Bracelets are the girls best friend – näin ainakin minulla. En osaa käyttää varsinaisesti kaulakoruja, mutta rannekoruja kylläkin. Minua harvemmin edes näkee ilman rannekoruja ja minulla on vähän niin kuin alaston fiilis jos minulla ei ole mitään ranteessani.

Olen ostanut itselleni rannekoruja aina lahjaksi, kun joku special-päivä on tullut vastaan. Tiffanylta ostin esimerkiksi tuon suuren pallokorun aikoinaan kandilahjaksi, Efva Attlingin Piece –korun hankin kun muutin takaisin Vaasasta Helsinkiin, Tiffanyn Love –koru löysi luokseni kun erosin poikaystävästäni ja Hermèsin  Clic H –rannekorulla lahjoin itseäni kun olin päässyt tavoitteiseeni työssäni ja niin edelleen. Itseään on hyvä muistaa, kun tilanne vaati jotain muutakin kuin kakkupalaa.

Monia koruja olen saanut myös lahjaksi.  Efva Attlingin Bow Wow Wow –rannekorun sain rakkaalta ystävältäni lahjaksi, kun täytin kolmekymmentä. Se on ehkä ihanin rannekoru mikä minulla on. Kuvistakin päätelleen sitä on pidetty paljon ja se kaipaisi hieman puhdistusta.

Efva Attlingin-koruista olen pitänyt aina ja olen ostanut niitä ystävilleni myös lahjaksi ja kiitokseksi. Pencez de Moy –korun olen antanut esimerkiksi lahjaksi silloin kun muutin Ranskaan tai ystäväni on muuttanut pois Suomesta. Siinä on kaikessa herkkyydessään ihana muotokieli ja sanoma. Efvan Take No Shit –koru taas killui ranteessani, kun viime syksynä kävin läpi ikävämmän elämänvaiheen ja se muistutti, että ihan kaikkeen ei kannata tuhlata energiaa.

Celinén korusta jo teille kerroinkin viime viikolla ja onneksi se on taas löytänyt tiensä korulippaaseeni, vaikka sen ensimmäisen vähän ikävissä merkeissä menetinkin. Rannekoru on tosin vähän hankalahko, sillä se voi tippua helposti. Sen takia en pidä sitä matkoilla mukana, sillä siinä ei ole lukitusmekanismia, niin se voi kadota ranteesta huomaamatta. En vain haluaisi kadottaa sitä, sillä kolmatta samanlaista rannekorua en ajatellut enää ostaa.

Poikaystäväni pitää vähän erikoisemmista koruista ja hän on antanut tuon Hermèsin Balcons du Guadalquivir – rannekorun minulle joululahjaksi. Koru oli minulle aluksi jollain lailla liian erikoinen, mutta nykyään pidän sitä mielelläni. Se vaati massivisuutensa takia hieman totuttelua.

Vaikka joskus tulee ostettua niin sanottuja kausikoruja ketjuliikkeistä, mutta minulle korut ovat aina olleet tärkeitä ja mielelläni panostan niihin enemmän. Vuosien varrella niihin sisältyy muistoja ja on esimerkiksi hauskaa miettiä, että miksi aikoinaan ostin minkäkin korun. Meillä tämä koruintoilu kulkee tosin suvussa ja minulla on esimerkiksi mummoni äidin eli isoiso-äitini koruja. Toivottavasti omat koruni säilyvät yhtä pitkään ja ne kulkevat kummityttöni kautta eteenpäin.

…………………………………

Bracelets have always been my thing. I don’t wear rings that much, but without bracelets I feel myself almost naked. During the years I’ve pampered myself with jewelry if I have accomplished something in my life. When I got my bachelor degree done, I went to Tiffany and when I made my targets at work, I went to Hermés.

I have also given bracelets and jewelry as gifts and Efva Attling has some of my favorite jewelries. Her delicate style and little meanings that are hidden in her pieces, makes the gift giving (and getting) wonderful experience. Her jewelry is not only jewelry, those have also a deeper meaning.

I think this jewelry mentality runs in my family and I feel fortunate that I have some pieces from my grand grand mother. I hope that some day my sweet goddaughter can have my bracelets on her wrist and think of me as the same way I’m thinking of my grandmother’s mother, Ida. When your jewelry has a special meaning, you wear it differently.