Saturday in Paris

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi asia mitä Pariisissa rakastan, ovat lauantai- ja sunnuntaikävelyt. Varsinkin sunnuntaisin me emme oikeastaan tee muuta kun kävelemme paikasta toiseen. Eilen paistoi aurinko jo aamusta kirkkaalta taivaalta, niin lähdimme liikkeelle tarkoituksella kävelemään ympäri kaupunkia. Yleensä tykkään mennä Maraisiin, mutta tammikuisten tapahtumien jälkeen olen vähän karttanut aluetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Herään muutenkin aikaisin, mutta eilen heräsin paikallista aikaa senkin takia kukon laulun aikaan kun olin vielä ns. Suomen ajassa. Pampula tykkää nukkua vähän pidempään, niin menin ulos aamukahville ja ruokaostoksille. Yksi kahvila minne “en ole saanut mennä” on Le Pain Quotidien. Se on Pampulalle jollain lailla musta vaate ja ns. feikki kahvila. Se oli tosin eilen yksi harvoista mikä oli kotikadulla auki, niin hörppäsin siellä Pariisilaisittain huonoa kahvia samalla kun odottelin vihanneskojujen avautuvan.

la2

Kun persikat, raparperit, avokadot ja muut oli ostettu, oli aamiaisen aika. Teen yleensä kaikki blogiyhteistyöt ja ruokapostaukset valmiiksi aina viikonloppuisin, sillä silloin minulla on enemmän aikaa keskittyä niihin kuin arkisin. Senpä takia meillä kokkaillaan aina lauantai- ja sunnuntaiaamuisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

la11

Mainitsinkin, että Pariisissa saa huonoa kahvia lähes poikkeuksetta ja sen takia olenkin kotikahvittelija ja ulkona juon teetä. Meidän lähellä on tosin yksi paikka jossa saa kunnollista kahvia ja se on nimeltään Matamata. Otimme kahvit mukaan ja lähdimme kävelemään Palais Royalin puistikkoa kohti. Palais Royal on yksi lempipaikoistani kodin lähellä ja sinne menen välillä ihan pelkästään istuskelemaan, sillä turisteista huolimatta siellä on suhteellisen hiljaista ja rauhallista.

la5

Place du Marcé-Saint- Honoré on yksi lempipaikoistani. Sieltä löytyy suosikki suklaa/macarons -kauppani, Hugo&Victor ja keskiviikkoiltojen viihde, Saint Honoré. Kävimme eilen lounaalla Saint Honoréssa, mutta keskiviikkoisin siellä tarjoillaan muutakin kuin ruokaa, nimittäin modernia kabareeta. Saint Honoré on päivisin ravintola, mutta iltaisin alakerrasta muuntautuu pikkuklubi. Suosittelen käymään siellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun lounaat oli syöty, jatkoimme kävelyä Rue Saint-Honorén läpi. Minulle tämä alue Pariisista on jollain lailla se loisteliain. Putiikkeja on joka lähtöön ja Rue Cambonin sivukadulla on myös se ensimmäinen Chanelin liike. Kadulla kävellessä ihailen Hotel Costesin ruusuja, Hermésin lippulaivaliikettä sekä haistelen Guerlainin parfyymejä. Kuulostaa nyt ehkä hivenen hassulta, mutta täällä kävelen usein iltaisin ja ihastelen liikkeiden upeita näyteikkunoita :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jatkoimme kävelyä Tuilerisin puistossa ja selän taakse jäi Louvre. Teen juojia kodin ulkopuolella kun ollaan niin Pampulani halusi viedä minut jonnekin missä en ollut ikinä ollut ja se oli Petit Palaisin kahvila ja puistikko. Eli juuri ennen Champs Élyséen kauppoja vasemmalle jää palatsit joista voi löytää ihanan rauhallisen sisäpihan minne voi mennä vain istuskelemaan nauttimaan omasta rauhasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jatkoimme kävelyä vielä Avenue Montaigelle, mikä on Pariisin yksi tunnetuimmista ostoskaduista. Sieltä löytyy myös ravintola l´Avenue, mikä on varsinkin muotiviikkojen aikaan kovin suosittu, miksi ei myös muutenkin. Omistajat ovat itseasiassa samoja mitä Costesissa, Saint Honoréssa tai Georgessa. Kaikissa näissä ja monissa muissa heidän ravintoloissaan tietyt asiat ovat samanlaisia, vaikka yleinen fiilis erilainen onkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun olin käynyt pakolliset Zara Homet ja Sephorat  Champs Élyséellä läpi, käännyimme pikkukatuja pitkin kotia kohti. Sattumalta vastaan tuli ravintola jota olen pitkään etsinyt, Ferdi. Sinne on lähes mahdotonta saada pöytää ja sen takia en ole oikein jaksanut edes yrittää mennä sinne, ehkä vielä joskus kun hehkutus laantuu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kotimatkalla tein itseasiassa vielä uuden löydön, Laduréen suklaakaupan. En tiennyt sellaisen olemassa olosta ollenkaan. Kuulemma ovat avanneet noin kaksi vuotta sitten ja tällä hetkellä heillä on kaksi liikettä. Ladurée -tyylille uskollisena, tämä suklaapuoti oli todella todella kaunis ja suklaarasian kanssa poistuin sieltä, kuinkas muuten?

