New in: Flos Arca

En ole pitkään aikaan oikein sisustellut mitään. Luxin kodissa en oikein viitsi pahemmin sisustella, kun se on vain väliaikainen koti. Väliaikaisuus tosin taitaa kuulua minun elämään kotielämää koskien, sillä en edelleenkään tiedä missä olen puolen vuoden päästä. Tämä väliaikaisuus tosin sopii meille kummallekin ja se on varmasti yksi syy miksi me viihdymme yhdessä.

Avec Sofié blog l Home inspiration

Olen tuolien lisäksi myös valaisinfriikki. Aiemmin en niinkään kiinnittänyt huomiota pahemmin valaistukseen, mutta varmaankin noin kolme vuotta sitten aloin vierastaa yhtä kirkasta kattovaloa ja nykyään suosin enemmänkin pieniä yksittäisiä valopisteitä. Charimus ja poikaystäväni ovat osaltaan tähän vaikuttaneet, sillä kumpikin heistä viihtyy hämärässä ja ovat todella allergisia spottivaloille.

Avec Sofié blog l Home inspiration

Tähän erillisiin valopisteisiin tosin vaikuttaa myös se, että Pariisissa vanhemmissa asunnoissa ei juuri harrasteta kattovalaisimia. En tiedä oletteko matkoillanne huomanneet, mutta seuraavan kerran kun pläräätte sisustuslehtiä tai menette vierailemaan ranskalaiseen kotiin, niin tämä kannattaa laittaa merkille. Meillä Suomessa taas kattovalaisimille on tehty pistokkeita jokaiseen huoneeseen.

Avec Sofié blog l home inspiration

En ole edes ajatellut hommata sähkömiestä Pariisiin kotiin, kun se jollain lailla on niin väliaikainen. Yhdestä valaisimesta olen tosin haaveillut jo useamman vuoden ja se on Flossin Arca-valaisin. Tämä on ollut yksi designsuosikkini, jonka olen aina halunnut. Olen haaveissani nähnyt sen Ghost -sohvani vieressä. En ole vain sitä ostanut, sillä kun meidän Pariisin koti on niin täynnä tavaraa ja en vain olisi halunnut kotiin enää mitään ennen kuin pysyvä osoite löytyy.

Muutama viikko sitten olin Maijan kanssa sunnuntai-teellä ja sateen takia päättyi teehetkemme juoksuksi BHV-tavarataloon. Se sadekuuro ja kausittainen ale koituivat kohtalokseni, sillä klassikko valaisin oli -30%:n alennuksessa. Olisi ollut käytännössä hullua jättää valaisin ostamatta. En tosin raahannut 65:ttä kiloa marmoria mukanani, vaan sovin lähetyksen tälle lauantaille. Olen tehnyt muitakin design-löytöjä Pariisista ja esimerkiksi Gervasonin pöytä sekä Thonet-tuolini olen löytänyt vahingossa alennuksesta.

Avec Sofié blog l Home inspiration

Vaikka valaisin ei täällä jo-täyteen-ahdetussa-kodissa saa arvoistaan paikkaa, toivottavasti se joskus pääsee avoimeen tilaan huoneen kruunuksi. Odotan kun pieni lapsi joulua sellaista pysyvämpää kotia jossa kaikki huonekalut pääsevät niin sanotusti omille paikoilleen ja tavarat olisivat kauniisti järjestyksessä. Joulu tulee kumminkin tänä vuonna ensin ja valaisin myös.

You may also like

6 Comments

  1. hei, en kerennyt tuohon edelliseen postaukseen kommentoida, ja ymmärrän ettet halua puhua töistäsi blogissa mutta haluaisin kysyä että mitä olet opiskellut yliopistossa?
    ja ensimmäisen kuvan perusteella kotisi näyttää aivan ihanalta. <3

  2. Oih aivan ihana hankinta Harvemmin tulee kommentoitua, mutta nyt oli aivan pakko….Omasta mielestäni valaisimet kun ovat ne asunnon kruununjalokivet…Meillä taasen sohvanvierustaa koristaa Atollo, jonka hankin varmaan jo yli 10 (!!!?) Vuotta sitten “köyhänä” opiskelijana ja joka päivä se edelleen tuo iloa kauneudellaan ja kauniilla valollaan ….nyt haaveissa Pipistrello työpöydälle…Josko se vaikka lentäisi joululahjapakettiin….. ei liity tähän postaukseen, mutta kenen mallistoa on kuvassa näkyvä kaunis sohvapöytä?

    1. Heippa :))

      Niin ovat ja sen takia jollain lailla ihmettelen, että miten ranskalaisissa asunnoissa ei ole aina varattu paikkaa.

      Oi Atollo, se on ihana ja myös Pipistrello <3 Atollo on jotain mitä olen myös aina ihastellut. Se on niin yksinkertaisen kaunis. Tässä sen näkee. Kymmenen vuotta hankittu valaisin on ihan tätä päivää edelleen :)

      Sohvapöytä on Gervasonin. Se on juuri se pöytä jonka löysin käsittömättömällä mäihällä alennusmyynneistä :)

      1. Joo ja se hyvä puoli myös noissa klassikkovalaisimissa on, että niistä pääsee kyllä aina tarvittaessa eroon ja ne säilyttävät hyvin arvonsakin ..tosin yhden ainoan olen vain tainnut raaskia myydä eteenpäin, muut ovat hyvässä “hoidossa” vanhempieni luona :-)…ai vitsit mikä löytö tuo sohvapöytä, olen tosi useasti ihaillut kuvissa sen kaunista pintamateriaalia :-)

  3. Sisustuksesta tuli mieleen, että suomalaisella Lennol -merkillä on aika ihania tyynyjä. Ja muita sisustustekstiilejä. Ja Lapuan Kankurit -merkillä. Kannattaa tutustua :) oon tehny kivoja sisustuslöytöjä.

Leave a Reply to Kaisu Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*