Viikonloppu Antwerpenissä: hummusta ja antiikkia

Avec Sofie blog l Antwerpen - ihana kaupunki keskellä Eurooppaa

Yksi ihanimmista asioista Amsterdamissa on, että se on niin keskellä kaikkea ja että matkustaminen paikasta toiseen on helppoa. Junalla pääsee kolmessa tunnissa Pariisin, reilussa kolmessa tunnissa Hampuriin tai reilussa tunnissa Antwerpeniin. Viime viikonlopun vietimme jälkimmäisessä. Otimme junan lauantaiaamuna kohti Belgiaa ja olimme yhden yön uudessa lempikaupungissani.

Olin alitajunnassani aina ajatellut, että Antwerpen on varmasti kaupunki minun mieleeni, mutta se että miten paljon siitä pidin oli minulle yllätys. Antwerp on hyvä miksaus Ranskaa ja Hollantia. Kirjaimellisesti best of the both worlds. Kaupungista löytyy ranskalainen kauneus, mutta hollantilainen järjestys ja siisteys.

Halusin jakaa teille muutaman vinkin kaupungista ja suositella sitä kesälomareissuille. Jos olette menossa Belgiaan, ohittaisin melkeinpä Brysselin ja menisin  suoraan Antwerpeniin (anteeksi). Antwerpeniin pääsee helpoiten joko Amsterdamin ja Brysselin kautta. Se, että kaupungissa ei ole kunnollista lentokenttää on vain positiivista, sillä kaupungissa ei suuria turistimassoja näy ja tunnelma on todella rauhallinen. Siis todella rauhallinen ja hiljainen vaikka kaupungissa asuu 600 000 ihmistä.

Miksi sitten pidin Antwerpenistä niin paljon? Suurimmaksi osaksi siksi, että luovuutta oli joka puolella, oli kyse sitten hummus-lautasesta tai hotellin sisustuksesta. Koska tilojen vuokrataso ei ole kovin korkea, oli Antwerpenissä todella sympaattisia ravintoloita ja kahviloita.

Kaupunki tunnetaan parhaiten ehkä timanteista, Michelin-ravintoloista ja suklaasta. Minulle päällimmäisenä mieleen tosin jäivät hummus-ravintolat ja antiikkiliikkeet.

Toinen meistä olisi kovasti halunnut mennä Michelin-ravintoloihin, mutta minä halusin mieluummin kokea persoonallisia pieniä ravintoloita ja sympaattisia kahviloita. Suosikkini taisi olla Hümm – House of Hummus. Suklaatehtailijoista suosikkini oli ehdottomasti Sjokolat – aivan mieletöntä käsintehtyä suklaata. Yövyimme Hotel les Nuits -hotellissa, jota voin suositella. Seuraavan kerran tosin yövymme joko Riga-hotellissa tai Gulde Schoen -hotellissa. Kävimme kumpaakin kurkkaamassa ja näistä kumpikin oli hieman uudempi boutique hotelli. Kävimme myös Riga:ssa aamiaisella ja heidän brasserie oli aivan todella ihana. Illalliselle menisin Michelin-oppaassa olevaan ravintolaan, In de Balans. Nippelitietona voin kertoa, että In de Balans oli aiemmin maalikauppa ja Vincent Van Gogh kävi ostamassa sieltä maalinsa. Ravintolan takaosa on suojeltu ja siellä edelleen näkyy maalian lastauspiste.

Timanttikaupoissa emme juurikaan käyneet muuten kuin yhdessä vintage-liikkeessä. Uskon, että timanttikauppiaiden kanssa saa olla tarkkana ja pitää tietää keneltä ostaa. Olisin myös aika tarkka sertifikaattien osalta, jos ei halua veritimantteja käsiinsä tai korviinsa.

