Ranskassa lapset ovat jollain lailla enemmän esillä mitä Suomessa. Olen tästä aiemminkin maininnut, että miten olen havahtunut lasten läsnäoloon esimerkiksi myöhään illalla ravintoloissa ja esimerkiksi siellä Monacon rantaklubilla. Totta kai alkoholikäyttäytymisessä on suomalaisten ja ranskalaisten välillä suuria eroja, niin lapset voivat olla mukana aamusta iltaan vaikka viiniä lasissa olisikin. Kukaan ei täällä varmaankaan ole kovinkaan helposti soittelemassa viranomaisille jos lapsia näkyy terasseilla vielä kymmenen jälkeen, sillä illallinen syödään myöhään ja viini on osa illallista.
Olen kovasti yrittänyt miettiä ja etsiä eroavaisuuksia elämäntyyleissä suomalaisten ja ranskalaisten välillä ja yksi tällainen merkittävä eroavaisuus oli äitiysloma. Suomessa se on kai vähintään 9kk ja moni venyttää mammista yli vuoteen, mutta Ranskassa se on n. 3 kuukautta. Ainakin moni työkavereistani on poissa töistä vain 3 kuukautta. Kuulosti minusta aluksi jollain lailla hurjalta ja jokseenkin surulliselta, mutta sitten kun olen kuullut selitykset ja keskustellut aiheesta, on se 3 kuukautta kuulostanut kai ihan jopa järkevältä.
Moni on sanonut, että ei halua tipahtaa työelämästä lasten takia pois. Myös lyhkäisiin lomiin on totuttu, kun ei olla tiedetty ns. paremmasta, mutta monelle on tuntunut Suomen järjestelmä jollain lailla absurdilta. Naisen paikka on olla nykypäivänä myös töissä, nanny hoitaa lapset ja perhe elää ns. normaalia elämää iltaisin ja viikonloppuisin. Moni työkavereistani on tehnyt myös esimerkiksi perjantaisin töitä kotoa, että voisi lounastaa yhdessä lasten ja hoitajan kanssa ja aloittaa viikonlopun vähän aiemmin.
Raskaana ollessaan ranskikset eivät myöskään ole absoluuttisesti kieltäytyneet alkoholista, vaan viiniä voi juoda ruoan kanssa. Suomalaisilla silmilläni kun katson tulevia äitejä, on viinilasi ja pallovatsa hyvin etäinen yhtälö ainakin minulle. En itse tosin myöskään ymmärrä sitä kauhistelua sushista ja muista raskaana ollessa, mutta alkoholi ei minusta kuulu odotusaikaan. Jos joskus saamme lapsia, niin ihan hyvillä mielin ainakin minä ajattelin kalapalani syödä. Skumpan jättäisin tosin pois.
Olen keskustellut myös monen ystäväni kanssa miten tulisi töissä ilmoittaa, että onko poikaystävää, ollako naimissa vai piilottaako sormus työhaastattelussa. Monelle työnhakijalle ainakin omassa suomalaisessa kaveripiirissäni se 30 enteilee työnantajalle pahaa. Se on minusta jollain lailla surullista. Kun taas ranskalaiset kaverini eivät ole tätä oikein ymmärtäneet, lapsethan ovat kaikista parasta mitä ihmisille voi tapahtua. Tukevathan verolaitkin täällä perheitä, niin lapsien saamiseen kannustetaan ihan eri lailla mitä Suomessa.
Uskon, että yksi iso eroavaisuus asenteissa on nimenomaan äitiysloma, sillä 3 kuukautta nyt ei pitäisi olla kenellekään työnantajalle rasite. Äiti on onnellinen päästessään takaisin töihin eikä työura katkea. Sairauspoissaoloja ei myöskään lasten takia kerry samalla lailla, sillä nanny siellä kotona häärii ja käärii kuumepotilaita.
Tiedän, että tämä on ehkä hieman arka aihe, mutta olen tätä miettinyt itse niin paljon kun näen päivittäin hyvin erilaista käyttäytymistä lapsien suuntaan mitä Suomessa. Totta kai perspektiivini on hyvin Pariisiin keskittynyt, sillä siellä eletään varmasti hyvin erilaista elämää mitä täällä etelässä. Haluan myös painottaa, että ymmärrän että “having a baby, ain’t no picnic” eikä meillä ole nyt mitään baby-vaihetta menossa myöskään kotona. Tämä on vain aihe mikä minua itseäni kiinnostaa.
46 Comments
Loistokirjoitus!
Itse en osaa tuohon ranskalaiset-suomalaiset-asetteluun sanoa oikein mitään, mutta ajattelin kommentoida tuota uraongelmaa äitiysloman aikana. Itselleni nimittäin kävi niin että urani lähti todelliseen nousukiitoon sen aikana, ihan vain koska oli aikaa tehdä sellaisia asioita, joihin kokee suurta intohimoa (ja tämä sattuu liippaamaan hyvin läheltä omaa työtäni).
Äitiysloma ei siis välttämättä ole “vain” vauvan kanssa kotona olemista, sillä se antaa myös kivan tauon itse päivätyöstä ja aikaa pohtia uutta suuntaa elämään.
Kiitos kivasta blogista! :)
<3 Hannele
http://www.rakkaudellahannele.fi
Kiitos kokemuksen jakamisesta!
Itse huomaan,että moni omista ympyröistäni saa lapsia paljon paljon myöhemmin mitä ns. “pitäisi”. Totta kai syitä on monia,mutta uran stoppaaminen on monen pelko. Jos esimies on esimerkiksi vaihtunut, pitää häntä vakuutella,että “en minä mitään lapsia halua” että voi edetä.
Tuo pysähtyminen ja omien ajatuksien kerääminen on tärkeää. Itsellä on mennyt ainakin tämä kesä miettiessä,että mitä sitä elämältä oikeasti haluaa. En tiedä onko minulla ollut joku kriisi nyt päällä,mutta yhtäkään vuotta en halua hukata tekemällä jotain sellaista mistä en oikeasti saa itselleni muutakin kuin palkkaa.
Olen työurani aika palkannut paljon naisia ja aion palkata edelleen. Myös lapsentekoiässä olevia. Pyrin aina valitsemaan parhaan ja sopivimman tehtävään. Varsinkin suurella yrityksellä on kyllä varaa äitiyslomiin. Sitäpaitsi poissaoloja voi tulla muistakin syistä tai ihminen voi vaihtaa yritystä. Valinnassa ei ikinä voi kuitenkaan pelata varman päälle kenenkään pysyvyyden kannalta.
Osa voi ajatella toisin, mutta minusta yrityksen etu on valita aina paras hakija, vajaan vuoden poissaolo ei ketään työelämästä pudota. On toki totta, että jos on esimerkiksi kolme vuotta pois, työpaikka on todennäköisesti muuttunut niin paljon, että uran rakentamisen joutuu aloittamaan ei ehkä alusta, mutta kuitenkin vähän takamatkalta verrattuna niihin, jotka ovat olleet koko ajan töissä, mutta sekään ei ole mahdoton tehtävä. Hyvä tekijä kyllä löytää paikkansa. Lastenteon jälkeenkin työvuosia riittää. Kannustan aina omia tiimiläisiäni tekemään ratkaisunsa omasta näkökulmastaan. Paras työntekijä on onnellinen työntekijä, jonka elämä on tasapainossa.
Jos katsotaan puhtaasti tilastoja, kokopäiväisesti työtä tekeviä naisia on juuri noista mainitsemistasi syistä huomattavasti enemmän Pohjoismaissa kuin vaikkapa Ranskassa. Johtotehtävien osalta ollaan molemmissa takamatkalla, joten tiedä sitten, mikä uramahdollisuuksien kannalta on parempi vaihtoehto.
Suomessa ei oikein taida olla mahdollista palkata tavallisella palkalla hoitajaa lapselle kotiin. Eikä suomessa taida pystyä jättämään 3 kk:ta vanhaa vauvaa päiväkotiinkaan / kunnallisees systeemin hoitoon. Tiedän itse pari tapausta, jossa äiti palasi töihin vauvan ollessa alle 6 kk:ta ja silloin isä jäi vauvan kanssa kotiin. Lapsi sitten varsinaiseen hoitoon n. vuoden ikäisenä. Eli kyllä suomessakin naisen on mahdollista palata nopsaan töihin niin halutessaan.
Itse palasin esikoisen jälkeen töihin, kun esikoinen oli vuoden vanha ja mies jäi esikoisen kanssa vielä puoleksi vuodeksi kotiin ja esikko oli siis 1,5 vuotta kuin aloitti hoidossa. Kuopuksen kanssa olin kotona siihen asti kun hän oli kaksi vee.
Suomalainen systeemi on mun mielestä perheen kannalta armollinen, jokainen perhe voi aika hyvin päättää kuinka kauan lasta hoitaa kotona. Alle yksivuotiasta tosin voi olla vaikea saada hoitoon kunnalliselle puolelle (kunnan järjestämässä hoidossa on kuitenkin valtaosa päivähoidossa olevista suomessa). Silloin tarttee olla joko rikas tai saada joku läheinen hoitamaan lasta. Suomessa harva pystyy palkkaamaan kotiin lapselle hoitajaa.
Jotenkin tämä on asia, jonka moni näkee tosi mustavalkoisesti. Itse en ole urakeskeinen ihminen, enemmän perhekeskeinen ja haluan olla läsnä lasteni elämässä. Ehkä tämä(kin) asia on arvovalinta. Mitä asioita pidät omassa elämässä tärkeänä ja mitä et? Nykyään kuitenkin länsimaissa nainen voi valita tässäkin asiassa, haluaako lapsia vai ei. Ja ei, on myös hyvä valinta. Lähipiirissäni ensimmäisen lapsen saanut “ura-äiti” suunntteli jo kuinka “ajoittaa” toinen lapsi niin, että hänen oma äitinsä on eläkkeellä ja voi sitten laittaa esikoisen pääosin hänen hoitoon… Ja ilmeisesti sitten kuopuksen kasvettua hieman, niin molemmat lapset omalle äidille ja sitten töihin. Ei ne lapset ole mikään status kysymys… Eli älä hanki lapsia, mikäli et halua. Vapaa valinta….
