Olin reilun viikon Suomessa ja palasin Pariisiin muutama päivä sitten. Nyt kun Suomea katsoo vähän eri vinkkelistä, niin huomaa ne hyvät ja huonot puolet. Yksi näistä ns. ikävimmistä puolista on, että me ei aina osata sanoa huomenta, päivää, hymyillä tai olla ystävällisiä
Italialainen työkaverini sanoi minulle, että Suomessa oltaessa oli fiilis ollut enemmän kun oltaisi oltu Venäjällä kuin Ruotsissa. Ruotsissa kuulemma hymyillään ja ollaan ystävällisiä, Suomessa taas ei. Olin ehkä aikoinaan puoliloukkaantunut, sillä venäläinen pintapuolinen kulttuuri on ainakin minusta aika töykeä eikä ystävällisiä piirteitä kylvetä samalla tavalla mitä Etelä-Euroopassa. Jollain lailla en ollut nähnyt suomalaisia kumminkaan liiaksi ainakaan samanlaisina vakavanaamoina. Tällä en nyt tarkoita että venäläisessä kulttuurissa ei oltaisi ystävällisiä, se on vain ainakin minulle jollain lailla kovempi maailma, mitä esimerkiksi Italian pulputtava ja kupliva puhe- ja käytöskulttuuri.
Kunnes nyt olen ollut täällä vähän enemmän ja tulen Suomeen ja vastassa ei olekaan hymysuita eikä tuntemattomia tervehditä. Ei edes välttämättä tuttuja. Joudin muutaman kerran jopa sanomaan viime visiitilläni (ja hieman ehkä opettamaan) miten sanotaan ”huomenta.” Fiksuja ihmisiä kun ollaan kaikki, niin ne peruskäytöstavat olisi varmaankin ihan hyvä muistaa. Eikä luimistella nurkissa, että toivottavasti mä en nyt joudu sanomaan mitään tai varsinkaan hymyilemään.
Olen ehkä näissä käytösjutuissa liiankin herkkä, sillä jos mies ei avaa ovea, menee naisia ennen hissiin tai kanna kauppakasseja, niin ”no go.” Ranskassa menen lentokentälle aina metrolla ja kertaakaan en ole joutunut raahaamaan matkalaukkuani metrokerroksia alas, aina joku on tarjoutunut matkalaukkuni kantamaan. Ei siitä ettenkö sitä itsekin voisi kantaa, mutta se ele minkä joku tuntematon tekee ihan pelkästä ystävällisyydestä, on minusta ihan todella hienoa.
Ollaan siis jookos hieman ystävällisempiä toisillemme. Ei ne hymyt ja huomenet paljoa vie aikaa. Pikkuteoista kun tulee kaikille parempi mieli kaiken muun keskellä. Yksi lause on minusta hyvä muistaa ” Kind words can be short and easy to speak, but their echoes are truly endless.” Sama menee tekojen kanssa :)
P.S. Parvekeprojektini etenee tänä viikoloppuna!
19 Comments
Olen täysin samaa mieltä kaikesta, mitä sanoit. Jossain vaiheessa, kun työni puolesta olin enemmän Aasiassa ja palasin sieltä takaisin Suomeen, oli kontrasti ihmisten toiminnan välillä niin suuri, että jopa ahdistuin. Kaupan kassat tuijottavat tyhjyyteen, ei osata tervehtiä jne.
Ennen arastelin tilanteita, joissa tuntui, että pitäisi tervehtiä tai huomioida toinen ihminen ja tämä toinen ei puolestaan ottanut esim. katsekontaktia tai osoittanut eleelläkään tuntevansa. En sitten uskaltanut itsekään sanoa mitään. Tätä nykyä paukuttelen huomenet ja heit ja hymyilen jopa tuntemattomille ja aloitan keskustelun, jos siltä tuntuu. Se on sitten toisen moka, jos vastaa ystävällisyyteen töykeydellä. Minun ystävällisyydelläni ei ole kiintiötä, voin aivan hyvin jopa tuhlailla hymyjä ja tervehdyksiä ;D Miten iloiseksi sitä itsekin tulee muutamasta kivasta sanasta tai avun tarjouksesta.
