Kuten kirjoittelin muutama viikko sitten, Amsterdamiin muutto on meillä edessä. Jos nyt nämä palaset pysyvät kohdillaan, niin näyttää siltä, että meillä on myös jo asunto (!!!!). En ole itse sitä nähnyt muuten kuin kuvissa ja FaceTime-puheluissa, joten odotan innolla ensi viikkoa, kun menen Amsterdamiin katsastamaan uuden kodin. Mutta siis jos kaikki menee hyvin ja mieheni saa viisumihommat hoidettua, voimme muuttaa asuntoon marraskuun aikana.
Luulin tosiaan joskus kaksi vuotta sitten, että muutamme Pariisista pois suhteellisen nopealla aikataululla, niin en ole kotia sen kummemmin koskaan laitellut. Jopa verhot ovat jääneet ostamatta, sillä en niitä ajatellut ikinä edes ripustavani. Näin kahden vuoden odotuksen jälkeen, olisi kai kannattanut ostaa ne verhot.
Kuten arvata saattaa, olen pitänyt sisustusintoni sisälläni ja odottanut tulevaa kotiani enemmän kuin mitään muuta. Tuntuu kun koko elämä olisi ollut pysähtyneenä, kun on pitänyt odottaa. Nyt ei enää onneksi tarvitse ja se ehkä näkyi Kööpenhaminassa, kun olisin halunnut ottaa koko kaupungin mukanani. Mitään sen suurempia hankintoja en tosin vielä tehnyt, mutta mieleen jäi monta ideaa, jotka haluaisin toteuttaa uudessa kodissa.
Yksi uusimmista printtilöydöistä oli I love my type – printit. En ollut niistä aiemmin kuullut, oletteko te? Jos tykkäät printeistä, suosittelen kurkkaamaan heidän nettisivut ja sisustuskauppojen tarjonnan, sillä heillä oli vaikka minkälaisia printtejä.
Yksi sisustushaaveistani täyttyi, kun ostin kultaisten yksityiskohtien vierelle kotiin vihdoinkin Skultunan kukkaruukun. Tämä ruukku on odottanut minua jo pari vuotta, mutta nyt kun tiedän miltä uudessa kodissamme näyttää, tiedän täsmälleen mihin laitan ruukkuni paikoilleen. Iiks!
Kotimme tulee olemaan todella valoisa (fingers crossed, että nyt ei käy mitään), niin vihdoinkin uskallan hankkia orkideoja ja muita viherkasveja ja sen takia ostin myös nuo kätevät mustat kukkaruukut. Ruukku-osa on irrotettava joten, jos kukille käy huonosti, on ne helposti kipattavissa pois omista ruukuistaan. Näinhän ei siis ikinä tule käymään ;)
Tiskiliinat ovat jotain sellaista, jonka olen tuonut talouteemme. Ranskassa pinnat monissa talouksissa pestään sienillä (?!) ja tiskiliina tai -rätti ei kuulu jokaisen kodin vakiovarustukseen. Nämä ovat niitä pieniä eroja joita on tullut huomattua, kun on käynyt ranskalaisissa kodeissa. Meillä tosin on tiskiliinat ja yleensä tuonkin niitä ulkomailta tai Suomesta, sillä pidän laadukkaista materiaaleista myös liinojen osalta. Ostin Kööpenhaminasta The Organic Companyn tiskiliinan ja se tulee olemaan uuden kotimme ensimmäinen liina, jolla puunaan pinnat puhtaiksi. En ollut aiemmin merkistä kuullutkaan, mutta en voi olla hehkuttamatta merkin vohvelikangasta – niin pehmeä!
Neljä vuotta sitten syyskuussa, kun kävin Kööpenhaminassa, vei mieheni minut kuumalle kaakaolle The Hotel Chocolate -kahvilaan. Oikeista naruista on herraseni osannut vedellä, sillä tämä kauppa ja kahvila on jokaisen suklaahörhön unelma. Niin kauniita pakkauksia ja mielettömiä tuoksuja. Ostin tuliaisiksi minttusuklaateetä, sekä salted caramel kaakaota. Näillä herkuilla pärjää pimeimmissäkin syysilloissa.
Kun asettelin ostokseni ikkunalaudalle, tuli ihan sellainen olo, kun olisi joulu. Joulu?!? Tiedän ainakin, että Noora & Noora -blogissa innostutaan jo joulun ajasta, mutta että minun blogissani fiilisteltäisiin joulua ja vielä lokakuun alussa? Erikoista. Ehkä tämä joulu tulee tosin olemaan erilainen kun on ihana koti jota laittaa joulukuntoon <3
11 Comments
Ah, Köpiksen sisustusliikkeet <3 Olisin itsekin voinut raahata vaikka mitä sieltä mukaan taannoisella reissullani mutta pelkät käsimatkatavarat esti sen. Mutta sieltä löytyy kyllä vaikka mitä kivaa! Onnea uuteen kotiin, toivottavasti kaikki menee hyvin ja pääsette muuttamaan marraskuun aikana!
Heippa,
niinpä, Köpis on ihana kaikkine sisustusliikkeineen <3
Jep, näin itsekin toivon, että mieheni saa kaikki paperit Yhdysvalloista ajoissa ja että mikään ei mene vikaan nyt.
Ihanan iloinen kirjoitus perjantai-iltapäivään, ja (jälleen) kauniita kuvia kivoista löydöistä. Onnea ja iloa myös uuden kodin laittamiseen!
Heippa,
no on aika iloinen fiilis kun tuntuu, että asiat etenevät. Jep, sitä odotan jo kovastikin. Koti on vain niin tärkeä paikka meille suomalaisille.
Ihani uutisia sinulla. Mukavaa että haavesi toteutuu.
Heippa, kiitos paljon :*
Olen menossa muutaman viikon päästä Kööpenhaminaan, joten nämä sinun postaukset tulevat juuri sopivaan hetkeen :) täytyy ehdottomasti käydä tuolla suklaapuodissa, se kuulostaa ihanalta!
Heippa, ihana kuulla – olen niin onnellinen myös tästä asiasta.
Suklaapuoti on tosi tosi ihana paikka. Siellä on vaikka mitä joululahja-ideoita ja kauniita paketteja kotiin.
Odotan jo innolla Amsterdamin postauksia, koska varasin ahneuksissani muutamat lennot keväälle ja yksi kohde on juuri Amsterdam. Hotelleista niinkään et ehkä tiedä, mutta ehkä alueen, missä hotellin olisi kiva sijaita. Samoin ravintolat ja kahvilat kiinnostavat. Museot aion ilman muuta sisällyttää neljän päivän ohjelmaani toukokuussa. Varmaankin mukava valinta asuinpaikaksi. Onnea!
Heippa,
mahtavaa! Tervetuloa uuteen kotikaupunkiin :)
Olen ollut monissa hotelleissa ja esimerkiksi Zoku ja Sir Albert ovat kivoja. Lloyd Hotel on erikoinen, mutta jos pitää vähän funkymmasta menosta, niin se on hyvä paikka. Air bnb:t ovat myös hyvä vaihtoehto. Kunhan asetun kotiini, niin varmasti saatte vinkkejä Amsterdamiin.
Kiitos :)
Oi, ihanaa, voin kuvitella tuon innnostuksen tunteen! :’) <3 Uskotaan ja luotetaan, että kaikki menee hyvin eikä tule enää mitään mutkia matkaan. <3