Antiikkilöytöjä Antwerpenista tekee aivan varmasti nirsompikin keräilijä. Monta peiliä ja kristallikruunua jäi seuraavaan kertaan, sillä junan kanssa en saanut mitään tuotua. Onneksi nyt tiedän minne mennä seuraavalla kerralla. Suosittelen kävelemään Kloosterstraatin varrella, sillä alueella on muitakin kiinnostavia paikkoja kuin pelkät antiikkiliikkeet.

 

Please leave a comment

Pöydän uusi elämä: tarvittiin vain pala marmoria

Jos jokin on ollut täällä kotona jo useamman vuoden rempallaan, on se ollut meidän keittiönpöytä.  Mieheni ei halua mielellään uusia mitään. Jos huonekalu esimerkiksi on edelleen käyttöklpoinen, ei sitä uusita vain jonkun trendin takia. Hän ostaa mielellään kerralla kaikki kuntoon ja pitää samat huonekalut seuraavat kymmenen vuotta. Näin on ollut myös keittiönpöytämme kanssa.

Hän osti pöydän seitsemän vuotta sitten. Varsinaisesti pöydässä ei ole mitään vikaa, vain pöydän maitolasi on tuntunut hieman tunkkaiselta jo monta vuotta. Olen silloin tällöin silmäillyt erilaisia pöydän pintoja. Kivisiä ja puisia. En ole oikein innostunut sen kummemmin alkaa etsiä uutta pintaa, vaan olen käyttänyt pöytäliinaa peittämään pöydän maitolasin.

Noin kuukausia sitten Instagramin mainoksien kautta löysin Rotterdamista kolmen kundin yrityksen, joka valmistaa vain pöytiä marmorista. Muutama eri malli ja erivärisiä marmoripöytiä jalkojen kanssa. Hyvin simppeli, mutta varmasti toimiva yritysmalli.

Laitoin kundeille saman tien viestiä, että onnistuisiko jos ostaisin vain päällisen? Pöydän jalat löytyvät jo omasta takaa ja ne ovat enemmän omaan makuuni. Meni pari päivää ja marmoripöytä oli ostettu.

Tämän viikon maanantaina sain päällisen pöydälle ja se sopi ihan täydellisesti vanhan rungon päälle. Minä olin tyytyväinen pöydän uudesta elämästä ja mies siitä, että vanhaa rakasta pöytää ei tarvinnut antaa eteenpäin.

Tiedän, että kyseessä oleva yritys ei välttämättä auta Suomessa asuvia, sillä en usko, että pienellä yrityksellä on mahdollisuus kuljettaa painavia pöytiä Suomeen. Ideana halusin kertoa teille pöydän tarinan. Aina ei tarvitse uusia koko huonekalua, sillä sohvan päällistä vaihtamalla, huonekaluja maalaamalla tai vaikka pöydän päällisen uusimalla voi muuttaa kodin ilmettä huomattavasti. Lisää yrityksestä, Marmeren Tafels, löydätte esimerkiksi heidän Instagramin kautta.

 

Please leave a comment

Lauantain lempiasu & bonarilaukku

Nämä kuvat ovat itseasiassa tammikuulta, kun Carita ja Jessica olivat luonani viikonlopun. Asu on edelleen aika samanlainen lauantaisin, sillä lenkkarit ovat edelleen ballerinojen sijaan jalassa, mutta trenssin sijaan näin maaliskuussa minulla on ollut villakangastakki. Olisi ihanaa, jos kevät saapuisi pian niin pääsisi talvivaatteista eroon.

Olen hieman kipuillut viimeisten vuosien ajan, että mistä kirjoitan ja mistä en. Olen kirjoittanut blogiani jo kymmenen vuotta ja se reilu kaksikymppinen minä on hyvin erilainen mitä nykyinen minäni. Sen takia blogin sisältö elää elämäni mukana.

Olen ollut hyvin tyytyväinen siihen, että teitä on kiinnostanut ura-asiat. Ne ovat itselleni hirmuisen tärkeitä ja vaikka välillä aina painin blogin kanssa, että mistä teille kirjoitan, on ollut ihana huomata ja ymmärtää, että tässä kymmenessä vuodessa myös te olette kasvaneet opiskelijoista aikuisiksi. Täten olen tullut myös itsevarmemmaksi siitä, että mitä teille kirjoitan.

