Outfit Inspiration

Tehän olettekin jo tavanneet ranskalaisen ystäväni, eli toisin sanoen sisareni. Rosie rantautui elämääni 5 vuotta sitten yliopiston kahvilasta kun bongailin itselleni ranskalaista kielikaveria. Ihan pelkäksi kielikaveriksi hän ei tosin jäänyt, vaan hän on yksi läheisimmistä ystävistäni ja kuuluu vähän niin kuin perheeseeni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sisareni rakastui Suomeen niin paljon, että jäi vaihdon jälkeen Suomeen tekemään maisterintutkintonsa ja sillä tiellä hän on edelleen. Vuosi sitten sain tietää, että Rosaa odottavat uudet työkuviot Pariisissa. Olen ollut toisaalta niin äärettömän onnellinen tästä upeasta uramahdollisuudesta, mutta voin myöntää olevani vähän myös itsekäs – en haluaisi ”luopua” hänestä millään.

rosa1

Tuleva syksy tulee olemaan varmaankin aika omituista, sillä olemme tottuneet soittelemaan melkein joka päivä ja näemme vähintään kerran viikossa. Kun asuimme Vaasassa,  niin Rosie käytännössä asui minun ja poikaystäväni luona. Hänelle on aina paikka sydämessäni, sohvallamme ja näin kesällä veneessämme. Me olemme hänelle “mom and paps” ja hän on minulle amuse bouche <3rosa4 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suurimman ikävän yllättäessä Pariisin pääsee kumminkin aika helposti. Minulla on kumminkin suuri usko siihen, että Rosieni tulee palaamaan Suomeen reilun vuoden päästä kun hänen työjutut tältä Pariisin keikalta tältä osin päättyvät. Toivossa on hyvä elää – eikö niin?

Kuvissa Rosan värikästä työasua. Ah, voikun sitä itsekin uskaltaisi pukeutua värikkäästi! Tämä Rosan väriloisto kuvaa hyvin hänen persoonaansa, värikäs, loistelias ja juuri sopivan räväkkä :)

You may also like

20 Comments

  1. ”True Friendship isnt being inseparable, its being separated and nothing changes.”
    ”distance means so little when someone means so much”

    1. Heippa!

      Rosie antoi minulle vähän aikaa sitten kortin jossa luki juuri tuo ottamasi lainaus: ”True Friendship isnt being inseparable, its being separated and nothing changes.”
      <3

      1. Rosalie & Sofie, with my own experience it is just a fact in life, studying in England and having exchange in Australia has not changed my friendships, only shown who are the ones to keep and who are the dearest, it has also just made these relationships stronger <3

  2. ”True Friendship isnt being inseparable, its being separated and nothing changes.””distance means so little when someone means so much”

  3. Moi Sohvi!

    Ystävälläsi on ihastuttava asu! Olen itse huomannut, että vaikka välimatkaa olisi Atlanttikin, tosiystävyys ja henkinen side säilyy vaikka vuosia – ei syytä huoleen siis.

    Haluan myös antaa sinulle torstain kunniaksi kehut: harvoin kenenkään kirjoittamasta tekstistä huokuu sellaista lempeyttä ja sisäistä kauneutta kuin sinun kirjoituksistasi, olet varmasti huipputyyppi! Ihanaa kesää sinulle.

    -Laura

    1. Niin- ei syytä huoleen :)

      Näen meidät ihan samanlaisina sitten kun olemme 80v mummeleita :)

      Voi kiitos torstain toivotuksista. On helppo kirjoittaa lämmöllä kun ystävänä on Rosan kaltainen ystävä :)

  4. Moi Sohvi!Ystävälläsi on ihastuttava asu! Olen itse huomannut, että vaikka välimatkaa olisi Atlanttikin, tosiystävyys ja henkinen side säilyy vaikka vuosia – ei syytä huoleen siis.Haluan myös antaa sinulle torstain kunniaksi kehut: harvoin kenenkään kirjoittamasta tekstistä huokuu sellaista lempeyttä ja sisäistä kauneutta kuin sinun kirjoituksistasi, olet varmasti huipputyyppi! Ihanaa kesää sinulle.-Laura

  5. Olin Rosan läksiäisissä ja kuulin puheesi – se oli ällistyttävä. Puhuit niin kauniisti ystävyydestänne. Olet luontainen esiintyjä millä kielellä tahansa :)

    1. Hmm. kukakahon olet :)?

      Hih, no siihen puheeseen tuli monta muistoa ja hassua juttua vuosien varrelta. Oli helppo puhua, kun tiesi mistä puhuu. Onneksi mukana oli myös tilannekomiikkaa, niin puhe ei mennyt liian siirappiseksi ;D

  6. Olin Rosan läksiäisissä ja kuulin puheesi – se oli ällistyttävä. Puhuit niin kauniisti ystävyydestänne. Olet luontainen esiintyjä millä kielellä tahansa :)

    1. Heippa :)

      Jep, näin tehdään. Rosie muuttaa vielä elokuun ajaksi meille asumaan, niin voimme viettää kunnon läksiiset koko kuukauden ajan.

      Pusss

  7. Tosiystävyys on hieno asia ja sitä kannattaakin arvostaa. Nauttikaa siis tästä kesästä yhdessä ja sitten tuette toisianne uusissa haasteissa! xxxEhttp://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

  8. Heippa!Rosie antoi minulle vähän aikaa sitten kortin jossa luki juuri tuo ottamasi lainaus: ?True Friendship isnt being inseparable, its being separated and nothing changes.?<3

  9. Niin- ei syytä huoleen :)Näen meidät ihan samanlaisina sitten kun olemme 80v mummeleita :)Voi kiitos torstain toivotuksista. On helppo kirjoittaa lämmöllä kun ystävänä on Rosan kaltainen ystävä :)

  10. Hmm. kukakahon olet :)?Hih, no siihen puheeseen tuli monta muistoa ja hassua juttua vuosien varrelta. Oli helppo puhua, kun tiesi mistä puhuu. Onneksi mukana oli myös tilannekomiikkaa, niin puhe ei mennyt liian siirappiseksi ;D

  11. Heippa :)Jep, näin tehdään. Rosie muuttaa vielä elokuun ajaksi meille asumaan, niin voimme viettää kunnon läksiiset koko kuukauden ajan. Pusss

  12. Rosalie & Sofie, with my own experience it is just a fact in life, studying in England and having exchange in Australia has not changed my friendships, only shown who are the ones to keep and who are the dearest, it has also just made these relationships stronger <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*