Säästä ja sairaskuluvakuutuksesta

Avec Sofié blog l Porvoo

Olen kai tullut siinä mielessä vanhemmaksi, että en jaksa ylimääräistä negaa ympärilläni. Toki ei aina se aurinko tännekään paista, mutta yleispositiivinen olen, oli tilanne mikä tahansa. Monesti sitä kuulee ihmisten valittavan säästä, voivottelevan kylmää ja ikävöidessään kesää. Suomalaiset usein toivovat, että asuisivat jossakin muualla, koska talvi on meillä niin pimeä ja kylmä. Niinhän se on, mutta kun kaikki muu meillä on niin hyvin.

Avec Sofié blog l Porvoo

Avec Sofié blog l Porvoo

Hollanti on aina ollut unelmieni maa Suomen lisäksi. Olen aina jollain lailla tuntenut niin, vaikka ilmat täälläkään eivät ole kuin tropiikissa. Mutta kun suurin osa asioista on niin hyvin ja kun sille säälle ei voi mitään, niin ei voi olla kuin onnellinen.

Yksi asia mihin tosin olen törmännyt Hollannissa, joka on hyvin eri lailla täällä, kuin Suomessa ja se on terveydenhuolto. Monesti puhutaan Suomen rankasta verosysteemistä, mutta kyllä Hollannissa osataan myös verottaa ja päälle tulee vielä pakollinen sairaskuluvakuutus. Maksan kuukausittain yli 200 euroa sairaskuluvakuutuksestani. Edullisimmillaan se on muistaakseni 75 euroa, mutta koska olen täällä niin paljon yksin, en halua miettiä minne sairaalaan hätätapauksessa menen ja minkä tasoista hoitoa saan, niin otin kalleimman paketin, että voin olla huoleti tämän asian kanssa. Vakuutus kattaa kaiken yksityisestä hammashoidosta lähtien.

Avec Sofié blog l Porvoo

Minulla oli Suomessa myös sairaskuluvakuutus, jotta pääsin yksityiselle saman tien sen enempää miettimättä, mutta kun mietin tätä asiaa suomalaisin silmin, alan heti miettimään mihin Hollannin verorahat menevät. Koulutus ja infrastruktuuri ovat täällä varmasti aika korkealla agendalla mitä verorahoihin tulee ja täällä ei tosiaan tarvitse miettiä, että 60% verovaroista menisi puolustukseen sillä perusasiat ovat niin hyvin. Koulut ovat korkeatasoisia, kadut puhtaita, julkinen liikenne toimii ja ympäristö tuntuu turvalliselta.

Avec Sofié blog l Porvoo

Mitä sairaskuluvakuutukseen tulee, laittaa se minusta ihmiset ikävästi eri lokeroihin. Tämä on taas ehkä se suomalainen piirre minussa, joka nousee pintaan tällaisissa tapauksissa missä ihmisille ei automaattisesti tarjota samanlaisia mahdollisuuksia tai palveluita. Tiedän, että minun pitäisi päästä tästä ajattelumallista pois, mutta kun tasavertaisuus on niin syvälle iskostettu, on siitä vaikea päästää irti.

Hollanti on monelta kantilta todella tasavertainen maa niin kuin Suomi, mutta tämä terveydenhuolto on jollain lailla aika eri lailla järjestetty ja kun terveenä oleminen kuuluu minusta jokaisen perusoikeuksiin, niin sen takia olen miettinyt näitä asioita viime aikoina paljon. Tämä on yksi asia miksi en esimerkiksi haluaisi välttämättä asua Yhdysvalloissa, sillä siellä systeemi on niin epätasa-arvoinen ja muutenkin vinksahtanut, että suomalaisen on sitä vaikea hyväksyä.

Avec Sofié blog l Porvoo

Ensi kerralla, kun valitat loskaa, marraskuuta tai jotain sellaista mille et voi mitään, mieti mieluummin miten hyvin asiat Suomessa ovat. Ranskan vuosien jälkeen osaan arvostaa Hollantia koko sydämestäni, oli ilma ulkona mikä tahansa. Perusasiat kun ovat niin hyvin ja kun sille ilmalle ei voi mitään, ei voi olla kuin onnellinen.  Jos näkee aina ne asiat mitkä puuttuvat, ei voi koskaan olla onnellinen. Pitää fokusoida niihin asioihin jotka ovat hyvin.

