Mitä meidän lapsemme eivät välttämättä tee, syö tai koe

Avec Sofié blog l muuttuva lapsuus

Olen miettinyt usein sitä, että miten maailma muuttuu ja mitä tällä hetkellä teemme, ei välttämättä tehdä enää kymmenen vuoden päästä. Kun vertaan omia elintapojani isoäitini nuoruuteen tai aikuisuuteen, ovat ne hyvin erilaiset.

Avec Sofié blog l muuttuva lapsuus

Mietin paljon omia kulutus- ja ruokailutottumuksiani ja viime aikoina olen syönyt yhä vähemmän ja vähemmän lihaa. Vegaaniksi en varmaan ole muuttumassa, mutta kasvisruoka on näkyvästi elämässäni päivittäin. Olen miettinytkin, että onko liha uusi savuke? Minun lähipiirissäni ei ole juuri ketään kuka polttaisi. Tai jos on, on tupakoitsijoita hyvin vähän. En sano, että polttamista nyt pahalla katsotaan, mutta ihmetellään miksi joku edelleen niin tekee, kun vaarat ovat kumminkin tiedossa. Meille kerrotaan melkein kuukausittain lihateollisuuteen liittyvistä skandaaleista, epäkohdista ja vaaroista, niin mietinkin, että tulevatko vaikkapa viime vuosina syntyneet lapset ihmettelemään, jos heidän mumminsa syö lihaa? Vaarat kun me tiedettiin.  En esimerkiksi syö myöskään kalaa käytännössä enää ollenkaan, sillä se ei näytä tiskillä yhtä tuoreelta mitä minun lapsuudessani suoraan Saimaasta nostettuna. Ranskassa menuja lukeneena ”saumon norvège” löytyi melkein jokaisesta menusta ja ihmettelin sitä aluksi. Minulle kun oli pienestä pitäen kotona iskostettu, että norjalaista lohta ei tulisi koskaan syödä. Tällaisissa asioissa huomasin, että minun oli vaikea välillä vaikea olla Ranskassa, sillä tiesin paremmasta. Tiesin puhtaasta kalasta ja lihasta, joten sen takia syöminen ja ruoan laitto oli minulle välillä todella vaikeaa.

Avec Sofié blog l muuttuva lapsuus

Samaa olen miettinyt sokerin kanssa. Lopetammeko tulevaisuudessa sokerin käytön kokonaan? Kun katsoo kuvia 70-luvulta, näkee kun ihmiset olivat hoikkia ja kauniin mallisia. Jotain on kumminkin tapahtunut elimistössämme, sillä harvalla on enää saman mallinen vartalo mitä äidillään 80-luvulla. Oma äitini painoi esimerkiksi raskauden jälkeen viisikymmentä kiloa ja näytti kerrassaan upealta. Ei silloin kun minä olin pieni ollut karkkilaareja, pikaruokaa ja kaikenlaisia sokerijuomia tarjolla koko ajan, joten ihmiset pysyivät siroina ja vartalot kauniin mallisina.

Avec Sofié blog l muuttuva lapsuus

Elin aika normaalin lapsuuden. Meillä oli lankapuhelin ja ensimmäinen tietokone tuli kotiin, kun olin kymmenen. Kun katsoo lapsia tällä hetkellä, monella on jo puhelin ennen, kun he ovat koulussa ja moni oppii olemaan tavoitetavissa 24/7 jos siihen ei puututa. Uskon, että aika harva tulevaisuuden lapsi saa kokea samanlaista ärsykkeetöntä ja jollain lailla vapaampaa lapsuutta.

