Kun on kolmekymppiä pyörähtänyt kelloon, niin minulla kuin ystävilläni, on ehkä tullut aika vihdoinkin miettiä että mitä sitä oikein elämältä haluaisi. Olemme puhuneet viime aikoina ystävieni kanssa tästä asiasta paljonkin ja senpä takia tästä olen pitkään halunnut kirjoittaa.
Moni ystävistäni ja kavereistani on edelleen yksin. Yksin ihan sen takia, että kun sitä oikeaa ei oikein meinaa löytyä ja kun yksinkin on ihan kivaa. Tämän ymmärrän ihan täysin, sillä ketä tahansa kun siihen vierelle ei oikein viitsi ottaa. Varsinkin näin vanhemmiten ainakin itse huomaan ystävissäni sen, että monet kriteerit pitää täyttyä. Joskus nauramme, että ollaanpa me nirsoja, mutta kun se asia on vain niin että mihinkään vähempään mitä haluaa ei tarvitse tyytyä. Tällä en nyt tarkoita kenenkään ammattia tai CV:tä, vaan niitä yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Moni ystävistäni itseasiassa deittailee itseään hieman vanhempaa, sillä se toinen on jo osannut elää sitä omaa elämää.
Moni ystävistäni on korkeasti koulutettuja ja vasta kolmenkympin korvilla työelämään hypänneitä. Elämä alkaa, kun koulu loppuu ja niitä lapsia on mietitään lähempänä neljää kuin kolmea kymppiä. “Nyt on mun aika tehdä ihan sitä mitä mä itse haluun.” Moni ystävistäni matkustelee kun vain siihen on mahdollisuus, maailma on avoinna ja mikään ei pidättele. Näin se pitääkin olla. On ihana seurata kun he lentelevät treffeille Tukholmaan, Milanoon, Kööpenhaminaan ja ties minne.
Muutama kavereistani ja ystävistäni on myös tullut uusperheiden jäseniä. Kun ne oman ikäiset ei kiinnosta ja omia lapsiakaan ei välttämättä haluta, niin mikäs sen helpompaa jos se rakkaus löytyy jo toiselta kierrokselta. Minusta tämä on todella rohkeaa ja ymmärrettävää. Itse olisin varmasti miettinyt kerran jos toisenkin, jos Pampulalla olisi ollut lapsia. Sillä kun ne entiset parisuhteet ja varsinkin lapset tuppaavat kuormittamaan uutta rakkautta. Ja onhan minulla ikäviä kokemuksia omasta lapsuudestani ja “ilkeästä isä- ja äitipuolesta.”
Moni ystävistä on myös sortunut varattuun. Myös niitä isiä on sinkkupöydissä pyörinyt. Olen näissä asioissa aika “täysjärkinen” ja näissä en ajattele sydämellä, vaan järjellä. Kun olin yksin ennen Pampulaa, jouduin tilanteeseen jossa jouduin tällaiselle paperilla täydelliselle isille sanoa tanssilattialla “mites se sun vaimo”. Näitä isiä kun haluan näpäyttää, sillä en haluaisi olla ikinä sen pienen lapsen surusilmien syy eropapereita kirjoittaessa. Sen takia olen ystävillenikin sanonut, että antaa isien vaan bailata siellä tanssilattioilla, mutta ei lakanoissa. Harmikseni jotkut kuuntelevat näissä asioissa jotain muuta kuin sydäntä/järkeä. Olen näissä jutuissa kavereilleni raadollinen, sillä jos näissä peleissä ylipäänsä on voittajaa, on se yleensä se vaimo. Ei se duunipaikan pikkutyttö. Sen takia en myöskään tykkää lauseesta “mä haluan nyt vain pitää hauskaa.” Pidä vain, mutta älä lapsiperheiden kustannuksella.