Heippa,
en tiedä miten tällaiset tilanteet ovat Suomessa. Niin kuin sanoin, en ole äityiden asiantuntija. Miten on esimerkiksi perhepäivähoito? Voiko sinne viedä alle 6kk hoitoon? Ymmärrän hyvin, että suomalaisten palkat eivät riitä hoitajan palkkaamiseen, mutta kai perhepäivähoito olisi vaihtoehto.
Uskon, että nimenomaan on. Meillä jokaisella on syymme miksi asioita teemme ja minulla on selkeä syy miksi en halua olla kotiäiti.
Totta kai voi saada työn ja perheen, mutta jostain pitää kumminkin nipistää. Varsinkaan kun Euroopassa ei tunneta 08-16 työaikoja.
Me kumpikin onneksi olemme ehkä vähän varovaisempia näissä lapsiasioissa. Kumpikin pelkää niiden saamista. Ehkä se pelko on turha, mutta emme voi sille mitään.
Hei! Kiva kun kirjoitat tästäkin aiheesta. Suomessa minusta ihan liikaa aristellaan ottaa lapsia esim. ravintolaan tai tapahtumiin mukaan. Ihmisiähän lapsetkin ovat, eivätkä he tietenkään totu olemaan ravintoloissa jne. ellei heitä sinne usein oteta mukaan. Itse “raahaan” 1-vuotiasta poikaani kaikkialle muualle, paitsi niihin “iltabileisiin”, ja hyvin toimii!
Onko sinulla tullut ranskalaisissa naisissa vastaan tapausta, joka ei olisi halunnut palata töihin 3kk jälkeen, kun vauva siis on ilmeisesti n. 2-3kk ikäinen? (En tiedä kuinka paljon ennen laskettua aikaa Ranskassa alkaa äitiysloma.) Itse olen hoitovapaalla 1-vuotiaan poikani kanssa, mutta jatkan kyllä uraani täynnä energiaa taas myöhemmin. En mitenkään olisi voinut jättää lastani toisen ihmisen hoitoon 9kk iässä, puhumattakaan nuoremmasta iästä. Siksi tämä kommenttisi pisti silmääni; “Äiti on onnellinen päästessään takaisin töihin eikä työura katkea.” enkä uskoisi että ihan kaikki ranskattaret riemusta kiljuen töihin palaavat ja jättävät vauvansa toisen hoitoon.
Hyvää syksyä sinulle Ranskaan!
Jep, ja se on ehkä se asia miksi olen aristellut lasten kanssa. Tuntuu kuin moni jäisi sen takia “vankilaan”. Onneksi on poikkeuksia jotka ottavat lapset kaikkialle mukaan.
En valitettavasti ole. Toki tämä on nyt vähän tylsä perspektiivi kun puhun vain työympäristöstäni käsin.
Olen tässä asiassa myös vähän äärilaidalla, sillä minusta naisen paikka on myös töissä eikä vain kotona. Johtuu ehkä kasvatuksesta ja omista kokemuksista että olen vahvasti kotona oloa pitkällä tähtäimellä vastaan.
Kiitos :)
Itsellä menossa kuudes vuosi Ranskassa ja kolmas vuosi täysin ranskalaisessa työyhteisössä.
Oman kokemukseni mukaan moni kokee sen kolmen kuukauden äitiysloman lyhyenä, mutta loman pituuteen vaikuttaa myös asema. Ranskassa ylemmillä toimihenkilöillä ei ole työaikoja, ja työt tehdään kunnes ne on tehty. Tämä näkyy äityislomissakin, eli manageri ja directorit pitävät sen kolme kuukautta ja lukevat mailit säännöllisesti. Heillä on myös rahaa palkata nanny, joka on ainakin pariisin alueella sen 1500e kuussa.
Assistenttiportaassa näkee taas enemmän puolen vuoden tai 9kk lomia, kun uran kehitys on tavallaan tasaisempi. Ja jos nannyn palkka on sama kuin oma palkka, monet äidit jäävät mieluummin kotiin kuin palaavat työhön.
Alkoholin käyttöä raskaana kyllä paheksutaan. En ole itse koskaan nähnyt ranskalaisen raskaana olevan naisen ottavan viiniä, ja nyt viikonloppuna tuli tilanne vastaan jossa yksi tiimimme raskaana oleva jäsen olisi halunnut ottaa siemauksen jonkun drinkistä – ja sai heti negatiivia ja paheksuvia kommentteja ihan suoraan – mikä on siis aika harvinaista diplomaattiseten ranskisten keskuudessa.
Tosin viiniä voidaan “värjätä” eli näön vuoksi lorautetaan tilkka viiniä vesilasiin jolloin raskaana oleva nainen ei tunne jäävänsä viinin nauttimisesta ulkopuoliseksi.
Ootko lukenut Pamela Druckermanin kirjaa “Kuinka kasvattaa bebe”? Siinä vertailtiin mielenkiintoisesti amerikkalaista ja ranskalaista lastenkasvatustapaa. Sen kirjan perusteella mulle ei ainakaan tullut mitenkään “kylmä” kuva ranskalaisista vanhemmista. Päinvastoin kirjan perusteella vaikutti, että hyvinkin erilaisilla kasvatusmetodeilla voi kuitenkin saada aikaan ihan täysipäisiä lapsia :D
Olen välillä lukenut myös Annabella Dailyn blogia Suomi-äiti New Yorkissa ja saanut sitä kautta kuvaa vielä kolmannenlaisesta perhe-elämästä. Äitiydestä puhutaan usein tuomitsemisen kautta, mutta itse katson mieluummin uteliaisuudella muiden tapoja. Perheen perustaminen on mulla edessä vasta tulevaisuudessa, mutta on hyvä huomata, että vaihtoehtoja on monia eikä äitiydestä tarvitse rakentaa itselleen vankilaa.
Välillä muuten kaikista tuomitsevimmista kommenteista tulee mieleen, että luuleekohan ne oikeesti, että vain jokin pieni 5-miljoonainen kansa olis ainoa, joka osaa kasvattaa lapsensa oikein :)
En ole, mutta pitäisi ehdottomasti! Vaikka täällä hyvin erilailla lapsia kasvatetaan, ihan yhtä täyspäisiä nämä pampulat täällä ovat.
Niin puhutaan. Tämänkään tekstin ei pitänyt olla tuomitseva, lähinnä olen miettinyt näitä asioita paljon. Meillä kun Suomessa on kaikki aina EU-direktiivien mukaan (heh) niin on kiva nähdä vähän rennompaa menoa. Ei kukaan kuole jos lapsi on ilta 10 aikaan terassilla ja nukkuu rattaissa.
Pampulani on sanonut, että yhtäkään lasta ei meille tule jos se kasvatetaan samalla lailla mitä USA:ssa tai Suomessa tai jonkun opuksen mukaan. Kuulemma saan lähteä samalla sekunnilla kuin opukset kävelevät sisään :D
Juurikin näin ;)
No, jos lapsi menee vasta kymmenen jälkeen nukkumaan ravintolassa käynnin takia, se tarkoittaisi, että myös yli kymmeneen olisi nukuttava:D Sitä ei tietenkään voi lapsettomana tietää, että kävelemään opetteleva ja puhumaan oppiva lapsi tarvitsee 11-12 h yöunet., monet yli 3-vuotiaaksi. Toiseksi tuoretta kalaa voi syödä, mutta listeria lisää keskenmenon riskiä niin, että kalan syömisen välttely ei ole ollenkaan liioittelua. Aihe ei ole mitenkään arka, mutta sinulla näyttää nousseen tuo Pariisiin muutto niin päähän, ettet ajattele järkevästi, mitä kirjoitat. Nyt on muutaman päivän sisään arvosteltu maalaisia, Helsinkiä ja myös suomalaisia suosituksia ja vauvan vuorokausirytmiä, quel domage!!
Tämä on juuri se mitä tarkoitan lapsien kasvatuksellisista eroista. Olen kysynyt ovatko työkaverini tarkkoja nukkumaanmenoajoista ja eivät kuulemma. Lapsi saa nukahtaa rattaisiin jos vanhemmat ovat ulkona myöhään. Tässä tokin nousee esiin myös muut elämisen erot kuin vain lapset.
Ei tässä ole mistään päähän nousemisesta kyse. Kun on poissa, osaa nähdä myös asioita eri valossa. Kyse ei ole ollut arvostelusta, vain mielipiteistä. Jos myös lukisit tarkemmin, löytäisit myös ne kehumani asiat.
Olipa taas kohtuullisen omituinen kommentti!
Järkevä äiti varmasti myöskin ymmärtää, että lapsen kasvuun ja kehitykseen ei millään tavalla vaikuta, mikäli hän satunnaisesti nukkuu lyhyemmät yöunet. Tämän asian tietää myös, vaikka ei olisikaan lapsia. Monet äidit vaan tuntuvat tulevan varsinaisiksi besserwissereiksi yhden ja ainoan totuutensa kanssa.
Toiseksi, on kovin hassua, miten erilaisia raskausajan ravitsemussuosituksia ihan meidän eurooppalaisten siviystysvaltioiden kesken löytyykään. Esimerkiksi Ruotsissa on sallittua syödä sushia enkä millään tavalla usko, että ruotsalaisten lääke- /terveystieteellinen tutkimus olisi yhtään jäljessä suomalaisesta. Olisiko päinvastoin kyseessä ehkä edistys? Kuitenkin, Suomessakin suurin listeriariski on kasviksissa…
Mutta kukin tavallaan.
