Pysy sisällä ja tue pienyrittäjää

Avec Sofié Blog l karanteeni

Kun mieheni alkoi tammikuussa kuuntelemaan podcastia liittyen koronavirukseen ja pandemiaan, poistuin huoneesta. Mieheni välillä vouhotti tilanteesta ja samoin myös muutamat kollegani. Reilu kuukausi sitten jenkkikollegani alkoi puhua varastojen täyttelystä ja evakuoinneista samalla kun minä pyörittelin silmiäni. Naureskelin kotona, että mitä ihmettä näillä hänen evakuoinneillansa oikein tarkoitetaan.

Muutama viikko sitten mieheni alkoi vakavasti puhumaan Ranskaan lähdöstä ja täyttövaroista. Laitoin mieheni ja kollegani samaan lokeroon; he tulevat Yhdysvalloista. Maasta, jossa ei ole kunnollista sosiaaliturvaa tai sairasvakuutusta.  He eivät ole tottuneet, että asiat järjestyvät ja että yhteiskunta auttaa.

 

Avec Sofié Blog l karanteeni

Viikko sitten sunnuntaina mieheni alkoi hamstrata kaupasta linssejä, qunioaa ja muita kuivaruokia. Hän nosti 5000 euroa käteistä ja tokaisi, että lentoja varmaan pitää siirtää. Vieläkään viikko sitten sunnuntaina en ymmärtänyt, että miten tilanne tulisi eskaloitumaan Ranskassa. Viikko sitten maanantaina siirrettiin lennot ja aloin ymmärtämään uuden todellisuuden.

Ikinä en voinut kuvitella, että olisin tilanteessa, jossa minulla on ulkonaliikkumiskielto. Kokeilin eilen illalla töiden jälkeen onneani, että pääsisinkö lenkille, mutta poliisi passitti saman tien sisälle. Ja hyvä niin. En usko, että se täällä meidän kylässä on niinkään ongelma, mutta suurkaupungeissa kylläkin. Poliisit on pakko olla Pariisissa partioimassa, jotta ihmiset pysyvät sisällä.

Suurin huoleni on se, miten meidän (tai minkään maan) terveydenhuolto oikein kestää tämän ja miten käy pienyrittäjien. Minulla on paljon ystäviä, jotka ovat pienyrittäjiä ja olen ollut nyt viime viikot ja päivät todella huolissani ystävieni tulevaisuudesta. Toivon todella, että tämä tilanne menee nopeasti ohi ja arki normalisoituu.

Minulla oli apero hour sunnuntaina Italiassa ja Espanjassa asuvien ystävieni kanssa. Puhelun jälkeen jokseenkin rauhoitun ja lopetin pörssikurssien katselun ja ikävien skenaarioiden maalailun päässäni. Ystäväni on ollut nyt kotona 3 viikkoa ja hänen rauhoittavat sanat saivat uskomaan, että tästäkin selvitään. Hän joutui lähtemään Syyriasta sodan takia, joten kotikaranteeni viruksen takia on paljon pienempi paha.

Kun meidän pitää nyt pysyä sisällä, suosittelen ostamaan netin kautta pienyrityksiltä lahjakortteja ja mitä ikinä tarvitsette. Tämä on monelle ihan todella katastrofaalinen tilanne taloudellisesti. Joten tukekaa nyt kampaamoja, leipomoita ja pieniä putiikkeja. Listaan huomiseksi teille vinkkejä miten voitte auttaa suomalaisia pienyrityksiä tässä tilanteessa. Kun tuetaan nyt yhdessä hädässä olevia, me menemme yhdessä eteenpäin.