Yksi ikävimmistä asioista on renttumiehet. Kun kuuntelee kavereiden tarinoita, niin miettii, että mistä ihmeestä ne aina löytääkin sellaisia tyhjäntoimittajia. Suuret on puheet, mutta mitään ei kumminkaan koskaan tapahdu. Ihan sydäntä särkee nähdä miten fiksut ja upeat ystäväni antavat kohdella itseään huonosti. Yhteiset illalliset, matkat tai muut ei ikinä toteudu ja jos toteutuu, niin “ethän sitten viitsi puhua tästä hirveästi.” Siis WTF on yleisin kommenttini ja pyydän ponnekkaasti myös ystäviäni katsomaan, ei viereisiin pöytiin, vaan seuraaviin Tinder-profiileihin.
Jos tämä kirjoitus pitäisi jotenkin lopettaa, niin rakastu ja pussaa, mutta älä toisen omaa. Tärkeintä on kunnioittaa itseään sen verran, että ei anna itseään kohdeltavan huonosti. Itse me olemme oman onnemme seppiä eikä siihen onneen välttämättä tarvita kahta takojaa, varsinkin jos se toinen on siihen jo alkumetreiltä epäkelpo.
*Ystäviltäni keihin viittaan tällä kirjoituksella on kysytty lupa.
24 Comments
En itse osaa täysin samaistua asiaan koska olen seurustellut pitkään ja nuoresta poikaystäväni kanssa. En itse voi kuvitella varatun kanssa säätämiseen koska haluan tuntea itseni 100% halutuksi. En kyllä voi syyttää muita naisia kenenkään suhteen pilaamisesta. En usko että kenenkään perhettä tai parisuhdetta voi rikkoa. Siinä parisuhteessa on ongelmia kauan ennnenkuin vahinko on tapahtunut. Terveessä hyvässä parisuhteessa ei mikään vikittely tehoa.
Se on totta, että suhtessa pitää olla jotain pahasti vialla , jos ei ole kiinnostunut enää omasta rakkaastaan. Harmillista on kumminkin, että tällaiset sekoilut kestävät kuukausia ja joskus jopa vuosia toisen tietämättä mitään.
Voi miten hyvä kirjoitus. Ajattelen itse hyvin pitkälle samoin. Itse löysin puolisoni vasta 31-vuotiaana.Nyt meillä on 3 lasta ja yhteinen asuntolaina.Ja paljon muutakin:)))
Olen itse myös avioero lapsi ja tiedän milaista se lapselle on….mutta en siitä enempää.
Viuhti tuossa kirjoitti,että hyvää parisuhdeta ei voi rikkoa.Noin minäkin ennen ajattelin,mutta nyt elämä vähän opettanut muuta.Kyllä hyvän ja toimivan parisuhteen väliin voi tulla sopivan tilaisuuden tullen kolmas osapuoli.Näin ei ole ( ainakaan vielä) käynyt omassa avioliitossa,mutta liian läheltä olen saanut seurata aika ikäviä juttuja,mitä tapahtuu ,kun firman pikkujoulussa antaa vieteilleen vallan tai jotain vastaavaa.Ja pakko sano,vaikka vähän seksitistiselle kuullostaakin,että miehet ovat tässä asiassa erittäin alttiita kiusauksille. Kun nähnyt näiden täydellisten perheenisien ja aviomiesten sekoiluja,niin surulliseksi se vetää.Enkä nyt väitä kaikki näin toimii,ei varmaankaa,mutta todella moni sortuu,kun hetki on sopiva,vaikka olisi kuinka hyvä parisuhde. Surullista ,mutta totta.
Tuo pikkujoulut tai muut firmanbileet on ikävällä tavalla kliseinen juttu. Moni kavereistani ei edes mene pikkujouluihin ikävien kohtaamisten takia.
Täällä pikkujoulut vietetään perheen kesken ja meillä oli täällä yksi sunnuntai varattuna mihin sai kutsun koko perhe. Ja kun Ranskassa ollaan, niin totta kai oli myös illallinen puolisoille , eli oli toiset juhlat missä mukaan tuli puolisot, mutta lapset jätettiin kotiin.
oi voi, ihan off topic – jotenkin vetoavaa kun raotat sitä pientä(kin) surullista Sohvia tuossa kirjoituksessa. .. Onnellista kesää!
