Haaveillaanko hetki? Monesti mietitään missä sitä näkee itsensä vuoden tai kahden päästä, mutta mitä jos ajateltaisiin, että missä näkee itsensä kahdenkymmenen vuoden päästä. Meillä jokaisella on varmasti omanlaisia haaveita ja unelmia itselle ja myös sille mahdolliselle kumppanille ja perheelleen.
Meillä on ollut monta kertaa erilaisia keskusteluja meidän tulevaisuudesta ja toiveista tulevaa kohtaan. Olen tosin sitä mieltä, että liian tarkasti en kaikkea suunnittelisi, mutta on hyvä olla jonkinlainen mielikuva tai toivelista mielessä, sillä usein ne ohjaavat elämässä tekemään sellaisia valintoja, jotta elämä näyttää siltä mitä on toivonut.
Kahdenkymmenen vuoden päästä olen viisikymmentävuotias. Viisikymmentä kaksi jos tarkkoja ollaan. Mieheni on kuusikymmentä. Asumme kivitalossa jossakin Italiassa tai Provencessa, meillä on ainakin yksi adoptiolapsi ja meillä on oma design BnB.
Tähän mennessä olemme kumpikin myyneet yrityksemme pois ja asumme samanlaisessa talossa, jossa olimme viime kesänä lomamme aikana vieraana. Pyöritämme omaa design BnB:tä 9kk vuodesta ja talvet reissaamme Etelä-Amerikassa tai Afrikassa.
Moni kaipaa elämäänsä vapautta ja sellaista elämäntapaa, että aikaa jää myös elämiseen. Sen takia kumpikin meistä haaveilee sellaisesta tilanteesta, että voisimme elää omaehtoisesti ja monella tasolla terveellisesti, kun olemme iäkkäämpiä.
Kun viime kesänä olimme kuvien BnB:ssä, ihailin omistajaparin elämäntapaa ihan älyttömästi. He olivat sveitsiläisiä, mutta asuneet Ranskassa kymmenen vuotta ja pyörittäneet näitä aikuisille tarkoitettuja keitaita keskellä ei mitään. Nukuimme tähtitaivaan alla, kävimme ostamassa ruoat lähimarkkinoilta ja päiviä paistattelimme vuoristoa katsellen.
Nainen maalasi ja valokuvasi kotistudiossa ja mies odotti tryffelikoiransa kanssa syksyä, jolloin lagotto pääsisi tryffelijahtiin. Talvisin he lähtivät Aasiaan muutamaksi kuukaudeksi, mutta kevään tullen palaisivat kotiins ja avaisivat BnB:n ovet vieraille.
Yövyimme tässä unelmassa muutaman yön ja tutustuimme pariin paremmin. He olivat myymässä taloa viime kesänä pois, sillä he halusivat tehdä samanlaisen BnB:n Italiaan. Meinasin jo hypätä ilmaan, että tässä se nyt on, mutta mieheni toppuutteli hieman ja ymmärsin myös itse, että en ehkä ihan vielä olisi valmis asumaan Provencessa keskellä ei mitään. Kahdenkymmenen vuoden päästä voisin ollakin.
Vuodessa ehtii tapahtua montakin asiaa ja kahdessakymmenessä vuodessa paljon enemmän. Tärkeä on nauttia matkasta, ei vain odottaa sitä määränpäätä. Tässä välissä näen, että olemme asuneet myös muutamassa muussa maassa. Vaikka Eurooppa on minulle koti, tiedän, että meidän on joskus varmasti muutettava edes hetkeksi Yhdysvaltoihin. Olen sitä muuttoa siirtänyt nyt aika monta kertaa, mutta jotenkin olen asennoitunut siihen, että sinne meidän on vielä muutettava joskus, sillä mieheni haluaa perustaa oman yrityksensä jossakin vaiheessa.
Vaikka tiedän, että elämme koko ajan jonkinlaisessa muutoksessa, olen onnellinen juuri tästä hetkestä ja sen takia nautinkin siitä, että tällä hetkellä saan asua kanaalin rannalla Amsterdamissa keskellä kaupunkia. Joskus sitten asumme toivon mukaan keskellä ei mitään Italian tai Ranskan maaseudulla vuorten keskellä <3
Millaisia haaveita teillä on?
18 Comments
Minä haaveilen siitä, että voisin omalla työlläni tai välillisesti auttaa naisia ja lapsia joko koti- tai ulkomailla. Haaveilen myös purjehduksen aloittamisesta ja matkoista, kunhan elämäntilanne antaa myöten.