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

Please leave a comment

Synnytystalkoot – puhuttaisiinko mieluummin inhimillisyystalkoista

Avec Sofié Blog l synnytystalkoot

Kaikki alkoi kysymyksestä miksi diversiteettiasiat työpaikalla ovat minulle niin tärkeitä. Vastasin teille Instagamin storyssä, että suurin syy näille keskusteluille on se, että olen nähnyt, kun ystäväni saavat potkut raskaana tai äitiyslomalla ollessa. Nämä ovat tapahtuneet Suomessa, Ranskassa ja Hollannissa. Olen myös kuullut kymmenittäin näitä tarinoita Women in Tech -tapahtumissa. Luulin, että tämä ei olisi niin suuri ongelma Suomessa. Luulin väärin.

Kun avauduin tästä aiheesta, aloin saada kymmenittäin viestejä teiltä, miten teitä on kohdeltu samalla tavalla Suomessa ihan viime kuukausiin asti. Minulla on 11k seuraajaa Instagramissa ja jos sen kautta saan kymmeniä viestejä muutamassa tunnissa, uskon että oikeasti näitä tapauksia on kymmeniätuhansia meillä Suomessa. Toivon, että ei satojatuhansia.

Avec Sofié Blog l synnytystalkoot

Sain tarinoita siitä, miten teidät oli pakotettu kirjoittamaan eroilmoitus päivänä, jolloin kerroitte olevanne raskaana, vaikka edellisenä päivänä oli kaavailtu ylennystä. Tarinoita siitä miten pörssiyhtiön palaava palasikin äitiyslomalta työkkäriin. Monta tarinaa siitä, miten työsopimusta olikin muutettu vakinaisesta määräaikaiseksi raskausilmoituksen jälkeen.

Suurin osa tarinoista olivat Suomesta paria lukuun ottamatta.  Lukijani ovat suurin piirtein saman ikäisiä kanssani, niin tarinat ovat varmaankin korkeintaan viimeisen kymmenen vuoden sisältä. Osa muutaman kuukauden sisältä.

Kaikkia en julkaissut, sillä tilanne oli juuri päällä ja lakimiehet sopimassa asioita. Huolestuttavinta oli, että kaikki eivät olleet ottaneet lakimieheen yhteyttä. Kuulemma liittojen lakimiehetkään eivät olleet kovasti kannustaneet jokaisessa tapauksessa. Yksi ikävimmistä kommenteista oli työsuojeluvaltuutetulta, kun hän oli sanonut, että näinhän se usein on, että äitiyslomalta ei palata ja on kehottanut alkaa etsimään uutta roolia työpaikan ulkopuolelta.

Surullisimpia tarinoita olivat ne, joissa oma identiteetti oli täysin kiinni työpaikassa ja kun matto oli vedetty alta, ei enää ollut pystytty menemään eteenpäin. Olitte saaneet uhkauksia, että olette hankala työntekijä, jos otitte lakimieheen yhteyttä. Näiden uhkauksien takia moni oli hiljentynyt. Toiset menivät eteenpäin, mutta eivät kaikki.

Me menetämme näiden asioiden takia Suomessa osaavaa työvoimaa, koska meidän tasa-arvo asiat eivät ole hyvällä tolalla. Toki sain myös toisenlaisia tarinoita hyvistä työnantajista ja esimiehistä, jotka järjestävät baby showereita. En vaan voinut ymmärtää miten yleistä tällaiset tapaukset ovat ja miten epäinhimillisiä keinoja käytettään näin inhimilliseen asiaan liittyen.

Onneksi Yle nappasi koppia ja he toivoivat, että ottaisitte heihin yhteyttä ja jakaisitte näitä teidän tarinoitanne. Siitä miten teitä on kohdeltu, kun olette ilmoittaneet raskaudestanne tai lapsihaaveistanne. Lapsihan syntyy useimmissa tapauksissa perheeseen, ei pelkästään äidille ja silti nainen on se, joka joutuu kärsimään näköjään edelleen vuonna 2020. Että ennen kuin aletaan puhumaan synnytystalkoista, niin puhuttaisiinko inhimillisyystalkoista?

