Tiedän, että se on joskus vaikeaa.
.jpg)
.jpg)
Postaus on tehty yhteistyössä
Näin naistenpäivän jälkimeiningeissä ajattelin kirjoittaa teille mielenkiintoisesta konseptista ja muutaman ajatuksen naiseudesta ja itsestä välittämisestä (minun on edelleen vaikea kirjoittaa itsestään rakastamisesta vaikka niinhän se pitäisi juurikin olla). Välillä tarvitsemme aina muutaman kehotuksen tai muistutuksen, että minä olen sopiva ja kaunis juuri tällaisena, eikä minun tulisi muuttaa itseäni.
Olen paininut pienen ikäni oman vartaloni kanssa. Teiniässä olin syömättä, liikuin paljon ja pelkäsin pehmoisuutta ja naisellisuutta. Kävin tanssitunneilla ja katsoin peilikuvaani muiden vierellä kauhistellen. Pelkäsin ja jopa itseasiassa inhosin naisellisuuttani todella pitkään. Kunnes muutama vuosi sitten lopetin peilikuvan kauhistelun ja suostuin hyväksymään itseni juuri tällaisena kuin olen. Nyt on paljon parempi olla kun hyväksyy itsensä ja ulkonäkönsä sen suurempia stressailematta.
Mainosmaailmaa hyvinkin tarkkaan seuraavana, luin vähän aikaa sitten mielenkiintoisesta ja tärkeästä konseptista meille naisille. Reddville tuo meille naisille meidän kuukausittaiseen tarpeeseen helpotuksen sievässä paketissa ja tärkeän viestin kera. Mainoksilla varustetut paketit tuodaan kotiovelle ilmaiseksi, kunhan muistaa vain arvostella kampanjaa ja sekä antaa palautetta mainoksesta. Kampanjoiden ideana on nostattaa naisten tietoutta esimerkiksi syövästä tai niin kuin itsekin kirjoitin, itsensä rakastamisesta. Hyväksyä itsensä sellaisena kun on, eikä toivoa olevansa pienirintainen, pidempi tai laihempi. Me ollaan kumminkin täydellisiä juuri tällaisena kuin olemme.
Reddville toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa ja sen piriin kuuluu jo yli 75 000 naista. Reddville on toiminut esimerkiksi Nivean, Acon ja Puman kanssa ja kehitellyt yhteiskonsepteja ja lähettänyt tärkeitä viestejä meille naisille.
Miten sitten toimin, jotta saan paketin kotiovelle:
1) Kirjaudu osoitteessa reddville.fi
2) Saat paketin ihan ilmaiseksi kotiovelle
3) Saat sähköpostiisi uutiskirjeen, josta pääset arvioimaan kampanjan
4) Vastaa kysymyksiin ja anna palauteta kampanjasta, jotta saat paketin ensi kuussa myös kotiovelle veloituksetta.
5) Lisätietoja reddville.fi
Tiedän, että ole ainoa joka painiin näiden ajatusten kanssa. Toivoisinkin, että jakaisitte ajatuksenne kanssani itsestä rakastamisesta ja miksi se onkin niin vaikeaa? Arvon teidän vastanneiden kesken kuvassa näkyvän paketin, joka on täynnä kakkia niitä tuotteita, joita me tarvitsemme ihan joka päivä. Vastaathan kommettikenttään 27.3.2014 klo:20 mennessä.
(Edit: Vastausaikaa pidennetty, kun alunperin se oli laitettu vahingossa liian lyhyeksi).
P.S. on ihan ok sanoa “mie tykkään miusta”
41 Comments
Mielenkiintoinen projekti! Mukava olisi tosin voittaa hemmottelupaketti omaksi :) Kiitos Sofie mukavasta blogista!
Elämäni oli pitkään tasaista ja olin onnellisesti parisuhteessa. Nyt yksin ollessani olen hukannut elämäni tasapainon ja koen itseni aina välillä onnettomaksi. Yritän rakastaa itseäni ja nauttia tämän hetkisen elämän hyvistä puolista, mutta en siinä aina onnistu.