Olen myös ollut huomaavinani, että Suomessa ystävällisyys monesti tulkitaan yksinkertaisuudeksi. Jos hymyilet ja juttelet ihmisille, sinun täytyy olla vähän tyhmä… Itse ajattelen päinvastoin. Sydämen sivistys näkyy käytöstavoissa. Hymyillään, kun tavataan! <3
Heippa,
voin samaistua tuohon Aasia-kokemukseen. Kun muutin Kuala Lumpurista takaisin, niin oikeasti olin varmasti kuukauden verran masentunut ihmisistä. Se negaatio mikä vyöryi aasian aikojen jälkeen vasten kasvoja oli ihan liikaa.
Joo joo, anna mennä vaan – ollaan mieluummin puolihulluja toistenmielestä kuin epäkohteliata ;D
Sinä sen sanoit, käytöstavoilla ei ole kiintiötä! Niin totta <3
Niin, eihän meillä uskalleta nauraa edes ääneen. Täällä minua on opetettu, että jos naurattaa niin naura ihan ääneenkin. Se saattaa myös tarttua siihen vierustoveriin….
Hymyillään – iloa sinne pohjoiseen ;*
Olen asunut ja kasvanut Suomessa 18-vuotiaaksi asti, sitemmin olen asunut monessa eri maassa Euroopassa, ensiksi muutin Ranskaan, juurikin Pariisiin. Olin siinä luulossa, että Suomesssa olemme erittäin epäystävällisiä, töykeitä ja ujoja tuppisuita mutta pari vuotta Ranskassa kyllä karisti nämä ennakkoluulot suomalaisista :D
Kyllä, Ranskassa ollaan kohteliaita varsinkin kielen kanssa. Monia kohteliaisuuksia ei voisi edes kääntää suomenkielelle, mutta sitten sellaista aiota ystävällisyyttä ei usein löydy. Jossain vaiheessa vaan tuntui että itsekin toistelen näitä uskomattomia kohteliaisuuksia mutta ei kukaan tarkoita niitä oikeasti. Suomessa taas jos kauppias tulee kysymään miten voisi olla avuksi niin usein he ihan oikeasti ovat innoissaan siitä. että saavat auttaa ja palvella asiakasta, eivätkä toistele vain kohteliaaita fraaseja naama nyrpistyneenä.
Loppujen lopuksi Ranska oli liian hillitty maa omaan makuuni, ihmiset ovat usein hyvinkin ujoja ja pidättäytyväisiä, varsinkin Pariisissa. Vieläkin aina naurattaa kun ranskalaisten työkavereiden kanssa joudun aina siirtymään ihan viereen, että kuulisin mitä he puhuvat mulle. Ihan turhaan suomalaiset toitottavat sitä, että suomi on törkeä ja hiljainen maa…
Totta kai mullekin varmasti aika kullannut muistoja, kun en ole enää yli vuosikymmeneen siellä asunut. Ensimmäiset viisi vuotta ulkomailla oli sellaista tunteiden vuoristorataa, jos olisin kirjoittanyt blogia niin joka toinen viikko varmaan olisin kirjoittanut että Ranskassa on hirveää ja joka toinen viikko että Suomi on paska ja Ranska mahtava :D
Nyt asun eräässä toisessa maassa, mutta joudun kuitenkin töiden puolesta käymään kerran kuukaudessa Ranskassa.
Ranskan kieli on kohteliaampaa samaten ruotsi, kuinka Tack snälla du kääntyisi suomeksi tai Bonjour jolie mademoiselle? Toisaalta, vaikka tuntuu tylyltä niin ei sillä nyt mitään pahaa tarkoiteta.. Itsellä se täh? otti korvaan..
Tuntemani ranskalainen kertoi että Suomessa häntä kielettiin puhumasta
ennen yhtätoista, koska neiti oi kova sirkuttamaan.. Kira Poutasen Kotiinpaluu muuten kuvaa kahdessa maassa asumista.
