Viimeisten kuukausien aikana, kun on ollut ”liian kivaa”, olen tuntenut huonoa omaa tuntoa. Kun hyvä ystävä on voinut huonosti, ei sitä itsekään ole kovasti voinut nauttia elämästä ihan täysillä. Se haikeus on totta kai näkynyt täällä blogin puolella vaikka olen sitä haikeutta yrittänyt työntää pois mielestä ja blogista ja samalla nauttia hetkestä. Kirjoituksessani Puolikas Elämä kirjoitin teille ensimmäisen kerran miksi kevät on ollut niin raskas.
Viime viikon torstaina sain ystävältäni viestin, että hän ei voi hyvin. Tuon viestin jälkeen tiesin, että asiat eivät voi olla hyvin, jos ystäväni valittaa oloaan. Hän ei ole koko syöpätaistelun aikana valittanut mistään, on vain ollut oma iloinen itsensä. Hän on aina ollut positiivinen ja iloinen, oli tilanne mikä tahansa. Jopa silloin kun lääkäri kertoi hänelle, että elinaikaa ei ole muutamaa kuukautta enempää.
Valitettavasti ystäväni nukkui alkuviikosta pois ja tuo viikko sitten saamani viesti jäi viimeiseksi viestiksi. Vaikka tiesin jo helmikuussa, että aikaa ei ole kauaa, on tämä viikko tuntunut ihan äärettömän raskaalta. Itkettää, suututtaa ja on voimato olo. Elämä on tuntunut niin epäreilulta. Miksi ihminen, joka on niin täynnä elämää ja kenellä olisi ollut niin paljon annettavaa? Miksi ihminen, joka aina tahtoi toisille hyvää ja oli niin positiivinen joka hetkessä?
Vaikka tämä aika on ollut todella surullista, olen yrittänyt miettiä, että ainakin hän sai viettää upean kesän auringossa perheen kanssa. Elää suhteellisen normaalia elämää loppuun asti ja tehdä niitä asioita, joita oikeasti rakasti. Se kai on loppujen lopuksi se tärkein asia, että saa elää sellaisen elämän, jonka haluaa rakkaitten ihmisten ympäröimänä.
Puhuimme monta kertaa elämästä ja tietyistä valinnoista, joita hän oli tehnyt kuultuaan, että elinaikaa ei ole paljon. Hän oli minimoinut ihmiset ja asiat elämässään vain kaikista tärkeimpiin. Hän piti lähellään vain ne ihmiset, jotka toivat positiivista energiaa sekä fokusoi energiansa asioihin, joista tuli hyvä olo. Millekään turhalle ei ollut aikaa. Hän sanoi minulle maaliskuussa, että sairastuminen on hyvä opetus siitä, että miten paljon mietimme pieniä asioita ja olemme ihmisten seurassa, jolla ei ole sen kummempaa merkitystä. Elämä on niin lyhyt niin se pitäisi käyttää vain tärkeiden asioiden piirissä ja unohtaa vähäpätöiset ongelmat ja arkiset valitukset.
Tämän viikon olen plärännyt valokuvia yhteisiltä työmatkoilta, viikonloppulomilta ja pienistä hetkistä, joita olen säilönyt puhelimeeni. Helmikuussa juhlimme uutta työtäni ja hänen viimeistä rintasyöpä hoitoa ennen uutta todellisuutta. Tuolta illalta minulla on monta ihanaa videota, joissa ystäväni on vapautuneen onnellinen, kun hoidot olivat ohi. Haluan muistaa hänet juuri sellaisena vapautuneen onnellisena ja iloisena, joka hän oli.
Hän aina auttoi toisia, oli tilanne mikä tahansa. Hän oli aivan ihana äiti lapsilleen ja ihailin aina sitä, miten hän jaksoi tehdä niin vaativaa työtä pienistä lapsista huolimatta. Kaiken härdellin keskellä hän myös eli omaa elämää ja oli hyvä esimerkki siitä, miten hän ei unohtanut itseään ja omia tarpeitaan, vaikka lapset olivat pikkuruisia. Välillä mietin, että mistä se kaikki energia tulee, mutta uskon, että hänen positiivinen asenteensa vei nimenomaan pitkälle.