Sushi ei ole ihan sama kuin raaka kala. Ravintolassa tarjoiltu sushi (ainakin Euroopassa) tulee lain mukaan pakastaa ennen tarjoilua jotta erilaiset bakteerit kuolee. Joten sushin syominen ei ole sama asia kuin raa’an kalan syominen.
Itse olen 4 kk:n ikäisen vauvan kanssa kotona ja vastikään lomailimme Kööpenhaminassa. Huomasin, että vauvan kanssa oli paljon helpompi mennä ravintolaan ym. “ihmisten ilmoille” siellä kuin Suomessa. Suurimmaksi osaksi tämä johtui tarjoilijoiden ja kanssaihmisten mukavammasta asenteesta. Suomessa pienenkin vauvan kanssa saa pitkiä katseita, jos tämä alkaa itkeä, kun taas Tanskassa koin, että suhtautuminen oli lähinnä empaattista. Uskon Ranskassa tilanteen olevan samanlainen, lapset ikäänkuin kuuluvat osaksi kaikkien aikuisten elämää, eivät vain vanhempien.
Suomessa töihin palaamiseen vaikuttaa varmasti voimakkaasti myös kannustaminen 6 kk:n täysimetykseen, joka työnteon ohella on käytännössä mahdotonta. Lisäksi uskon perinteiden velvoittavan voimakkaasti siihen, että naiset jäävät kotiin. Toisaalta lyhyempi äitiysloma Ranskassa vaikuttaa varmasti myös siihen, että kotiäitiys on siellä yleisempää kuin Suomessa. Suomessa kuitenkin lähes jokainen nainen palaa äitiysloman jälkeen töihin, kun taas Ranskassa isompi osa jää lapset hankittuaan kokonaan kotiin. Siinä suhteessa luulen suomalaisella äidillä olevan tasa-arvoisemman aseman. Toisaalta olisi hienoa, että isät osallistuisivat nykyistä enemmän lasten hoitoon pääasiallisina hoitajina eli olisivat lasten kanssa kotona. Miten tämä toteutuu Ranskassa, tiedätkö tästä?
Kun ajattelee ranskalaista toimintatapaa 3kk äitiyslomineen äidin kannalta, etenkin äidin uran kannalta, se on varmasti etu.
Suomalainen 9 kuukauden äitiysloma on kuitenkin suunniteltu täysin eri näkökulmasta. Lapsen elämä ajatellaan ihan yhtä tärkeänä kuin äidin, ja koska lapsi ei pysty tekemään omia päätöksiään, pitää vanhempien asettaa lapsiensa paras itsensä edelle.
En ala saarnaamaan tässä pitkällä tekstillä kiintymyssuhteista ja lapsen kyvystä omaksua turvallisia aikuisia elämäänsä, saatika siitä, missä puutteellinen kiintymyssuhde voi näkyä aikuisena. Jokainen lukekoon itse, tästä löytyy kyllä tietoa.
Vauvan ensimmäinen vuosi on kuitenkin aikuiselle lyhyt aika, vain vuosi. Sinä aikana tämä ihmisen alku kuitenkin kasvaa ja kehittyy valtavasti, ja saa ihan kirjaimellisesti eväät elämälleen. Alle vuoden vanha tarvitsee itselleen pysyvän turvallisen aikuisen, johon luoda turvallinen kiintymyssuhde. Koska biologisista syistä äidillä on mahdollisuus luoda tätä suhdetta jo raskausaikana, ja äiti usein imettää, on tämä lapsen lähivanhempi usein äiti. Toki se voisi olla kuka tahansa turvallinen ihminen, kunhan tämä pysyy vauvan turvana syntymästä asti.
Joku kommentoi yllä julkisesta hoidosta, ja kolmen tai kuuden kuukauden ikäisistä lapsista. Onneksi, näiden lasten parhaaksi, sen ikäisen lapsen hoitoon vieminen ei ole mahdollista. Ranskalainen nanny-systeemi on kuitenkin täysin eri asia, koska tämä yksi henkilö on vauvan turva alusta asti, pysyvästi, toivottavasti vauvan kotona asuen. Vauvan näkökulmasta tämä palkattu nanny on siis se lähivanhempi, “äiti”.
Mikäli nanny ei kuitenkaan ole kuvioissa syntymästä asti, vaan ilmestyy kolmen kuukauden kohdalla korvaamaan äitiä, kokee vauva rehellisesti sanottuna kokemuksen hylätyksi tulemisesta ja perusturvallisuus järkkyy. Ehkäpä taitava, lämmin ja pysyvä (24/7) nanny voi tätä lapsen kehityksessä korjata, ei voi kuitenkaan väittää, ettei tämä vauvaa vahingoittaisi.
Kyllähän esimerkiksi kaltoinkohdelluista, orpokodeissa kasvaneista lapsista ym. heistäkin saattaa kasvaa täysipäisiä aikuisia, ja heillä sentään asiat on paljon huonommin, mutta kun puhutaan vauvan parhaasta (siis vauvan, ei vanhemman!), niin ei alle vuoden vanhan, etenkään räikeästi alle vuoden vanhan kokemus hylkäämisestä ole mitätön.
ps.
Itse olen vähän pettynyt, kun ajattelin lukevani positiivista tekstiä ranskalaisten tavasta elää lapset mukana aikuisten elämässä, eikä rasitteena (kuten suomalainen tunnelma välillä viestittää).
Sainkin lukea hehkutusta pienen osan ranskalaisista perheistä (ura-äitien perheet) tavasta palata töihin kolmen kuukauden jälkeen. Tekstisi viestii täysin lapsesta etäistä näkökulmaa, nämä vanhemmat kyllä menevät täysin oma napa edellä, jopa oman lapsensa suhteen, ja se on kyllä surullista.
Pakko kommentoida jo ennen kuin asianomainen itse ehtii. Mitäs kuule tähän sanot; vasta luin Gloria-lehdestä suomalaistutkijasta, joka ei ehtinyt pitää kummankaan lapsensa kanssa äitiyslomaa? Isä hoisi toista vauvaa kotona, kun äiti oli tutkimustyössä jonkin aikaa Australiassa. -Miten tässä tuli tunne että äitiys on aika arka aihe Suomessa, ollaan karvat pystyssä jos ei-vielä-äiti on puikoissa asian suhteen, ja miettivällä mielipide -kannalla. Kukaan ei uskalla tunustautua ‘huonoksi’ äidiksi, vaikka sellainen joskus olisikin ohimennessään… Jokainen äiti on äiti omalla tavallaan, ja sekin pitäisi vain hyväksyä tässä maailmankaikkiudessa.. syntyi ne lapset Suomessa tai Pakistanissa, Ranskasta nyt puhumattakaan.
Itse keski-euroopassa bongailen monenlaisia äitejä, ihan suomensukuisiakin, joka mielestämme on liian ankara lapsilleen. Meidän kesken lapsilla on hauskaa; hullutellaan, ja autossa lauletaan uusia biisejä niin että raikuu, eikä kielletä isoon ääneen koska nätisti sanomalla asia menee paremmin perille.
-Ja paikallisista senverran ettei kaikki äidit enää halua jäädä pelkiksi kotiäideiksi. Esimerkkinä vaikka useampi lentoemäntä, he lopettavat lentämisen, ja myöhemmin hakeutuvat uuteen ammattiin esim. yksityisklinikoiden vastaanotossa, jossa tarvitaan monipuolista kielitaitoa. Ja monasti isovanhemmat muuttavat lastensa lähelle että esikouluainen voi käydä heidän luonaan päivällä syömässä, tämäkin ihan naapurissa..
Ottakaa äidit vähän rennommin. Itse kävimme miehen jälkikasvun kanssa pienestä pitäen laivaristeilyillä ja rafloissa syömässä ja ihan hyvin meni joka reissulla. Paitsi kerran, kun pikkumies huusi tarjoilijalle perään; “että pullia kanssa!” Siksi varmaan hänellä ei ollut ongelmia matkustaa ‘lappu-kaulassa’ vaihdon kanssa, ylpeänä siitä kun Hki-Vantaalla sai puhua englantia odotushuoneessa toisten matkalaisten kanssa.. Viimeisinä ‘lappu-vuosina’ ei sitä huolinut, vaan matkusti reilusti aikuisen biletillä. Elämä on.
Onneksi jokainen voi valita itselleen sopivimman tavan olla vanhempi. Kaikkien ei tarvitse sopia samaan muottiin. On mielenkiintoista lukea, millaiselta lapsiperheen elämä Ranskassa vaikuttaa. Myös minua kiinnostaa, onko Ranskassa paljon Suomea enemmän naisia, jotka jäävät kokonaan pois töistä tai tekevät osa-aikatyötä lapsen saatuaan. Samoin kiinnostaisi, miten hoitajan palkkaaminen onnistuu, ovatko tuloerot paljon suuremmat kuin Suomessa.
Etenkin lomilla olemme tehneet monesti niin. Että lapset ovat nukahtaneet vaunuihin joko ennen illallista tai sen aikana. Toimii hyvin ja antaa aikaa rauhalliselle ruokailulle.
Mä en ole omasta mielestäni koskaan ollut hurjan tarkka lasten kanssa, enkä myöskään miettinyt ihmeemmin, mitä minusta äitinä ajatellaan. Ehkä sen vuoksi en ole huomannut, että Suomessakaan suhtauduttaisiin lapsiin erityisen kielteisesti.