Bises belle parisienne!
Merci :*
Täsmälleen näin ! Ihanaa kesää ! ♡
Kiitos samoin :)
Eksyin tänne sivulle Facebookin kautta. Hyvä kirjoitus!
Itse olen omassa elämässä vetänyt juuri niitä renttuja puoleeni ja olen tajunnut sen, että en ole lapsuudessani saanut miehiltä positiivisia kokemuksia, jonka takia minulle hyvän vastaanottaminen tuntuu oudolta ja vieraalta. Sen huonon käytöksen vastaanottaminen on tuttua ja turvallista, oman mukavauusalueen sisältä, vaikka se ei tyydystä tuokaan. Kovasti joudun tekemään töitä, jotta tiedostan tämän asian. Monesti minusta myös tuntuu, että ne hyivn käyttäytyvät miehet eivät edes tule luokseni.
Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta! :)
Niin, olen miettinyt tätä monta kertaa, että luulen että se on nimenomaan niistä omista valinnoista kiinni ja siinä omasta mukavuusalueesta. Ihan samanlaisia asioita minullakin on tietyissä asioissa jotka ei nyt liity tähän aiheeseen mutta muihin juttuihin.
Hyvää kesää!
Olen kyllä Kirsin kanssa samaa mieltä. Sen verran mitä töissä olen kuunnellut miesten juttuja (olen töissä mies valtaisella alalla, ja mä taidan kuulua täällä “kalustoon”), niin vaikka kai nuo mun työpaikan miehet lasketaan “kunnollisiksi perheen isiksi”, niin tuntuvat olevan kovasti halujen vietävänä…
Pahoin pelkään, että tuon pettämisen suhteen, monikaan ei mieti tekojensa seurauksia etukäteen. Menee vaan halujen mukaan ja pilaa hyvän suhteensa harkitsemattomalla teolla. Riippuu toki paljonkin ihmisestä.
Itse olen ihmetellyt paljon sitä, että miten aikuiset miehet tuntuvat niin lapselliselta tai epäkypsiltä. Tyypeillä on lapsia, mutta jotenkin heidän on tosi vaikea asettua siihen perhe-elämään. Olen jäänyt miettimään, että onko heidät pakotettu hankimaan lapsia vai ovatko olleet kyvyttömiä sanomaan ääneen mitä haluavat elämältään ja mitä eivät? Puhuvat nimittäin, niin rumaan sävyyn lapsista / vaimoistaan, että oikein surulliseksi tekee.
Jotenkin vain sitä toivoisi, että aikuiset ihmiset osaisivat puhua. Kertoa toiveensa elämästään läheisille, ja sitä kautta sitten olisi ehkä helpompi sovittaa kaikkien osapuolten elämä mukavaksi…
Tuo on ehkä yksi asia mitä pelkään ja sen takia en lapsia ole koskaan erityisemmin halunnutkaan. Lapsia pitää haluta ihan hirmuisesti eikä niitä pidä tehdä “no kun nyt on vuosi kulunut häistä” -ajatuksella. Minusta se on jollain tavalla hyvin naiivia ja 1900-lukua.
Kun kuuntelee näitä juttuja, niin ei muuta tee kun säälii lapsia kun ne on väkisin haluttu mukamans onnellisen avioliittokuvan jatkoksi.
Edelleenkään en tiedä haluanko lapsia koskaan, sillä pelkään että käy juuri noin.
Hei,
Osaisitko kertoa Pariisista ravintoloita/kahviloita/drinkkipaikkoja jotka on ehdottamasti nähtävä? Minua kiinostaa lähinnä ihanat Pariisilaiset /Ranskalaiset ravintolat. Ja mitkä Pariisin puistoista ovat sellaisia, josissa kannattaa käydä piknikillä?
Kiitos!