Itsensä rakastaminen oli minulle pitkään vaikeaa, koska kuuntelin niin paljon muiden mielipiteitä. En silloin ajatellut asiaa koulukiusaamisena, mutta jälkeenpäin ajatellen kai se oli vähän sitäkin. Jossain vaiheessa tajusin, että en voi tietyille asioille mitään esim. ulkonäköni suhteen ja voin joko hyväksyä asian tai surkutella sitä loppuelämäni. Lisäksi eivät nämä arvostelijatkaan mitään varsinaisia miss/mister universumeja olleet…
Minusta tuntuu vaikealle olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka arvostelevat muita, koska tiedän, miten pahalle se tuntuu. Pitäisi hyväksyä se, että kaikki eivät näytä samalle, eivätkä kaikki mahdu siihen muottiin, mitä esim. mediassa tuputetaan yleisenä kauneusihanteena. Mielestäni on ristiriitaista, että naistenlehdissä on juttuja siitä, että pitää hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on ja saman jutun kuvissa poseeraavat langanlaihat mallit. Mediassa tulisi näkyä enemmän tavallisia naisia.
Lupaan itselleni oppia rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen. Minä hetkenä tahansa, jopa aamulla herätessäni tai jumpasta tullessani.
Kiitos kannustavasta tekstistä:)
En vielä ehtinyt tutustua reddvilleen, mutta aion kyllä.
Olemme itsestämme niin kriittisiä, aina mukamas joku voisi olla toisin ja paremmin sekä kauniimmin. Tässä iässäni pitäisi jo olla tyytyväinen itseensä, mutta on vatsaa, sääret liian väärät, silmät jotenkin alaspäin ja nenä iso :D mutta kuitenkin olen tyytyväinen elämääni. Ole sinäkin Sofie <3
PS. Maailman paras pullataikina nousemassa ;D
Itsensä rakastaminen on ainakin minulle asia josta minun täytyy muistuttaa itseäni joka päivä. Sanoa ääneen “olen terve, kaunis ja onnellinen”. Alan kuitenkin oppia. Kukaan ei saa minua enää koskaan lyödä maan rakoon. Olen ainutlaatuinen, tärkeä ja ihana nainen. Niin tekin olette. ;) Ihanaa kevättä! Seuraavaksi täytyy tutustua tuohon projektiin tarkemmin!
Elämässä kaikki on hyvin ja silti olen onneton. Yritän opetella rakastamaan itseäni ja arvostamaan itseäni. Tekemään asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Edelleen kipuilen enkä pysty tekemään asioita, joita haluaisin koska tiedän sen satuttavan toista ihmistä. Kiltin tytön syndroomasta on vaikea irrottautua. Kiitos kirjoituksestasi, se herätti ajatuksia.
Hyvä kirjoitus. Miksi se tosiaan on niin vaikeaa rakastaa itseään. Itse koin vastikään eräänlaisen herätyksen tuolla saralla, kun pitkäaikainen suhteeni päättyi eroon. Samalla jäin yksin pienen lapsen kanssa. Kaiken eroon liittyvän pettymyksen ja uudelleenjärjestäytymisen keskellä olen jotenkin pakon edessä oppinut pikkuhiljaa pitämään itsestäni juuri sellaisena kuin olen. Kai se jotenkin liittyy siihen että haluan myös lapsukaiseni oppivan jatkossa hyväksyä itsensä ja muut omanlaisenaan. Mutta edelleen mietin, miten tässäkin meni näin että vasta “Siperia opettaa”.
Onneksi ikä tuo mukanaan tiettyä armollisuutta. Ei ole enää niin ankara itselleen ja oppii pitämään itsestään sellaisena kuin on. Voi kun silloin nuorempana olisi jo tajunnut ettei muiden mielipiteistä kannata välittää tai mitä muut minusta ajattelevat. Sitä paitsi kun rakastaa itseään, myös ympärillä olevat läheiset voivat paremmin. Tärkeitä ajatuksia Sofié!