En näe siinä mitään pahaa, jos äiti haluaa olla lapsen kanssa rauhassa kotona, eikä sännätä työelämään heti 3 kk jälkeen. Moni äiti on siinä vaiheessa kovin väsynyt vielä itsekin, eikä etenkään vaativissa työpaikoissa tätä hetkellistä työtehon alenema katsota hyvällä. Mitä tulee lapsien mukaanottamiseen dinnerille, olen itsekin mieluummin arkipäivisin kotona iltakymmeneltä. Muutoinkin, jos etenkin Fine dining paikka, en todellakaan välittäisi jos vieressä istuisi iltaa lapsiperhe kirkuvien lapsien kanssa. Jotenkin vaivaannuttaa jo nämä muualla kuin Suomessa asuvien blogit, aina pitää löytää sellaisia näkökulmia, joissa asiat ovat muualla muka paremmin ja Suomessa huonommin. Tykkäsin ennen tästäkin blogista mutta enää tunne ei ole sama
Vähän haluan nyt saivarrella. Eihän äitiysvapaa Suomessakaan ole kuin 4 kuukautta (105 arkipäivää) eli noin kuukausi ennen syntymää ja 3 kk jälkeen. Tuona äitiysrahakautena voisi tehdä töitäkin jos oikein on hinku, paitsi 2 viikkoa ennen laskettua aikaa ja 2 viikkoa jälkeen.
Lisäksi Suomessa toki on anteliaat määrät vanhempainvapaata ja hoitovapaata, joita perheet hyödyntävät, yleensä kotiin jää äiti, mutta ne olisivat isienkin käytettävissä, ja hyödynnettävissä myös osa-aikaisina (työnantajan suostumuksella).
On myös hyvä tiedostaa se oma “kuplansa” jossa elää… Vaikka näin ei olisi sinun tuttuvapiirissäsi, niin Ranskassa ja muualla Keski- ja Etelä-Euroopassa edelleen käsittääkseni useampi nainen luopuu urastaan lapsen saannin jälkeen kuin Suomessa tai ei edes tavoittele vaativaa uraa perheen takia. Toisaalta osa-aikainen työnteko on kaiketi Suomea yleisempää. Mukava kuulla, että sinun ranskalaiset ystäväsi ovat löytäneet heille toimivan tavan yhdistää lapset ja ura.
Ja minusta on jokatapauksessa hienoa, että jaat blogissa näitä erilaisia tapoja tehdä asioita. Se avaa meille lukijoillekin uusia ajatuksia. Hyvä muistutus, ettei toisten kulttuurien tavat ole parempia tai huonompia kuin meidän, mutta yksinkertaisesti vaan erilaisia.
Minun kokemukseni mukaan myös osa-aikatyö on muissa Länsi-Euroopan maissa paljon tavallisempaa kuin Suomessa. Luulen, että pienten lasten äidit usein muokkaavat työaikaansa osa-aikaiseksi saadakseen aikaa myös lapsille ja perheelle. Meillä Suomessa osa-aikatyö on vielä suhteellisen harvinaista.
Ei sitä omaa tapaa olla äiti voi mitenkään etukäteen kuvitella tai päättää. Minulla oli tosi erilainen kuva itsestäni äitinä ennenkuin minusta todella tuli äiti. Lapsi muutti ajatusmaailmaani ja suhtautumistani lapsiin hurjasti. Ensimmäinen juttu, mikä on ihan uskomatonta ja uskomattoman ihanaa, on rakkauden määrä sitä pientä ihmistä kohtaan. Sitä ei MILLÄÄN voi etukäteen kuvitella! Lapseni, kaksi ihanaa tytärtä, ovat ihan parasta! =) En voi kuvitella laittavani mitään asiaa maailmassa heidän edelleen. En työtä, en uraa, en yhtään mitään. Ja tässä kaikessa on superhienoa se, että saan olla aitiopaikalla katsomassa elämäni tärkeimpien ihmisten varttumista omiksi itsekseen. Ja olla siinä rinnalla heitä kasvattamassa ja ennenkaikkea kasvamassa itsekin.
En kuitenkaan ole halunnut jäädä kotiäidiksi, vaan olen palannut molempien tyttärien syntymän jälkeen noin 1,5 vuoden jälkeen töihin. Onnekseni vanhempani ovat voineet ja halunneet hoitaa tyttöjä, mikä on ollut ihanteellinen ratkaisu perheellemme. Lisäksi oma suhteellisen lyhyt työaikani on ollut ihana juttu, koska lasten kanssa haluan viettää aikaani. He ovat mitä mainiointa seuraa. ;)
En olisi voinut kuvitellakaan jättäväni 3 kk ikäistä lasta jollekin muulle hoitoon, en edes omille vanhemmilleni (ks. eka kappale, itsenikin yllättänyt rakkauden määrä pientä ihmistä kohtaan). Samat sanat toistuvat lähes kaikkien ystävieni puheissa; lasten kanssa HALUTAAN olla. Niin lapsella kuin äidilläkin on jo biologinenkin tarve olla toistensa kanssa. Työ vs. aika oman lapsen kanssa… Ei ole ollut lainkaan vaikea valinta, päinvastoin. =)
Lapsen paras tuli itselle tärkeimmäksi jo raskausaikana. Tein kaikkeni, että pienellä olisi mahdollisimman turvallinen alku elämälle. Siksi noudatin myös ruokaan liittyviä suosituksia. Ei niitä ole huvikseen tehty, vaan äidin ja syntymättömän lapsen parhaaksi. Esimerkiksi raasta kalasta voi saada listeriatartunnan. Alla lainaus THLn sivuilta
“Listeria voi aiheuttaa ihmiselle listerioosi-nimisen taudin bakteerilla saastuneiden elintarvikkeiden välityksellä. Aika listeriabakteeria sisältäneen elintarvikkeen nauttimisesta oireiden alkamiseen vaihtelee viikon ja parin kuukauden välillä.
Tautiin sairastuvat tavallisimmin vastustuskyvyltään heikentyneet henkilöt, vanhukset, raskaana olevat naiset ja vastasyntyneet. Listerioosiin sairastuneista 25 prosenttia menehtyy.
Raskaana olevilla listerioosi ilmenee kuumetautina, joka muistuttaa tavanomaista influenssaa (kuume, päänsärky, lihaskivut) ja joka voi johtaa keskenmenoon tai ennenaikaiseen synnytykseen.
Varhaisessa infektiossa tartunta on todennäköisesti saatu äidiltä istukan kautta. Äidillä on ollut kuumeisen infektion oireita, lapsivesi on usein vihreää ja lapsella on jo syntyessä vaikean yleisinfektion oireita.
Myöhäisessä infektiossa äidillä ei yleensä ole infektio-oireita. Lapsen tartunta on todennäköisesti tapahtunut synnytyksen aikana synnytyskanavasta tai sairaalainfektiona. Lapsen oireet puhkeavat viikon jälkeen synnytyksestä ja tauti ilmenee usein aivokalvontulehduksena.”
9 kk on lopulta hyvin lyhyt aika olla ilman jotain omaa herkkua, jos sillä voi estää vaikkapa ennenaikaisen syntymän, mikä on riski lapselle ja hänen tulevalle kehitykselleen. Äitinä mielessä on totta kai ensimmäisenä lapsen/lasten paras, ja ne omat halut ja toiveet tulee sitten hyvänä kakkosena. Joitakin juustoja olisi tehnyt mieli syödä raskausaikana, mutta kyllä se 9 kk oikeasti on aika lyhyt aika ja menee nopeasti. =)
Tuohon erilaiseen kasvatuskulttuuriin eri maissa voisin sanoa sen, että jo Suomessa on mieletön vaihtelu kasvatustavoissa eri perheiden välillä. Perheiden kulttuurierot jo omalla kotitielläni ovat valtavat. Toiset perheet painottavat toisia asioita, toiset taas sitten ihan jotain muuta. Meidän koko perhe elää loma-aikoina hyvin keski-eurooppalaisessa rytmissä eikä olla huomattu, että ulkopuoliset katsoisivat pahalla sitä, että ollaan vielä myöhään illalla liikkeellä lasten kanssa. Eri asia olisi varmasti sitten, jos lapset olisivat selvästi väsyneitä. Siinä tapauksessa olisi epäreilua raahata hetiä myöhään yhtään minnekään. Koulu- ja työrytmi talvisin puolestaan “pakkottavat” meidänkin lapset aikaisemmin nukkumaan. Jos aamulla on noustava puoli 8, kymmeneltä illalla on jo oltava syvässä unessa, unen tarve kun on lapsilla vakio.
En koe jääneeni mistään paitsi tultuani äidiksi. Ihan samoja harrastuksia olen voinut jatkaa (tosin etenkin aluksi harrastuksiin käytetty aika väheni) ja lapset pääsevät tapaamaan myös ystäviäni. Ja toki joillakin ystävilläni on myös lapsia. Mikäs sen mukavampaa kuin treffit ystävän kanssa kera lasten. Ja se on toki kerrottava, että juttu saattaa (toisinaan ei lainkaan, joskus taas vähän väliä =)) keskeytyä jonkun erimielisyyden selvittämiseen, mutta se on sitä elämää se.
Bravo! Kirjoitit minun ajatukseni.
Minä ajattelin raskausaikana kaiken jo etukäteen lapseni varalle: aioin olla kotona siihen asti, kun lapsi on kaksi- tai kolmevuotias, teen ruoat vain itse, käyn joka päivä vaunulenkillä ja lapsen kanssa ulkona, en näytä piirrettyjä jne.
10 kuukauden jälkeen alkoi kurkkua kuristaa ja mieli haikaili työhön. Jaksoin vielä puoli vuotta ja todella ahdistuin kotona oloon. Menin sitten osa-aikatöihin ja lapsi päivähoitoon. Lapsi on saanut kotiruoan lisäksi valmispilttejä, emne ole käyneet kaatosateella ulkona ja noina sadepäivinä katsomme piirrettyjä.
Ei kannata siis tuomita toisia lapsiperheitä ja päättää etukäteen omaa vanhemmuuttaan. Kannattaa ottaa päivä kerrallaan, jotta välttyy stressiltä ja turhilta pettymyksiltä.
Mielenkiintoinen aihe.
