Yksi asia mitä joudun edelleen miehelleni selittämään on, että Europpassa on ok pitää kesäloma. Vaikka hän on asunut täällä jo kymmenen vuotta, hänellä on edelleen amerikkalainen mentaliteetti lomien suhteen. Hän ei vain ymmärrä, että ihmiset pitävät kesälomaa JOPA NELJÄ VIIKKOA. Silkkaa hulluutta sanoo hän. Miten joku keksii tekemistä neljäksi viikoksi?
Kolme vuotta sitten vähän niin kuin pakotin hänet olemaan lomalla 3 viikkoa. Eihän se nyt ihan mennyt niin kuin suomalaisessa kesälomakulttuurissa, mutta olimme työpöydän äärestä poissa. Tänä kesänä mietimme kesälomaa American road trip -hengessä, sillä ajattelin sen olevan oiva keino olla poissa sähköpostista ja puheluista sillä kuuluvuudet katoaisivat erämaassa. Ja kyllä, yritän kaikkeni, että hän voisi kerrankin lomailla.
Mieheni vietti käytännössä koko heinäkuun jenkeissä eikä hän halunnut olla siellä yhtään enempää niin road trip kaatui aika nopeasti. Tänään alkaa hänen kesälomansa ja meillä ei ole sen suurempia suunnitelmia, kuin lomailla Ranskassa. Olen tosin ilmoittanut, että jos kännykkä ja kone vievät paljon aikaa, nekin löytävät itsensä minun toimestani Välimerestä kanssani uimasta. Ilmoitin tosin meidät kummatkin Seth Godinin markkinoitikurssille, joten ihan joutilaana hänen ei tarvitse olla :)
Olemme suunnitelleet muutamaa kohdetta, viikonloppua Cannesissa ja muutamaa päivää Provencessa keskellä ei mitään. Tänään illalla meillä on cubalainen konsertti ennen kuin menemme Cannesiin poolille pariksi päiväksi ja maanantai-aamuna jatkamme road tripiämme Proveceen. Can’t wait!
Vaikka asumme niin sanotusti lomakohteessa, en halua täällä lomia vietellä, sillä sitä ei osaa olla tekemättä jotain. Niin paljon mieluummin olisin mökissä Suomessa keskellä korpea lomalla, jossa ei voi muuta tehdä kuin lukea kuin täällä kotona auringossa. Loma ei ole loma, jos sen viettää kotona.
Aamulla pakkasin mukaan mekon, korkkarit, sandaalit, bikinit ja lempi meikkini. Kun lähtee minilomalle, ei paljoa tarvita mukaan. Aion nimittäin olla vain poolilla tai rannalla ja lukea. Muutama kaverikin on Cannesissa samaan aikaan, joten saan viettää aikaa myös heidän kanssaan.
Vaikka en kosmetiikasta niinkään ikinä paljon kirjoita, kuvissa näkyvät lempituotteeni kesämeikkiin. Giorgio Armanin kuultoprimeri (SPF 40), Lancômen Cushion Blush Highlighter ja Miracle Cushion sekä L’Orealin Color Riche Matte sävy Blush in a Rush (103). En yleensä pidä mattaisista huulipunista, mutta sävy 103 on tämän viikon löytö ja olen ihan myyty!
Ihanaa viikonloppua muruset, voitte muuten seurata lomailuani Instagramissani :)
7 Comments
Loma ei ole loma jos on kotona – olen ihan samaa mielta. Kotona kun loytyy aina jotain tekematonta hommaa. Tottakai olen joskus pitanyt lomapaivan jotain isompaa hommaa varten mutta en kylla oikein miella sita lomaksi. Vanhempani ovat tulossa kaymaan ensi kuussa ja olen laatinut ohjelman heidan visiittia varten, jotta se tuntuisi mullekin lomalta.
Ihanaa roadtripia sinne – bonnes vacances!
Jep, juuri niin. Muutaman projektipäivän voi pitää, mutta jos ei ole suunnitelmia, olen mieluummin töissä ja säästän lomat talveen. Näin olen ennen tehnyt.
Niin, saman tein ystävieni kanssa kun he olivat täällä. Käytiin Monacossa, poolilla ja rannalla. En tee niitä normaalisti niin on kiva kun on jotain muuta tekemistä ja näyttämistä kuin oma koti ja mustikkapensaat :)
Merci :*
Allekirjoitan niin tuon, että loma ei ole lomaa kotona.
Me vietimme perheen kanssa kaksi viikkoa sukuloiden ja palasimme maanantaina kotiin. Minun on ollut välillä hankala orientoitua lomailuun kotona. Lomaa on vielä melkein kaksi viikkoa jäljellä, ja todennäköisesti opin chillailuun, kun on vain pari päivää jäljellä.
Syynä tähän pitkään kotona oleiluun on kaksi ihanaa kissanpentua, jotka tulivat meille pari päivää sitten. Olen tuskaillut etukäteen tämän elämänmuutoksen kanssa, joka tuntuu ihan pienessä mittakaavassa samalta kuin saimme aikanaan lapsia. Toisaalta tämä “pakkolomailu” kotona tekee oikein hyvää tällaiselle sähköjänikselle kuin minä. Enkä siis oikeasti valita, tämä on kivaa, kunhan olen lähinnä sarkastinen tai itseironinen. :-D Ja ne kissat ovat niin ihania!
Oikein kivaa Cannesin reissua teille!
Ei ole, vaikka asuu meren rannalla. Loma on lomaa jos on poissa normaaleista ympyröistä.
Voi miten ihanaa :) No niiden hoitamisessa varmasti menee aika mukavasti.
Kiitos paljon, ihanaa loppukesää :)
olen liian väsynyt kun mietin pitkään että mikä on pooli:D niin siis uima-allas:D!
Haha, kyllä – pooli :D
Olin näköjään myös väsynyt ja kirjoittanut sen vahingossa noin :D
Moi! Huomasin tuon uuden huulipunasi insta-storystasi ja se näytti niin kivalta, että päätin ostaa itsellenikin samanlaisen. Harmi vaan, kun tuota sävyä ei ilmeisesti myydä Suomessa, tai ainakaan täältä pohjoisesta en ole sitä mistään löytänyt! Pitänee tilata netin kautta, koska väri on niin ihana :) Mukavaa elokuuta sulle!