You may also like

26 Comments

  1. Voi kyllä Suomessakin ajatellaan että kaikilla ei ole varaa vakuutukseen tai samoihin palveluihin tasa-arvoisesti.. puhumattakaan tästä sote-kaaoksesta nyt.

  2. Jäin miettimään, että miksi sinulla oli Suomessa myös sairaskuluvakuutus, jos koet, että julkinen terveydenhoito on Suomesa niin hyvää, että siitä pitää olla kiitollinen myös marraskuun loskassa ja pimeydessä rämpiessä?Itse yritän olla/olen monesta asiasta kiitollinen, mutta silti monikin pieni asia joskus harmittaa. Vaikka olisi elämässä asiat hyvin, voi harmitusta aiheuttaa se, että vaikka koko talviloman on 20 astetta pakkasta. Minusta se on inhimillistä, eikä välttämättä tarkoita, että ihminen olisi jatkuvasti negatiivinen.

    1. Minulla oli sairaskuluvakuutus migreenien takia. Pelkäsin, että saisin aivokasvaimen, joten kävin skannauksessa sen takia ja siitä lähtien minulla on ollut sairaskuluvakuutus, kun sain ensiluokkaista hoitoa samantien. Näissä asioissa en halua alkaa arpoa ja odottaa. Suomessa on hyvä terveydenhuolto, mutta jos haluaa nopeasti selvyyden, on julkinen välillä todella hidas.

  3. Samaa olen myös miettinyt 10v hollannissa asutun vuoden aikana. Suomessa maksoin tuloveron ja siinä se melkein oli. Täällä Hollannissa menee parisataa terveysvakuutukseen, on alueveroa, vesiveroa, roskaveroa ja ties mitä veroa siis sen päälle että tulovero on alhaisimmillaan 36%. Ja sähkölasku peruskämpässä yli satasen kuussa. Ulkomailta tulevat ihastelevat että onpa olut halpaa ja ruoka edullista, mutta asuminen loppujenlopuksi melko kallista.
    Silti tykkään kovasti edelleen, nää on vaan näitä mitä ei näe ennenkun asuu maassa :)

    1. Heippa Kaisa, niin, meille Suomessa uskotellaan, että meillä on kova verotus, mutta kyllä sitä osataan muuallakin. Suomessa sille verotukselle saa myös vastinetta; koulutus, terveydenhuolto sekä lastenhoito. Korjaa jos olen väärässä, mutta ihan kuin olisin lukenut, että täällä lastenhoito maksaisi melkein 2k kuukaudessa korkeimmassa tuloluokassa?

      Niin, asuminen täällä on tuplasti kalliimpaa mitä Suomessa melkein. Toki palkatkin ovat korkeammat, mutta ei ne tuplasti korkeampia ole.

      Niinpä :)

      1. Mä en oikein nyt ymmärtänyt kirjoittajan väitteitä, kyllähän me suomessa maksetaan kerrostaloissa asuessa vastiketta monta sataa euroa kuukaudessa jolla juurikin katetaan luettelemasi asiat, omakotitaloissa asuessa summat senkun kasvaa. Maksamme myös kaupunkiveroa, koiraveroa, autoveroa yms…nyt on tainnut tytöillä 10 vuoden poissaolon jälkeen olla vähän liian ruusuiset kuvat täältä pohjolasta.