Kiitos kun rohkenet kerta toisensa jälkeen nostaa esille näitä aiheita! Niitä on todella mielenkiintoista lukea, sillä niin kuin todettu, ei ole olemassa yhtä ainoaa totuutta ja eri maissa on totuttu toimimaan eri tavoin, mutta ei se itsessään tee toisen tavoista huonompia.
Jäin miettimään tiedätkö kuinka vahvasti nannyn palkkaamista Ranskassa tuetaan? Onko se vain taloudellisesti hyvin toimeentulevien etuoikeus ja miten alempien tuloluokkien perheissä toimitaan? Omaan korvaani vain 3 kuukauden äitiysloma kuulostaa hyvin lyhyeltä varsinkin jos sen jälkeen edessä olisi kunnallinen päiväkoti (okei, ryhmäkoot eivät voi kovin suuria sen ikäisillä olla), mutta toisaalta vuosikin poissa työelämästä katkaisee uran etenemisen ja ihan vain työelämän käytänteetkin muuttuvat niin nopeaa tahtia, että takaisinpaluu voi olla paljolti uuden opettelua.
Jos joskus onnekseni saan omia lapsia niin täytyy kyllä katsella avoimin silmin, miten äidit muualla maailmassa lapsiaan hoivaavat. En jaksa uskoa, että me täällä Pohjolassa olisimme niin erinomaisia tässä(kään) aiheessa! ;)
Hyvää tekstiä kiintymyssuhteesta edellä! Uskon, että tosi suuri osa naisia haluaa vaistonvaraisesti turvata lapsensa parhaan mahdollisen elämän, ja siksi lapsi meneekin työn ja uran edelle, vaikka ennen lapsen syntymää muuta suunnittelisikin. Kuten edellä sanoin, uskon, että sitä omaa äitiyttä ei voi oikeasti edes kuvitella ennenkuin oma lapsi syntyy. Mielestäni blogitekstissä näkyy juuri se, ettei sitä kirjoittanut äiti vaan ehkä joskus äidiksi aikova nainen. Hyvä, ajatuksia herättävä kirjoitus oli se oli silti ja herättää selvästi tuteita meissä äideissä. Mukavaa syksyä Sofie sinuulle! Suosittelen enemmän kuin lämpimästi äidiksi tuloa. Se on aika mahtava juttu! <3
Suomessa kotihoitajan palkkaaminen on niin kallista työnantajaa koskevien maksuvelvoitteiden vuoksi, eli siis palkanmaksun lisäksi työnantajan on maksettava lukuisia muita velvoitteita. Varakkailla perheillä toki siihen on varmasti varaa. Kunnalliseen hoitoon ei alle vuoden ikäistä voi viedä. Itse olen ollut vuorotyössä hoito-alalla, en todellakaan olisi voinut palata vuorotyöhön kolmen kuukauden jälkeen lapssien syntymästä. Perheemme tulotaso ei olisi riittänyt lapsenhoitajan palkkkaamiseen kotiin, minun matala tasoinen palkkani ei olisi riittänyt hoitajan kuluihin. Hoitotyössä ei tunneta ns.etäpäiviä, jotka helpottaisivat pienten lasten äidin arkea. Miehelläni oli myös työmatkoja säännöllisesti, tämä myös vaikeutti arkea. Miehellä ei asuntolainan lyhennysten vuoksi ollut mahdollista jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Asumme pääkaupunkiseudulla, joten jouduimme ottamaan melkoisen suuren asuntolainan, sitä ennen olimme maksaneet opintolainoja pois.. Suomen ankara tuloverotus ei huomioi perheen kokonaistuloja. Meillä ei myöskään ollut käytettävissä isovanhempien hoitoapua arjessa,. Toinen lapsistamme myös sairateli todella paljon. Olisi mielelläni ottanut kotiin “nannyn”.
Suomessa äidillä on äitiyslomaa siihen asti, että lapsi on noin kolme kuukautta. Tämän vapaan voi käyttää vain äiti. (On haluttu turvata äidille aikaa toipua synnytyksestä. Ennen äitiyslomia tämä ei varmaan ole kaikissa tapauksissa ollut itsestään selvyys?) Sen jälkeen alkavan vanhempainvapaann voi pitää kumpi vain lapsen vanhemmista.
Pakko kyllä todeta (suomalaisen mallin mukaisesti), että itsellä ei käynyt mielessäkään palata vielä kolmen kuukauden kohdalla, koska vauvakin eli pelkästään minun rintamaidollani. (Toki tämäkin onnistuisi pumppujen ja tuttipullojen avulla.)
Sanoisin, että kyllä monet suomalaisetkin lapset ovat ravintoloissa mukana. Omamme ainakin on. Olenkin kiitollinen, että lapsemme jaksaa hyvinkin istua ravintolassa syömisen ajan ja joskus pidempään. Toki viihdytämme häntä ja nykyään aika usein vedämme Ryhmä Hau -kortin esille. ;)
Minusta on ihan jees lukea näitä vertailupostauksia, mutta veikkaan, että omakin näkökulmasi asiaan muuttuu, jos joskus saat lapsen. Tämä ilman sarvia ja hampaita. Monia ärsyttää lapsellisten ylimieliset kommentit siitä, että tiedät sitten, kun sinulla on omia lapsia. Ja näin se valitettavasti on. Sen verran kokonaisvaltainen “kokemus” ja elämänmuutos se kuitenkin on. (Vaikka joku sanoisi, että mikään ei muuttuisi, niin kaikki kyllä muuttuu, tavalla tai toisella.)
Suomessa harmillinen piirre on se, että lapset eivät oikein saa näkyä/kuulua. Välillä esim. junassa kulkiessa huomaa kuinka varsinkin vanhemmat rouvat rupevat mulkoilemaan kun lapsi / vauva pitää ääntä.
Tuosta unirytmi-asiasta sen verran, että lapsia (niin kuin meitä aikuisia) on moneen junaan. Toisille se, että nukkumaan menoa siirretään välillä myöhemmäksi, ei ole ongelma, nukkuvat sitten aamulla pidempään. Sitten on se joukko lapsia, jotka heräävät aina siihen tottuun aikaan aamulla, vaikka illalla olisi mennyt pidempään valvoessa ja sitten päivän aikana ollaan aika kiukkuja, väsymyksen takia. Kaikki lapset eivät myöskään halua nukkua rattaissa tai jos niihin nukahtavat, niin heräävät tosi nopsaan. Kaikki lapset eivät siis ole samasta muotista.
Sen mitä olen kuullut ranskalaisesta lasten kasvatus systeemistä, niin siellä on kuulemma ollut tapana aika kovalla kädellä kouluttaa lapset “hiljaisiksi” ja “rauhallisiksi”, jotta monen tunnin illalliset onnistuvat.
Tosin jokainen meistä voi valita tapansa olla ja elää, sekä kasvattaa mahdolliset lapsensa. Meitä ihmisiä on jo sen verran paljon tällä pallolla, että on ihan fiksua miettiä ihan rauhassa, että miten oman elämänsä haluaa järjestää. Tosi itse ainakin toivoisin, että ne jotka lapsia haluavat, niin järjestäisivät myös siten aikaakin olla heidän kanssaan. Elämässä ei voi kaikkea saada, ja siksi niitä valintoja on tehtävä.
Heti kun nain blogipostauksesi uuden otsikon niin ajattelin, etta voi ei… Ei silla, etten pitaisi kirjoituksistasi, mutta nain yleensa kun lapseton nainen alkaa puhua aiteydesta ja rivien valista hieman “moittiakin” muiden aitien kasvatusmethodeja niin monilla nousee niskavillat pystyyn…
Olen siis itsekin lapseton ja asun ulkomailla ja kylla itsekin teen huomiota lasten kasvatuksesta eri maissa, mutta olen tullut siihen tulokseen etta on vaikea maaritella yhden maan tapoja kun jokainen perhe on aika erilainen. Tunnen ranskalaisia perheita, jotka kasvattavat lapsiaan hyvin “perinteisin” ranskalaisin keinoin ja kylla myos ruumillinen kuritus kuuluu vahvasti tahan ja sitten tiedan ranskalaisia perheita jotka ovat perehtyneet amerikkalaisiin lastenkasvatusmetodeihin ja pyrkivat niita kayttamaan.
Talla hetkella asun Alankomaissa ja vaikka olenkin toissa erittain kansainvalisessa firmassa niin meilla on kuitenkin aika hurjan paljon hollantilaisia tyopaikalla. Aina ennen ihmettelin, etta miksi ihmeessa suomalaisilla naisilla on niin pitkat mammalomat, ja hiljaa mielessani mietin etta jos mulle joskus lapsia siunaantuu niin minahan en kylla vuodeksi haluaisi jaada pois. Olen tata samaa kuullut nyt hollantilaisiltakin naisilta, jotka eivat ole viela synnyttaneet mutta sitten kun se lapsi onkin tullut niin se on ollut todella sydanta riipivaa nahda se heidan tuska… yhdellakin kay lastenhoitaja paivittain toissa vauvan kanssa, etta aiti saa ruokatauolla imettaa.. monet naiset itkevat ihan paivittain tyopaikalla sita kuinka eivat vaan olisi olleet valmiita tulemaan takaisin toihin viela. Lisaksi huomaan, etta suurimmalla osalla naisista arvot ns. pehmenee perheenlisayksen myota ja aika moni urakeskeinen kollegani on siirtynyt kokopaivaiseksi kotiaidiksi, mika on yllattanyt minua.
Nyt kun mietin, etta mitapa sitten itse haluaisin tulevaisuudessa, jos lapsia tulisi niin vaikka muuten en enaa kovin koe olevani yhta Suomen kanssa niin suomalainen pitka aitiysloma olis mulle varmaan se kaikista houkuttelevin, siina saisi olla kuitenkin tarpeeksi pitkaan lapsen kanssa ja jo ehka kaivata toihinpaasya eika olisi sita vaaraa, etta yhtakkia ei naa enaa muuta mahdollisuutta kuin kotiaiteyden.