 

Muistan kun viisi vuotta sitten ostin ensimmäiset Chanelin ballerinani itselleni palkinnoksi. Sain ihan kamalan ryöpyn siitä miten silloinen uusi poikaystäväni ja nykyinen aviomieheni lellii minut piloille. Olin ymmälläni, että miten osa lukijoistani vihastui omasta ostoksestani minulle. Olin kengät kumminkin omalla työlläni ansainnut.

Niiden ballerinojen jälkeen en enää oikeastaan esitellyt ikinä mitään omia ostoksiani, sillä huomasin, että se ärsytti osaa teistä. Nyt kumminkin päätin avoimesti kirjoittaa miten lahjoin itseäni, kun pääsin kvartaalitavoitteeseeni viime syksynä ja ostin kliseisesti itselleni uuden laukun. En edelleenkään ostanut Chanelia, sillä 5k laukusta on minusta hivenen liikaa. Edelleen. Mieluummin ostan huonekaluja tai sijoitan ne rahat kuin, että laitan ne yhteen pieneen laukkuun. Ehkä mielipiteeni joskus vielä muuttuu, mutta edelleen olen sen verran järjissäni, että suurimman osan bonareista säästän tai sijoitan muualle kuin vaatekaappiini.

Olen suhteellisen tulostavoitteellinen ihminen ja sen takia minulle sopii työ, jossa pitää päästä tavoitteeseen, joka on numeroilla mitattavissa eikä ns. pehmeissä arvoissa. Kun aikoinaan olin ensimmäisen työni äärellä, sysättiin minut markkinointiin, että olisin suojassa joskus jopa hieman armottomilta tavoitteilta. Olen kiitollinen silloiselle HR:lle, että näin tehtiin, mutta nyt olen iloinen, että olen nyt toisella puolella pöytää tekemässä töitä yhdessä markkinoinnin kanssa.

Kummisetäni on ollut minulle suurin vaikuttaja urani suhteen. Hän sanoi minulle jo nuorena, että mene isoon globaalin firmaan hetkeksi, mutta vaihda pienempään myöhemmin. Hän myös opetti, että ei ikinä kannata olla laskevan bisneksen puolella, vaan aina mennä sinne mikä kasvaa. Näin tein ensimmäisen ns. oikean työni kohdalla. Sanoin silloin HR:lle, että en halua ottaa positiota vastaan, koska en usko tuotteeseen. Pyysin toista positiota ja sen sain. Onneksi niin, sillä ilman sitä en olisi nykyisessä työssäni.

Kiitos siis kummisetä, kun sanoin 14-vuotiaalle minulle oikeat sanat. Edelleenkin käytän niitä ohjenuorana. Vaikka olen miesvaltaisella alalla, uskallan onneksi pitää puoleni ja sanoa suoraan mitä haluan ja mitä en. Suurin kiitos menee siitä nimenomaan työkavereille ja esimiehilleni, että olen saanut tehdä töitä suhteellisen terveessä ja turvallisessa työympäristössä, että olen saanut mahdollisuuksia siitä huolimatta, että olen nuori nainen. Aina se ei helppoa ole, mutta kasvattavaa kyllä.

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

 

Please leave a comment

Enemmän häitä, vähemmän hautajaisia

 

Vaikka Amsterdamiin muutto meni kivuttomasti ja olemme saaneet elämän rullaamaan täällä todella hyvin, on tätä ensimmäistä vuotta varjostaneet ikävästi kahden läheisten hollantilaisen ystävän syöpätaistelut. Ensimmäinen taistelu loppui elokuussa ja toinen muutama päivä sitten. En ole hollannissa ollut häissä, mutta ensi viikolla on edessä jo toiset hautajaiset vuoden sisällä.

