pariisittaresta tuli skandi <3
Täällä blogissani on aina välillä vilahdellut kuvia ystävistäni ja niin tänäänkin. Kuvissa on yksi parhaimmista ystävistäni, ranskikseni, Rosalie. Rosaan tutustuin yliopistossa kun halusin oppia puhumaan ranskaa. Koputin neidin selkää 6 vuotta sitten yliopiston ruokalassa ja melkeinpä siitä hetkestä meistä on tullut erottumattomat. Ranskankielikaveruus jäi ja tilalle tuli ystävyys, jonka en usko ikinä katoavan.
Rosa jäi viideksi vuodeksi suomeen kunnes viime elokuussa hän lähti töiden perässä Pariisiin. Aika nopeasti kumminkin tuli selväksi ettei Rosalie siellä oikein viihtynyt. Aamusta iltaan venyneet työpäivät sekä metrossa kököttelyt veivät Rosien kaiken ajan eikä hän arkisin voinut käytännössä tehdä mitään. Sunnuntaisin meillä oli yleensä Skype-treffit, minä itkin sitä että halusin Pariisiin ja Rosie sitä että halusi sieltä pois.
Yritin stempata Rosaa koko syksyn, että hän viihtyisi uudessa kotikaupungissaan, mutta turhaan. Lokakuussa Rosa päätti että Ruotsi tulee olemaan hänen uusi kotimaansa ja niinpä hän meni joka lauantai ruotsinkursseille, jotta oppisi kielen. Tiedän, kuulostaa hullulle, että ranskalainen opettelee vaikka uuden kielen päästäkseen pois kotimaastaan.
Kevät tuli ja Rosa alkoi etsiä Ruotsista töitä. Muutaman tyhjää täynnä olevan työilmoituksen jälkeen Rosie päätti ottaa suoremman tavan kontaktoida eri työnantajia ja meni LinkedIn:iin. Sieltä hän napsi ihmisiä eri aloilta ja laittoi kysymyksiä suoran heidän inboxeihin. Meni pari viikkoa ja Rosalla oli Skypen välityksellä työhaastattelu ja toinen pari viikkoa ja hänellä oli Ruotsissa vakituinen työpaikka alalta, jonka hän kokee omakseen. Hän ei ikinä tavannut ketään firmasta kasvokkain, vaan kaikki keskustelut käytiin Skypessä. Aika edistyksellistä toimintaa siis. Rosie puhuu työkielenään ruotsia, kieltä jota hän ei vielä vuosi sitten puhunut ollenkaan.
Olen niin ylpeä omasta merenneidostani, joka kyllä tekee kaikkensa että saisi elää omaa elämää niin kuin itse haluaa. Meillä kummallakin on samankaltainen motto, ”if it makes you happy do it, if it doesen’t, then don’t.” Täällä kun ollaan vain kerran, niin parempi tehdä suurempia päätöksiä, jotta voi sitten kiikkutuolissa sanoa ”oh well” mieluumminkin kuin ”what if.”
19 Comments
Ihana postaus tähän aamuun. aivan kylmät väreet meni koko kehossa ja liikutuin. kuinka ihana rohkeaa mennä kohti omaa unelmaa ja onnellisuutta. tässä taas yksi erinomainen esimerkki siitä että kaikki voi olla mahdollista jos vain superisti teet töitä sen eteen :) . PS . love love love tätä sinun blogia lueskella :) ihanaa Kesää avec sofie <3
Vau!! Kiitos, että jaoit ystäväsi tarinan! Tämä vahvistaa ajatustani siitä, että kaikki on mahdollista, jos vain tahtoo tarpeeksi. Jaan teidän mottonne, vaikkakin olen joutunut elämään yli 40 vuotta ennen kuin olen uskaltanut tarttua toimeen ja koettaa elää sen mukaisesti. Elämä on liian lyhyt siihen, että tekee asioita, joista ei nauti tai joita ei halua. Onnea Rosielle!
