Pala minusta

Avec Sofié Blog l Île Sainte-Marguerite Cannes l South of France 1

Olen miettinyt tämän tekstin kirjoittamista varmaankin niin kauan kuin minulla on ollut blogini. Alusta asti olette aina silloin tällöin kyselleet sukujuuristani, kun en ihan täysin suomalaiselta näytä. Olen antanut ympäripyöreitä vastauksia, sillä en ole halunnut aloittaa keskustelua tuntemattomien kanssa asiasta, joka on hyvin henkilökohtainen ja monella tavalla arka aihe. Kasvotusten olen asiasta avoimesti puhunut, jos joku on kysynyt sukujuuristani, mutta muuten en niinkään.

Äitini tapasi isäni 80-luvulla Suomessa. He rakastuivat ja äitini muutti Israeliin. Kaiken onnen ja huuman keskellä elettiin Israelissa kumminkin aika ikävää aikaa ja ymmärrän miksi äitini ei siellä pystynyt yrityksistä huolimatta asua loppuelämäänsä. Jos minulle se olisi vaikeaa nyt, en ymmärrä miten äitini pystyi olla niin arassa ilmapiirissä niinkin kauan. Israel on ihana maa, mutta sijaintinsa ja historiansa takia niin hankala monelta kantilta. Kun äidin raskaustesti näytti positiivista, päätti hän palata Suomeen.

Isäni kanssa he pitivät yhtä siihen asti, kun olin kolme ja sen jälkeen kumpikin päätti jatkaa elämiään erillään ja eri maissa. Biologinen isäni ei ole ollut siis elämässäni koskaan, vaan pikkuveljieni isä oli minulle isä. Olen tiennyt ihan pienetä asti, että biologinen isäni on Israelissa, mutta en ole ottanut perheeseeni mitään yhteyttä. Jollain tavalla se on ollut helpompaa.

Lokakuussa sain rohkeutta ja suhteellisen spontaanin päähänpiston kirjoittaa sedälleni yhtenä maanantai-iltana. Helppo oli Facebookin kuvien kautta nähdä kuka on sukulaiseni, geenit tai suvun hymykuopat eivät hämään. En nukkunut yönä juuri ollenkaan. 06:30 setäni vastasi: ”olen odottanut tätä hetkeä koko elämäni.” Herätin mieheni ehkä hieman erikoisissa tunnelmissa ja sanoilla ”olen löytänyt isäni perheen.”

Alkoi kahden viikon matka viestein ja puheluin kohti tuntematonta minää. Ilokseni kaikki voivat hyvin ja mummini ja ukkini olivat kumpikin elossa. Sedistäni tiesin paljon, mutta serkuistani en mitään. Serkkuni tiesivät minusta ja ilokseni sain joka päivä uusia viestejä ja valokuvia serkuiltani sekä muulta perheeltä. Koska vastaanotto oli hyvin lämmin, menin Israeliin heti marraskuun alussa.

Matka ei ollut maahan ensimmäinen, niin tiesin mitä odottaa. Ensimmäisen kerran etsin perhettäni neljä vuotta sitten, mutta paikallisten kollegojen ja muun ympäristön innokkuus oli liian suuri, joten päätin jättää homman kesken. Nyt sain tehdä asiat omalla tavallani ja omassa järjestyksessäni. Ja jollain lailla olin henkisesti valmis vastaanottamaan mitä ikinä vastassa olikaan.

Onneksi vastassa oli mitä ihanin lämmin vastaanotto. Reilun viikon tapasin jokaista perheenjäsentäni vuorotellen ja yhdessä. Katselin perhealbumeita ja kuuntelin perheen tarinoita siitä, miten he ovat Israeliin aikoinaan päätyneet.

Vaikka ensimmäinen vaihe ja tapaaminen on osaltani koettu, on tämä osa elämääni vasta alussa. Millaisen suhteen isääni saan rakennettua, on toinen asia. Tärkeintä minulle on, että olen saanut paljon vastauksia ja palasia koottua yhteen.

