Päivä Baristana

Minulla on lista sellaisista asioista, joita haluan elämässäni tehdä. Jotkut ovat suuria unelmia, mutta mahtuu listalle myös joitain pieniäkin haaveita. Yksi tällainen pienempi unelma tällä listallani on ollut opetella keittämään kahvia ammattilaisten kahvikoneella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaverini veli avasi oman kahvilan vähän aikaa sitten Helsingin Iso Roobertinkadulle. The Boom Room sijaitsee roban ja albertinkadun kulmmassa ja tarjoilee superkahvien lisäksi myös lounasta. The Boom Room on todella kiva ja relaxed paikka, josta saa ihan todella hyvää kahvia rakkaudella ja ammattitaidolla valmistettuna. Recently Updated605

Harvoin ajattelee kahvia juodessaan, että mitä kaikkea sille onkaan tapahtunut ennen kuin se on ilmestynyt kuppiin juotavaksi. Hyvän kahvin tekeminen oli oikeasti vähän niin kuin taidetta. Olin oikeasti aika yllättynyt miten tarkkoja vaiheita piti käydä läpi, ennen kuin tekemäni  kahvi kelpasi Boom Roomin superbaristalle.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Opettelin tekemään mutamaa erilaista kahvia ja ne totta kai aina arvosteltiin. Muutama laskettiin viemäristä alas, mutta onneksi sain tarjoilla muutaman kahvin myös asiakkaille. Perusarvosanakseni taisi tulla näissä kahvikekkereissä 7.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen aina kahviloissa vieraillessani yrittänyt katsoa miten baristat tekevät niin upeita kuvioita kahviin. Huonolla menestyksellä olen kokeillut noita oppeja kotosalla ja minua on jäänyt vaivaamaan, että mikä ihme siinä on kun en onnistu tekemään kaunista sydäntä aamuiseen latteeni. Recently Updated603

Sain kahvilassa myös kuviokoulutuksen ja minut yritettiin opettaa tekemään sydämiä ja lehtiä. Olen seuraillut tätä prosessia aina silmätarkkana ja niin tein nytkin. Mutta.. Eihän ne kuviot siihen kahviini ilmestyneet vaikka kuinka yritin :D. Eli alla oleva kahvikupillinen ei todellakaan ole minun taiteilemani. Siispä sensuroin oman kuviokupilliseni tästä postauksestani ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Recently Updated604

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka minusta ei ehkä nyt ihan sitä baristaa tainnut tulla näiden  kahvikokeilujen perusteella, mutta ainakin osaan edes jotenkuten käyttää ammattilaisten kahvikoneita ja ymmärrän sekä arvostan tätä prosessia ja kahvia paljon enemmän. Kun haluatte hyvää kahvia, niin menkää ihmeessä roballe kaverini veljen kahvilaan. Siellä istuu mieluusti tunnin tai pari :)

P.S. Keittokassin kotiovelle saavat: Annemi, Vilkku ja Miim!

You may also like

26 Comments

  1. Cool! Itse huomasin paikan vasta niin myöhään kun eilen ja aloin heti miettimään että minkäköhänlainen paikka se oikein on tuo The Boom Room. Joku kehui paikan susheja, mutta sain myös sen käsityksen että siellä menu olisi aika laidasta laitaan. Minkälaista ruokaa siellä on tarjolla lounasaikaan? Itse olen kauan halunnyt käydä Kaffecentralenin baristakurssilla…

    xxx
    E
    http://www.dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

    1. Heippa!

      No Boom Room, on todella rento ja kiva paikka. Palvelu on superystävällistä :)

      Joo, siis menu on ehkä yhtä värikäs kuin omistajakin. Listalta löytyy kaikkea thaimaalaisesta kanapuurosta baklavaan :)

      Oi, se on varmasti todella kiva :)

  2. Cool! Itse huomasin paikan vasta niin myöhään kun eilen ja aloin heti miettimään että minkäköhänlainen paikka se oikein on tuo The Boom Room. Joku kehui paikan susheja, mutta sain myös sen käsityksen että siellä menu olisi aika laidasta laitaan. Minkälaista ruokaa siellä on tarjolla lounasaikaan? Itse olen kauan halunnyt käydä Kaffecentralenin baristakurssilla…xxxEhttp://www.dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

  3. Kiitos vinkistä ;) täytyy käydä kokeilemassa ilman muuta joku päivä kun kerta tässä lähellä kotikulmiani on noin kiva kahvila :)

  4. Kiitos vinkistä ;) täytyy käydä kokeilemassa ilman muuta joku päivä kun kerta tässä lähellä kotikulmiani on noin kiva kahvila :)

  5. Heippa!No Boom Room, on todella rento ja kiva paikka. Palvelu on superystävällistä :)Joo, siis menu on ehkä yhtä värikäs kuin omistajakin. Listalta löytyy kaikkea thaimaalaisesta kanapuurosta baklavaan :)Oi, se on varmasti todella kiva :)

    1. Ihanaa, että siellä on joku muukin :)

      Minulla on monta tämänkaltaista juttua, joita haluaisin kokeilla edes kerran. Tällaiset pienet unelmat on niin kivoja :)

  6. Apua! Eka kerta et kuulen että jollain muulla on sama unelma kuin mulla.. One day, one day ;)

  7. Vau! Mietinkin tässä juuri vähän aikaa sitten, että mahtaa olla vaikeita noiden “kahvikuvioiden” tekeminen. Nostan kyllä hattua niille, jotka sen lajin taitavat!:) Kiitos kahvilavinkistä, tuota pitää testata!:)

    1. Hei, siis se oli ihan todella haastavaa. Se näyttää helpolle, mutta ei ainakaan minulta ihan vielä onnistunut. Maito piti vaahdottaa vähän eri taktiikalla mitä täällä kotioloissa ;)

      Testaa ihmeessä <3

  8. Vau! Mietinkin tässä juuri vähän aikaa sitten, että mahtaa olla vaikeita noiden “kahvikuvioiden” tekeminen. Nostan kyllä hattua niille, jotka sen lajin taitavat!:) Kiitos kahvilavinkistä, tuota pitää testata!:)

  9. Ihanaa, että siellä on joku muukin :)Minulla on monta tämänkaltaista juttua, joita haluaisin kokeilla edes kerran. Tällaiset pienet unelmat on niin kivoja :)

  10. Hei, siis se oli ihan todella haastavaa. Se näyttää helpolle, mutta ei ainakaan minulta ihan vielä onnistunut. Maito piti vaahdottaa vähän eri taktiikalla mitä täällä kotioloissa ;)Testaa ihmeessä <3

Leave a Reply to Vierailija: Jeanette Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*