– Tarja –
Aivan upea ja ihana tarina! Tästä on monien hyvä ottaa mallia :)
Emmi L.
http://happyfeetingblogi.blogspot.com
Huh miten uskomaton tarina! Olette niin rohkeita kumpikin, mutta niin se vaan on että kyllä elämä kantaa :-) Itsekin mietin niinkin “pientä” muutosta kuin paikkakunnan vaihtoa Vaasasta Helsinkiin. Sain teidän kertomuksista aimo annoksen rohkeutta :-)
Ei sitten kuitenkaan halunnut paltaa Suomeen? well… i do not wonder that! Ruotsi on ihanampi, much more!
Heippa,
no Rosieni on niin hyvä esimerkki, että jos joku on pielessä niin sen voi itse nimenomaan korjata. Turha jäädä odottelemaan jonkun muun niin tekevän. Jos kiukuttaa, niin vaihda vaikka maata :)
Huikea tarina! Ystävältäsi löytyy juuri sitä tahdonvoimaa, joka laittaa asiat rullaamaan. Tuollaisia ihmisiä pitäisi olla lisää ;) -Merja
Totta kai :)
Jeps, pitää vain päätttää että mitä haluaa, niin jollain tavalla sinne tulee päästyä :)
Niinpä, harvemmin sitä kumminkaan menettää mitään jos kuuntelee sydäntään ja laittaa pelot sivuun :)
Jep, ja kun ikinä minkään muutoksen tekemistä ei pitäisi perustella ajalla, iällä tai muulla epärelevantilla asialla. Kerran täällä kumminkin ollaan :)
Jep, ei se lintukaan pelkää oksalla istuessaan että se katkeaa. Jos se katkea, niin lintu levittää siivet ja lentää eteenpäin :)
Tule vain tänne. Vaasa oli kyllä ihana opiskelukaupunki, mutta vaihtelu virkistää :)
Ei ainakaan vielä. Suomi oli jo koettu ja Ruotsista Rosa on aina pitänyt. Myös työpaikkojen ja kielen takia hän meni sinne. Suomea kun hän ei ikinä kunnolla oppinut.
Joo juurikin tuollainen tahtonainen Rosie on. Jos se jotain haluaa niin, hän sen myös varmasti saa. Rosiella on aina ollut ihailtava “oh whatever”-asenne. Jos joku on pielessä, niin aina on seuraava plan jo tiedossa :)
Nooh.. sinkkuna on tietty helppo tehdä vaikka millaisia ratkaisuja. Jos olet perheellinen, et voi ihan joka päivä lähestyä asioita näkökulmasta mitä minä haluan. Tosin niinkin aina vain enenevässä määrin tässä itsekkäässä ajassa tehdään. Surullista.
Ihanan inspiroiva tarina! Onnea Rosalielle!
Ja pakko kommentoida tuohon sinkku vs. perheellinen kommenttiin joka tällä hetkellä näkyy tässä viimeisenä…
On tosi kiehtovaa miten eri viestin ihmiset kirjoituksista poimii. Joku näki tässä jotain surullista. Mä en poiminut tästä tarinasta ollenkaan sitä viestiä että tehtäisiin aina mitä “minä haluan”, tai että kannustettaisiin kaikkia tekemään radikaaleja ratkaisuja, kääntämään oma elämä ympäri ja muuttamaan toiseen maahan, vaan sellaisen viestin että jokainen tekisi valintoja jotka tekevät itsensä onnelliseksi.
Omaa onnellisuutta edistävät valinnat ovat joskus toki itsekkäitä, mutta eivät useinkaan niitä lyhyellä tähtäimellä mielihyvää tuovia, läheiset jalkoihin jättäviä tekoja. Ollakseen onnellinen joutuu oikeasti joskus tekemään myös valintoja joita ei välttämättä haluaisi tai jotka jännittävät tai hetkellisesti tekevät kipeääkin. Toisaalta onnellinen ihminen levittää hyvää oloa myös läheisiinsä, joten alussa itsekäskin valinta saattaa koitua lopulta myös muiden eduksi.
