Oma tila on jotakin sellaista mitä olen halunnut jo kauan aikaa. Tai itseasiassa kumpikin meistä. Pariisissa teimme välillä kumpikin varsinkin viikonloppuisin töitä olohuoneessa tai vaihtoehtoisesti toinen oli kahvilassa, jos toinen tarvitsi rauhaa, joten sen takia omat työhuoneet olivat tärkeä osa asunnon valinnassa. Minä toki voin tehdä paljon keittiönpöydällä, mutta sitten usein koti menee kaaokseen varsinkin, jos teen jotain hivenen luovempaa.
Teen töitä yleensä mieluummin hiljaisuudessa, sillä siten pystyn paremmin keskittymään. En pidä siitä, että ajatukset keskeytyvät taukomatta ja sen takia yleensä pidän tehdä töitä hiljaisuudessa ja rauhassa. Oma tila, joka voi olla kaaoksessa ja joka on myös hiljainen, olikin asia minkä takia olen äärettömän onnellinen meidän kodista. Kummallakin on tilaa omille töille ja muu osa kodista pysyy siistinä.
Mieheni oli viikon Yhdysvalloissa ja käytinkin tilaisuuden hyväkseni maalaamalla seinän yllätykseksi vaaleanpunaiseksi. Hän ei ole puuterin tai pinkin ystävä, joten monesti olemme vääntäneet kättä näistä väreihin liittyvistä asioista. Myös Gubin Beetle -tuolini olisin myös halunnut heleänä ja puuterisena vaaleanpunaisena, mutta harmaa väri oli hyvä yhteinen valinta, joka miellytti kumpaakin.
Työhuoneen pöytä on moottoroitu, joten voin myös seisoa enkä vain istua, kun kirjoitan tai muokkaan kuvia. Vielä en ole päättänyt ostanko uuden pöytäkoneen vai pysynkö läppärissä. En pidä niin sanotusta näkyvästä teknologiasta ja sen takia yritän piilottaa television myös verhon taakse. Tämän asian takia mietinkin, että haluanko oikeasti tietokoneen näytön nököttämään pöydälle, vaikka se helpottaisi paljon esimerkiksi PhotoShopin käytössä.
Olen todella onnellinen tästä huoneesta ja tilasta ja se näyttää juuri minulta. Sain Printiciltä tilaamani kuvat myös seinälle sekä myös Hayn ”We Are Coming Out” -printin. Ostin eilen myös spontaanina ostoksena taiteilijalta öljyvärimaalauksen ja saan sen kotiin, kun se on valmis. Maalaus on tietenkin vaaleansävyinen ;)
Facebookissa, Instagramissa, Pinterestissä, Bloglovinissa, SoundCloudissa ja Twitterissä.
6 Comments
Ihana, ihana, ihana on tuo oma tilasi! On myös vapauttavaa huomata, että meitä on muitakin aikuisia naisia, joissa asuu ikuisesti sisällä pieni pinkki-ikäinen tyttö. Olen itse 34-vuotias ja tyylini on suhteellisen klassinen, ja sitten kuitenkin kaikki mikä on vaaleanpunaista, herättää minussa vain ja ainoastaan positiivisia viboja. Olen tyytynyt pienempiin yksityiskohtiin ja esimerkiksi vaatetuksessa muutamaan vaaleanpunaiseen yksilöön, mutta tuollainen herkän vaaleanpunainen seinä vasta olisi jotakin. Onnea rohkeudestasi!
Heippa,
Kyllä! Mä en itseasiassa pienenä välittänyt pinkistä ollenkaan, mutta joskus tuossa 20 paikkeilla siitä innostuin.
Minulla on myös ballerinoja ja joitain muita asusteita, mutta ei mitään sisustukseen liittyvää. Huoneen oven saa myös kiinni, jos alkaa pinkki ahdistamaan. Onneksi maalaamiseen ei myöskään mene kauaa jos vaikka haluan harmaan seinän.
Kiitos :*
Hei Sofie!
Mitä teet työksesi siellä Hollannissa? Muistelen, että joskus kirjoitit postauksen siitä, kuinka et voisi matkustaa miehen työn perässä ja kirjoittaa “pelkästään” blogia. Ajatteletko edelleen niin? Tämä on mielestäni mielenkiintoinen asia, kun bloggailu leimautuu helposti sellaiseksi harrasteluksi eikä sitä usein (ei-bloggareiden silmin) pidetä oikeana työnä. Mikä on sinun ajatuksesi asiasta nykyisin?
Heippa,
olen edelleen samoilla linjoilla ja sen takia etsinkin tällä hetkellä uutta työtä Hollannista. Taloudellisesti pärjään blogilla, mutta tämä on yksinäistä hommaa. Jos asuisin Suomessa, voisin hyvin tehdäkin blogia pelkästään. Hollannissa taas kielimuuri ja myös se, että minulla on yritys on osoittautunut ongelmaksi monen yrityksen kohdalla. Toivon, että löydän pian jotain kiinnostavaa ja sellaista, että minun ei tarvitse lopettaa blogia.
Jokainen tekee omat päätöksensä enkä tuomitse ketään joka on kotona yksin tai lasten kanssa. Tällainen elämäntyyli on monesti todella kiva, mutta myös todella rankka. Moni luopuu niin paljosta toisen uran takia, mutta tärkeintä, että yhteinen sävel elämälle löytyy. Olen onnekas, että minulla on blogi ja oma tulonlähde, sillä monella ei expat-perheissä ole muuta vaihtoehtoa työviisumeiden ja maanosien takia.
Niin, saan tuota itsekin paljon kuulla ja joudun huomauttamaan, että toisina kuukausina saan bloggaajana enemmän rahaa kuin ikinä päivätöissäni. Bloggaajille maksetaan ihan palkkaa nykypäivänä eikä pelkästään tuotelahjoja. Nata on esimerkiksi hienosti tuonut mediassa ilmi miten hän teki viime vuonna +120k blogillaan.
Se mitä kukakin pitää ja arvostaa työnä, on jokaisen oma asiansa. Minulla on ystäviä jotka ovat meikkitaiteilijoita, sairaanhoitajia, jooga-ohjaajia, valokuvaajia ja toimitusjohtajia. Toinen tekee vuosittain 30k toinen 600k. Tärkeintä on muistaa, että töitä on erilaisia ja koko ajan kun mennään eteenpäin, työ muuttuu. Harmikseni huomaan, että esimerkiksi hoitoalan ihmisiä ei arvosteta vaikka niin arvokasta työtä tekevätkin. Minusta on ikävää jos ihminen joutuu puolustelemaan työtään. Oli se sitten sairaanhoitaja, musiikinpettaja tai valokuvaaja.
En hae työtä täällä taloudellisista syistä, vaan että tapaan ihmisiä sekä kehityn.
Jos syysi työn hakemiseen on ihmisten tapaaminen ja kehittyminen, voisit harkita myös vapaaehtoishommia tai opiskelua. Esimerkiksi Rotterdamissa filmifestivaali pyörii 700 vapaaehtoisen avulla.
Heippa,
olen miettinytkin ja löytänyt tosi kivoja MBA ja post graduate-ohjelmia. Hollanti on ainakin mun näkökulmasta pakko oppia, sillä monessa mielenkiintoisessa työssä on hollanti pakollisena :) Ihan niin kuin suomi Suomessa.