Suomessa on äideillä onneksi valinnanvapaus olemassa ja tosiaan töihin voi palata aikaisin tai sitten olla sen kolme vuotta kotona. Monissa muissa maissa näin ei ole, vaan sinne töihin on palattava ja jätettävä vauva vieraan käsiin tai sitten jäätävä itse kotiin. Suomessa päivähoito on sen verran edullista ja kaikkien saatavilla, että töihin on helppo palata. Käsittääkseni alle 6kk ikäisiä ei voi Suomessa jättää edes perhepäivähooitajalle, mutta en mene vannomaan.
Miten muuten Ranskassa isät? Osallistuvatko lainkaan lastensa hoitoon ja vievätkö harrastuksiin vai onko se äiti taikka hoitaja? Mä oon itse ihan älyttömän kiitollinen miehestäni, joka vie lapset harrastuksiin, hoitaa lapsia kun olen työreissuilla ja omilla ulkomaanmatkoillani ystävieni kanssa. Suomalaiset miehet on mahtavia isukkeja! Toki minäkin hoidan sitten vuorostani, kun hänellä on omia menoja.
On jännä miten kulttuuri ja maan tapa muokkaavat käsityksiämme! Luin juuri artikkelin siitä miten Brasiliassa yli 80% synnyttäjistä valitsee sektion alatiesynnytyksen sijasta ja lääkärit sektioita myös suosittelevat kaikille. Se on nopea ja edullisempi tapa kuulemma eikä alapää kärsi tai äidin tarvitse tuntea synnytystuskia. Suomesta käsin tätä on vaikea ymmärtää…
Elämän ei muuten tarvitse pysähtyä lasten synnyttyä, toki se arki on tuhat kertaa raskaampaa eikä kaikki pyöri enää oman navan ympärillä tai työn ympärillä. Mun mielestä tässäkin on kuitenkin valinnanvapaus suotu, jos haluat lasten saatuasi muuttua eri ihmiseksi ja elää vain lapsia varten, niin se on ok. Jos taas haluat elää itseäsikin ajatellen, niin sekin on Suomessa ok. Itse ainakin palasin molempien lasten jälkeen 1,7 kk äitiysloman loputtua rakentamaan uraani, hoidan itseäni, harrastan, olen kiinnostunut muodista ja ulkonäöstäni, käyn ystävieni kanssa reissuissa ja pidän itsestäni huolta. Mieheni mahdollistaa tämän osallistumalla lasten elämään samalla tavalla kuin minä. Otamme lapset ravintolaan, siellä maistellaan jopa kolme tuntia eri ruokia. Ihan mahdollista Suomessakin muuten. Olemme matkustelleet lasten kanssa todella paljon, pisin reissu taisi olla Mauritiukselle. Lapset rakastaa reissaamista ja pärjää hienosti koneessa. Kaikki on kiinni omasta asenteesta hei! En ymmärrä keskustelua siitä, että lapsia muka vihattaisiin Suomessa. Kannattaa ehkä olla enemmän välittämättä muiden mielipiteistä ja elää omaa elämäänsä kuten haluaa ja on mahdollista sekä opettaa sitä lapsilleen!
Terveisin ura-perhe-äiti-vaimo Suomesta.
Asun Alankomaissa kuten iineskin, ja olen toissa kansainvalisessa firmassa, ja taalla tosiaan aitiysloma on noin kolme kuukautta. Suuri osa tyokavereista, joilla on lapsia tekee nelipaivaista viikkoa, ja he ovat yhden paivan lapsen kanssa kotona. Ylipaataan taalla osa-aikatyo tuntuu olevan paljon yleisempaa. Tyokaverit on kylla ihmeissaan Suomen pitkista aitiyslomista, ja sanoivat etta sydan sarkyen veivat parikuukautisen vauvan paivahoitoon (yhdellakaan tutuistani ei ole nannya).
Itsellani ei (viela) lapsia ole, mutta taalla olen selvasti huomannut, etta 30v nainen ei ole tyonantajalle mikaan kauhistus, vaan ennemminkin ideaali tyontekija jolla on suhteellisen tuore koulutus, mutta myos jo kerattya tyokokemusta. Suomessa toissa ollessa huomasin ihan konkreettisesti kahdessa eri tyopaikassa kuinka nuorta naista syrjittiin tyomarkkinoilla esim. jatkuvien maaraaikaisten tyosuhteiden muodossa. Samanikaiset miespuoliset kollegat saivat samantien vakituisen sopimuksen ja nuoret naiset palkattiin 6 kuukaudeksi kerrallaan. Ei tuntunut reilulta, varsinkin kun niiden mahdollisten lasten tekemiseen kumminkin useimmiten osallistuu molemmat. Tyohaastatteluissa on myos kysytty useampaan kertaan kautta rantain parisuhdestatuksesta ja henkilokohtaisista tulevaisuuden suunnitelmista.
En oikein osaa sanoa kumpi systeemi on parempi. Pitka aitiysloma on varmasti lapsen kannalta parempi ja kun ajattelen kuinka pienia esim. siskoni lapset olivat 3kk ikaisena, olisi varmaan hirveaa vieda niin pieni paivakotiin. Toisaalta taas tuntuu etta Suomessa menee nuorissa naisissa suuri potentiaali tyomarkkinoilla hukkaan, kun urakehitys hidastuu (toki tyopaikasta riippuen) vaikka niita lapsia ei edes viela olisi tai olisi tulossakaan. Kavin juuri, hieman yllattaen, mielenkiintoisen keskustelun aiheesta viisikymppisen miesmanagerin kanssa, ja ainakin han oli sita mielta etta on todella saali kun naiset pohjoismaissa eivat paase etenemaan urallaan mahdollisten lasten vuoksi. Han kaytti termia “the threat of children”, mielestani tuo kuvaa aika hyvin asennetta johon olen Suomessa tormannyt.
Kiitos hyvasta ja ajatuksia herattavasta kirjoituksesta Sofie! Itsellanikin tama asia on usein mielessa, kuten kilometrikommentista varmaan huomaa :D Enka oikein osaa edes paattaa mita mielta olen ja miten haluaisin itse toimia jos niita lapsia joskus siunaantuu, ehka joku suomalaisen ja hollantilaiusen systeemin valimuoto olisi hyva :) Mutta toisin kuin jotkut aikaisemmin kommentoineista sanovat, mielestani lapsettomilla naisilla todellakin saa ja pitaa olla mielipide tahan asiaan! Voihan se mielipide muuttua jos/kun saa omia lapsia, mutta siina ei ole mitaan pahaa.
Itse olen kylla aika eri mielta aiheesta. Olen asunut yli kymmenen vuotta Pariisissa ja minulla on lahes painvastainen kuva monesta mainitsemastasi pointista.
Ensinnakaan ranskalainen yhteiskunta ei valttamatta kannusta hankkimaan lapsia enemman kuin suomalainen. Ranskassa moni uranainen hankkii lapsia vasta reilusti yli kolmekymppisena, koska lastenhoito tulee Ranskassa todella kalliiksi (siihen menee monella sama rahasumma kuussa mita aiti tienaa) ja tyoelamassa suhtaudutaan aika nihkeasti aiteihin. Kukaan ei tule tarkoituksella raskaaksi opiskeluaikana. Suomessa pystyy hyvin tulemaan aidiksi opiskelun ohella, ainakin mita olen kavereiden elamaa katsonut vieresta.
Pariisissa on hankala menna minnekaan vaunujen kanssa. Metroon on lahes mahdoton menna rappujen takia ja bussissakin on ollut kampanjoita siita, etta vaunut/rattaat pitaisi taitella kokoon (mahdoton tehtava jos olet yksin liikkeella pienen vauvan kanssa). Toki voi kulkea kantorepun kanssa, mutta kauas ei voi lahtea, kun vaippakassit ja ruoat plus muut pitaisi kantaa vauvan lisaksi. Eli vaihtoehtoina joko kaveleminen tai auto.
Moniin ravintoihinkaan ei mahdu rattaiden kanssa eivatka pienet lapset ole suoraan sanottuna kovin tervetulleita. Toki isompia lapsia nakee ravintoloissa myohaankin, ja minusta se on ihan ok. Osittain se saattaa johtua siita, etta vanhemmilla ei muuten ole viikolla aikaa nahda lapsiaan juuri ollenkaan.
Minun kokemuksen mukaan lapsiperheiden on helpompi elaa esim Pohjoismaissa kuin Ranskassa. Lapset voivat liikkua yksinaankin ja heille on paljon enemman spontaania tekemista kuin esim Pariisissa, jossa lapset eivat voi menna yksin ulos. Monilla on viikonloppuna minuutintarkka aikataulu lasten harrastusten vuoksi ja siihen sitten suunnitellaan leffassa tai museossa kaynnit lisaksi.
Ja mita raskauteen ja aitiyslomaan tulee niin Ranskassa moni nainen joutuu palaamaan toihin heti kun vauva on noin 3kk, jos aikoo pitaa tyopaikkansa tai samantasoisen tyon kuin ennen raskautta. Henkilostohallinnon tyontekija (nainen ja aiti itsekin) sanoi kerran minulle, etta aitiysloman tai hoitovapaan jalkeen joutuu usein vahan huonompaan tyohon, mutta “se nyt on normaalia”.
Ja kun naiset palaavat nopeasti toihin, niin juuri kukaan ei imeta vauvoja kuukautta paria enempaa, jos lainkaan.
