Olette olleet kiinnostuneita kulttuurieroista maiden välillä ja halusin jakaa teille muutaman ajatuksen hautajaisista.

Me suomalaiset olemme aika synkkää porukkaa ja varsinkin kaikki ns. viralliset tapahtumat liitetään kirkkoon ja ne ovat jo senkin takia kovin hartaita. Hautajaiset ovat aina ikäviä ja raskaita hetkiä ja kirkon läsnäolo, papin puheet kuolemasta ja elämän jälkeisestä matkasta saattavat tuntua monesta hieman kankeilta eikä niitä välttämättä osaa aina yhdistää siihen ihmiseen, joka on nukkunut pois. Minulla ei ole kovinkaan uskovainen lähipiiri ja sen takia kirkon läsnäolo saattaisi tuntua hivenen oudolta tällaisissa tilanteissa.

Ystäväni hautajaiset olivat täysin erilaiset. Ne olivat enemmänkin juhla elämälle, jossa itkujen lisäksi naurettiin, kerrottiin vitsejä ja muisteltiin elämää ja juotiin samppanjaa eikä kahvia. Hautajaiset olivat todella värikkäät eikä synkistelyä näkynyt muualla kuin kasvoissa ja mielessä. Viimeiset kuukaudet ovat olleet todella raskasta aikaa ja yhtä pitkää jäähyväistä, niin hautajaiset oli haluttu järjestää toisella tavalla.

Lasten takia myöskin päivästä haluttiin varmasti kepeä ja enemmänkin juhla kuin mikään muu. Toki purskahdin minäkin puheiden aikana ja monesti muutenkin itkuun, mutta jos tilaisuudessa olisi ollut pappi selittämässä kuolemasta ja välimusiikkina olisi ollut virsiä, olisi päivä ollut todella raskas.

Koska ystäväni ei ollut kertonut sairastumisestaan, halusi hän jättää isot jäähyväiset ja hautajaisissa oli yli 300 ihmistä. Monille hänen poismeno tuli yllätyksenä ja senkin takia tilaisuus oli hyvin informaali ja enemmänkin haluttiin juhlia hänen elämää, eikä surra kuolemaa. Tällaisia hautajaisia haluaisin nähdä lisää. Elämä on lahja ja joka päivästä pitäisi ottaa ilo irti.

Hollannissa on ilmeisesti tapa (en tiedä onko Suomessa), että jos vanhempi kuolee lasten ollessa nuori, piirtävät lapset arkun täyteen. Niinpä kaunista valkoista arkkua koristi värikkäät piirrokset, liimatut valokuvat ja pienet muistot. Tällä tavalla lapsi ehkä paremmin muistaa miten hän jätti jäähyväiset vanhemmalleen ja pääsee suruprosessissa eteenpäin.

Hautajaisissa ei puhunut pappi, vaan ystävät ja perhe. Puheiden aikana heijastettiin kymmenenmetriselle screenille valokuvia ja videoita elämän upeista hetkistä ja muisteltiin ihania hetkiä yhdessä. Kun näin videot ja valokuvat, tuli minulle helpottava olo sillä näin miten upean elämän hän oli 40 vuodessa saanut elää. Vaikka hän itse sanoi minulle toukokuussa, että hän sai puolikkaan elämän vuosissa, elämyksissä hän on elänyt vähän kauemmin. Minulle tuli itselle jollain lailla levollisempi olo, kun näin miten kauniita muistoja ihmiset ympärillä ovat saaneet jakaa hänen kanssaan.

Amsterdamin eteläinen kirkko on todella moderni ja se on sisältä enemmänkin moderni tapahtumakeskus, vaikka seinät ovatkin vuosisatoja vanhan kirkon. Kirkossa oli siis urkujen sijaan musiikintoistolaitteet ja ystäväni saatettiin viimeiselle matkalle tanssimusiikin tahtiin ja seinälle heijastettiin hänestä kuva juomassa samppanjaa suoraan pullosta.

Toki hautajaisissa koettiin raskaita hetkiä puheiden ja myös kun kuuntelimme ystävämme jättämän viestin. Hän tosin halusi viestittää hautajaisillaan, että elämä on nyt ja siitä pitää nauttia ja sitä pitää myös osata juhlia. Ei ne hyvät hetket katoa muistoista ja niitä nimenomaan meidän pitäisi osata muistella, eikä pelkästään niitä, kun hän on ollut kipeänä.

En ole koskaan kuullut, että Suomessa hautajaisia olisi vietetty näin, mutta tämä on taas osoitus siitä, että on niin monia tapoja ja jokaisen pitää löytää se omanlainen. Ystäväni halusi, että hänen hautajaisissaan juhlitaan sitä hetkeä, kun hän sai olla luonamme ja muistellaan niitä kauniita hetkiä, jotka hän eläessään vietti.

Follow me on:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin,  SoundCloud and Twitter