Mitä puhelimiin ja teknologiaan yleisesti tulee, uskon myös, että tulevaisuudessa ei ole enää samanlaisia kielimuureja mitä minun lapsuudessani. Moni pieni lapsi oppii puhumaan englantia vähän niin kuin huomaamatta pelaillessaan ja selaillessaan erilaisia sovelluksia. Toinen asia mikä varmasti auttaa kielten ymmärryksessä, on erilaiset sovellukset, jotka kääntävät tekstin automaattisesti. Teknologian takia kieltä ei edes tarvitse välttämättä opetella, sillä helpommin ja vaivattomammin saat asiat hoidettua, kun kaivat puhelimen esiin ja avaat kääntämissovelluksen. Vaikka tällä hetkellä olen todella helpottunut, että puhelimessani ja tietokoneellani on kääntämiseen tarvittavat asetukset ja sovellukset, siltikään en unohtaisi kielten opiskelua, sillä kielten kautta oppii myös omasta kulttuuristaan paljon.

Avec Sofié blog l muuttuva lapsuus

Kielten oppimisesta on hyvä siirtyä matkailuun ja luulen, että tulevaisuuden lapset eivät tule kokemaan samassa määrin ryhmämatkailua ja Bamse-clubeja. Matkailu on tänä päivänä niin paljon helpompaa kuin vaikka kaksikymmentä vuotta sitten, sillä lentojen ja hotellien varaaminen on kaikkien ulottuvilla. Muutokset matkailussa näkyvät myös varmasti siinä, että tulemme paljon valveutuneimmiksi ympärillä olevista asioista, kulttuureista ja myös epäkohdista, kun emme matkusta niin sanotusti kuplassa, vaan näemme myös muuta kuin all inclusive -hotellit ja resortit. En esimerkiksi näe ympärilläni pienten lasten perheitä, jotka menevät ryhmämatkoille, vaan matkailutottumukset eivät muutu, vaikka lapsia olisikin. Kaksikymmentä vuotta sitten asiat olivat toisin ja ryhmämatkailu suositumpaa myös nuorten vanhempien keskuudessa.

Avec Sofié blog l muuttuva lapsuus

Kuulun siihen ikäryhmään, joka on käytännössä kasvanut verkkopankkien ja pankkikorttien kanssa, enkä kanna mukanani isoa lompakkoa, vaan korttikoteloa. Minulla on tuskin koskaan käteistä ja välillä olin kirjaimellisesti pulassa Ranskassa, kun kaikissa paikoissa ei hyväksytty pankkikorttia. Pohjoismaissa on mobile payt ja muut ja esimerkiksi Hollannissa ei kaikissa ruokakaupoissa edes huolita käteistä. Uskonkin, että varsinkin pohjolan lapset eivät tule näkemään käteistä kovinkaan useasti ihan pienen ajan kuluessa. Etelä-Euroopassa saattaa mennä hivenen kauemmin, mutta en usko, että suomalainen lapsi tulee näkemään kahisevaa tai kolikoita niin usein mitä minä lapsuudessani.

Yksi asia minkä myös koen eron jo ihan kymmenen vuotta vanhemman seurassa, on työelämän muutokset. Moni ikäiseni on mieluummin pienyrittäjä kuin palkkatyössä yrityksessä. Monelle vapaus merkitsee meriittejä enemmän ja palkkaakin voi parhaimmassa tapauksessa saada enemmän ihan pienyrittäjänäkin kuin, että olisit jonkun toisen palveluksessa. Uskon, että ainakin omassa ikäryhmässäni kokemukset menevät monen asian edelle ja ”eläkkeellä sitten” -lause ei kuullosta kovinkaan mielekkäältä. Sen elämän kun voi kokea nyt ja heti, eikä vasta sitten kymmenen vuoden päästä.

Herättikö ajatuksia? Olisi kiva kuulla mitä olette itse miettineet näiden asioiden tiimoilta.

Follow me on  

Facebookissa, InstagramissaPinterestissäBloglovinissa,  SoundCloudissa ja Twitterissä.

You may also like

15 Comments

  1. Mä oon ihan samaa mieltä! Meillä on 4v lapsi joka ei ole koskaan syönyt lihaa ja todella ihmettelee miksi joku haluaa syödä eläimiä, kasvisruoka on todella normaalia hänelle. Just näin jonkun videon Norjan kiviteollisuudelta että miten se on myrkyllisillä ruokaa mitä voi syödä, siinä myös sanottiin että esim just Ranskassa ihmiset eivät tätä tiedä.
    Meillä myöskin sokeria käytetään hyvin vähän eikä lapsi ole koskaan itse edes halunnut karkkia (koska kerroin mitä karkki sisältää).