Tämä on niin totta tämä huomiosi. Itsekin kiinnitin asiaan paljon huomiota muutettuani takaisin Suomeen. Nykyään huomaan käytöksessäni tiettyä kaksijakoisuutta. Ulkomaalaisten/maahanmuuttajien kanssa small talk ja ystävälliset sanat tulevat kuin luonnostaan, mutta suomalaisten kanssa käytös on taas lipsunut sinne perinteisemmälle akselille. Kiitos siis muistutuksesta, täytyy alkaa taas kiinnittää huomiota asiaan. Ystävällisyyttä ei todellakaan voi olla liikaa!
Heh, tosta laukun kantamisesta. Itse olen ainakin sen verran vainoharhainen etten antaisi (varsinkaan) ulkomailla kenenkään tuntemattoman kantaa laukkuani. Sehän saattaisi varastaa sen! :D
Mielestäni Ranskassa saa usein töykeää palvelua – töykeämpää kuin Suomessa. Lisäksi silloin, kun suomalaiset käyttäytyvät kohteliaasti, he todella tarkoittavat sitä. Ranskassa kohteliaat sanat voivat jäädä vain sanoiksi ilman todellista sisältöä…
No joo. Ranskassa ollaan näennäiskohteliaita, mikä tulee ilmi puheessa, ei valitettavasti aina käytöksessä. Niin kuin aiemmin kirjoitit, niin hierarkia on myös tarkka: pomoa ei saa jututtaa samassa pöydässä ja olet moukka, jos et hallitse jotain pöytäetikettiä. Miehet auttavat mielellään naisellista naista, mutta lenkkareissa et ehkä saakaan sitä samaa kohtelua raskaan laukun kanssa bussissa. Pohjimmiltaan sitä kuitenkin on suomalainen, vaikka toisessa kulttuurissa ihastuisikin tiettyihin etiketteihin. Valitettavasti nainen ei kaikissa asioissa myöskään ole yhtä tasa-arvoinen Ransakassa kuin Suomessa. Ei siis lytätä toisen maan tapoja, vaikka ulkomailla asutaankin!
Hei, mistä tuo ihana valkoinen paitasi on?
Zarasta – ostin viime viikolla ;)
Oli useammassa värissä !
Moikka ja kiitos ihanasta blogeista upeine kuvineen! :) Piti kysyä, että kuinkahan kauan tuo Balmuirin alekoodi on voimassa? :) haluaisin sieltä tuon Milan-huivin tilata, mutta se on haluamassani värissä loppu, joten mietin josko koodi on voimassa vielä, kun huivia mahdollisesti tulee lisää. :)
Ranskaksi kyllä pystytään latelemaan kohteliaisuuksia, mutta niissä on pieniä sävyeroja. Que vous etes belle, ei nyt tarkoita ihan hirveästi.. Laukun kanssa minua ovat auttaneet myös naiset. Toki räjähtäneenä saa huonommin apua.
Ja Ranskassa on tärkeää näyttää viehättävältä, ulkonäkö merkitsee siellä paljon. Toisaalta on myös sellaista aitoa, heittäytyvää lämpöä ja spontaanisuutta.
Pystyn niin hyvin samaistumaan tuntemuksiisi! Pitkään ulkomailla (Jenkeissä) asuttuamme palasimme vihdoin Suomeen ja kylläpä nuo erot hyppäsivät silmille niin, että rävähti! Joidenkin mielestä Jenkeissä ollaan näennäiskohteliaita, ja voi olla, ettei niillä kehuilla ja positiivisilla “you look good today, where’re your perfect shoes from?” tarkoiteta mitään, mutta kummasti positiivisuus saa itsellekin hymyn huulille. Suomessa asuimme alkuun kerrostalossa ja olipa kyllä vaivaantunut tunnelma hississä, kun kerrosnaapurit (AIKUISET ihmiset) katsovat jalkoihinsa ja hyvä kun saivat Hein mutistua. Ja ovia ei todellakaan auota, vaikka lastenrattaiden kanssa kuljettaisiin. Jenkkilässä miehille todellakin on opetettu käytöstavat, ihan niille “juntimmillekin”: miehet ottavat naiset aina huomioon juuri esim. ovia avaamalla, tarjoamalla istumapaikan tms.