Yhteiskunta jo luo niin suuret paineet meille naisille varsinkin, että onko se ihmekkään että tunnemme itsemme välillä mitättömiksi. Mainoksissa keikkuu toistaan kauniimpia ja täydellisimpiä naisia. Pitäisi vain muistaa, että olen täydellinen, kelpaan tälläisenä, joku jossain aina pitää minusta ja oma hyväksyntäni ja hyvä oloni näkyy myös ulospäin ja tekee minusta vieläkin kauniimman!
Mielenkiintoinen juttu:) Juttu herättää ajatuksia… itseensä kannattaa tutustua, että mitä haluaa ja kuunnella joka päivä myös itseään. Ei voi kuunnella muita ja rakastaa muita, jos ei ole kosketuksissa omaan ydinminään.
Uskon, että hormoonitoiminnalla on suuri merkitys mielialaamme ja sen takia huomaan, että joinakin päivinä tuntuu vaan rumalle ja huonolle. Sitten se menee ohi! Niinpä kuittaan tälläisenä päivänä nämä ajatukset sillä, että se johtuu vain hormooneista!
Uskon myös, että meillä jokaisella on paikkamme ja tehtävämme maanpäällä. Ne voivat olla ´ henkilökohtaisia “omien juttujen” voittamisia tai muihin liittyvää. Haasteet ja negatiiviset jutut otan “kokeena”, jota ei olisi annettu minule, ellei olisi katsottu minun siitä selviävän. Keho on sielun koti ja insturmentti, joten siihen pitäisi suhtautua kunnioittavasti ja kiitollisuudella, oli se millainen tahansa. Näillä ajatuksilla minä helpotan välillä esiin tulevaa hankaluutta rakastaa itseään.
Ajattelin vain kertoa, että aloin aikanaan lukemaan blogiasi koska olit mielestäni ihan super kaunis. :) Ja siis edelleenkin olet, sisäisesti ja ulkoisesti!
Kun elämässä terveys horjuu ja vaarantuu, saa se monille asioille uudet mittasuhteet.Arvot menevät uusiksi ja huomaa miten paljon elämää ja itseään oikeastaan rakastaa. Rakastakaa ja nauttikaa jokaisesta päivästä !
Olen matkalla itsensä hyväksymiseen. Äitiys on ihanaa enkä
vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois, mutta olen välillä hukassa
itseni kanssa vartalon suhteen ja henkisestikin. Olen matkalla
tasapainoisemmaksi, itsestä huolehtiminen on minulle nyt tärkeämpää,
olen aloittanut kuntoilun, miettinyt miten saan omaa aikaa ja
olen siten jaksavampi äiti. Osallistuin redvilleen, olin juuri lukenut
aiheesta ja nyt sitten täältä.
Olen nuorempana kokenut koulukiusaamista, jonka vuoksi olen ollut todella kriittinen itseni suhteen. On ollut ihanaa kontrolloida omaa syömistäni ja halusin olla anorektikko. Nykyään hyväksyn itseni jo paremmin, vaikka peilikuva välillä inhottaakin. Mutta arvet kiusaaminen jätti. Haluan miellyttää viimeiseen saakka ja ahdistun yksinäisyydestä. Pelkään arvostelua ja murehdin muiden mielipiteitä minusta. Haluaisin päästä näistä ajatuksista eroon, mutten osaa. Ehkä jonain päivänä… Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
10 vuoden koulukiusaus jättää väistämättä jälkensä. jotenkin vaan on vaikea vieläkään oppia näkemään itsessään mitään rakastettavaa. mutta ehkä sitä vielä joku aamu herää siihen että huomaa olevansa ihan ok just semmosena kuin on. luen aika harvoin mitään blogeja, mutta tää herätti mielenkiinnon ja lukasin. mulle se on vaikeaa sanoa itselleni että rakastan minua. mutta ehkä tosiaan vielä joku päivä siinä onnistun :) Kiitos Sofie
“Mie tykkään miusta”, kun tykkäämme itsestämme, se heijastuu positiivisesti myös muuhun kanssakäymiseemme. Aina ei valitettavasti ole näin auvoista elo – joskus tykkään itsestäni, toisinaan sitten taas en… samoin voi käydä myös muissa suhteissakin, mutta pyritään pitämään itsestämme huolta :) Kiitos sinulle postiivisesta blogistasi.
