Rakastan suklaata ja huomasin Kian tekevän Ravintola OX:n suklaakakkua Instagramin Storyssa ja pyysin häneltä reseptin. Kakku on täysin gluteeniton (jos suklaassa ei ole gluteenia), joten kakku käy myös kaikenlaisille syöjille, sillä mitään jauhoja ei taikinaan tule.
Tahini ja seesaminsiemenet antavat kakkuun ihanan sivumaun ja kun kakkua tarjoilee esimerkiksi jäätelön kanssa, paahdettujen seesaminsiemenien maku nousee kakusta ihanasti läpi.
Tein kakun sunnuntaina syntymäpäiville ja kakku meni saman tien – en edes ehtinyt ottaa toista palaa (real problems). Vaikka kakkuun tulee paljon suklaata, ei se ole silti liian makea, vaan kakkua syö mieluusti enemmän kuin kaksi lusikallista. Kakku muistuttaa hivenen ruotsalaista kladdkakaa koostumukseltaan, sillä kakku on mehevä ja kostea sisältä. Kakkua ei saa paistaa liikaa, vaan sen tulee olla kostea.
265g valkuaista (9kpl about)
75g sokeria
200g maitosuklaata
135g tummaa suklaata
125g voita
100g keltuaista
65g tahinia (n.2 rkl)
35g seesaminsiemeniä paahdettuna (0,5dl)
Sulata suklaat ja voi vesihauteessa. Lisää tahini. Paahda seesaminsiemenet pannulla ja lisää ne sulatetun suklaan ja voin joukkoon. Vatkaa valkuaiset ja sokeri marengiksi. Lisää keltuaiset ohuena nauhana. Lisää 1/3 osa suklaamassan joukkoon. Käännä seosta varoen. Lisää loput marenkiseoksesta suklaan joukkoon. Kaada seos vuokaan ja anna vetäytyä noin kymmenen minuuttia. Paista uunissa 140 asteessa siihen asti, kunnes kakun sisälämpö on 85 astetta. Käytin paistomittaria apuna, mutta minun uunissa paistoaika oli noin 20 minuuttia.
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter.
3 Comments
Hyviä vinkkejä mihin sitten käyttää 9 keltuaista? Ekologisena ihmisenä minulla jää tälläinen resepti muuten tekemättä…
Heippa,
Osa keltuaisista tulee taikinaan ja lopuista tein aamupalan. Toki keltuaiset säilyvät myös jääkaapissa hetken niin niitä ei tarvitse käyttää heti, mutta itselle scrambled eggs on hyvä sunnuntai-aamiainen. Vähän vain creme fraichea ja tryffeliöljyä sekaan ja vispilän kanssa vispata massa oikeanlaiseksi 👌🏻