Hänen toiveenaan oli, että ystävät muistaisivat olla hyviä toisille ihmisille ja unohtaa pienet asiat ja fokusoida ajan vain kaikista tärkeimpään, vaikka aikaa olisi 40 vuotta. Olen näin yrittänyt tehdä maaliskuusta lähtien ja jättänyt kaiken turhan taka-alalle, asiat ja ihmiset myös. Jos jokin asia ei vain tunnu oikealta, ihan turha sitä on yrittää pakottaa tapahtumaan. Ihaninta olisi, että saisi elää positiivisen elämän ihmisten seurassa joista huokuu hyvää energiaa. Onnellinen olen ystäväni puolesta, että hän sai nimenomaan tehdä niitä asioita, joita rakasti perheen ympäröimänä.
30 Comments
Olen niin pahoillani ystavasi poisnukkumisesta, todella surullista. Kirjoituksesi on todella kaunis ja hyva muistutus siita, mika elamassa on tarkeinta – kiitos siita.
Niin on. Vaikka tähän on varautunut monen monta kertaa ja monta kuukautta, kyllä se silti tuntuu äärettömän pahalta.
Kiitos paljon <3
Voimia suruun. <3 Ihanaa, että sait tuntea tuollaisen ystävän, vaikka taival hänen kohdallaan jäikin liian lyhyeksi. Onneksi hän eli sen mukaan, että ”every day counts”. <3 Ja onneksi muistot säilyvät kaikilta päiviltä. <3
Juuri näin. Olimme aluksi työkavereita, mutta muutama vuosi sitten lähennyimme ja he olivat myös syy siihen, että muutimme Hollantiin :)
Carpe Diem everyday oli hänen mottonsa <3
Otan osaa ja toivon voimia suruun <3
Kiitos paljon <3
Olen todella pahoillani. Kirjoitit todella kauniisti ja tärkeistä asioista. <3
kiitos <3
Olen todella pahoillani, voimia surun keskelle. Todella kaunis kirjoitus ystäväsi muistolle, hän on ollut upea persoona. <3 kirjoitit niin tärkeistä asioista, jotka olisi hyvä muistaa kiireisenkin arjen keskellä. Elämä on lahja ja voimme tehdä sillä mitä haluamme. <3
Hän oli niin ihana ja koko perheen kanssa oli niin hauskaa <3
Olen niin onnellinen, että muistoissa on nimenomaan tuo helmikuun ilta jolloin kaikki huolet olivat poissa ja kesä edessä. Haluan muistaa ne muistot päällimmäisinä.
Elämä on nimenomaan lahja. Kun niin ajattelee, elää ihan erilailla <3
Voi Sofie, paljon voimia sinulle! Hienoa, että sinua ei kaduta mikään suhteessanne ja tunnet tehneesi kaiken, mitä voit ystäväsi hyväksi. Surulliseksi ja tyhjäksi tulet varmaan tuntemaan olosi vielä pitkään. Itse menetin tärkeän ihmisen viime vuonna. Kaikki surunvalittelukortit, joissa kerrottiin kunkin omasta suhteesta mieheeni, antoivat yllättävän paljon voimia. Voimia ja ohjeita suruprosessiin sain myös Sheryl Sandbergin (Facebook-johtaja, joka on kirjoittanut myös naisjohtajuudesta) kirjasta Option B. Kirja on kirjoitettu hänen ja hänen lastensa selviytymisestä hänen miehensä äkillisen poismenon jälkeen. Kirjaa varten hän on haastatellut useita läheisiään menettäneitä. Jos luet sen, voit saada viitteitä siitä, mitä voisit tehdä ystäväsi miehen ja perheen hyväksi. Ja tietenkin voit lukemisen jälkeen antaa kirjan heille.
