Rimowa luggage – hitti vai huti?

Harvemmin tulee enää käytettyä jotakin tavaraa niin paljoa, että se oikeasti hajoaisi liitoksistaan. Näin tosin kävi luottokumppanilleni, Victorinoxin matkalaukulleni. Matkustan usein pelkät käsimatkatavarat mukanani, joten matkalaukut joutuvat kokemaan kovia. Entisen laukkuni hajotessa, mietin pitkään, että pysynkö samassa merkissä, vai olisiko aika vaihtaa merkiksi Rimowa vanhan tutun sijasta.

Avec Sofié blog l Rimowa topas luggage

Suurin syy miksi epäröin Rimowan ostoa, oli se että laukku ei anna ollenkaan periksi. Aiempi laukku oli varmaankin juuri sen takia kovia kokenut, sillä se ahdettiin aina aivan täyteen. Rimowa ei tosin anna periksi, joten niiden tavaroiden olisi syytä mahtua laukkuun sisälle tai sitten on hyvä ottaa toinen laukku mukaan.

Avec Sofié blog l Rimowa topas luggage

Meinasin kysyä teiltä palautetta Rimowan laukuista, mutta tein päätökseni niin yllättäen niin en ehtinyt. Jotkut ystävistäni rakastavat Rimowaa, toisilla on taas huonoja kokemuksia. Itse toivon laukun olevan vähintään yhtä uskollinen matkakumppani mitä aiempi matkalaukkuni oli. Nyt vaan pitäisi oppia pakkaamaan juuri sen verran mitä tarvitsee sillä laukku ei anna armoa suurpiirteiselle pakkaajalle.

Avec Sofié blog l Rimowa topas luggage

Vertailin laukkujen kokoja ja koska suurin osa lentoyhtiöistä suosi mallia, jonka koko oli 55 x 20 x 40 cm, niin sen myös hankin itselleni. Finnairin lennolle olisi päässyt vielä isommallakin laukulla, mutta KLM:n ei. Sen takia valitsin varmimman mallin jota en joudu laittamaan ruumaan.

Avec Sofié blog l Rimowa topas luggage

Edellisessä postauksessani mainitsin, että vietän syntymäpäiväni mieheni kanssa ja suuntaamme minireissulle viikonlopuksi rajan toiselle puolen Belgiaan. En ole juurikaan Belgiassa aiemmin ollut rautatieasemaa ja lentokenttää lukuun ottamatta. Emme ihan Brysseliin asti köröttele, vaan nimensä mukaisesti, menemme spa-hotelliin ja kaupunkiin nimeltä Spa. Eli aika rento synttäriviikonloppu tulossa.

Mukaani pääsee myös matkalaukkuni ja pääsen testaamaan miten hyvin osaan pakata ja miten paljon matkalaukku vetää itseensä. Lennolle laukku ei tosin pääse, sillä Belgia kun on ihan vieressä, niin teemme road tripin minulle uuteen maahan. Jos olette käyneet Spa:ssa, niin kaikki vinkit ovat tervetulleita :)

You may also like

9 Comments

  1. Rimowa on kyllä aina tyylikäs valinta ja tuo alumiininen vaihtoehto on varmasti todella kestävä, vaikka se taitaa olla aika painava? Itse olen ihastellut vaikka kuinka kauan Rimowan violettia Salsa Airia, mutta toistaiseksi en ole raaskinut ostaa. Toisaalta matkalaukkua tulee käytettyä todella paljon, joten onhan se fiksu investointi.

  2. Rimowasta en ole ennen kuullutkaan! Meillä vannotaan Tumin nimeen :) Täytyy kuitenkin tutustua nyt kun uuden matkalaukun hankinta on ajankohtaista..

  3. Hyvä valinta! Meillä monta Rimowan laukkua ollut jo 8 vuotta ja paljon käytössä. Kevyempi ja tavallinen versio ja kahta eri kokoa. Hyvin ovat kestäneet vaikka eivät olekaan sitä alumiinia (kalliimpi hinta). Etenkin Salsa Air on ihana kun ei koskaan ylipainon vaaraa kuten oli ennen muilla laukuilla. Saa tarvittaessa varaosia kuten pyörät.
    Sitä tottuu pakkaamaan kovaan laukkuun ja ihmeen paljon niihin mahtuu! Lisäksi minulla aina mukana taiteltava iso Longcamp’n kassi siltä varalta ettei takaisin tultaessa kaikki mahtuisi matkalaukkuun. Jos haluaa määrättyä erikois väriä Rimowan laukuissa niin kannattaa ostaa se laukku silloin kun sitä on myynnissä koska erikois värit vaihtuu vuosittain. Ja esim. violettia ei enää ole saatavilla.

  4. Kun laukku ei jousta niin helposti särkyvät tavarat säilyy paremmin ehjinä matkan ajan (tottakai täytyy silti pakata hyvin)

  5. Ihan uusi merkki minullekin, kiitos! Olen myös käsimatkatavaroiden kanssa kulkija, joten nämä aiheet aina kiinnostavat.

    Nyt kun nuo senttikoot taisivat jokin aika sitten vakiintua tuohon mainitsemaasi, olen miettinyt, pitäisikö keltaisen repun tilalle hankkia jokin kunnon käsikapistus. Kiitos postauksesta!

  6. Olisi ihana lukea postaus Span reissusta! Itselläkin olisi tarkoitus suunnata sinne parin viikon päästä, hotellivinkit ja muut tulisi siis ehdottamasti tarpeeseen! :)

  7. Mitä olet pitänyt laukusta? Edessä matkalaukun osto, mutta alumiinisten paino mietityttää, kun tulee painoraja äkkiä vastaan. Olisi kiva kuulla kokemuksiasi tästä laukusta.

Leave a Reply to Anne Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*