Heipsan,
I so feel you! Joskus blogissanikin olen ihmetellyt sitä, että kuinka me suomalaiset ollaan koko ajan naama väärin päin ja myrtseinä. Ei voi tosin yleistää, mutta suurin osa. Itsehän nautin suunnattomasti siitä, että hymyilen näille ihmisille. Joskus saan jopa vastahymyn.
Muistan aikoinaan opiskelutoverini poikaystävän sanoneen mulle, että “Miksi sä olet koko ajan niin ystävällinen ja kohtelias?” Otin tuon silloin hieman loukkauksena. Mietin, että mitä väärää on, että sanoo kiitos tai anteeksi ja katsoo vielä silmiin sen tehdessään. Mutta näin jälkikäteen olen ajatellut, että saan olla suunnattoman kiitollinen tuosta kotikasvatuksestani, jossa näin opetettiin tekemään.
Äitinä olen käytöstapojen suhteen ankara; sanomalla “äiti, anna maitolasi” ei saa maitolasia “Äiti, antaisitko maitolasin” voi jo saada maitolasin ;) Käytöstavat ja tietty ystävällisyys vain kuuluvat mun mielestä perussivistykseen ja -kasvatukseen. Siinä suhteessa olen ihan kukkahattutäti, että kauhistelen nykynuorten kielenkäyttöä ja vanhempien (siis tässä tapauksessa pidän jo itseänikin vanhana) kunnioitusta.
Ja mitä miehiin tulee; yksi asia, jonka takia silloin 13 vuotta sitten ihastuin mieheeni oli juuri käytöstavat. Naisen huomioiminen. Toisaalta, hänellä kuusi Amerikassa asuttua vuotta ja yksi Ranskassa asuttu vuosi taisi tehdä tehtävänsä. En kaipaa mitään prinsessakohtelua, mutta ne tietyt oven avaamiset, takin päälle auttamiset, ravintolassa tuolin antamiset sun muut…ne tuntuvat kivalta!
On siis ok olla ystävällinen ja mielestäni se on jopa suotavaa :)
Oikein ihanaa alkanutta viikkoa sinne <3
Moikka,
kylläpä kirjoitit asiaa! Kassan takana asiakas palvelijana törmään tähän käytökseen joka päivä ja yhtä paljon se harmittaa joka kerta. Ei tervehtimistä ei hymyä saati kiitosta. Minne ihmeeseen katoavat nämä sanat ja se niin helppo;hymy ? Minut kasvatettiin lapsena jo kotona kohteliaaksi ja jatkoin tätä perinnettä hyvin tarkasti oman lapsen kohdalla. Opetin kaupoissa ja ravintoloissa hyvät tavat. Ja kuinka ollakkaan, nyt lapseni saa kehuja hyvästä ja kohteliaasta käytöksestä. Joten kannattaa panostaa siihen jo kotoa käsin mutta vaikuttahaan siihen aikuisiällä moni muukin seikka. Hymy kun ei maksa mitään, muutama sana ruokakaupan kassalla voi pelastaa kassahenkilön koko päivän, päästät suojatietä ylittävän menemään ja kass, hän kiittää sinua käden heilautuksella. Kuinka pienistä asioista onni ja hyvä mieli syntyy. Hyvä kerryttää hyvää ja positiivista energiaa, hymy tarttuu ja nauru myös . Iloa ja valoa kaikkien päiviin lisää.
Kiitos ihanasta blogistasi, upeista kuvista ja siitä hyvästä fiiliksestä mitä jaat upeasta Pariisista❤️
Olet rohkea seuratessasi sydämesi ääntä, kaikkea hyvää sinulle ja kumppanillesi❤️
Itse olen asunut puoli vuotta Englannissa ja käytöstapojen suhteen erot ovat huomattavat. Täällä on normaalia, jos taksikuski tai kassa kutsuu sinua sweetheartiksi tai darlingiksi. Taksikuskit juttelevat lähes aina ja takseissa yleensä istutaankin etupenkille eikä taakse! Viime taksireissulla ollut taksikuskikin sanoi, että olen hyvä ihminen ja voi hyvin jne. Ei Suomessa tuollaisia puhuta kelle tahansa.. Tosin omasta mielestäni Englannin kieli on soljuvampaa kuin suomenkieli, joten kohteliasuuksia on helpompi viljellä. Lisäksi suomalaisilla on niin vahva oma tapakulttuuri, että en ehkä uskaltaisi toimia kaupan kassalla uranuurtajana ja alkaa kutsua mummoja, pappoja “hei kulta miten sinun päiväsi on mennyt” yms.. Koitan kuitenkin muistaa tämän yltiöpositiivisen käytöstapakulttuurin Suomessa ja noudattaa hyviä käytöstapoja muiden ihmisten seurassa. Tosin olen sen verran yrmysuomalainen, että välillä haluaisin olla ihan itsekseni ilman jatkuvaa keskustelua.
