Otsikkokin sen varmasti kertoo, elelen nimittäin viimeisiä päiviäni Pariisissa. Ilmassa on kesäisen ilman lisäksi myös haikeutta uuden alun edessä. Jokainen tekemäni juttu on niin sanotusti viimeinen kerta. Viimeinen ostettu kukkakimppu läheisestä kukkakaupasta. Viimeinen iltakävely kaupungin läpi. Viimeinen illallinen japanilaisessa ravintolassa… Viimeinen…
Varmasti tunteet ovat sen takia niin pinnassa, kun Pariisi on saanut tunteeni nimenomaisesti pintaan kaikista voimakkaampana. Olen iloinnut tässä kaupungissa eniten ja samalla tuntenut itseni aika ajoin ihan äärettömän surulliseksi. Olen juhlinut ja pelännyt. Nauranut ja itkenyt. Kokenut sellaisia suuria tunteita joita kokee toivon mukaan jokainen elämässä.
Mieheni sanoi, että Pariisi on minulle kuin huono, mutta intohimoinen parisuhde. Sellainen, josta tietää, että siitä on pakko päästää irti tai muuten käy huonosti. Mutta myös sellainen jossa on myös paljon hyvää. Niissä hyvissä hetkissä olen ajoittain unohtanut, ne itkuisimmat illat, mutta kun ne itkut ovat tulleet, en aurinkoa ole nähnyt sumun tieltä, vaikka se on paistanut kirkkaalta taivaalta.
Moni on kysynyt, että miksi en viihtynyt Pariisissa. En osaa oikein sitä itsekään sanoa yksiselitteisesti. Suurimmat ongelmani olivat ehkä saasteet ja asioiden toimimattomuus. Yksi asia oli myös se, että tulin tänne ns. odottamaan seuraavaa kohdetta. Ja jokainen joka elää expat-perheessä tietää, miten ikävää se odottaminen on, kun et itse voi siihen vaikuttaa minne menet seuraavaksi. Olet vähän, kun juna-asemalla, mutta et tiedä ollenkaan, milloin se juna tulee, vai tuleeko sitä ollenkaan.
Kun kerroin hetki sitten muutostamme, sain muutamalta teiltä ihania viestejä. Expat-elämässä elävät lukijani olivat aistineet, että muutosta on ilmassa, kun blogin sävy muuttui aika pintapuoliseksi. Oli jopa helpompi puhua ihmisten kanssa, jotka elävät tällaista samanlaista arkea toisessa maassa, kuin vaikka tuttujen kanssa. Aina kun ei jaksanut vastailla kysymyksiin joihin ei tietänyt vastausta. Samassa elämäntilanteessa olevat, kun ymmärtävät, että niitä vastauksia ei ole.
Tällä hetkellä elän tavaroiden keskellä odottelemassa muuttomiehiä. Itse pakkaan rakkaimmat, eli astiani, mutta jampat saavat hoitaa kaiken muun. Mieheni on reissussa muuttomme aikana, joten suljen oven Ranskassa sekä avaan uuden oven Hollannissa itse. Jännittävää.
Olemme onneksi saaneet muilta expat-ystäviltämme paljon apua kaikessa. Neuvoa muuttofirman valinnasta aina parhaimpaan Internet-liittymään. Pieniä asioita, mutta kun menee uuteen mahaan ei sitä tiedä esimerkiksi, että mihin pankkiin ei kannata mennä ja mistä kannattaa ottaa vakuutukset tai sähkösopimukset. Olen kiitollinen jokaisesta pienestäkin neuvosta, jonka olen saanut.
Vaikka nyt on vähän haikea mieli, tiedän, että pääsen Pariisiin junalla, jos siltä tuntuu. Samoin kesäkotimme jää meille, joten happy place on edelleen pystyssä, vaikka Pariisin kotia ei enää olekaan. Haikeutta tässä muutossa tosin helpottaa, että meitä odottaa mitä ihanin koti Amsterdamissa kanaalin varrella. Olen kodistamme aika äärettömän onnellinen, sillä löysimme mitä mahtavimman lasikattoisen ”kasvihuonekodin”.
Vaikka postauksen sävy on haikea, olen muutostamme enemmän kuin onnellinen. Mutta niin kuin minkä tahansa ison muutoksen edessä, käy läpi kaiken tunteiden kirjon. Vaikka tämä on yhden aikakauden loppu, pitää ajatella enemmänkin, että tämä on uusi alku.