Heippa,
olen Pariisi-juttuja listannut blogiin paljonkin, mutta kun pysyt poissa Montmartrelta niin olet jo pitkällä ;)
2 & 3 kaupunginoasa on omia suosikkejani, kun ne ovat ehkä sellaista kunnon pariisilaista. Luxembourgin puisto on minusta se viehättävin ja ihanin.
“en haluaisi olla ikinä sen pienen lapsen surusilmien syy eropapereita kirjoittaessa”
olen eri mieltä. syy eroon ei ole se toinen nainen, kyllä taustalta löytyy jotain aivan muuta. toinen nainen on vain se viimeinen rajan ylitys. ehjää parisuhdetta ei noin vain rikota ja “viedä” toisen omaa. ei toista voi omistaa. jokaisen täällä pitäisi olla vastuussa itsestään ja tekemisistään. eronneiden liittojen lapsia on aivan liikaa, uusperheitä. miksi se lapsi pitää vääntää, kun toisen ihmisen on tuntenut puoli vuotta, vuoden? ihan liian aikaisin. ei se ole lapsen syy, vaan vanhempien.
Hyvä kirjoitus, tälläisiä lisää. Itse olen 34v. sinkku ja samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia jaan.
Ytimessä Sohvi! Itse olen mieluummin yksin, kunnes se oikea tulee vastaan, kuin otan mitään säätöjä, koska alitajunta pitää siitä huolen, että ketää oikeaa ei niiden säätöjen myötä tapaa. En usko, että silloin kun valitaan “vähemmän järkevämpi” rakkaudenkohde eli varattu/renttu/selkeä pettäjä, niin siinä oikeastaan kuunnellaan sydäntäkään -siinä kuunnellaan himoja. Sydän kyllä katsoo oikeaan suuntaan, kun vain rakastaa itseään tarpeeksi. Itsensä rakastamisesta tässä on loppujen lopuksi kysymys -ja samalla myös sen toisen. Jos annat kohdella itseäsi huonosti, ei toinenkaan opi, miten muita pitää kohdella. Peace & love. <3
Olen samaa mieltä! Rentuille ei ole mitään tekosyytä, kyllä ne oikeat järkevät herrasmiehetkin olevat olemassa–ei se oo pelkkää satua. Pienet eleet tekevät miehestä herrasmiehen. Se, että avaa toiselle oven on jo paljon (siis tää ei ole edes itsestäänselvyys…). Mie luulen, että rentuissa on se ongelma, että ne saa naisten itsetunnot niin alas (vaikka ne rentuthan on se ongelma), että naiset luulevat etteivät ole tarpeeksi hyviä kun toi ei ikinä tee mitään kivaa yms. Silloin voi joutua pahan kierteeseen ja on hankala lähteä tilanteesa kun ajattelee, että kukaan muukaan ei halua mua. Sitten tarvitaan voimia ja hyviä ystäviä, että uskaltaa lähteä. Meidän pitäisi kaikkien muistaa olla hyviä ystäviä toisillemme ja muistuttaa aina kavereita, että he ovat ihania ja ansaitsevat pelkkää hyvää. Sama toimii myös toisiinpäin, on niitä ihania miehiä joilla on renttuja naisia jotka kohtelevat heitä huonosti.
Kyllä. Itsensä arvostaminen pitää muistaa, vaikka ihastuukin. Onnellisuutta päivääsi.
“Rakkaus on ruma sana, kaipaus soi kauniimpana…” -Ismo Alanko
Mielestäni kahden ihmisen väliin ei pääse ketään, jos ei ole tilaa.
Opin kantapään kautta itse vuosia sitten sen että jos suhde alkaa sillä että olet toinen nainen, tulee se myös satavarmasti joskus päättymään siihen että toinen nainen tulee kehiin. Olen siis ollut toinen nainen, mutta myös tullut jätetyksi toisen naisen takia. not nice, mutta päivääkään en vaihtaisi pois.
Kaikki kommervenkit ja mutkat johtavat silti aina sinne minne pitääkin ja parhaiten oppii kokemuksen kautta.