Oli myös mielenkiintoista nähdä, miten samanlainen persoonaltani olen kuin esimerkiksi mummini ja saman ikäiset serkkuni. Geenit ovat geenit, vaikka sitä asuisi toisella puolella maapalloa erilaisessa kulttuurissa.  Prinsessamaisuuteni sekä suoruuteni olen nimenomaan saanut mummiltani. Mummi oli hieman kauhuissaan, kun kynteni eivät olleet laitetut ja hän tokaisikin, ”kai sinulla nyt oli kauniit kynnet, edes kun menitte naimisiin.” Hän on siis yli 80 ja hänellä on värjätyt hiukset ja geelikynnet.

Nyt matkani jälkeen olen ollut perheeseeni aktiivisesti yhteydessä ja vaihdellut kuulumisia ja yrittänyt tutustua heihin paremmin. Tämä suhteiden luominen on pitkä tie, ja kaikkiin en edes odota minun saavan samanlaista yhteyttä kuin esimerkiksi mitä minulla on serkkujeni kanssa. Lähdin tälle matkalle ilman odotuksia jokseenkin suojellakseni itseäni. Onnekseni vastaanotto oli paljon parempi mitä edes uskalsin kuvitella ja olen saanut nyt ison perheen Israelista.

Koin, että olen valmis tämän jakamaan teidän kanssa, nyt kun olen sisäistänyt asioita ja käynyt vastauksia sekä kysymyksiä läpi. Jos blogini on ollut hiljainen, on tämä asia osaltaan ollut syynä. Energia ja aika on mennyt muihin asioihin kuin kirjoittamiseen. Toivon, että ymmärrätte.

 

 

You may also like

15 Comments

  1. Tottakai me ymmärrämme. Ei voi odottaa tai edellyttää, että jakaisit kaiken blogissa. Kiitos, kun jaoit tämän omasta halustasi nyt. En osaa edes kuvitella, kuinka paljon tässä on sinulle mietittävää ja sulateltavaa. On aivan ihanaa, että sait yhteyden isäsi sukuun ja niin lämpimän vastaanoton! ❤️

    1. Kiitos Sara ❤️

      Jep, kun ukkini avasi laatikon jossa oli kaikki lapsuuskuvani esimerkiksi oli yksi koskettavin hetki. Se että sain tavata heidät kummankin oli minulle ihan äärettömän tärkeää. Nähdä heidän rakkaus toisiaan kohtaan ja kuulla suvun tarina oli jotain todella mielenkiintoista.

      On tässä sulateltavaa, mutta olen tosin tätä asiaa käynyt läpi vuosikymmenet niin se ei ollut itselleni niin dramaattista mitä esimerkiksi miehelleni ❤️

  2. Koskettava kertomus ❤️Ihanaa, kuinka lämmin vastaanotto sinua odotti. Kuinka kaunis kommentti myös sedältäsi, että hän on odottanut tätä koko elämänsä. Tärkeitä asioita.

    1. Kiitos Ella kommentistasi ❤️ Tuntui hyvältä kertoa teille tästä avoimesti, sillä asia on totta kai vaivannut minua, mutta myös teitä kun olen ollut niin hiljainen viime aikoina.

      Yep, tämä on ollut heille ilmeisesti traagisempaa mitä minulle. Juutalaisille perhe on kaikki kaikessa, joten sen takia perheessä on ollut draamaa ja surua kun he ovat luulleet että en halua olla tekemisissä.

  3. Olet kyllä todella rohkea ja upea ihminen. On mahtavaa miten olet saanut uuden mahdollisuuden perheen kanssa vaikka välissä on niin paljon aikaa. Kiitos että jaot kokemuksen meidän kanssa. Hyvää Joulun odotusta!