Viestikenttä ei halunnut näkyä ensimmäisellä yrityksellä. Halusin kuitenkin sanoa, että tämä oli ihana postaus, sai minut iloiselle mielelle. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta projektilta, hienosti valitty yhteistyö!
xxx
E
http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/
Niinkin rakkaan kuin oman itsensä rakastaminen ehdoitta on kyllä tosiaan ajoittain erittäin vaikeaa. Sitten kun olen laihempi, paremmassa kunnossa, täydellisempi kaikin puoli…huoh. Onneksi välillä voi olla ihan tyytyväinen ja elää hetkessä. Hyvä postaus! T. Kevätkukka
Minulla oli nuorena jonkinasteinen syömishäiriö, joka onneksi on jo takanapäin. Vaikka olenkin kehittynyt hirmuisesti niistä ajoista itsensä hyväksymisen suhteen, on tehtävää vielä paljon. Välillä vaan on niin vaikeaa uskoa, että on ihan riittävä tällaisena. Ja että toinen oikeasti pitää juuri sinusta.
luotan itseeni ja on hyvä sanoa minä olen hyvä itselleen .Kuka minua kehuu ellei itse ja silloin oppii rakastamaan itseään.Kun oppii sanomaan itsestään positiivisia asioita se vahvistaa oma minä kuvaa.
Kaikki tämä on totta
Itse painin samanlaisten asioiden kanssa. Itseään kohtaan on niin paljon kriittisempi kun taas muita katselee paljon armollisempien silmien läpi.
Itse harjoittelen itseni rakastamista peilin edessä, keskityn katsomaan vain hyviä asioita ja kehua itseäni ääneen. On muuten paljon helpompi kehua itseään hiljaa mielessään kun sanoa se ääneen, ja vielä tarkoittaa sitä :)
Todella tärkeä aihe, toivon todella, että jos minulle tulevaisuudessa suodaan lapsia, pystyn opettamaan heidät rakastamaan itseään juuri sellaisina kuin he ovat. Mutta jotta voisin siinä onnistua, pitää minun ensin rakastaa itseäni täysillä ;)
Nauti Pariisista, se on niin mielettömän kaunis kaupunki, johon ei vaan voi kyllästyä! :)
<3: Empska
Jotta voi rakastaa muita, täytyy ensin rakastaa itseään. Helppoa se ei ole ja varsinkin nuorempana painiskelin samojen asioiden kanssa kuin sinä. Kun ikävuosia on tullut lisää, on ollut helpompi myös hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja … niin, on myös oppinut rakastamaan itseään sellaisena kuin on. Se tuntuu hyvältä ja helpottavalta sanoa ja se kannattaa sanoa itselleen joka aamu ääneen :) Hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Me like! – Merja
Olen nainen ja yritän pitää itsestäni mahdollisimman hyvää huolta. Kokonaisena tuntuu ihanalta vaikka välillä täytyy myöntää, että se on vaikeaa. Joskus on mukava antaa itselle hemmottelu hetkiä ja nauttia <3
Itsensä rakastaminen on tosiaan haastavaa, ja syytä siihen en ole itsekään pohdiskelujen jälkeen keksinyt. Usein huomaan suhtautuvani myös pienimpiin kehuihin vähättelevästi tai epäilevästi. Kyseenalaistan välillä jopa avomieheni kehut – syystä tuntemattomasta, sillä luotan häneen muuten aina sataprosenttisesti. Pitäisikin treenialla tätä itsensä rakastamista vaikka muistamalla aina kehua itseään pienimmistäkin onnistumisista, ja ne voisi vaikka kirjata ylöskin muistiin :)
Täällä yritetään hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin olen! Ei aina niin helppoa, mutta parhaansa tekeminen riittää! :)
testi
Itsekin olen painiskellut saman asian kanssa erityisesti nuorempana, mutta jaljet nakyvat yha edelleenkin…jotenkin sita yrittaa vain oppia elamaan itsensa kanssa ja pitamaan itsestaan aina vahan enemman. Nyt, kun olen kahden laosen aiti (ja yhden tyttaren), olen ymmartanyt, etta on todella tarkeaa nayttaa rakastavansa itseaan. Nain lapsenikin toivottavasti oppivat arvostamaan ja rakastamaan itseaan. Mutta on se vaikeaa vielakin!!