Raskausaikana kaikkea vahditaan yhta tarkasti jollei tarkemmin kuin Suomessa. Toksoplasmoosin takia verikoe joka kk, jos aidilla ei ole immuniteettia. Gyne antaa paljon vinkkeja ja rajoituksia siita mita voi syoda ja miten jaakaappi pitaa puunata kerran viikossa bakteerien takia jne! Etta ei Ranskassa paljon rennompia olla ;-) Alkoholin kayttoa ei todellakaan suositella raskaana ollessa ja harvan olen nahnyt sita juovan. Tietysti riippuu laakarista, mutta harva kehottaa juomaan viinia. Sushia voi ehka syoda Ruotsissa, missa ehka ravintoloita kytataan tarkemmin, mutta Pariisin ravintoiloista on ollut niin monta dokkaria teeveessa, ettei oikein huvita ottaa riskia ja syoda muutamaan kertaan pakastettua ja sulatettua raakaa kalaa. Naihin suhtautuu ihan eri tavalla sitten, kun on raskaana. Vaikka olisi kuinka rento ennen raskautta ja soisi mista tahansa ruokakojusta, niin sita miettii paljon enemman, kun on toisen terveys kiinni omista syomisista. Ei tietenkaan pida tehda omasta elamasta taytta helvettia raskauden takia tai pelata jokaikista suupalaa, mutta tietyt saannot kannattaa muistaa, vaikka ne hatavarjelulta tuntuisikin.
Loppuun viela se, etta osa naista aitiyden ja tyoelaman valilla seilaamiseen liittyvista asioista on selkeesti tyopaikkakohtaisia. Esim jos alalla on lakia paremmat tyoehtosopimukset aitiysloman aikaisesta palkasta tai jos tyopaikalla on tarha, niin sellainen on totta kai plussaa. Eika siinakaan ole mitaan pahaa, jos haluaa menna toihin kuukausi synnytyksen jalkeen – jokainen omalla tavallaan. Mutta ei se Ranskassakaan ole helppoa, etenkin jos naisella on useampi lapsi. Sitten ei yksi nounou enaa riitakaan ja moni kolmen neljan lapsen aiti joutuu jaamaan Ranskassa moneksi vuodeksi tyoelamasta pois.
Kiitos KG!
Kelpo kirjoitus. Jaan näkemyksesi pariisilaisesta menosta.
Terveisin äiti Helsingistä
Allekirjoitan pariisilaisena saman. Jo Nannyn palkan tienaamiseen vaaditaan pari tonnia kuussa, ja jos on johtoportassa ei poissaoloa tavallaan sallita vaikka kuinka olisit pätevä. Nannyt palkkaaminen ei kuitenkaan ole ihan mahdotonta sillä manageritason palkat saattavat kivuta heloposti 70-100k tasolle. Itse tunnen monia 80k + vuositulot tienaavia naisia, mikä on Suomessa kuitenkin kohtuu harvinaista.
Nuo Piian mainitsemat palkat vaan on usein nelikymppisen eikä pari-kolmekymppisen naisen palkkoja ;)
Ja ei toki hoitajan hankkiminen ole mahdotonta, jos vanhemmilla on hyvät työpaikat.
Olen monien kommentoijien kanssa ihan samaa mieltä, että tuskin on lapsen etu, että äitiysloma päättyy 3 kk:n iässä. Vain pienellä osalla ranskalaisista on varaa palkata lastenhoitaja kotiin. Näistäkin monet näyttivät ainakin leikkipuistoissa olevan vähemmän motivoituneita valvomaan lapsia, vaan mieluummin istuivat penkillä omissa ajatuksissaan. Eivät ehkä ole ihan ammattimaisesti suhtautuvia lastenhoitajia aina. Hyviäkin toki on.
Useimpien töihin palaavien äitien vaihtoehtoina onkin joko crèche (seimi) tai perhepäivähoitaja. Pienen vauvan sairastelu (tartunnat hoidossa) ja se, ettei ole mahdollisuutta pidempään imetykseen, ei taatusti ole lapsen etu. Samoin se, ettei vauva voi noudattaa omaa unirytmiään. Ja kuvitelkaa äitiä, jonka vauva ei vielä nuku öitään hoitoon mennessä, työkyky kärsii väistämättäkin.
Onneksi Ranskassakin on mahdollista olla hoitovapaalla siihen asti kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. Rahallinen korvaus on ehkä suurinpiirtein samaa luokkaa kuin Suomessa ja monet sen valitsevatkin.
Sitä ihmettelen, että syntyvyys on Ranskassa korkeampi kuin Suomessa. Ehkä osasyy on ilmainen 3-5vuotiaiden päivähoito, jota kouluksikin kutsutaan. :) Mutta miksi suomalaiset tekevät nykyään niin vähän lapsia? Onko se tämä kasvava omanapaminäminä-trendi? Perhekeskeisyyden väheneminen? Olisi mielenkiintoista tietää, mitä taustalta löytyy.
Täälläkin lapset ovat mukana ja näkyvillä paljon enemmän kuin Suomessa ja lämpimissä maissa se on kai ihan yleistä… Täällä Israelissa palkalllinen äitiysloma on nykyään 4kk mutta sitä voi pitkittää ilman palkkaa vielä muutaman kuukauden.Kun itse sain täällä lapsen niin äitiysloma oli vain 3 kk,ja se oli kyllä aivan liian vähän. Onnistuin pidentämään sitä vielä 3 kuukautta mutta sitten oli pakko jo mennä töiihin jos halusi pitää työpaikkansa.Muistan että silloin harmitti etten ollut Suomessa missä olisi ollut kunnon äitiysloma,äitiyspakkaus,ym ym.
Kiva kirjoitus! Minulla on kaksi pientä lasta ja on kiva lukea erilaisista tavoista kasvattaa lapsia ja elää perheenä. Pidän itse työstäni paljon, mutten voisi ikinä kuvitella meneväni töihin vauvan ollessa 3kk. Tämä on vain oma mielipiteeni ja haluni ja tiedän Suomestakin äitejä, jotka olisivat tähän valmiita. Itse ajattelen asian niin, että lapset ovat hyvin vähän aikaa pieniä ja haluan olla silloin mukana seuraamassa heidän kehitystä ja kasvuaan. Tätä aikaa ei saa koskaan takaisin ja kaiken näkeminen ja kokeminen lapsen kanssa on mielestäni korvaamatonta.
Teimme mieheni kanssa päätöksen, että olen kotona pysyvästi tai niin kauan kuin olosuhteet sallii. Esikoinen on kohta 7-vuotias ja lapsia yhteensä 4. Kun lapset tulevaisuudessa ovat koulussa ja päivisin on “tyhjää aikaa”, haluaisin tehdä enemmän vapaaehtoistyötä hyväntekeväisyydessä. Mutta kun koulupäivä päättyy, haluan olla lapsia vastassa ja perheen saatavilla loppupäivän.
Olen hyvin tyytyväinen tähän ratkaisuun ja nautin valtavasti yhteiselosta lasten kanssa. Ainoa syy, miksi voisin luopua tästä etuoikeudesta, olisi rahan tarve, mutta toistaiseksi taloudellinen tilanne on ollut etuoikeutettu. Ura itsessään ei kiinnosta pätkääkään, sillä vertailukohtana on äitiys ja mahdollisuus aitiopaikalta seurata omien lasten kasvua ja kehitystä.
Sinkkuna olin ns. uranainen ja tein pitkää päivää työelämässä. Olin ns. unelmieni työpaikassa, takana oli mielenkiintoiset opinnot ja menestyminen ja eteenpäin pääseminen oli mulle helppoa. Luulin, että se riittäisi ja että oli taottava silloin kun rauta on kuuma. Jossakin vaiheessa havahduin tyhjyyden tunteeseen. En ollut onnellinen. Työ ei riittänytkään elämän sisällöksi.
Kun menin naimisiin mieheni kanssa, jätin kaiken taakseni Suomessa. En aluksi saanut työlupaa, joten jouduin saman tien jäämään kotiin. Se oli rankka, mutta tehokas valmennus tulevaa kotiäitiyttä varten. Ilman jotakin “missiota” kotona oleminen oli haastavaa. Olin tottunut olemaan osa yhteiskuntaa, käyttämään koulutustani ja täyttämään arkielämän töihin ja opintoihin liittyvillä asioilla. Lapsen synnyttyä mulla oli sitten funktio kotona olemiseen ja äitiys on kaikkinensa ollut (toistaiseksi) ihana kokemus.
En kuitenkaan määrittele itseäni maailman navaksi ja ymmärrän myös toisenlaisia ratkaisuja. Aina kyseessä ei ole edes “oma valinta”, vaan olosuhteiden pakko. Elämä ei aina mene omien toiveiden, ennakko-odotusten ja ihanteiden mukaan. Toivonkin, että äidit voisivat olla armollisempia, suvaitsevaisempia ja kannustavampia toinen toistaan kohtaan. Ja tästä muuten nautin erityisesti omassa ystäväpiirissäni; on omistautuneita kotiäitejä ja kunnianhimoisia uranaisia parin kk äitiyslomilla ja sitten äitejä siltä väliltä, jotka tykkäävät sekä lasten kanssa olemisesta että työnteosta sekä niitä, joiden vain täytyy tehdä töitä, jotta rahat riittäisi -ja kenenkään nenää ei kaivele toisen ratkaisut ja puolin ja toisin kuunnellaan ja tsempataan eri elämäntilanteissa olevia.
Asuimme vuosia Etelä-Amerikassa (miehen työalue 3 maata siellä) ja ihastuin latinoiden perhekeskeisyyteen. Mieheni työpaikka maksoi mukana matkustavan perheen hotellikulut ja päälliköt kutsuivat työntekijöiden puolisot ja lapsetkin mukaan biesneslounaalle ja -illalliselle. Ajatuksena oli, että perhe ja etenkin lapset on ylpeyden aihe (esim. mieheni työpaikka lähetti synnytyssairaalaan meille ylellisen lahjan vauvan syntymän kunniaksi ja päälliköt toivat lahjoja vielä erikseen vauvaa varten). Ja kun osallistuin erään huippuyliopiston valmistujaisjuhlallisuuksiin, niin totta tosiaan, perheelliset noutivat tutkintotodistuksen yhdessä lastensa kanssa (MBA-tutkinto ja tuossa koulutusryhmässä suurin osa johtoasemissa suurissa, kansainvälisissä yrityksissä).
