksi. Lisää kasvisliemi, kerma ja mustapippuri. Anna keiton olla miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää päälle lopuksi ruohosipuli.

Jos haluat tehdä keitosta ruokaisamman,  voi sienien sekaan laittaa pehmeää tofua (silken). Keittoon voi myös lorautta tilkan valkoviiniä ja suurustaa esimerkiksi soijajauholla.

Buon Appetito!

_______________________

You need:

200 g shiitake mushrooms
1 garlic clove (chopped)
1 shallot onion
2 tbsp of butter
5 dl vegetable bouillon
Diced chives, for garnish
2dl cream

Chop onions, garlic and shallot. Warm the butter and add onions, mushrooms and garlic in the pot. Sauté onions and mushrooms until those are yellowish. Add vegetable bouillon, cream and pepper. Let the soup boil around ten minutes  and at last, add diced chives on top.

You can also add soft tofu (silken) if you want more protein in your dish. Or you can replace some of the vegetable bouillon with white vine.

You may also like

16 Comments

  1. Tein viime viikolla ihana samalla reseptillä, sieninä mulla oli vaan viime syksyisiä suppilovahveroita. Namskis. : )

  2. Hyvän näkiöienn keitto.Olen kuullut, että suuri osa italialaisissa ravintoloissa myytävistä portobello-sienistä on kotoisia herkkutattejamme Itä-Suomesta…

  3. Kaitaliina:Oh suppilovahveroita!!Ensi kesänä menen kyllä sienestämään! Piää keksiä tuolla toiselle puoliskolleni joku palkinto, että se suostu mukaan! Viime kesänä saaliini oli yksi kanttarelli, jonka löysin Italiassa dolomiiteillä vaellellessani :)

  4. Lumo:Kokeilin aluski ottaa kuvia keitosta ruohosipulin kanssa, mutta niistä kuvista tuli ihan sotkuisen näköisiä. Mutta kyllä keittoon muutama ruohosipulin varsi eksyi kuvauksien jälkeen :)Joo, niitähän ne! Kanttarellit eivät ilmeisestikään ole niinkään Italialaisten mieleen, vaan juurikin herkkutatit. Niitä viedään kuulemma Suomesta Italiaan vuosittain satoja tonneja :)

  5. Tein viime viikolla ihana samalla reseptillä, sieninä mulla oli vaan viime syksyisiä suppilovahveroita. Namskis. : )

  6. Hyvän näkiöienn keitto.Olen kuullut, että suuri osa italialaisissa ravintoloissa myytävistä portobello-sienistä on kotoisia herkkutattejamme Itä-Suomesta…

  7. Kaitaliina:Oh suppilovahveroita!!Ensi kesänä menen kyllä sienestämään! Piää keksiä tuolla toiselle puoliskolleni joku palkinto, että se suostu mukaan! Viime kesänä saaliini oli yksi kanttarelli, jonka löysin Italiassa dolomiiteillä vaellellessani :)

  8. Lumo:Kokeilin aluski ottaa kuvia keitosta ruohosipulin kanssa, mutta niistä kuvista tuli ihan sotkuisen näköisiä. Mutta kyllä keittoon muutama ruohosipulin varsi eksyi kuvauksien jälkeen :)Joo, niitähän ne! Kanttarellit eivät ilmeisestikään ole niinkään Italialaisten mieleen, vaan juurikin herkkutatit. Niitä viedään kuulemma Suomesta Italiaan vuosittain satoja tonneja :)

  9. Tarkastin vielä Italiasta, että mikä sieni on se heidän lempparinsa ja “porchini” eli herkkutattihan se oli :)

  10. I am glad to be one of the visitants on this outstanding internet site (:, appreciate it for posting .

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*