Pavuista padaksi

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntaina oli  aika uunin testailuihin (hyvin toimii). Kun saavuimme tänne kylään, niin huomasin, että lähellä ei ole kunnon ruokakauppoja. Naapurit osasivat tosin kertoa, että kaikki käyvät täältä Monacoa myöden ruokaostoksilla Italian puolella. Ruoka on vaan kerta kaikkiaan parempaa, tuoreempaa ja edullisempaa. Sen takia mekin teimme ensimmäisen ruokaretken lauantaina rajan toiselle puolelle. Retki ei ollut olleenkaan turha, sillä kannoin kassikaupalla ihania tuoreita vihanneksia ja hedelmiä kotiin. Oli hyvin omituista nähdä, että miten tunnelma muuttui saman tien rajan toisella puolen hyvin erilaiseksi. Kasvikset ja ruoka tosin paremmaksi..

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Jos on yhtään Italiassa matkustellut, ei ole voinut välttyä maissipelloista tai papuannoksista vaikkapa lihan kaverina. Kun olin kasvissyöjä, koostui ruokavalioni nimenomaan enimmäkseen pavuista ja palkokasveista. Olen ollut ehkä hieman laiska kokki viimeaikoina ja varsinkin tämän muuttohärdellin takia. Italian kasvislaarien äärellä taas tosin inspiraatio heräsi ja mukaan lähti borlotti-papuja kauniissa kuorissa. Pavuista kuoriutui ruokaisa lounassalaatti, mikä on esimerkiksi oiva lisäke grillattujen herkkujen kaveriksi.

 

Tarvitset:

Borlotti-papuja

Sipulia

Kesäkurpitsaa

Mozzarellaa

Suolaa

Pippuria

Salviaa

Voita paistamiseen

 

Kuori pavut ja keitä niitä n.30 minuuttia suolavedessä. Älä keitä papuja kumminkaan mössöksi, vaan jätä ne al denteksi. Kuori sipuli. Paloittele kesäkurpitsa. Paista sipulit ja kesäkurpitsat pannulla öljyssä ja lisää pavut loppuvaiheessa pannulle. Lisää suolaa ja pippuria. Lisää revittyä mozzarellaa lopuksi salaattiin.

You may also like

3 Comments

  1. Onkohan toi oikeesti paras paikka maailmassa (ainakin ruuan kannalta), ranskan ja italian rajalla! Olen hyvin inspiroitunut ajatuksesta, että ostan sitten eläkkeellä (40-vuoden päästä) sieltä saman tyyppisen loma-asunnon. Itsekin tein juuri pavuista kasvispihvejä, ne ovat mahtava staple!

  2. Kuullostaa aivan ihanalta!! Rrrakastan kaikenlaisia papuja ja kesäkurpitsaa ja mozzarellaa ja ja … Lisäksi kuullostaa ihan siltä, että ohjeen toteutus voisi onnistua jopa meikäläiseltä… :)

  3. Vaikuttaa juuri sopivan helpolle ja nopealle lounasohjeelle. Mites salvia, revitellä vain valmiin salaatin joukkoon vai laitat pannulle muiden mukaan?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*