Oikein hyvä huomio ja kirjoitus! Itse pyrin viljelemään hymyjä, avunantoa ja kohteliaisuutta ympäriinsä kun olen “kylillä”. Uskon, että varsinkin yrmyt ihmiset tarvitsevat sitä elämäänsä. En silti ole mikään yltiösosiaalinen tapaus, mutta kunnioitan muita ihmisiä kun olen heidän kanssaan vuorovaikutuksessa.
Ranskasta en osaa sanoa, mutta täällä joku tokaisi tuosta Englannin eroista small talkissa. On kyllä totta, että siellä kutsutaan ihmisiä herkemmin sweetheartiksi, mutta itse monesti siellä käyneenä olen ajatellut, että se ei kyllä tavallaan tarkoita mitään. Venäjälläkin minua kutsuttiin tyttöseksi tämän tästä, mutta ei sekään ole heiltä varmaan mikään kohteliaisuus, haha. Olen kerran käynyt Venäjällä, ja heidän tuntemattomille hymyilemättömyys kävi kyllä äkkiä selväksi. Mutta he vain ovat oikeasti sellaista kansaa, ja kirjastakin luin, että siellä ei kuulu tapoihin hymyillä ilman syytä ihmisille, joita et tunne. En tiedä, johtuuko se myös siitä että olen ulkomaalainen. Flirttailu on varmasti asia erikseen!
Miksi miesten pitäisi käyttäytyä naisia kohtaan huomioivasti? Ovatko naiset mielestäsi jotenkin herkempiä kuin miehet eivätkä voi astua hissiin vasta miehen jälkeen? Mitä ihmettä, eletäänkö me viime vuosisadan alkupuolta vai mistä tällainen konservatiivisuus?
Anteeksi “pieni” tuohtumiseni, mutta ärsyttää tämä sukupuoliroolien ruokkiminen. Ymmärrän, jos reilusti naista suurikokoisempi mies auttaa painavien kantamusten kanssa, mutta ovien avaus ja tien antaminen, really?
Kohteliaat ihmiset ovat ihania, mutta sillä ei pitäisi kuitenkaan olla mitään tekemistä sukupuolen kanssa.
Ja venäjä-asiasta. Siellä ei ole tapana asiakaspalvelutilanteissa tai ylipäätään hymyillä tuntemattomille. Aluksi Venäjällä voi tuntea olevansa hyvinkin ulkopuolinen, mutta kun ystävystyt venäläisen kanssa niin saat itsellesi todellisen sydänystävän. Lisäksi heidän vieraanvaraisuutensa on aivan uskomatonta. Venäläiset voivat tuntua ulkomaalaisten silmiin tympeiltä myös siitä syystä, että monien englanninkielen taitaminen ei ole kovinkaan sujuvaa, jolloin he saattavat jopa nolostua ja olla näin vähäsanaisia ja “töykeitä”.
Suomessa ollaan huudettu tasa-arvon perään vuosikymmeniä. eikö ole vähän tekopyhää kehua nyt muita valtioita joissa sukupuolten välillä vallitsee vanhanaikaiset tavat? Minulle ei tarvitse kenenkään tuntemattoman miehen aukoa ovia. Jos tarvitsen apua niin pyydän, kyllä suomessakin sentään sen verran kohteliaita ollaan ettei kieltäydytä auttamasta jos joku pyytää. Minua vähän tuppaa raivostuttamaan semmoiset naiset jotka katsovat synnyinoikeudekseen saada miehiltä huomiota ja jos sitä ei tulekaan niin mies on automaattisesti sika/moukka.