Näin voit vaikuttaa:

Lähetä sähköpostia:  marjut.mantymaa@yle.fi tai voit kirjoittaa tarinan suoraan Instagramissa hänelle DM:nä @marjuttuulikki.

Nämä tarinat julkaistaan anonyymisti ja toivoisin, että te kenellä ei ole omia kokemuksia, niin vinkkaisitte ystävillenne, niin saadaan teidän tarinoillenne ääni. Minulla ei ole omia kokemuksia, mutta kuulen näitä tarinoita suljettujen ovien sisällä, vaikka näistä asioista pitäisi puhua ääneen. Se, että on raskaana ei ole irtisanomisperuste ja ei pitäisi olla pelkästään naisen uran ja taloudellisen tilanteen harteilla.  Jaathan siis tarinoita Marjutille.

Kiitos!

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

Please leave a comment

To whom you give more power – to you or to your beliefs?

Avec Sofié Blog l Growth mindset

When I was 8 years old, my English teacher told me that I would never learn how to speak proper English. He put me down in front of the others. I was fortunate that my English teacher changed when I was 11. In one year, my score went up 3 points from 6 to 9 (grading scale from 4-10) – an improvement of 50%. My new teacher believed in me, and she made me believe in myself after the other teacher had been putting me down for years.

I went to high school, and I learned both French and German. Then, I was told I was a language person, and that meant, apparently, I wouldn’t be good at math. Too often we are put into a box in which we can only be an artistic language person, and as such, one cannot be good in math. This led me to think I would never make it in business school. I chose another subject.

After the first semester I realized in my sociology classes that sociology or public administration was not for me. I started to take courses from the business school. It wasn’t so tough I have to say.  Eventually I graduated from the business school. As a “language person.”

Avec Sofié Blog l Growth mindset

During my time in university I worked on my lifestyle blog. One day I did a collaboration with Microsoft for their Lumia phones. One thing led to another, and I wrote my master’s thesis at the company, did an internship, and was eventually granted a permanent contract. People started to ask, “why are you in tech – shouldn’t you work for a cosmetics or lifestyle brand in marketing?” Where do these assumptions arise that a person who cares about aesthetics should not work in tech? We seem to assume that tech is for men with gray heads and not for a young woman with a Pinterest mind.

If we keep believing in these boxes into which we are put, we will never understand what we are capable of doing. I’m lucky my English teacher gave me the courage that I could be great in English. I have also been lucky that many managers during my career have trusted in me and believed in me that I can do whatever I want if I just put my mind it to it.

And so can you.

It is never too late to make a career change. You have enough money to build your own company. You have every capability to achieve the goals you have set for life. There is no box, and the beliefs someone has been feeding you about your limited capabilities are not real.

 

This post was shared originally on my LinkedIn to my professional audience, but I hope you like this post as well. 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

Please leave a comment

Misolohi inkiväärivinegrettellä ja sous vide -menetelmällä

Olen ollut talven aikana aika laiska kokki. Laiska noin kaiken puolin muutenkin mitä kotihommiin tulee. Työpäivän päätteeksi en ole muuta oikein tehnyt kuin lukenut ja kaatunut sänkyyn. Olen ihminen, johon valo tai sen vähyys vaikuttaa merkittävästi. Olen niin paljon tehokkaampi kesäisin ja vaadin kesäisin vain kuusi tuntia unta.  Nyt talvella unentarve on ollut lähemmäs yhdeksää (!!!) tuntia. Mutta valoa kohti mennään :)

Nyt kun kevät ja valo ovat tulleet vihdoinkin myös Hollantiin, olen aktivoitunut keittiössä kuin myös muutenkin kotona. Olen viettänyt viikonlopun keittiössä ja Instagramissa toivoitte reseptiä viikonlopun kokkailuihin. Tein misokastikkeella maustettua lohta Anova sousvide -keittimelläni. Olen omistanut Anovani nyt reilun vuoden enkä enää suostu varsinkaan kalaa tekemään enää millään muulla kuin SousVide -tyylillä. Toki lohen voi tehdä myös uunissa, mutta itse tein tämän Anova -keittimelläni. Eli jos et Anovaa omista, tämän reseptin voi tehdä myös uunissa, mutta lämpötila on silloin eri kuin tässä reseptissä.