Joku tuolla jo aikaisemmin kirjoittikin, että; voiko rakastaa toista jos ei rakasta itseään? Siinä on aika tiukka ajatus! Kyllä se ikä tässäkin asiassa tekee tehtävänsä, ainakin joskus :) Itse olen vasta muutaman vuoden sisällä oppinut tykkäämään itsestäni (huom! tykkäämään) ja ignooraamaan fiiliksen: “Mitähän tuokin musta ajattelee?”. Nykyään jopa lasken leikkiä itseni kustannuksella. Olen aikas lyhykäinen eli siitä saa veisteltyä ihan hyviä juttuja välillä ;).
Kaikkea hyvää sinulle Sofie, tykkään blogistasi kovasti paljon!
erittäin hyvä keskustelunaihe! Minusta medialla on iso vastuu tytöille välittyvästä naisihanne-kuvasta, muistan itse ainakin että vertasin itseäni mainosten ja tv-ohjelmien naisiin ja yritin päästä heidän kaltaisiksi. Lopputulemana oli se, että minä pienenä tyttönä jo tunsin oloni ylipainoiseksi, vaikka olin täysin normaalipainoinen terve tyttö. Harmillista, ja siksi arvostakin esim. Doven mainoskampanjoita.
t: Anis
Hauska lukea sinun tarinasi ulkonäkökriittisyydestä. Olen itse parikymppinen ja taistelen aika usein samasta asiasta, voisinpa minäkin sanoa jo hyväksyneeni itseni! Kaveripiirini on hyvin ulkonäkökeskeinen (hyvässä ja pahassa), monet harrastavat fitnestä yms ulkonäkökeskeisyyteen liittyviä harrastuksia ja elävät hyvin paljon ulkonäkönsä kautta. Monet tekemiset liittyvät ulkonäön muokkaamiseen ja se tuo myös minulle paineita toimia niin.. Tosin en tällä hetkellä toimi niin, urheilen paljon, mutta pelaan palloilupelejä, jotka ovat kaukana tyttömäisyydestä. Päivittäin joudunkin taistelemaan oman ulkonäköni kanssa, vaikka olen täysin normaalikokoinen ja “tavallisen” suomalaistytön näköinen :) Ajatus itsensä tykkäämisestä on helppoa, mutta toteutus ei..
En ole koskaan oikein pitänyt itsestäni ulkonäöllisesti ja nyt jo vanhempana sitä vähemmän, koska harvempaa vanheneminen kaunistaa, päinvastoin. Tulee jotenkin niin lohduton olo, Sohvi, kun lukee näitä sinun ajatuksiasi, koska sinä olet todella kaunis. Mieti, miten vaikeaa meillä vähemmän kauniilla naisilla on itsestään pitää, jos sinäkään et siihen pysty?