Kun pääsimme kotiin, ei mennyt aikaakaan kun Sohvi simahti ja olin nukkumassa jo ennen kymmentä. Nyt taas olen kukkunut täällä aamuvirkkuna ja odottanut Pampulan heräävän, jotta voin alkaa taas kokkailemaan :)

Toivottavasti näistä paikoista jokin oli uusi, niin teillä on uutta nähtävää kun seuraavan kerran tulette Pariisiin!

You may also like

10 Comments

  1. Ah Pariisi… viime kerrasta on jo liikaa aikaa! Kunpa olisi mahdollisuus matkustella useammin. Varaisin oikopäätä matkan Ranskaan syksylle.

  2. No eilen sunnutaina oli hivenen erilaista katukuvaa, kun vettä tuli koko päivän.
    On muuten hassua ollut huomata miten paljon täällä oikeasti sataa, eikä paista.

  3. Ihanaa Pariisifiilistelyä! Tultiin sunnuntaina ja ollaan viikko miehen työn takia, onneksi saatiin tällä kertaa majapaikaksi oikea yksiö hotellin sijaan. Näkee paremmin oikeaa elämää ja on kiva kokata itse. Tuo LPQ-ketju on mun boikottilistalla Lontoossakin, jotenkin Lontoossa koen että siellä on niin paljon ihania pikkukahviloita joita tukee mielummin kun tuota, se alkaa olla jo joka kulmalla… eli siinä mielessä ymmärrystä Pampulallesi (;

    Pitää laittaa tuo Saint Honore korvan taa, kiitti vinkistä!!

    1. Heippa, oih ihanaa! Missäpäin täällä olette?

      Joo, se on vähän sama jos joku menisi Italiassa Starbucksiin kahville ;D No yllättäen niitä ei siellä ole.

      Totta kai ymmärrän, että ei se ole se ykkösvaihtoehto kenellekään, mutta varmaan monelle sellainen mitä suomalaiselle Café Picnic.

      Anteeksi että kirjoitin postaukseen väärin, Trés Honoreta tarkoitin ;)

      Mutta käy Hugo&Victosilla!!!

  4. Oh Petit Palaisn sisäpiha terasseineen on aivan ihastuttava pieni “kätkö” keskellä Pariisia! Toinen ihastuttava “getaway” suloisessa miljöössä, jonka ehkä tiedätkin on Le Chalet des Iles (16eme).

    Le Pain Quotidien on myös oman rakkaani mustalla listalla ja sitä pitää kuulemma karttaa minkä voi.

    Blogiasi lukee erittäin mielellään ja vaikutat niin suloiselta persoonalta!

    1. Heippa,

      no en ole kuullutkaan tuosta salapaikasta. Kiitos tästä vinkistä ;)

      Jep, ei Starbucksi Italiassa eikä LPQ:ta Pariisissa .

      Kiitos paljon kehuista, minulla on ihania lukijoita niin mielelläni minä näitä reseptejäni ja muitaa täällä jaan.

    1. Jep, en tiedä mistä johtuu, mutta Pariisissa varsinkin kahvi on aivan kamalaa. En ole nirppis mutta täällä ei oikeasti saa kunnon kahvia kun muutamasta paikasta.

      Kiitos linkistä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*