Rakkaus ja intohimo sekottuvat ja sekoittavat. Kaikki me olemme vain ihmisiä, omine vahvuuksine ja heikkouksine.
Kirjoitan nyt poikkeuksellisesti vähän anonyyminä. Itse jouduin ihan vasta kamalaan tilanteeseen jossa järki vastasi onneksi kai oikein mutta en tiedä miten näin voi ihmiselle edes käydä.
Olen onnellisessa parisuhteessa jossa mies ei petä ja kaikki on hyvin. On läheisyyttä ja keskustelu yhteys. Lapsiakin. On rakkaus ja kaikki oikeasti kerrankin niin hyvin kuin toivoa voi jos ei raha asioita mieti (ne on aina sivuseikka). Törmäsin nuoruuden exääni. Juteltiin vuosikausien jälkeen ekaa kertaa. Hän oli eronnut ja näytti olevan kiinnostunut minusta. Vaikka ripitin häntä puolisonsa kohtelusta ja meidän menneisyyden asioista hän ei suuttunut. Hän petti, kohteli huonosti ja jätti. Hän petti myös puolisoaan. Otti ja lähti. Hän ei suuttunut, ekaa kertaa elämässäni hän kuunteli ja keskusteli fiksusti. Ekaa kertaa ikinä hän kertoi tunteistaan ja sanoi jotain kaunista. Kysyin, oletko koskaan miettinyt minua ja vastaus oli myöntävä. Vaikka suhde oli aikoja sitten eikä kovin onnellinen aloin taas kaivata sitä ihmistä. Hirveä morkkis edes ajatuksen tasolla mutten voi mitään ettei hän koskaan unohdu. Jouduin kuitenkin sanomaan etten voisi koskaan pettää tai jättää miestäni enkä lapsiani vaikka lasten kanssa välillä tosi rankkaa onkin. Hän pyysi mukaansa ja sanoin etten mä voi.
Mä rakastan miestäni, olen hänestä mustasukkainen enkä halua todellakaan pettää tai jättää mutta todentotta.. Vanha suola janottaa… Vanha yhteinen kaveripiiri jonka vuosien jälkeen tapasin. Vanhat jutut ja kokemukset… Ei helvetti!
Eli mä en allekirjoita tota että vahvan suhteen väliin ei pääsis kukaan. Kuinka tietää mikä on oikein? Katuuko loppu elämän jos ei kokeile tai vielä enemmän jos kokeilee? Kumpaakin ei voi saada ja tutusta ja turvallisesta ei kannata hypätä tuntemattomaan… Siinäpä miettimistä.
Otin etäisyyttä ja yritän unohtaa tyypin – ei silti unohdu koskaan.
tuntematon nainen, tiedän tuskasi.
ja siksi heitänkin ilmoille seuraavaa;
mitäs jos se väliin tulija onkin toista sukupuolta? mitä jos eräänä kauniina aamuna naisena ymmärrät että et halua enää koskaan munaa, vaan rakastatkin vain naisia? ymmärrät ettei ne nuoruuden kokeilut olleetkaan vain kokeiluja, vaan totista totta. ehkä olet ihastunut mammakaveriisi ja sekin vähän suhun. mitäs sitten? millaisia avioerolapsia sitten kasvaa?
Kyllähän toi suomalialaisten vapauden kaipuu ja lasten vihaaminen johtaa Suomen TTIP ja Natoon. Kiitti vaan neidit.
Olen lukenut blogiasi satunnaisen tasaisesti jo pitkään, viimeaikoina kuitenkin enenevässä määrin. Olen todella eri elämänvaiheessa sinuun verrattuna, mutta koen saavani inspiraatiota ja rauhaa blogistasi. Ja tälläkertaakaan en ettynyt. Tosin tälläkertaa pääsin taas toteamaan että sinä se nainen osaat tottavie kirjoittaa mahtavasti! Kiitos taas kerran loistavasta tekstistä!