Kyllähän itsestään tietysti voi ihmisenä pitää, vaikka ei oma ulkönäkö olekaan mieleen. Mutta kuten joku sanoi, tämä nykyaika on sairaan ulkonäkökeskeinen, täynnä enimmäkseen naisten itsensä luomia, ja itselleen ja toisilleen asettamia vaatimuksia sen suhteen, miltä pitää näyttää ja miten pukeutua, jotta on ns. suosittu ja menestyvä. Mutta miksi me naiset teemme tälläisen karhunpalveluksen toisillemme? Minusta naisasia on mennyt takapakkia jo monta vuotta, sillä kyllähän meidän naisten pitäisi keskittyä omanlaiseemme “menestymiseen” ilman järjetöntä ulkönäkökeskeisyytta, eikö?? Niin kauan kun naisten suurin energia menee ulkonäöstä huolehtimiseen, paljon tärkeämmät asiat tässä maailmassa ja Suomessa jäävät vaille huomiota.Suomikin on olevinaan niin tasa arvoinen maa mutta sitä se ei ole, ja niin kauan kun suurin osa naisista huolehtii enemmän meikeistään ja vaatteistaan kuin naisten aseman parantamisesta, tilanne senkun huononee. Esiäitimme ovat kovalla työllä taistelleet tasa arvon puolesta mutta mitä tekee nykysukupolvi? Pikkuaivoillaan miettivät vain meikkejä ja vaatteita…huokaus.
Te kaikki, jotka kamppailette tämän itsestänne tykkäämisen kanssa, tai sen puutteen, olisi mielenkiintoista tietää, että miten paljon vanhempanne tukivat itsetuntonne rakentamista, ja ihan konkreettisesti sanoivat teille lapsuudessanne ja nuoruudessanne, että olette ihania, hyviä tyttäria, joista vanhempanne ovat ylpeitä? Itse en muista vanhempieni ikinä sanoneen minulle näin. En tarkoita, että vanhempiaan voi kaikesta syyttää mutta kyllä minusta sillä on ollut merkitystä ainakin omassa elämässäni, että tuota ei ikinä sanottu ääneen.
Hieno kirjoitus! Välillä tuntuu, että itsetuntoni on kohdillaan, en ajattele mitä muut miettivät minusta. Pystyn olemaan suora ja rehellinen. Seuraavana päivänä onkin asiat ihan toisin, mietin ja märehdin, miksi sanoin noin ja mitä se siitäkin miettii…. Erittäin hankalia asioita ja vaikea löytää tasapaino. Olen yrittänyt olla itselleni armollisempi ja ajatella, että tärkeintä on se, että minä olisin onnellinen itseni kanssa. Ja pystyisin katsomaan itseäni peilistä tyytyväisenä.
Ihanaa keskiviikkoa Sofie :)
-M-
Hei Sofie,
Olipa ihana kirjoitus! :)
Jokainen ihminen on arvokas juuri sellaisenaan! Uskon, että itsensä tutkiskelu kestää läpi elämän, ihminen muuttuu, ympäristö muuttuu, tilanteet muuttuu. Tulee esimerkiksi sairauksia, jotka saattavt muuttaa, juuri kun olet oppinut hyväksymään itsesi. Nykyajan trendit ja kauneusihanteet kumpuavat markkinoinnin ihmeellisestä maailmasta. Jo aivan pienet lapset teineihin vertailevat itseään toisiin. Eilen (ti 19.3.2014) olikin Hesarissa nuoren yläasteikäisen tytön kirjoitus siitä, että pitääkö kaikkien olla samasta muotista, tullakseen hyväksytyksi koulussa. Vastaus on, ettei tarvi, eikä kannata!
Sama pätee myös meillä vähän vanhemmilla, hyväksytään toistemme erilaisuus, sehän on vain rikkautta! Olemme kaikki ihania kiloineen ja ryppyineen. Hyvä olo ja onnellisuus on kaikkein tärkeintä, sitä kannattaa vaalia. Jos joku on onnellinen treenatessaan hullun lailla sikspäkki mielessä ja toinen onnellinen suklaapatukan kanssa sohvalla, niin sehän se on tärkeintä. Ei tuomita toisia, vaan pidetään huoli siitä omasta itsestä. Meillä kaikilla on eri tavat olla onnellisia ja sujut itsensä kanssa.
Mukavaa keskiviikkoa kaikille!
