Puutarhassa opittuja viisauksia ja ajatuksia

Avec Sofié Blog l Gardening

Niin kuin tiedätte, olen hyvin fiilispohjainen puutarhuri. En ole lukenut mitään oppaita vaan lähtenyt aina kevään tullen vain istuttelemaan ja toivonut, että syksyn tullen näkyy merkkejä edes pienestä onnistumisesta. Katson vain, että multa sopii kasveille ja että ne saavat tarpeeksi aurinkoa varsinkin alkuvaiheessa. Tänä keväänä olen aloittanut kasvattamisen olohuoneesta ja muutaman viikon päästä idättämisestä, olen siirtänyt kasvit isompiin ruukkuihin ja terassille.

Koska olemme olleet nyt kotona viimeiset kaksi kuukautta, on kasvien idättäminen ja terassilla touhuilu tuonut sisältöä tähän kotielämään. Olen katsonut MasterClass – sarjaa nyt kun olemme olleet kotona ja muutaman jakson katsoin myös siitä, että miten tulla paremmaksi puutarhuriksi. Eli olen siirtynyt enemmän fiilispohjaisesta, nyt vähän professionaalisempaan suuntaan.  Just kidding.

Puutarhuria minusta ei tule, mutta on ihana nähdä miten omat istutukset ovat lähteneet kasvamaan. Odotan jo ensi viikkoa innolla, sillä pääsen siten ostamaan lisää ruukkuja, kun ne ovat nyt olleet loppu enkä ole päässyt kahteen kuukauteen puutarhakauppaan. Minulta on ollut myös siemenet loppu, mutta yhdessä työpuhelussa asiakkaani kysyi, että miksi en ota siemeniä ruoasta, jota syön? Sen takia meillä on nyt tulossa paprikoita, tomaatteja, avokadoja, vesi- ja cantaloupe-meloneja yrttien isäksi.

Avec Sofié Blog l Gardening

Avec Sofié Blog l Gardening

MasterClass -sarjan kautta opittua on se, että aina kun kasvissa on keltainen lehti, tulisi se ottaa pois. Muuten kasvi käyttää energiaa ihan turhaan jo kuolleen osan elvyttämiseen. Tämä on niin totta, jos jokin asia on jo niin sanotusti kuollut, turha siihen on käyttää energiaa. Puutarha muistuttaa meitä ihan näistä elämän perusasioista.

 

Toinen asia minkä opin MasterClass -sarjan kautta on se, että kasvista tulee juuri niin iso kuin sen ruukku on. Jos istutat kasvin pieneen ruukkuun, ei se tule kasvamaan niin paljoa, kun mahdollisesti isommassa ruukussa. Kun juuret alkavat tulemaan idätysruukusta läpi, on aika vaihtaa kasvi isompaan ruukkuun. Näinhän se menee elämässä muutenkin, jos olet liian mukavasti vaikka työpaikassasi, ei kasvua enää tapahdu. Sen takia ruukkuja ja työtä on hyvä vaihtaa.

Avec Sofié Blog l Gardening

Tämän puutarhafilosofoinnin lopuksi haluaisin jakaa vinkin yhdestä suosikki kotikaupastani Hollannissa ja Belgiassa. Dille & Kamille postittaa myös Suomeen puutarhajuttuja ja keittiötarvikkeita. Joten jos olette ihastuneet esimerkiksi näihin yrtti-ständeihin jotka näkyvät postauksessa, suosittelen kurkkaamaan heidän nettikauppaansa.

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

You may also like

6 Comments

  1. Näitä sun puutarhakirjoituksia on ollut kiva lukea, itsekin laitoin eilen täällä Helsingissä parveketta kesäkuntoon. Kasveja olen laittanut joka vuosi, mutta tuohan ne eri tavalla iloa tänä keväänä. Vaikken usko että cantaloupea saan meidän parvekkeella kasvamaan, niin silti kivaa lueskella, että missä vaiheessa muilla kasvatustyöt menee, ja mitä kasveja tulossa :) Kauniita parvekkeita ja puutarhoja on aina ilo katsella!

    1. Heippa Hanna, kiva kuulla!

      Juuri näin, tänä keväänä niistä on niin paljon iloa.

      Noh, saa nähdä miten oman cantaloupeni käy sillä linnut ovat käyneet kylpemässä istutuksissa viime päivinä :D

      Jep, nyt kun olen ollut ihan vain tässä kodin urkilla, olen kävellyt krtteleita ympäri ja yrittänyt löytää ihania puutarhoja joita täällä on joka puolella. Ilman tätä pandemiaa, en olisi tutkiskellut naapurustoa tällä tavalla. On ollut ihana haistella kukkasia ja ihastella istutuksia nyt kun meren äärelle ei pääse.

      Ihanaa sunnuntaita!

    1. Heippa Laura,

      Kaikkea sitä alkaakin miettimään kun tavoitteet kasvavt tuolla istutuksien parissa :)

      Ihanaa viikonloppua!

  2. Kiitos puutarhavinkeista! Aikaisemman postauksesi jalkeen kokeilin jo istuttaa paprikansiemenia patiolla olevaan ruukkuun, mutta naapurin kissa tai ehka jopa city-kettu oli yhtena yona kaatanut ruukun kumoon ja jattanyt multakasan paalle myos ei-ollenkaan-kivan ‘lahjan’.

    Tarkoitus on yrittaa uudestaan, mutta ruukku saa kylla olla sisalla. Nyt puutarhamyymalatkin avaavat online-ovensa tilauksia varten, joten voimme tilata kasveja kotiin.

    Tuo musta-valkoinen liina? on kaunis

    1. Heippa Elina,

      Oh no, voi ei! Noh, linnut olivat käyneet myös minun istutuksissa joten katsotaan saadaanko meloni tänne tänä kesänä.

      Joo, kannattaa pitää istutukset aluksi sisällä. Täällä on nyt aika myrskyisää joten tuon kaikki myös tänään sisälle koska alkuviikko ja tämä päivä ovat niin tuulisia ja sateisia.

      Ne ovat Jotexin matot ja ovat olleet jo muutaman vuoden tuolla terassilla :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*