Viime viikolla ymmärsin, että tarvitsin pienen breikin ja fokusaikaa pääsääntöisesti yksin, joten tulin täksi viikoksi Etelä-Ranskaan etätöihin. Olen mennyt nukkumaan klo:21 ja herännyt 06:00. Olen käynyt aamukävelyllä ja juonut aamukahvin meren ääressä ennen kuin olen avannut tietokoneen. On tuntunut, että olen lomalla, vaikka päivät olen koneen ääressä 10 tuntia.
Kun ei ole tarvinnut keskittyä muuhun kuin siihen että nousee sängystä ajoissa aamulenkille, tekee työt ja menee ajoissa nukkumaan, on olo tuntunut ihan taivaalliselle. Vähän itseasiassa hävetti kertoa ystävilleni, joilla on lapsia, että nukun yhdeksän tuntisia öitä. Olen nukkunut viime aikoina aika huonosti kaikkien asuntoasioiden takia, joten tämä viikko Ranskassa on tullut todella tarpeeseen.
Olen ollut Etelä-Ranskassa pääosin yksin, joten olen saanut myös kaivattua omaa aikaa. Olen saanut rästihommia tehtyä, siivottua kaappeja, konmarittanut ja siivonnut terassia kesäkuntoon. Siivoaminen ja järjesteleminen ovat minulle tapa rentoutua ja Etelä-Ranskassa on aina puuhailtavaa, joten tämä on täydellinen paikka minulle juuri nyt.
Instagramista voitte seurailla päiviäni. Viikonloppuna teen retken myös Italian puolelle, joten jos haluatte virtuaalimatkailla, löydätte minut Instagramista. Jos teillä on myös sisältötoiveita, ota niitä mielelläni vastaan :)
4 Comments
Nauti ihanuus, pian pääset fiksaamaan terassia ja puutarhaa! <3 Pitkät yöunet tekee niin hyvää, en tajua miten pitkiä yöunia sitä voikaan nukkua putkeen! Kai tässä nukutaan vauvavuoden univelkoja pois ;)
Nauti ihanuus, pian pääset fiksaamaan terassia ja puutarhaa! <3 Pitkät yöunet tekee niin hyvää, en tajua miten pitkiä yöunia sitä voikaan nukkua putkeen! Kai tässä nukutaan vauvavuoden univelkoja pois :D
Ihana kuulla, että olet nukkunut hyviä, pitkiä yöunia.
Voin itsekin tehdä etätöitä kotona ja muuallakin. Silloin, kun tekee töitä etänä muualla, pääsee jotenkin irti niistä normirutiineista. Silloin eivät vaivaa normaalit (tekemättömät) kotityöt, vaan voi keskittyä ihan olennaiseen. Aivan mahtavaa, että sinulla on tuollainen upea “piilopirtti”. Hyvää viikonloppua!
Varmasti ihanaa valmistella asuntoa ja terassia kevätkuntoon! Minulla on 2-vuotias tytär ja olen viime aikoina saanut nukkua yhdeksäntuntisia yöunia. Ihanaa huomata, että nämä kaksi asiaa eivät ole toisiaan poissulkevia. Aurinkoista kevättä!