Pariisi – mitä kaipaan sieltä?

Avec Sofié blog l Paris

Monesti minulta kysytään, että mitä asioita kaipaan Pariisista. Vaikka en siellä asumisesta pitänyt, on toki siellä paljon eri asioita joita vuosien varrella tein ja koin. Edelleen tiedostan, että minun on parempi asua jossakin muualla, mutta tietynlaisia kokemuksia ja tapoja mietin aina välillä.

Mieheni on ollut Pariisissa koko viikon ja olen saanut kuvia vanhoilta kotikulmilta koko viikon ajan. Nämä kuvat saivat miettimään, että mitä asioita kaipaan nyt kun olemme asuneet jo muutaman kuukauden Amsterdamissa. Amsterdam tuntuu jo ihan kodilta enkä haluaisi muuttaa täältä minnekään, mutta toki on asioita mitä kaipaan Pariisista samalla lailla mitä Suomesta.

Avec Sofié blog l Paris

Pariisissa kevät oli syksyn ohella parhainta aikaa. Vaikka tänä vuonna se on sielläkin myöhässä, tiedän että kirsikkapuut ja magnoliat kukkivat niin puistoissa kuin myös entisen kodin lähellä. Kuvan puu kukki myös leudon syksyn aikana viime marraskuussa juuri ennen kuin muutimme, mutta nyt se on taas kukassa näin keväällä. Tuo puu kertoi aina, että kesä on tulossa. Pieniä asioita kaipaa ehkä juurikin eniten sillä nimenomaan tuon puun kautta suunnistin ensimmäisinä viikkoina, että minne suuntaan lähden kun menen minnekin.

Avec Sofié blog l Paris

Jos joku on vinossa Hollannissa, on se leipäkulttuuri. Tai itseasiassa sen puute. Täällä syödään lounaaksi ”toastieita” eli käytännössä paahtoleipää juuston kanssa. Eikä siinä paahtoleivässäkään nyt välillä mitään pahaa ole, mutta kun se ei ole edes täysjyvää, vaan pahinta mahdollista pullamössöä. Kauppojen hyllyt ovat täynnä muovipusseihin pakattua höttöä eikä paperiin pakattua artesaani -leipää. Tämä on asia mitä kaipaan ihan äärettömästi varsinkin viikonloppuisin Pariisista. Vaikka en leipää syö usein, joskus kaipaisin kunnollista suolaista ja rapeaa leipää. Ymmärrän, että ranskalaiset eivät syö leipää täällä ollenkaan sillä kunnollista sellaista on vaikea löytää.

Avec Sofié blog l Paris

Kauneus ja detaljien huomioiminen niin ihmisissä sekä kaikessa mitä Ranskassa tehdään on myös asia mitä välillä mietin. Ihminen nauttii kauniista asioista ja siitä kun niihin kiinnitetään huomiota myös arjessa, niin käytöstavoissa ja kattauksessa. Hollantilaiset ovat suoruudessaan suomalaisia, mutta huomioonottavaisempia. Välillä tosin ikävöin kauneutta arjessa nimenomaan pienissä asioissa jo ihan kaduilla kävellessä. Se miten mainokset on tehty, tavaratalot stailattu, menut kirjoitettu tai pöydät katettu on asia jota aina välillä kaipaan.

Avec Sofié blog l Paris

Avec Sofié blog l Paris

Pukeutuminen on myös Hollannissa todella samanlaista mitä Suomessa. Meillä pitää olla käytännönläheinen vaatetus talven takia Suomessa ja niin se on sateen takia myös Hollannissa. En muista kovinkaan montaa kertaa, että olisin aikuisiällä laittanut kumisaappaat monena päivänä peräkkäin jalkaan. Amsterdamissa sataa usein ja olen tarkka kengistäni, niin sen takia jalassa on usein kumisaappaat ja vaihtokengät löytyvät laukusta. Sade vaikuttaa pukeutumiseen muutenkin ja sen takia olen ollut aika laiska laittamaan silkkihuiveja kaulaan, tai korkokenkiä jalkaan. Toki pukeudun edelleen siististi kauluspaitoihin, mutta en ole panostanut esimerkiksi talvitakkiin tai talvikenkiin tänä vuonna, sillä en halua pilata monen sadan euron kenkiä sateessa. Ranskalaiset ystäväni olivat meillä kylässä ja muutaman tunnin aikana ensimmäinen kommentti oli ”Dutch are not chic, they are sporty”, joka pitää täysin paikkansa. Täällä pyöräillään paikasta toiseen ja ei se kenestäkään korkkareissa kovin järkevältä tunnu varsinkaan, jos taivaalta tulee vettä.