Jos puhutaan ulkoisesta itsensä hyväksymisestä, niin medialla on iso vaikutus ihanteiden luomiseen. Vaikka kuinka tiedetään, että lehtien kuvat ovat photoshopattuja niin silti vertaillaan niihin. Itseään kohtaan on usein aivan epärealistisen vaativa. Pitäisi olla laihempi, kurvikkaampi, kauniimpi jne… Kuitenkin jos miettii miten arvostaa muita ihmisiä niin ensisijaisena tulevat ne muut ominaisuudet, persoona, ystävällisyys. Ulkoisesti kaunis ihminen menettää ison osan viehättävyydestään, jos käyttäytyy huonosti muita kohtaan.
Iina
http://life-order.blogspot.fi
Täälläkin on yksi 26-vuotias matkalla itsensä hyväksymiseen ja arvostamiseen. Miten vaikeaa se voikaan olla?! Kantapään kautta olen myös oppinut, että terve parisuhde edellyttää, että molemmat arvostavat itsejään. Ei auta vaikka toinen tekisi ja sanoisi mitä.
Hanna
Mielestäni monien blogienkin kautta tulee meille naisille väärää viestiä. “Pitää olla” fitnesskilpailijan näköinen, jotta olisi hyvinvoiva ihminen. Miten väärää viestiä se antaakaan meille naisille. Huomaan itsekkin välillä huokaisevan ihaillen ulkoisesti hyvässä kunnossa olevien naisten vartaloiden perään. Tiedän kuitenkin totuuden omasta näkökulmastani, minulle se ei olisi elämästä nauttimista tai terveellistä elämää. Joten nautin ruoasta ja nautin itsestäni tälläisenä – olen terve ja voin hyvin!
Meidän pitäisi vain hyväksyä oma itsemme ja muiden erilaisuus! Hyvä olo tulee kuitenkin sisältä päin, ei siitä näkyykö vatsalihakset.
Hieno aihe, jonka nostit esille! Itsensä rakastaminen ja arvostaminen ei todella ole helppoa meille kaikille. Mistä se johtuukaan? Miksi aika ajoin joutuu negatiivisten ajatusten valtaan, haukkuu itseään ja laiminlyö / vähättelee omia tarpeitaan. Omalla kohdalla ajattelen sen johtuvan Ylikriittisyydestä itseäni kohtaan. Vaadin itseltäni enemmän kuin muilta odotan ja kyllä varmasti mediankin luomat kuvat siitä millainen menestyvän/onnellisen/kauniin/itsestäänhuolehtivan ym.ym. naisen tulisi olla ja tehdä vaikuttavat siihen miten itsensä kokee. Ei pitäisi! Meidän todella tulisi olla armollisempi itsellemme ja toisillemme, irtautua ulkoisista “vaatimuksista” ja katsoa itseämme rakastavin silmin. Minä riitän ja olen tarpeeksi hyvä on tärkeä mantra, joka kannattaa opetella ja toistella, silloin kun mieleen alkaa tulvia negatiivia ajatuksia itsestä. Emmehän soimaa ystäviämme emmekä tuttujammekaan siten kun osa meistä mielessään soimaa itseään. Siis rakkaudentäyteisiä ja helliä ajatuksia meille kaikille <3
T. Maarit
Hieno juttu, joka antoi paljon ajattelemisen aihetta. Olen kanssasi samaa mieltä, että itseään pitäisi muistaa arvostaa enemmän, eikä aina verrata muihin. Itsekin huomaan vertaavani itseäni muihin varmasti joka päivä. Onko minulla nyt hiukset riittävän kivasti tai olenko onnistunut valitsemaan hyvät vaatteet töihin? Ihan turhaa.
Toisaalta vertaaminen pitäisi lopettaa toiseenkin suuntaan, koska vastapuoli voi murehtia samoja asioita. Kaikki olemme ihanaisia oman itsenämme, pitäisi vaan useammin muistaa sanoa se myös kaverille. Pieni positiivinen asia nostaa ryhtiä ja suupieliä vähintään viikoksi.
Ihanaa viikkoa sinulle ja kaikille muille <3.
-Marju
Sitä saisi olla paljon ylpeämpi itsestään ja siitä millainen on! Itse en ole vieläkään sinut kurvikkaan kroppani kanssa..,ehkä ajan kanssa. Tärkeästä aiheesta kirjoitat :)