Paperilla toinen ja mielessä kolmas

Avec Sofié Blog l Paperilla toinen

Olen odottanut kauan Emmi-Liia Sjöholmin kirjan, Paperilla toinen, saamista käsiini. Kyseessä on esikoisromaani, jossa pureudutaan omakohtaisiin kokemuksiin; teiniraskauteen, aborttiin ja naiseksi kasvamisesta. Sain kirjan viime viikolla. En ole edes lukenut sitä loppuun. olen vain miettinyt asioita sekä jakanut tuntemuksiani teidän kanssanne Instagramin Storyssä häpeästä, jota koemme joskus ja hyvin yleensä aivan syyttä.

Ensimmäiset vilkaisut Emmin sivujen välissä, sai minussa paljon ajatuksia aikaan. Näistä asioista olen myös puhunut ystävieni kanssa. Yksi on tehnyt abortin, toinen ei ikinä valmistunut yliopistosta ja minä en tuntenut biologista isääni ennen kuin viime syksynä 34 vuotiaana. Kaikkia meitä on yhdistänyt sama tunne, joka on selkeästi vaivannut myös Emmiä. Häpeä.

Häpeä on ikävä tunne. Se vähän niin kuin laittaa meidät jollain tavalla lukkoon. Emme välttämättä pysty elämään täysillä, jos joku ”mörkö” painaa mielessä päivästä tai vuodesta toiseen. Minulle tällainen mörkö oli se, että en ollut yhteydessä biologiseen isääni tai hänen perheeseensä. Minulla oli perhe, niin en kokenut, että olisin tarvinnut olla yhteydessä isääni. Silti, kun minun piti alkaa selittämään perhetaustaani, oli keskustelu aina hankalaa, koska minulla ei ollut vastauksia. Se sai minut kokemaan häpeää, vaikka en nyt ollut millään tavalla osana niitä päätöksiä, jotka tehtiin ennen ja jälkeen syntymäni.

Pelko ja häpeä myös siitä, että en saa gradua valmiiksi on seurannut minua, kun aloitin vakityössäni. Sain graduni valmiiksi ja valmistuin. Silti edelleen usein näen unta, että minulta puuttui jotain kursseja enkä saanut papereita ajoissa ulos. Herään usein tuohon uneen ja joudun usein miettimään kesken yöunien, että minähän olen valmistunut.  Uskon, että jos en olisi valmistunut, olisi se ollut minulle jonkinlainen ahdistus, joka olisi seurannut minua lopun ikääni.

Avec Sofié Blog l Paperilla toinen

Kysymys on, että miksi koemme häpeää tietyistä suhteellisen jopa normaaleista asioista. Graduuni pystyin vaikuttamaan, mutta isättömyyteeni en. Ei Emmillä myöskään vielä lapsena teini-iän alussa ollut työkaluja välttämättä välttää raskautta. Totta kai kondomia olisi voinut käyttää, mutta häpeä siihen, että hän tuli raskaaksi teininä on jotain sellaista mitä ei pitäisi tuntea vuosikausia ja vielä aikuisiällä. Toinen meistä kätkee lukihäiriönsä ja toinen ei puhu omasta tai puolison sairaudesta. Isän konkurssista myös vaietaan tai äidin alkoholismia vähätellään.

Olemme jollain lailla kansana perfektionisteja ja sen takia emme puhu ikävistä asioista. Myöskään silloin kun ne asiat olisivat suhteellisen normaaleja ja tuskin meitä niiden takia teilattaisiin.  On helpompi olla hiljaa, kun kertoa miten asiat ovat. Tässä asiassa myös minä voin katsoa peiliin. Miksi se oli niin vaikea kertoa ja kirjoittaa teille blogini seuraajille isätaustastani?  Vastasin vain ympäripyöreästi kysymyksiinne, kun niitä teiltä sain. Vauva-palstoilla kerrottiin totuuksia siitä, miten olen italialainen tai ranskalainen. Ranskalaisuus ei sinänsä mennyt ohi, sillä mummini on lähtöisin Ranskasta, ukkini Espanjasta.

Se millaisen helpotuksen sain, kun kerroin teille omasta taustani, on tunne, jota voin suositella muille. Turhaa kätkeä asioita. Aika nopeasti myös huomaa, että vaikka ne asiat ovat ehkä tuoneet itselle häpeää, ovat ne toiselle arkipäiväisiä asioita muiden joukossa.

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

You may also like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*