  4. Hyvä kirjoitus Sohvi, olen kanssasi samaa mieltä! Vaikka julkisen terveydenhuollon laadusta ja uudistuksista puhutaan monenlaista, on hätätilanteessa kuitenkin kaikki samalla viivalla. Asia on oikein ajankohtainen itselleni, läheiseni joutui yllättäen sairaalaan ja hänelle tehdään huomenn massiivinrn ja vaativa kiireinen leikkaus. Vaikka verojen maksu kirpaisee, tulee se monin verroin meille eri tavoin takaisin. Jos läheiseni olisi sairastunut vastaavasti esimerkiksi Yhdysvalloissa, ei häntä välttämättä leikattaisi, koska hän on vähävarainen eikä varmasti olisi kyennyt maksamaan riittävän laajaa vakuutusmaksua. Mutta täällä kun ollaan, hän pääsee huomenna maa parhaimpien kirurginen operoitavaksi saman tasoisessa hoidossa, jota maamme rikkaatkin käyttäisivät. Tämä on etuoikeus, josta tulisi olla kiitollinen myös marraskuun räntäsateessa ja verokorttia katsellessa. Mitä meille jää, jos terveys ja hyvinvointi viedään? Ei juuri mitään. Ollaan onnellisia ja kiitollisia meidän osaavista ja maailmanlaajuisestikin huipuista sairaanhoidon ammattilaisista, joista kaikki pääsevät tasavertaisesti käyttämään, kun on hädän hetki. Ihanaa kevättä sinulle!

    1. Heippa,

      näin minäkin sen asian näen. Oli tuloluokkasi mikä tahansa, leikkauspöydälle pääset jos apua tarvitset.

      Tämä on juuri se esimerkki miksi en näe itseäni asumassa Yhdysvalloissa. Ystäväni on minun ikäinen eikä hänellä ole kattavaa vakuutusta, joten hänellä ei ole mahdollista saada kunnollista apua melanoomaan.

      Olen tällä hetkellä ystäväni tukena hänen viimeisessä taistelussa syöpää vastaan. Aikaa on enää maksimissaan kuukausia. Tämä on antanut niin hyvää perspektiiviä siihen omaan elämään ja omiin murheisiin. Kun näkee miten toinen ottaa elämästä silti kaiken irti vaikka mitään ei ole tehtävissä, antaa se itselle hyvän näpäytyksen. Millään kun ei ole loppujen lopuksi väliä, jos et ole terve. Ihan pienestä kun ei kannata valittaa.

      Näin juuri, pitää olla onnellinen meidän suomalaisesta terveydenhuollosta ja muutenkin tasavertaisesta systeemistä, jossa jokainen saa hoitoa, koulutusta ja tukea.

  5. Ymmärrän hyvin sun pointin! Ja pystyn samaistumaan sun ajatuksiin. Itse asun Saksassa ja maksan 180 euroa kuussa opiskelijana sairasvakuutuksesta, joka on todella paljon… Terveydenhoito on täällä hieman erilaista ja hieman päänvaivaa välillä aiheuttanut, että ollut ikävä Suomen helppouteen. Onneksi alkaa vihdoin nämä terveydenhuollon kuviot täälläkin selkiintyä, ettei tarvitse aina olla ensin ihmettelemässä :D Kun asuu toisessa maassa, asioita pystyy katsomaan eri näkökulmasta :)

    1. Heippa,

      olen lukenutkin, että Saksassa nämä ovat myös todella korkeita ja summa on todella suuri nimenomaan opiskelijalta.

      Niin, nämä systeemit kun ovat niin erilaiset joka maassa :D Ranskassa ja Hollannissa on “omia lääkäreitä” eikä yleisiä terveyskeskuksia. Pidän itseasiassa tästä ajatuksesta, sillä siten lääkäri oppii tuntemaan potilaansa ja varmaankin auttamaan jollain lailla paremmin.

      Oma lääkäri minulla on jo, mutta hammaslääkärin kanssa olen aika nirso, niin sellaista supermodernia en ole vielä löytänyt. Ihan kenen tahansa tuoliin kun en istu :D

    1. Heippa,

      hih, no modernit työkalut on varmasti se ensimmäinen asia. Kun olin Luxissa kävin suomalaisella hammaslääkärillä, jonka nimi on Timo Rinne. Timolla oli katossa televisio, jota pystyi katsomaan samalla kun Timo teki työnsä.

      Suomessa kävin yksityisellä hammaslääkärillä. Valitettavasti Suomen kunnallisesta hammaslääkäristä minulla ei ole hyviä kokemuksia.