Se tuntuu jotenkin niin väärältä, kun nuoria ihmisiä nukkuu pois. Minulta ei ole montaa läheistä aiemmin kuollut ympäriltä ja sen takia olen ollut näiden tapausten takia hieman alakuloinen. Kun joku lähellä sairastuu yhtäkkiä, ymmärtää elämän rajallisuuden.

Näillä ikävillä tapauksilla on myös ollut hyvä vaikutus minuun. Olen pystynyt keskittymään enemmän olennaiseen, jättänyt turhat jutut miettimättä ja tylsät jutut murehtimatta. Keskittynyt olennaiseen ja myös omaan hyvinvointiini. Olen oppinut sanomaan ei tyhjänpäiväisille asioille ja keskittymään asioihin, jotka tuottavat hyvää oloa. Olen myös oppinut ja uskaltanut sanoa enemmän vastaan. ”Take no shit” -rannekoru on ranteessa muistuttamassa, että täällä ollaan hyvien asioiden vuoksi ja ihan mitä tahansa ei tarvitse kestää.

Jollain tavalla kuolemantapaukset ovat siis kasvattaneet minusta vahvemman ja itsevarmemman ihmisen. En osaa selittää sitä, mutta muistan kun ensimmäinen poikaystäväni sanoi joskus lukiossa minulle, että pakko ei ole muuta kuin kuolla. Tuo lause on jollain lailla konkretisoitunut minulle viimeisen vuoden aikana.

Tähän viimeiseen kuolemantapaukseen olen osannut jo varautua 19 kuukautta. Ennuste oli jo huono Amsterdamiin muuttaessa, mutta joissain hetkissä valoa oli paljonkin. Nyt voi jollain lailla hengittää kevyemmin kun tietää toisen päässeen kivuista ja perheen suruprosessissa eteenpäin.

Please leave a comment

Kirjoituskammoa ja antiikkilöytöjä

Avec Sofie blog l antique finds from Amsterdam

Minulla on ollut työkiireitä viimeisen kuukausien aikana ja sen takia olen jättänyt blogin vähemmälle. Mitä vähemmälle sen jättää, sitä vähemmän sitä pystyy kirjoittamaan. Se on ikävä kierre, kun haluaisi tehdä jokaisen postauksen hyvin, mutta talven aikana ei valo eikä energia aina anna periksi. Sen takia olenkin päättänyt olla itselleni armollinen. Kirjoitan useammin, mutta jokaisen postauksen ei tarvitse olla niin viimeistelty.

Olisi eri asia, jos en tekisi 12 tuntisia työpäiviä ja tekisin vain blogia. Jos blogi on päätyö, on siihen toki enemmän aikaa paneutua. En kumminkaan osaa tai halua luopua tästä osasta elämääni, niin teen sen nyt omilla ehdoilla ja armollisemmin.  Sen takia lupaan nyt päivittää blogia useammin, kuin viime kuukausina.

Avec Sofie blog l antique finds from Amsterdam

Olette olleet kovin kiinnostuneita antiikkilöydöistäni ja kuvassa näette eiliset löytöni. En ole ihan varma ovatko ne kukkaruukkuja vai vanhat sipulikeiton kulhot. Minulla ne toimivat suojaruukkuina keittiön yrteille.

Avec Sofie blog l antique finds from Amsterdam

Seuraan varsinkin ruotsalaisia brändejä ja sisustussuunnittelijoita ja huomaan, että heidän trendit menevät aika yhteen sen kanssa mitä näen Hollannissa kuvissa, sisustusliikkeissä ja kodeissa. Enemmän värejä ja muotoja.

Avec Sofie blog l antique finds from Amsterdam

Avec Sofie blog l antique finds from Amsterdam

Huomaan myös, että miten nykyään sekoitetaan uutta ja vanhaa paljon enemmän mitä aiemmin ja kodit ovat persoonallisempia kuin mitä vaikka viisi vuotta sitten. Olen suhteellisen inspiroitunut kotiprojekteista ja tällä hetkellä en odota papin aamenta vaan pankin suostumusta.

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

 

Please leave a comment