Misolohi neljälle:

500g lohta

4 rkl misotahnaa

2 valkosipulia silputtuna

2 rkl tummaa sokeria

2 rkl hunajaa

2 rkl miriniä

Inkivääri vinaigrette:

1 kevätsipulin varsi

1 rkl inkivääriä raastettuna

1 rkl sokeria

1 sitruunan mehu

2 rkl soijakastiketta

 

Aseta Anovan lämpötila 45 asteeseen. Sekoita misotahna muiden ainesten kanssa ja valele lohi tahnalla. Asettele lohi pussiin ja laita lohi veteen kylpyyn. Anna lohen olla 45 min – 60 min valmistumassa. Minulla oli paksu lohipala, joten annoin olla valmistumassa 60 minuuttia.

Valmista vinegrette sillä aikaa, kun lohi on uunissa tai valmistumassa.  Silppua kevätsipuli, raasta inkivääri ja purista sitruunasta mehu. Lisää kaikki ainekset kulhoon ja lisää lopuksi sokeria. Vinegretten pitäisi olla makea, mutta hapan, joten lisää sokeria oman maun mukaan.

Tarjoilin lohen riisin kanssa, mutta miksipä ei se maistuisi myös aasialaistyyppisen salaatin kanssa. Lisäsin lohen päälle vielä seesaminsiemeniä koristeeksi.

Misolohi on todella helppo tehdä, eikä vaadi kovinkaan paljoa vaivaa. Suosittelen testaamaan, jos pitää aasialaisista mauista. Todella ihana viikonloppuruoka, jos ei arkena ehdi kokkailemaan. Enjoy!

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

Please leave a comment

Erilaisia lapsuuskuvia – pommisuojia ja yksityiskouluja

Avec Sofié Blog l Erilaiset elämät

Olin viikonloppuna ystäväni luona Luxemburgissa. Ystäväni on syntynyt Libanonissa, mutta hän on asunut niin Yhdysvalloissa sekä Ranskassa aikuisiällään. Tapasimme työn merkeissä viisi vuotta sitten, ja hänestä tuli Pariisissa tukipilarini monessakin asiassa. Muutama vuosi sitten he muuttivat Luxembourgiin töiden perässä tyttäriensä kanssa, ja he ovat löytäneet kodin tuosta pienestä maasta.

Keskustelimme paljon ystäväni sodantäyteisestä lapsuudesta Libanonissa ja vertasimme sitä millaisen lapsuuden hänen tyttärensä saavat Luxemburgissa. Luxemburg on erikoinen paikka. Maa tai kaupunki on keskellä maaseutua ja ei mitään. Järkevää asuntoa on vaikea löytää alle miljoonalla eurolla. Keskusta on täynnä luksusputiikkeja ja koko tunnelma on suhteellisen ylellinen. Kaukana siis ehkä perinteisistä suomalaisista lapsuuskuvista tai varsinkin ystäväni sodanaikaisista lapsuushetkistä pommisuojissa.

Ystäväni on käynyt Yalen Yhdysvalloissa ja MBA:n INSEAD:ssa Ranskassa. Hän on ystävistäni varmaankin se menestyksekkäin, jos varsinkin katsoo lähtökohtia ja missä hän on nyt. Kaiken koulun ja uran keskellä on hän kasvattanut vielä kaksi mieletöntä pientä tytärtä.