  6. Minulla ole oikeasti huonoja kokemuksia mistään maasta sairasvakuutuksen suhteen. Yhdysvalloissa kävin kerran lääkärissä kolmen vuoden aikana, ja sain erittäin hyvää ja nopeata palvelua kun henki ei meinannut flunssan takia kulkea, käynti ja hoitotoimet kustansivat 20dollaria. Sairasvakuutus tuli automaattisesti mieheni työpaikan kautta. Saksassa kävin kerran hammaslääkärillä ja erikoispaikkaus on vieläkin kunnossa, mutta hammaskiven poistoa ei nähty tarpeelliseksi? Tästä sain Suomessa kuulla, että monet ulkosuomalaiset hoitavat sitten huonot hampaansa suomi-lomillaan. Ja kyllä se ehdottomasti kannattaakin. Minun hampaani pelasti Forumin lääkäriaseman hammaslääkäri, joka heti seuraavaksi päiväksi varasti ajan Hakaniemen Ympyrätaloon erikoishlääkärin pakeille. Tämä sanoi ettei päästä minua Suomesta pois ennenkuin suu on kunnossa. Todella ihanaa palvelua ja huolehtimista!
    Ystävämme Dubaista kävi Sumessa hoidattamassa syövän yksityispuolella. Ja miehensä sairasvakuutus maksoi kaiken. Korvasi tiettyyn ikään asti myös lapsensa hml-hoidon vaikka asuukin Suomessa.

    Täällä Sveitsissä maksan pakollista sairasvakuutusta 298sfr/kk eli yhteensä meillä yli 600frangia. Joka vuosi maksu on noussut vain ylöspäin. Omavastuuni on 2000sfr, joten lääkärissäkäynneistä, kokeista ja muista tule korvauksia. Miehellä sitten enempi kaikenlaista ja lääkekulunsa ja muut korvataan aika hyvin, kun omavastuu on myöskin pienempi.
    Ikäväkseni sain vasta kuulla että hammaslääkärilasku tulee olemaan n.2500frangia, eikä se kuulu sairasvakuutuksen piiriin. (Laitteet on viimeisen päälle ja tv:n tilalla soi sentään rauhoittava musiikki radiosta. :) Pitäisi olla lisävakuutuksia. Mutta jos syöt yhtäkään lääkettä niita ei myöskään saa. Sveitsissä on kallista sairastaa. Onneksi on ollut paljon tervettä elämää, josta saa olla erittäin kiitollinen.

    Miehelle tehtiin jalkaan lasketteluonnettomuuden takia operatio, ja työpaikan sairasvakuutus korvasi kaiken sekä myös fysikaalisen hoidon. 3kk sairaslomalta sai myös täyden palkan..
    Tuntui vähän hurjalta kun samaisessa sairaalassa ystävän sappileikkaus meni totaalisesti pieleen, hän oli kuolla ja makasi koomassa haava vatsassa auki, toipumiseen meni hirvittävän kauan kaikkien ylimääräisten komplikaatioiden takia. Ihme että yleensäkin selvisi. Miehensä kertoi ellei hänellä olisi ollut kissoja huolehdittavana, ei hänkään olisi enää väsymykseltään jaksanut. Onneksi työpaikkansa oli erittäin myötämieleinen ja mies sai tehdä kotoa käsin töitä sairaalassakäyntien lisäksi.

    1. Heippa,

      niin, palvelua siellä saa jos on sairasvakuutus. Jos ei ole, niin on vähän huonompi homma.

      Mulla on taas hammaslääkäristä niin hyvät kokemukset Luxista. Jos sinne pääsisi kätevästi Amsterdamista, menisin hoitamaan hampaani sinne. Tosin hammaslääkäri siellä oli myös suomalainen.

      Riippuu varmasti missä on, mutta kyllä mä vakavimmissa sairauksissa luotan Hollannin systeemiin. Toki vakavissa sairauksissa sitä on helpompi olla jos saa palvelun omalla kielellä. Minulla on edelleen myös Suomeen sairaskuluvakuutus tosin juuri tällaisia asioita varten.