Erittäin kiva postaus! Tykkään erityisesti tällaisista postauksista, joissa kerrot ranskalaisesta elämästä tai vertailet Suomea ja Ranskaa! Mukavaa viikkoa!
Täällä yksi suomalainen äiti. Minulla on ollut ja on hoitaja kotona, mutta yrittäjänä olen pystynyt sopimaan työajoista ja olemaan lasten elämässä paljon läsnä fyysisesti. Teen töitä lasten nukkuessa, vien heidät aina kouluun ja mahdollisuuksien mukaan olen se, joka hakee heidät ja kuskaa harrastuksiin. Olen se joka hoivaa öisin kuin sairastetaan ja organisoi kaikki arkirutiinit. Uskoisin, että aika moni suomalainen urakeskeinen nainen jakaa ajatusmaailman, että kuitenkin viime kädessä lapsi menee aina edelle. Monella on sen lisäksi myös puoliso, joka jakaa vastuun tasa-arvoisesti ja yhteisvastuullisesti, mikä helpottaa tasapainoilua.
Siitä hetkestä lähtien kun tajuat olevasi vastuussa toisesta ihmisestä, kuten äiti on lapsesta, maailma muuttu. Valitettavan moni yrittää todistella somessakin kuinka elämä jatkuu samanlaisena vauvan jälkeenkin; kilot karisevat päivissä, sosiaalinen elämä on vilkasta, vauvalla ja äidillä on muotivaatteet sävy sävyyn joka kuvassa harmonisessa tasapainossa jne. Kaikki tuokin voi olla totta, mutta hyvin harva äiti pystyy ilman tuskaa jättämään 3kk vanhan nyytin toisen hoitoon työpäivän ajaksi. Hengähdystaukoja kaipaa jokainen, vauvamaailmasta haluaa välistä taukoa, mutta kulttuurierotkin huomioiden uskallan väittää moni keski- ja eteläeurooppalainen näinen ottaisi vuoden vanhempainvapaan riemulla vastaan ja oikeuden palata samaan työhön vapaan jälkeen.
Toinen asia on taas se että äitinä minuna on vaivannut aika paljon se, että netistä saa usein sen kuvan että olisi vain yksi oikea tapa kasvattaa lapsia ja päteä äitinä, ja arvostelu voi olla rankkaakun poikkeat valtavirrasta. Lapset kasvavat kuitenkin täysjärkisiksi aikuisiksi eri tavoin ympäri maapallon, joten soveltaminen ja itsensä kuuntelu on sallittua. ;) Siltikin allekirjoitan ja alleviivaan että kovin kevyt päätös ei ole ojentaa muutaman viikon ikäistä pienokaista hoitajalla tai edes omalle vanhemmalleen ja todeta että lähden tästä istumaan kokouksissa seuraavat 8-10t. Lähinnä se on pakon sanelema ratkaisu, koska siellä kokouksessa tai työpöydän ääressä tulee väistämättä mieleen, että tämänkin ajan voisi viettää paremmin. Äidin ja lapsen välistä symbioosia on oikeasti vaikea selittää, ellei sitä ole vielä itse kokenut. Se on koettava itse. :)
Löysin vähän vahingossa ‘kuumaan’ aiheeseen liittyvän blogin.
Hyvä Terveys-lehdessä kirjoittaa Kira Poutanen ‘Paljain jaloin Pariisissa’ -blogissa aika mielenkiintoisesti bebe-ajastaan. Oheinen teksti on lainattu hänen blogista.
-Ja mikä ‘pisti’ silmää; ettei Pariisissa ole lapsiperheitäkään unohdettu, ja perustettu perhekahviloita. Tunnetuin niistä on kuulemma Happy Families!
“Onko Ranskan malli sittenkin tasa-arvoista Suomea äitiystävällisempi?
Olenko mollannut Ranskan äitiysmallia turhaan?
Suomessa äitiyslomat ovat piiiitkiä, niin pitkiä, ettei sellaisista voisi Ranskassa edes unelmoida. Ranskassa äidit palaavat työelämään noin neljä kuukautta synnytyksen jälkeen, lapset lykätään seimeen tai virallisen assistante maternelle -perhepäivähoitajan luo.
Oma kokemukseni neljän kuukauden äitiysajasta Ranskassa on yllättävä: äitiä hoidetaan täällä koko ajan, melkein enemmän kuin lasta. Äidille on “pakollinen” lantionpohjalihasten ja vatsalihasten kuntoutus, kätilö suosittelee hyvää osteopaattia selkävaivoihin ja käy tarvittaessa ilmaiseksi kotona auttamassa lapsenhoidossa, jos tilanne tuntuu vaikealta. Jos en halua imettää lastani, se hyväksytään omana valintanani, minua kehotetaan menemään ainakin kerran viikossa .kahdestaan miehen kanssa edes ulos syömään, kukaan ei odota, että uhraisin koko elämäni lapselle – lapsihan on tullut minun ja mieheni elämään eikä toisinpäin, ja siksi hänen on sopeuduttava ennemminkin meidän rytmiimme kuin meidän hänen. Monet perheet palkkaavat surutta myös kotiin siivojan – jonka työllistämisestä saa muuten verohelpotuksia.
“Myös äitien on saatava olla naisia” -tyyppisiä lauseita kuulee täällä usein. Ne kuulostavat suomalaisen korvaan ehkä oudoilta, mutta todellisuudessa ne tarkoittavat siis vain sitä, että naisella, joka on saanut lapsen, on siti oltava edelleen oma elämä, hänen on saatava käydä kampaajalla ja ulkona tuulettumassa, hän ei yhtäkkiä vauvan myötä muutu kotona luuhaavaksi siivous- ja vaipanvaihtokoneeksi, vaikka rakastaakin lastaan.
Kaiken tämän keskellä on pakko myöntää, että olen ehkä tuominnut Ranskan äitiysmallin aiemmin vähän liian nopeasti, pelkän äitiysloman pituuden ja äitiyspakkauksen perusteella (jotka siis toki ovat aivan loistavia juttuja ja tulisivat tarpeeseen täälläkin)
Entä jos Ranskan malli antaakin naisille enemmän valinnanvaraa ja vapauttaa hurjasta superäiti-suorittamisen taakasta kuin meininki muuten tasa-arvoisemmassa Suomessa?
Hmm…vaikea sanoa, totuus lienee jossain näiden kahden mallin välillä… ”
-Synnytyksen jälkeisestä ‘pakollisesta’ lantiopohjavoimistelusta, voisi kyllä Suomen neuvolat ottaa mallia Ranskasta, ja panostaa muuhunkin kuin pahvilaatikolliseen vaatteita. Tuskin kukaan äiti pitäisi tällaista hoivamuotoa yhtään pahana?
Hatunnosta ranskalaisille äideille. Palaavat työelämään 3kk lapsen syntymän jälkeen. Tekevät työpäivän, hoitavat kodin, ruuanlaiton, iltaisin hoitavat lapsiaan, yöllä valvovat lapsen kanssa (tuskin esim. alle 6kk vauva nukkuu heräämttä 10-11h putkeen), “hyvässä lykyssä” on vielä toinen leikkiikäinen, joka näkee pahaa unta. Onneksi voi valita itselleen parhaimman tavan ja tyylin. Itse ainakin nautin, että saan viedä omat 1v ja 3v lapset hoitoon, ja itse sillävälin harrastaa ja tehdä sitä mistä nautin. En ainakaan itse kaipaa uraa ja kiirettä.
Tunnistan jotenkin kirjoituksestasi nuorempaa minääni, jolle työ ja ura oli ihan todella tärkeää, jopa niin, että ajattelin, että lapset jäävät minun osaltani tekemättä. Halusin ja haluan yhä menestyä ja rakentaa uraani. Nykyisin tosin teen kaiken vain niin, että perheeni tulee ensin.
Asiat ja ihmiset onneksi muuttuvat ja jokainen rakentaa omaa elämänpolkuaan. Minä työskentelen kansainvälisessä yrityksessä rahoitusalalla ja olen samalla myös pienen pojan äiti. Teen työmatkoja, vaativia juttuja ja välillä olen kotona korvakipupotilaan kanssa. Ja olin kotona poikani syntymän jälkeen 1,5 vuotta. Se oli ihana breikki työelämästä ja näin jälkikäteen ajatellen kovin pieni aika omalla uralla. Niin lyhyt, ettei se oikein merkinnyt töiden puolesta mitään. Työt ovat jatkuneet siitä eteen päin ja olen edennyt tehtävissäni. Väitän jopa olevani parempi työtekijä firmallemme lapsen syntymän jälkeen, tehokas, uskon itseeni ja omalla kohdallani kasvoin lapsen syntymän jälkeen henkisesti roimasti.
Se mitä yritän tällä sanoa, että elämä ei ole kovin mustavalkoinen (kuten aikaisemmista kommenteista ja kirjoituksestasi voi huomata, tapoja ja haluja on joka lähtöön), eikä vuosikaan ole kovin pitkä aika elämässä tai työelämässä. Itse koen, että se lahja, jonka lapseni minulle antaa vilpittömän rakkauden muodossa, on jotain niin uskomatonta, että suosittelen rohkeasti uhmaamaan omia fiiliksiä ja luottamaan siihen, että hyville työntekijöille riittää aina töitä ja uraa myös äiteinä ja isinä <3
Kyllä sä varmaan jätät sen kalapalan syömättä raskaana kunhan “opit” mitä se listeria voi mukanaan tuoda….