Sitä paitsi perheellinenkin on perheellinen toivottavasti omasta halustaan, siis että on jossain vaiheessa miettinyt aidosti ja jopa itsekkäästi että minä haluan perheen. Ei se aina helppoa ole, ja varmaan joskus tekisi mieli muutta vaikka toiseen maahan, mutta toivottavasti suurimman osan ajasta perhe on kuitenkin suuri onnellisuuden lähde, jonka (ainakin melkein) joka päivä haluaa?
t. Hessu
Heippa, no mutta Rosalla kun ei ole sitä perhettä niin hän voi vaihtaa maata. Eikä sen suuren muutokseen tarvitse liittyä maan vaihto. Liian usein kuulee esimerkiksi, että ihmiset valittavat työpaikoistaan. Silloin minun esimerkiksi tekee mieli sanoa, että kokeile jotain muuta äläkä valita :)
Heippa Hessu :)
Niin, itse tässä kirjoituksessa kun nimenomaan halusin painottaa, että jokaisella meillä on ne omat winning choicemme. Ei suuri muutos parempan tarkoita aina maasta muuttoa, vaan ihan pienillä asioilla voi saada sen oman elämän eheämmäksi. Kun kysyy itseltään “miksi teen näin kun pakko ei ole” niin moni asia varmaan helpottuu :)
Totta kai joskus pitää tehdä itsekkäitä valintoja, vaikka ne miten toista satuttaisivat. En vain halua ainakaan löytää itseäni katkerana mummona kiikkutuolista, vaan yritän nimenomaan olla sellainen mummeli joka on kokeillut kaikenlaista ja oppinut myös kantapään kautta joitakin asioita :) Elämä kun on paras opettaja.
Hessupa sen osasi hyvin sanoa :) Itsellä kans menossa iso elämänmuutos, ja minulla kesti lopulta vuoden, että uskalsin lopulta tehdä päätöksen muuttaa elämäni kulkusuunta. Helppoa se ei ole, mutta toivottavasti olen ensi vuonna tähän aikaan tyytyväisempi tilanteeseeni kuin nyt. Olin pitkään onnettomana töitteni vuoksi, ja nyt päätin sitten ns. vaihtaa alaa. Vaihdos on vielä kesken ja tältä kesältä jäävätkin sitten myös kesälomatkin viettämättä. Ainakin tällä hetkellä olen innoissani tulevasta :)
Moi! Mitäs ihmettä! Sun blogin seuraajaksi ei pääse blogilistalta (ilmoittaa että poistettu jne.) Miten seuraan????
Ihana tarina kerrassaan. Ja Hessu kirjoitti niin kauniisti ja osuvasti, että melkein nousi kylmät väreet ihon pintaan… Joillakin on tarve saada heti kotinsa täytettä lapsista, ja oma elämä jää melkein elämättä. Omaa sydäntä pitäisi kuunella enemmän ja tehdä asiota sen mukaan. Ei niin miten omat vanhemmat toivovat. Heillä on oma elämänsä, lapsilla omansa. Rosalie on rohkea neitokainen joka tietää mitä tekee. Hyvä näin. Niin mekin teimme mieheni kanssa, eikä siihen ollut lapsi esteenä. Ei myöskään ystävillämme, heidän pienokaisensa ensimmäinen kieli olikin yllättäen englanti. Nyt nuoret opiskelevat tahoillansa.. ja perheillä maat vaihtuneet uusiin kokemuksiin. Onneksi on Skype olemassa niin aina löydämme toisemme. :)
Elämä kantaa eteenpäin, kun uskaltaa levittää siipensä.. juuri näin, kuten Sofièn kertoi.
-Tiau