      Meillä on täällä Hollannissa samanhintaiset vakuutukset. Meillä tosin kuuluu hammaslääkäri ja ja fysioterapia vakuutukseen. Hyvää hammaslääkäriä täällä etsin, jotta uskallan penkkiin :)

      Niin, terveestä elämästä saa olla kiitollinen. Ystäväni täällä sairasti koko syksyn rintasyöpää ja jo vähän aikaa sitten juhlittiin paranemista, mutta viime viikolla saatiin surullisia uutisia. Hänen kokemusten takia halusin kalliimman mahdollisen vakuutuksen, että saa kaiken hoidon jos on tarve. Pitää vain nauttia joka hetkestä nyt ja joka päivä.

      Voi hurjaa miten leikkaus voi mennä noin pieleen. Onneksi hän selvisi :)

      Täällä ollaan myös todella myötämielisiä antamaan tehdä kotoa töitä. Johtuu varmaan myös siitä, että täällä onnii paljon ruuhkia ja hollantilaiset haluavat minimida päästöt.

      Kiitos paljon kommentistasi :)

  7. Itseäni ärsyttää juuri tuo säästä valittaminen. En tosin itsekään pidä kovasta pakkasesta tai kesän huonosta säästä, mutta eihän se sää valittamalla mihinkään muutu, ja nämä Suomen “sääongelmat” ovat tosi pieniä verrattuna moniin muihin sää/ilmasto-ongelmiin muualla maailmassa (kuivuus, maastopalot, tulvat yms.). Puhumattakaan kaikista muista ongelmista ympäri maailmaa, kuten nälänhätä, kodittomuus, köyhyys yleensäkin, luonnonkatastrofit, korruptio, sodat, terrorismi, ihmisoikeuksien toteutumattomuus… Aamulla herätessä ei siis pakkanen/pimeys/sade harmita, kun mietin jo kuinka onnekas olen suomalaisena.
    Ja Suomen terveydenhuollostakin olen erittäin kiitollinen, kun on perheessä/lähipiirissä ollut pari syöpätapausta parin vuoden aikana ja hoidot/lääkkeet periaatteessa ilmaisia.

    Blogissasi on ollut paljon hyviä ja mielenkiintoisia kirjoituksia viime aikoina! Lisää näitä :)

    1. Näin juuri! Meillä on ehkä vähän tylsempi ilmasto, mutta moni asia on niin hyvin. Meillä ei ole maastopaloja, tulvia tai pyörremyrskyjä. Meillä on vain pitkä ja pimeä talvi ja senkin jälkeen tulee kesä. Ei me nyt tropiikissa olla, mutta jos sinne haluaa, voi sinne muuttaa.

      Äh, musta tuntuu, että näitä syöpäpotilaista on joka puolella ihan koko ajan ja aivan liikaa :/ Olen ollut aika lamaantunut viimeiset viikot juurikin näiden uutisten takia ja välillä tuntuu niin ikävältä kirjoittaa blogia jostakin pinnallisesta, kun oikeasti on ihan muut asiat mielessä. Ne muut asiat tosin pitää mielen kirkkaana :)

      Kiitos paljon – saatte aivan varmasti :)

  8. Suomen järjestelmän etuna on musta aina ollut se, että täällä suurin osa veroista lähtee yhtenä könttäsummani pois palkasta. Vaikka palkkakuittiin onkin eritelty ansioveron lisäksi sairasvakuutusmaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja eläkevakuutusmaksu, niin silti niihin ei samalla tavalla tule kiinnitettyä huomioita. Palkka on se, mikä nettona tulee käteen ja sillä siisti! Olisi todellakin aivan eri asia, jos kaikki verot joutuisi erikseen maksamaan kerran jo omalle tilille saadusta palkkasummasta. Uskon, että tämä todellakin on yksi syy siihen, miksi Suomessa kuitenkin suhtaudutaan positiivisesti verotukseen.

    1. Heippa,

      niinhän se on. Ranskassa verot maksettiin itse vuosittain, eli palkka tuli tilille ja siitä piti säästää summa ja maksaa könttä kerran vuodessa. Mitä verotukseen tulee, maksetaan veroja myös Ranskassa ja Hollannissa aika paljon 30-40% helposti. En tiedä mistä meille suomalaisille on iskostettu, että me maksamme paljon veroja ja muut maat eivät. Sillä kun se totuus on, että muuallakin osataan verottaa.