11 Comments
Ihanaa lukea myös Amsterdamin kuulumisiasi!! Pariisin elämästä on jäänyt hyviä vinkkejä! Onnea tulevaan! :)
Heippa,
ihana kuulla :) Yritän vielä tehdä sellaisen viimeisen Paris Lately -postauksen, jonne kerään viimeiset vinkkini tästä kaupungista tältä osin :)
Kiitos paljon <3
Nuo “viimeiset kerrat” saavat aina vellomaan sellaisessa oudossa unenomaisessa tilassa. Ja hetken päästä sitä jo ihmettelee, miten se kaikki ihan oikeasti on muka tapahtunut juuri sinulle. Haikean onnellisia hetkiä.
Innolla odottelen Amsterdamin päästä juttuja (ja niitä EU-juttuja!) :)
Jep, niin juuri. Tuli niin surullinen fiilis kun kerroin alakerran kukkakauppiaalle että olemme lähdössä ja että ostamani kimppu tulee olemaan viimeinen. Sama kävi myös parfyymikaupassani josta ostin kynttilöitä.
Mutta tämä on elämää vain ja jokaisesta hetkestä pitää olla onnellinen. On ihanaa kun on saanut asua Pariisissa edes hetken elämästään, mutta on myös hyvä todeta mikä ei ole itselle. Tänne jää ihania ihmisiä ja asioita, mutta vielä ihanampaa on hypätä tuntemattomaan ja ottaa avosylin vastaan kaikki uusi Amsterdamissa.
EU-juttuja on tulossa pian, odotan itsekin kaikkien kokemieni asioiden jäsentelyä tekstiksi :)
Toivotan teille ihanaa aikaa niin super mahtavassa maassa kuin Hollanti! <3 Asuin Haarlemissa vuoden verran ja Amsterdamissa tuli käytyä vähintään kerran viikossa. Miten upea kaupunki tuo Amsterdam! <3
Heippa Anette,
en ymmärrä ollenkaan, että miksi koko kommenttisi ei tule blogiini. Olen yrittänyt saada sitä näkyviin, mutta jostain kumman syystä siitä näkyy vain osa. Yritin copy pastata sen myös, mutta siltikään en onnistunut saada tekstiäsi näkyviin. Olen todella pahoillani, mutta en ymmärrä ollenkaan mistä häikkä johtuu :( Todella hämmentävää :D
Amsterdam on ihana, niin minunlaiseni kaupunki. Yksityisyyteni takia en tarkkaa osoitetta halua kertoa, mutta yhden pääkanaalin varrelta. Olin jopa hieman yllättynyt miten ihania asuntoja siellä oli tarjolla. Ihan eri markkina mitä Pariisissa.
Niin, aina kaiken uuden edessä on haikeutta ilmassa, mutta iloksi se varmasti muuttuu ihan saman tien.
Mielelläni otan vinkkejä Haarlemista, sillä siitä olen kuullut niin paljon hyvää. Meitä itseasiassa kehotettiin muuttamaan sinne, mutta etäisyyksien takia muutimme Amsterdamiin.
Kiitos paljon, tiedän että kaiken tämän jälkeen iloa on Damissa tarjolla :)
Voi rakas Sofie, kun tätä sinun elämääsi on mielenkiintoista seurata! Blogissasi tuot jatkuvasti esille niin paljon ajatuksia herättäviä ja mielenkiintoisia asioita. Aivan innoissani odotan taas uusia kuulumiasi Amsterdamista. Uusi asuntonnekin kuulostaa jo aivan mahtavalta. Onnellisia aikoja teille sinne!
Heippa,
voi miten ihana kommentti <3
Ihana kuulla, sillä niin mielelläni kirjoitan niistä myös.
Amsterdam- juttuja on tulossa blogiin sitten Marraskuussa heti kun olemme sinne muuttaneet. Jep, asunto on ihana. En meinaa edes uskoa miten upea se on. Tuntuu ihan epätodelliselta muuttaa sellaiseen näiden Pariisien vuosien jälkeen.
Kiitos paljon!
Oletpa hehkuva tuossa kuvassa! Ja erityisen kiinnostavia postauksia ollut viime aikoina muuttofiiliksistä ja maiden välisistä eroista :)
Oi kiitos x)
Varmaan nämä postaukset ovat osana sitä kun en ole saanut puoleen vuoteen oikeen sanoa mihinkään mitään niin sekin on rajoittanut aika paljon kirjoituksiani. On tuntunut itsestäkin välillä niin ärsyttävältä kirjoittaa pelkästään pinnallisia postauksia, mutta onneksi nyt voin taas kirjoittaa että mitä oikeasti kuuluu :)
Pariisihan on taiteilijoiden ja rakastavaisten kaupunki -suurten tunteiden siis! Ei ihme että sinäkin olet siellä kokenut kaiken vahvasti. Myöhemmin ehkä näet tarkemmin myös sen merkityksen isommassa kuvassa – ? Odotan Amsterdamin postauksia kovasti, on yksi suosikkikaupunkini, ihana! Onnea uuteen kotiin, ja – elämän! :)