Puhuimme paljon siitä, miten ystäväni tasapainoilee lastensa kanssa, kun omat lähtökohdat olivat niin erilaiset. Lapset Luxemburgissa elävät aika erilaista elämää yksityiskouluissa kuin ystäväni Libanonissa. Lapset oppivat nannyihin ja ties mihin ja luulevat että se on normaalia arkea kaikille kaikkialla.

Avec Sofié Blog l Erilaiset elämät

Ystäväni tyttärien ystävien äidit eivät niinkään käy töissä vaan ovat kotona. Muutaman kerran tytöt ovat kyseenalaistaneet, että miksi heidän äitinsä käy töissä, kun ystävien äidit ovat kotona. Tällaisten kysymysten takia tytöt menivät Luxemburgissa julkiseen kouluun, ei yksityiskouluun. Ystäväni halusi turvata sen, että jos muutto takaisin Ranskaan joskus tulee, ei se ole tytöille shokki, kun he palaavat ranskalaiseen koulujärjestelmään ja elämään.

Hän myös sanoi, että on vaikea pitää rajoja mitä lapset saavat lahjoina tai miten heitä kasvatetaan koska ympärillä olevat lapset opetetaan niin eri tavoille. On hyvä, että on diversiteettiä, mutta ymmärrän vaikeuden kasvatuksellisissa asioissa. Ranskalaisille lapsille pöytätavat opetetaan kotona jo melkein vauvasta lähtien ja heidät opetetaan syömään kunnon ruokaa eikä pikaruokaa. Ja kun he menevät kansainväliseen ympäristöön, saattaa vanhemmilla mennä sormi suuhun, että miten pidetään pöytätavat ja ruokailutottumukset kurissa.

Kun mietin omia lapsuuden lahjatoiveita, pyysin Marimekon laukkua lahjaksi tai hyvin ns. normaaleja lahjoja. Äiti puhui Hermèsin huiveista ja muista lapsuudessani, mutta itse ymmärsin ne vasta kaksikymppisenä. Toisin on ehkäpä nyt jo Suomessa, mutta varsinkin Luxemburgin kaltaisissa paikoissa pikkuiset näkevät eksklusiivisia merkkejä ja niiden saaminen joulu- tai synttärilahjoiksi on jokseenkin normaalia jo alle kymmenvuotiaina. Puhuimme paljon tästä aiheesta ja siitä, miten pitää lapset lapsina ja opettaa heille, että kaikki asiat eivät tipu samalla tavalla kuin omenat puusta.

Edellisen kaltaiset esimerkit korostuvat totta kai varsinkin paikoissa, joissa melkein 50% väestöstä on muualta tulleita. Tällöin niin sanottua vahvaa kotimaan kulttuuria ei ole, ja  ihmiset käyttäytyvät omilla tavoillaan ja konflikteja tai ristiriitoja ainakin mielentasolla voi syntyä.

Myönnän, että olen ystävänäni kanssa samoilla linjoilla mitä tulee esimerkiksi koulutukseen. En nyt halua, että joku pahastuu, että kotona oleminen on jollain lailla väärin, mutta ymmärrän ystäväni huolen siitä millaisia vaikutteita tyttäret saavat, jos ystäväpiiri ei ole kovinkaan kunnianhimoinen. Tiedän omastakin elämästäni, että tilanteet vaihtuvat ja aina eivät asiat mene niin kuin suunniteltiin, mutta perusarvoiltani olen tässä asiassa samaa mieltä.  Pienten kommentit työssäkäyvän äidin kummastelusta johtuvat paljolti ympäristöstä ja valitettavasti siitä faktasta, että Keski-Euroopassa on jokseenkin normaalia, että vain yksi puolisoista käy töissä. Se ei tosin ole kulttuuri johon ystäväni haluaisi kasvattaa lapsensa. Sen takia myös minä kerroin heille, että heistä voi tulla mitä tahansa he haluavat, eikä ikinä tähti ole liian korkealla mihin kurkottaa.

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

Please leave a comment