      Suhtaudun verotukseen positiivisesti jos näen konkreettisesti, että verorahoille saa vastinetta. Kun koulutus ja terveydenhuolto on kunnossa ja massa turvallista olla, maksan veroja mieluusti :)

  9. Moikka!
    Vähän asian vierestä, mutta on pitänyt asiasta kysyä ja nyt taas mainitsit Pariisin, niin haluaisitko avata vähän tarkemmin miksi et tykännyt asua Pariisissa? Miksi sinne kotiutuminen oli niin hankalaa? Voi olla, että olet aiheesta enemmänkin jo kirjoittanut, mutta se on mennyt sitten ohi.

    1. Heippa, en mielelläni enää kirjoita Pariisista. Postauksia löytyy blogista missä käyn läpi eriarvoisuutta, likaisuutta ja asioita joista en pitänyt kun asuimme siellä :)

  10. Pakko kysyä, että kun miehesi on siellä expant-sopparilla, niin eikö teillä ole siinä erittäin hyvä sairasvakuutus? Mihin tarvit yksityistä? Ymmärrän, että pitää ehkä olla paikallinen pakollinen, mutta eihän sen tarvitse olla paras mahdollinen? Ja ainakin kirjoitustesi perusteella saatte veroetua siellä vs paikalliset. Tai miehesi saa ja olette ilmeisesti perhe?

    1. Heippa, jep, firma kustantaa osan vakuutuksesta ja jos olisin ottanut ns. Normaalin, se olisi maksettu kokonaan. Haluan vain täällä olla rauhallisin mielin kun olen niin paljon yksin, niin sen takia haluan kaiken mahdollisen jos jotain käy. En vaan halua olla arpomassa sairaaloita ja hoitomuotoja kun olen yksin vieraassa maassa.

  11. Niin ja meidän tilanne matkan peruuntumisen suhteen oli vielä se että meidän matkaa ei voinut enää perua, kaikki oli jo maksettu lentoja myöten 🙁 Nyt meni neljä lentoa sivu suun,niitä ei saa enää takaisin. Onneksi mallorcan lennot pystyttiin siirtämään toiseen päivään. Harmi kuulla että sinullakin on riesana paniikkihäiriö. Ensimmäiset kohtaukset onkin pelottavia kun asia on itselle täysin vieras ja hallitsematon. Vähitellen varmasti tämänkin sairauden kanssa oppii jollain lailla elämään

  12. Toivottavasti et joudu pettymään odotuksissasi Hollannin sairaanhoidon suhteen. Tiedän että kalliimmat vakuutukset maksavat enemmän hoitoja, mutta ne eivät takaa täyttä vapautta sairaalan valinnan suhteen. Yliopistolliseen sairaalaan pääset yleensä vain vakavissa tapauksissa hoitoon. Erittäin tärkeää on hyvä kotilääkäri ja lääkärit joihin voi luottaa. Jos haluat, voin kertoa siitä joskus enemmän.

  13. Pakko käydä vielä kommentoimassa liittyen pakolliseen sairausvakuutukseen. Ihmettelin eilen sairaskassasta tulleita useita meilejä ja menin pankin sivulle tarkistamaan e-laskut. Hupsista! Taas tuli uusi asia Sveitsistä pureskeltavaksi nenän eteen, ja mihin olla aiemmin törmätty. Eli kun muutimme uusi postinumero (800*) vaikuttaa todellakin sairaskassamakuun? Ja muutimme kuitenkin vain Zürichin verotusalueelta n 15 km päästä Zürich-cityyn, sairaskassa-maksu noisi kerrasta minulle 200sfr eli yhteensä maksamme kk yli 800 sfr entisen vähän yli kuudensadan sijasta. Oli se aika pommi maksaa tonnin takautuvasti ylimääräistä. ;) Olisi ollut vieläkin enemmän jos os.muutos olisi aiemmista yrityksistä onnistunut s.postin kautta.
    Mies totesikin hyvin: ja joku vielä kadehtii Sveitsissä asumista.. No onneksi sentään miehen rikkimenneet simälasit korvasi vakuutus, kun ne kestivät käytössä vain vähän alle vuoden. Elämä on iloisia ja vähemmän iloisia yllätyksiä täynnä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*