    Tähän mennessä ollaan matkustettu lapsen kanssa vain Euroopassa ja se on ollut todella helppoa, ryhmämatkat ei vielä ole tulleet tutuiksi ;)

    Kieliä lapsi todella oppii ihan huomaamatta, en kyllä usko että itse olisin 4v osannut peruslauseita ranskaksi tai itse pyytänyt että voidaanko puhua englantia kotona että oppisin. Jotenkin se on niin normaalia että on eri kieliä puhuvia ympärillä että lapsella kova kiinnostus myös oppia itse.

    Ja oma vapaus, siitä ei halua luopua kun sen on kerran saanut (ainakaan ihan helpolla). Että ei ole velvollinen työnantajalle vaan itse ottaa vastuun elämästään, se mahdollistaa tosi paljon. Eläkettä ei todella odottele että silloin sitten voisi tehdä jotain, elämä on nyt tässä.

    Terkut täältä etelä-Ranskasta :)

    1. Heippa sinä,

      juuri lapsesikaltaista käyttäytymistä ja ajatusmaailmaa jakavat monet muut. 80-luvulla ei varmaankaan ollut niin yleisesti tiedossa kaikki epäkohdat, niin emme osanneet samalla tavalla ajatella asioita. Itse jätin lihan teininä kun näin hullunlehmäntaudista kärsiviä lehmiä uutisissa. Edelleen mietin niitä uutiskuvia välillä kun syön lihaa.

      Kiitos kun jaoit tuon videon FB:ssa – kiitos siitä. Videossa tulee hyvin esiin se miten meille on sanottu miten kannattaisi syödä enemmän kalaa kuin lihaa, vaikka nyt on käynyt ilmi että lohi on nimenomaan usein sieltä likaisimmasta päästä.

      Niin, olen välillä kade nykyajan lapsille kun he puhuvat neljää kieltä jo ennen kuin ovat 12.

      Uskon, että minun ikäiset ovat oppineet omatoimimatkailun ja eivät muuta tapojaan vaikka lapsia ja ikää tulisi.

      Myös varmasti sellainen kokemusperäinen matkailu on tulevaisuudessa suositumpaa (jos ei ole jo nyt).

      Nauti auringosta siellä :*

  2. Olen matkustellut todella paljon omatoimimatkoja ympäri maailmaa ja nyt liki nelikymppisenä parivuotiaan esikoisen kanssa teimme elämäni ensimmäisen Bamse-klubi seuramatkan All inclusive-paketilla. Voi mitä parhautta juuri tähän elämän tilanteeseen! Kiireisen syksyn, johon kuului kodin remonttia paljon töitä, päiväkodin aloitus ja meidän kaikkien vuoronperään sairastelu, laadukas hotelli, hyvät uima-altaat, leikkihuone ja aikataulutetut ateriat tuntuivat taivaalliselta. En olisi ikinä uskonut sanovani näin! Never say never!

    1. Heippa,

      tarkoitukseni ei ollut kritisoida, vaan enemmänkin miettiä mitä tulevaisuuden aikuiset haluavat ja kokevat normaaliksi. Kannattaa lukea “What Milleanials Kill” -artikkeleita, sillä niitä kautta käy hyvin datan puitteissa ilmi miten esimerkiksi ravintolatottumukset ovat muuttuneet. Ketjut eivät vedä samalla tavalla mitä terveysruokaa tarjoavat esimerkiksi.

      Ymmärrän ruuhkavuosien haasteet hyvin, mutta olisitko voinut toteuttaa lomasi myös itse? Ostaa lennot, hotellin ja lastenhoitajan? 20v sitten se olisi ollut hankalaa, mutta nyt kaikki tieto on meidän ulottuvilla.