    1. Kiitos Sini ❤️ Mitään en enää kovastikaan pelkää. Kun on avoimin mielin, ihmeitä voi tapahtua.

      Tuntuu hyvältä, että vaikka ei lapsuutta meillä ollut yhteistä, aikuisuus on vielä jäljellä.

      Ihanaa joulua sinne!

  4. Olen onnellinen puolestasi <3 Kiitos, että kerroit, sillä sinun ei olisi tarvinnut. Hienoa, että olet saanut tutustua perheeseesi. Se tuttuuden tunne on kummallinen, minkä omien sukulaisten kanssa voi parhaimmillaan kokea.

    Hyvää joulun odotusta sinulle! <3

    1. Kiitos Tarja ❤️

      No koen, että olen teille muutaman selvityksen velkaa, että miksi jätän vastaamatta tiettyihin asioihin.

      Ihanaa joulua sinne ❤️

  5. Olet rohkea nainen. Olet menestynyt elämässäsi monellakin tapaa ja he kaikki ovat varmasti ylpeitä sinusta ja iloisia saadessaan tutustua vihdoin sinuun ja myös mieheesi.
    Avoimin mielin mitä tulevaisuus heidän kanssaan sinulle tuo. Toivottavasti kaikkea hyvää. Se on varmasti ollut avartava matka niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ihailen tapaasi kertoa arkojakin asioita itsestäsi. Et ole mitään velkaa lukijoillesi ja silti avaat itseäsi syvältä sielusta.

    Oikein hyvää joulun aikaa.

    1. Kiitos Nina ❤️

      Tämä asia on tehnyt minusta todella avarakatseisen ja myös aika välittömän ihmisen.

      Oli jotenkin surullista kun he luulivat että en halua olla yhteydessä heihin.

      Oli aivan ihana matka ja hetki menee kun pystyn prosessoimaan asioita enemmän.

      Olen aika avoin monessakin suhteessa ja minusta on ollut ihanaa, kun jotkut teistä ovat lähestyneet minua omien samanlaisten tarinoiden kanssa. Elämä on matka ja sitä rikkaampi se on mitä enemmän saa kokea eri asioita ❤️ Pitää vain olla avoimin mielin :)

  6. Henkilokohtaisia asioita voi jokainen kertoa niin paljon tai vahan kuin haluaa, mista ei kylla toisten pitaisi loukkaantua.

    Kertomuksesi on todella koskettava ja ihanaa, etta paasit tutustumaan heihin ja luomaan suhteita pitkankin ajan jalkeen. Toivottavasti paaset nakemaan heidat pian uudestaan.

    1. Heippa Elina ❤️

      Niinhän se on. Koen vain että moni pitää tämänkaltaisia asioita tai esimerkiksi sairauksia ja avioeroa jotenkin häpeällisenä tai asiana mitä pitää piilotella. Se on iso taakka mikä vaikuttaa koko elämään. Meillä suomalaisilla varsinkin on tapana olla hiljaa tällaisista asioista ja itse olen täysin toista mieltä.

      Vietän joulun serkkujeni kanssa, niin näemme pian uudestaan ❤️pääsiäiseksi menen taas Israeliin ❤️

      Kiitos paljon kommentistasi 😘

  7. Todella ihana kuulla, että löysit perheesi ❤️ Juurilla on suuri merkitys ihmiselle. Oma poikani on adoptoitu ja mietimme yhdessä paljon näitä asioita. Kaikkea hyvää yhteiselle matkallenne isäsi puolen suvun kanssa ❤️

  8. Ilmeisesti tarvitsit nämä vuodet ja nyt aika oli oikea etsiä isäsi perhe. Olen iloinen puolestasi, että sait niin lämpimän vastaanoton. Ajattele, sait kertaheitolla uuden perheen! Tottakai tutustumiseen menee aikaa, mutta ovi on nyt auki ja toivottavasti pystyt näkemään perhettäsi usein tulevaisuudessa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*