Modernizing

Mietin pitkään, että pitäisikö minun avata uusi kanava teille lukijoilleni. Jollain lailla minua jopa itseäni välillä harmittaa miten persoonattomalta näytän kiillotettujen kuvien takaa. En pidä itse juurikaan mistään realitystä, en televisiossa enkä blogeissa. Jokaisella on ne omat realityt kumminkin kotona, niin mieluummin luen aivan jotain muuta kuin ns. elämän makuisia juttuja. Niitä omia likapyykkikoreja ja sekaisia keittiöitä kun näkee jo ihan kotonakin. Muiden blogeista etsin pakoa arjesta, persoonallisia ihmisiä ja inspiraatiota.

 

Luulin, että Instagram olisi minulle väylä jakaa pikkuisia palasia arjestani vähän todenmukaisemmin. Toisin kävi. Sinnekään en ole ottanut puhelimellani kuvia varmaankaan puoleen vuoteen. Ihanan Olympukseni ansiosta saan kuvani saman tien puhelimeeni ja taas on kunnon kiiltokuvat jaettu. Ei sillä, että se minua niinkään harmittaa, mutta tiedän, että teillekin olisi mukavampi jos näkisitte sen oikeamman Sohvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Vietin kesällä aikaa ystävieni kanssa ja kaikilla oli Snapchat koko ajan päällä. Siis koko ajan. Monille ystävilleni Snapchat on blogin kautta tietenkin työväline, mutta monelle myös ihan uudenlainen kommunikointiväline mikä korvaa puhelinkeskustelut ja tekstiviestit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Olen ollut Snapchatissä nyt muutaman viikon, ja te ketkä seurailette minua Instagramissa, olette jo kanssani snappailleet. On ollut hauska myös katsella teidän videoita ja samalla päästä näkemään teitä seurailijoitani muutenkin kuin kommenteissa tai Instagramissa.  Samalla tekin olette  päässeet näkemään miltä näytän neljän tunnin yöunien jälkeen tai päässeet virtuaalisille Pariisiin kävelyreissulle. Eli snap me on: avecsofie !

 

You may also like

1 Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*