      Lähdin tekstissäni nimenomaan siltä kantilta, että aiemmin ei ollut mahdollista ostaa lentoja ja vertailla hotelleja, mutta nyt jopa isoisäni ostaa lennot ja matkansa itse :)

  3. Hei Sofie,
    Yhdyn Lauran kommenttiin täysin. Minua on askarruttanut yksi asia pidemmän aikaa, ei varsinaisesti liity kyseiseen postaukseen, mutta ajattelin sen nyt kysyä. Juttelet usein blogissasi eettisyydestä ja ekologisuudesta, jos olen ymmärtänyt oikein niin matkustatte miehesi kanssa kuitenkin usein lentokoneella? Luin jostain, että yksi lentokonematka saastuttaa keskimäärin saman verran kuin henkilöauto vuodessa. Kiitos vastauksestasi jo etukäteen!

    1. Heippa Johanna,

      tarkoitukseni ei ollut osoittaa sormella ihmisiä jotka ryhmämatkailevat, vain tuoda esiin sitä miten nykyään matkojen suunnittelu ja järjestäminen itse on paljon helpompaa kuin ennen. Samalla ihmiset näkevät hyvin erilaisia paikkoja joita ei matkanjärjestäjillä ole tarjota.

      Olen matkailusta kirjoittanutkin, en lennä jos ei ole pakko. Keski-Euroopassa lentäminen on usein ajanhukkaa, sillä junalla olisit jo perillä ;) Amsterdamista Pariisin lentämisessä ei esimerkiksi ole MITÄÄN järkeä. Toki juna saattaa olla hivenen kalliimpi, mutta nopeudessa ja ekologisuudessa se voittaa lennot mennen tullen.

      Mitä lentämiseen tulee, en esimerkiksi viime kesänä lentänyt Etelä-Ranskasta Pariisin 150€:lla vaan maksoin junastani 400€ mieluummin. Minulle juna on joka tavalla mieluisampi tapa matkustaa. Toki olisin säästänyt, mutta mieluummin junailin kuin lensin :)

  4. Olen erityisopettaja Saksassa ja ihmettelen, mitä Suomen lapsille nykyisin matematiikassa opetetaan, jos he eivät tunne ja tunnista seteleitä ja kolikkoja. Auttavatko pikavippifirmat pulasta, kun kun tiliotteessa on pelkkiä graafisia koukeroita eikä nollakaan sano mitään? Keskinkertaisen älykkäillä ihmisillä/lapsilla voi olla dysleksiaa, mutta myös dyskalkuliaa ja kumpikin hankaloittavat aikuisena elämänhallintaa siinä määrin että oppilas tarvitsee erityisopetusta jo koulussa. Ei taida olla äidinkielen lukeminen ja kirjoittaminenkaan olla aivan mallillaan, mikäli suomenkielenopettajiin on uskomista. Varsinaisesti asia ei ole minun murheeni, mutta ihmettelen vain, kun itse ole joutunut opettelemaan hallitsemaansekä suullisesti että kirjallisesti virheettömästi kaksi kieltä ilman sähköisiä apuvälineitä.

    1. Heippa,

      kirjoitukseni liittyi siihen, että kun nykyään ei tarvitse käteistä ainakaan Amsterdamissa ollenkaan (maksetaan korteilla tai suoraan puhelimella) ja näin on myös Suomessa. Minä sain viikkorahani pienenä käteisenä, mutta en usko, että tulevaisuuden lapsilla on käteistä vaan raha siirtyy sovellusten kautta tililtä toiselle. Mitä se lapsi sillä rahalla edes tekisi, jos sillä ei voi edes maksaa useimmissa paikoissa. Amsterdamissa on jo nyt paljon ravintoloita, joissa ei käy kuin kortti. Suosittu ruokakauppa Marqt ei myöskään hyväksy käteistä.

      Eiköhän oikeinkirjoitus ole yleinen ongelma kun sovellukset kirjoittavat puolestasi ja oikeinkirjoittavat tekstisi. Kun sitten pitäisi jotain kirjoittaa paperille, ei sitä välttämättä osaa.

      Kirjoitukseni ei ollut tarkoitus ollaa paapomismielessä kirjoitettu, lähinnä mietin mitkä asiat muuttuvat :)

Leave a Reply to Sofié Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*