Meillä on mennyt Hollannissa hyvin ja vastoinkäymisiltä on vältytty. Kaikki on toiminut hienosti ja olemme kumpikin onnellisia, että asumme täällä sateesta ja huonosta leivästä huolimatta :D. Pariisi on minulle täydellinen kaupunki viikonloppua ajatellen, mutta olemme nyt onnellisesti löytäneet kodin täältä Amsterdamista.

You may also like

5 Comments

  1. Voi ymmärrän niin mitä tarkoitat! Poikaystäväni on hollantilainen ja minullakin on paljon hollantilaisia ystäviä. Olen aina joukossa parhaiten pukeutunut, mikä välillä jopa suomalaiseen tyyliin ”hävettää”. Toisaalta he usein kehuvat viimeistellympää olemustani. :) Sitten taas pariisilainen ystäväni kertoo minulle suoraan ”tuletko oikeasti noissa vaatteissa” jos lookkini on normaalia rennompi. :D

    Kulttuurierot ovat niin kiehtovia, sillä tällaisillakin pienillä jutuilla on iso vaikutus! Täytyy vielä mainits, että allekirjoitan tuon leipäasian aivan täysin! Poikaystäväni rakastaa muovipussista löytyviä pehmeitä sämpylöitä, en voi ymmärtää häntä😅

    1. Heippa,

      Toki tähän varmasti vaikuttaa myös talvi, mutta siltikään täällä ei varsinkaan miehet pukeudu tyylikkäästi. Vaikka olisi lenkkarit, voi päällä olla kauluspaita ja bleizeri. Minua ehkä häiritsee tämä asia nimenomaan miesten osalta. Ei t-paitaa/hupparia ja farkkuja joka päivä :D

      Mä en tajua tätä leipä-juttua. Hollantilaiset eivät selvästikään ole tottuneet hyvään leipään, sillä miten sitä muuten olisi kaupan leipähyllyt tuollaiset?

      Ei meillä aina Suomessakaan voi leipiin liittyvissä asioissa ylpeillä, mutta ainakin meillä on vaihtoehtoja.

      Janette

  2. Hollannin leipätsrjonta on viime vuosina parantunut tosi paljon. Toasteja en ole koskaan joutunut syömään. Kahviloissa ja herkkukaupoissa myydään belegde broodjes, jotka mielestäni vastaavat täysin kuvaamiasi leipätoivomuksia. Taidan olla muuttunut Hollannissa asuessani, koska Helsingissä etsin joskus lounasleipää standardisalaatin sijalle.

    1. Heippa,

      Kiva kuulla :)

      Meillä on hyvä leipäkauppa lähellä, mutta ruokakaupoissa ei ole sellaista leipää josta pitäisin.

      Kaikki on tottumuskysymys. Joskus vain unelmoin kunnon ranskalaisesta leivästä :)

  3. Heippa!
    Vinkkinä myös tässä kaupungissa asuvalta – jos kaipaat kunnollista ranskalaista leipää, suosittelen piipahtamaan http://www.lefournil.nl leipomossa. Tekevät oikeata ranskalaista leipää :) Jopa ranskalainen mieheni oli vakuuttunut ja suostuu jonottamaan ulkona, että pääsee pieneen putiikkiin!
    Ihania juttuja ja kuvia Amsterdamista, kiva kuulla että muutkin suomalaiset viihtyy täällä!
    Mukavaa pitkää viikonloppua.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*