Jos jokin on ollut täällä kotona jo useamman vuoden rempallaan, on se ollut meidän keittiönpöytä.  Mieheni ei halua mielellään uusia mitään. Jos huonekalu esimerkiksi on edelleen käyttöklpoinen, ei sitä uusita vain jonkun trendin takia. Hän ostaa mielellään kerralla kaikki kuntoon ja pitää samat huonekalut seuraavat kymmenen vuotta. Näin on ollut myös keittiönpöytämme kanssa.

Hän osti pöydän seitsemän vuotta sitten. Varsinaisesti pöydässä ei ole mitään vikaa, vain pöydän maitolasi on tuntunut hieman tunkkaiselta jo monta vuotta. Olen silloin tällöin silmäillyt erilaisia pöydän pintoja. Kivisiä ja puisia. En ole oikein innostunut sen kummemmin alkaa etsiä uutta pintaa, vaan olen käyttänyt pöytäliinaa peittämään pöydän maitolasin.

Noin kuukausia sitten Instagramin mainoksien kautta löysin Rotterdamista kolmen kundin yrityksen, joka valmistaa vain pöytiä marmorista. Muutama eri malli ja erivärisiä marmoripöytiä jalkojen kanssa. Hyvin simppeli, mutta varmasti toimiva yritysmalli.

Laitoin kundeille saman tien viestiä, että onnistuisiko jos ostaisin vain päällisen? Pöydän jalat löytyvät jo omasta takaa ja ne ovat enemmän omaan makuuni. Meni pari päivää ja marmoripöytä oli ostettu.

Tämän viikon maanantaina sain päällisen pöydälle ja se sopi ihan täydellisesti vanhan rungon päälle. Minä olin tyytyväinen pöydän uudesta elämästä ja mies siitä, että vanhaa rakasta pöytää ei tarvinnut antaa eteenpäin.

Tiedän, että kyseessä oleva yritys ei välttämättä auta Suomessa asuvia, sillä en usko, että pienellä yrityksellä on mahdollisuus kuljettaa painavia pöytiä Suomeen. Ideana halusin kertoa teille pöydän tarinan. Aina ei tarvitse uusia koko huonekalua, sillä sohvan päällistä vaihtamalla, huonekaluja maalaamalla tai vaikka pöydän päällisen uusimalla voi muuttaa kodin ilmettä huomattavasti. Lisää yrityksestä, Marmeren Tafels, löydätte esimerkiksi heidän Instagramin kautta.

Vaikka Amsterdamiin muutto meni kivuttomasti ja olemme saaneet elämän rullaamaan täällä todella hyvin, on tätä ensimmäistä vuotta varjostaneet ikävästi kahden läheisten hollantilaisen ystävän syöpätaistelut. Ensimmäinen taistelu loppui elokuussa ja toinen muutama päivä sitten. En ole hollannissa ollut häissä, mutta ensi viikolla on edessä jo toiset hautajaiset vuoden sisällä.

Se tuntuu jotenkin niin väärältä, kun nuoria ihmisiä nukkuu pois. Minulta ei ole montaa läheistä aiemmin kuollut ympäriltä ja sen takia olen ollut näiden tapausten takia hieman alakuloinen. Kun joku lähellä sairastuu yhtäkkiä, ymmärtää elämän rajallisuuden.

Näillä ikävillä tapauksilla on myös ollut hyvä vaikutus minuun. Olen pystynyt keskittymään enemmän olennaiseen, jättänyt turhat jutut miettimättä ja tylsät jutut murehtimatta. Keskittynyt olennaiseen ja myös omaan hyvinvointiini. Olen oppinut sanomaan ei tyhjänpäiväisille asioille ja keskittymään asioihin, jotka tuottavat hyvää oloa. Olen myös oppinut ja uskaltanut sanoa enemmän vastaan. ”Take no shit” -rannekoru on ranteessa muistuttamassa, että täällä ollaan hyvien asioiden vuoksi ja ihan mitä tahansa ei tarvitse kestää.

Jollain tavalla kuolemantapaukset ovat siis kasvattaneet minusta vahvemman ja itsevarmemman ihmisen. En osaa selittää sitä, mutta muistan kun ensimmäinen poikaystäväni sanoi joskus lukiossa minulle, että pakko ei ole muuta kuin kuolla. Tuo lause on jollain lailla konkretisoitunut minulle viimeisen vuoden aikana.

Tähän viimeiseen kuolemantapaukseen olen osannut jo varautua 19 kuukautta. Ennuste oli jo huono Amsterdamiin muuttaessa, mutta joissain hetkissä valoa oli paljonkin. Nyt voi jollain lailla hengittää kevyemmin kun tietää toisen päässeen kivuista ja perheen suruprosessissa eteenpäin.