Heippa Riitta,
ja kiitos viestistä.
Olen todella todella pahoillani. Ihanaa, että ihmiset ovat avoimia ja kertovat nimenomaan siitä suhteesta toiseen ihmiseen.
Luulen, että minun työni alkaa nyt hautajaisten jälkeen. Pitää olla tukena miehelle ja lapsille. Auttaa arkisissa asioissa ja olla läsnä. Syksy on toivottavasti ei niin kovin sateinen, että pimeitä iltoja ei ole liiaksi.
Olen lukenut Lean In – kirjan ja miettinyt monesti tuon Plan B -kirjan lukemista. Kiitos vinkistä ja ihanaa syksyä :)
Äitini joskus sanoi, että parhaat lähtee ensin. Olen myös menettänyt ystäväni 10 vuotta kestäneen syöpä taistelun jälkeen. Se oli musertavaa. Joka Jouluaattoyö 9 vuoden ajan sain pitkän puhelun, kymmenentenä Jouluna sitä ei tullut. Hän lähti pois heti Joulun jälkeen.
Olen niin pahoillani <3 On ollut varmasti raskasta elää nuo vuodet pelossa ja epävarmuudessa. Itse en oikein voinut kunnolla hengittää helmikuun jälkeen, kun olo tuntui todella raskaalta. Tuntui kun olisi pitänyt hengähtää syvään koko ajan.
Paljon halauksia ja positiivisia ajatuksia sinne. On rikkaus, että meillä on ollut elämässä ystäviä kuin he jotka nyt enkeleinä katsovat meitä <3
<3
<3
Voi, olen kovin pahoillani ystäväsi ja hänen läheistensä, erityisesti tietenkin lasten, puolesta. Kirjoitat niin kauniisti ja viisaasti. Otan osaa suruusi ja toivotan sinulle voimia, Sohvi! ♥
Tämä on juuri lasten takia kaikista ikävintä. Ihan riipaisee sydämestä kun miettii, että miten he tällä hetkellä voivat <3
Otan osaa. Onneksi on kauniita muistoja jopa viimeiseltä kesältä. Hyvä olisi itsekin muistaa ettei aina tiedä mitä huominen tuo tullessaan ja osata nauttia niistä tärkeistä asioista ja pitää rakkaat ihmiset lähellä.
Tämä on ehkä se asia mitä olen itsekin miettinyt hyvin paljon viimeisten kuukausien ajan. Pitää tehdä asioita nyt eikä huomenna ja nauttia siitä mitä on <3
Voi ei ;(, otan osaa <3. Ihana teksti.
Niin surullista, mutta osa tätä elämän kaarta <3
Niin kauniisti kirjoitettu, voimia <3
Kiitos paljon <3
Voi, niin surullinen juttu. Kauniilla tapaa osasit tästäkin ajatella ja kirjoittaa, kaiken surun keskellä. Voimia! <3
Heippa,
ja kiitos kommentista. Tosi surullista, mutta hyvä joskus pysähtyä vähän miettimään. Elämä on tässä ja nyt.
:'( Voimia! <3 <3
<3
Kirjoitat kauniisti. Muistan kyllä “hänet” kun kerroit aiemmin tarinan että huonoja uutisia odotettavissa. Olen monesti miettinyt asiaa. Kävin itse viime vuonna 3’n läheisen pois menon läpi ja vieläkin ne satuttaa….Täytyy yrittää nauttia pienistä asioista ja hetkistä elämässä, koskaan ei tiedä mitä huominen tullessaan tuo.Voimia sinulle ja voimia niille lapsille jotka kaipaavat nyt äitiään ja voimia miehelle joka ikävöi rakastaan.
Suru on suuri teidän kaikkien puolesta. Olen niin sanattoman pahoillani. Voimia rakas❤️