Heippa,
minulla on myös ollut tuontapaisia haaveita ja toivon, että pian pääsen toteuttamaan yhden. Jos näin käy, lupaan kertoa siitä teille .)
Purjehdus kuulostaa ihanalta. Rakastan veneilyä, mutta pelkään aaltoja ja sen takia haaveilen pienestä omasta soutuveneestä tai picnic-paatista :)
Lauseesi, että on tärkeää nauttia matkasta, on tosi tärkeä. Miten usein tapahtuukaan, että suunnitelmia eläkepäivien viettotavasta ei kuoleman tai sairauksien takia pääsekään toteuttamaan. Eli unelmoi ja tee työtä unelmasi toteuttamiseksi, mutta älä unohda elää. Ja pieni neuvo. Jos suunnittelette adoptiolapsia, huomaattehan, että heidän olisi ehkä hyvä jo seisoa omilla jaloillaan, kun muutatte maalle ja aloitatte pitkäaikaisemman matkustelun.
Heippa,
juuri näin. Tässä kahden vuoden sisään olen menettänyt ja surrut läheisen poismenoa tai vakavaa sairautta, niin kyllä se antaa perspektiiviä omaan elämään. Kun menetin oman ikäiseni tuttavani tapaturmaisesti vuosi sitten, oli se minulle ehkä suurin herätys. Mietin häntä monesti ja asia jonka kautta tapahtunutta voi edes jotenkin hyväksyä oli se, että hän oli onnellisimmillaan siinä hetkessä. Hän oli oppinut elämään kuin halusi ja oli totaalisen rakastunut <3
Mitä adoptioasiaan tulee, toivon, että hän tai he olisivat silloin sen ikäisiä, että asuisivat omillaan ja kävisivät kouluja muualla. Provencessa tai Italian kylissä on tuskin kovinkaan kiinnostavia kouluja, joten heitä ei talolla varmastikaan näkyisi kovinkaan usein :) Olen miettinyt näitä ;)
Minä haaveilen siitä, että voisimme mieheni kanssa lähteä parin vuoden kuluttua jonnekkin vähän kauemmaksi vuodeksi pariksi. Mieheni voi tehdä töitä hyvinkin muualla. Lapset ovat jo silloin aikuisia, joten mikään ei pidättele, paitsi työpaikkani. Olen oikeastaan jo keksinytkin, mitä muuta voisin tehdä. Haaveena on, että työt eivät enää sanelisi tahtia vaan me. Haaveita varten pitää tehdä myös uhrauksia ja kuten sanot suunnitelmia.
Vakava sairaus pysäytti ja säikäytti. Nyt uskallan jo suunnitella tulevaisuutta ja se tuntuu hyvältä. En tiedä mitä huominen tuo tullessaan, joten yritän elää tässä ja nyt, mutta niin, että haaveeni toteutuisivat. Ja jos eivät toteudu, niin elämä on hyvää näinkin!
Heippa,
haaveesi ovat varmasti aika samanlaisia kuin monella muulla. Hetkeksi hyppääminen niistä omista ympyröistä on varmasti monen toiveena. Jep, monesti pitää luopua jostakin, jotta saisi ehkä jotain parempaa. Joskus ne uhraukset saattavat kirpaista, mutta myöhemmin kun katsoo kokonaiskuvaa, olivat ne sen arvoisia.
Meillä on myös lähipiirissä ollut ikäviä sairastapauksia ja joka päivä ne ovat mielessä. Sen takia pitää olla onnellinen siitä mitä on eikä valittaa siitä mitä ei ole.
Ihana lause; “elämä on hyvää näinkin!” Tärkeä on olla onnellinen kaikesta siitä mitä on <3 Sen takia en jotenkin uskalla edes ajatella muuta kuin kaikki on niin hyvin nyt.
Mekin keskustelemme mieheni kanssa usein tulevaisuuden haaveistamme. Tällä hetkellä mieheni ura ja yritys on ykkösenä, mutta ehkäpä n. 15 vuoden päästä minulla on mahdollisuus satsata ensisijaisesti omaan uraani ja mieheni vähentäisi radikaalisti töitänsä ja siirtäisi yrityksen seuraavalle sukupolvelle (lapsillemme tai muille jatkajille) – urani olisi toivottavasti ulkomailla. Rakennamme nyt taloa maaseudulle, mutta puhumme jo seuraavan rakentamisesta :) sen aika olisi ehkä kun lapset ovat kodista poismuuton kynnyksellä. Sillon voisimme hankkia myös kakkosasunnon jostakin Euroopan kaupungista. Saa nähdä – sen tiedän kuitenkin varmaksi, että maalla en halua loppuelämääni asua, toisin kuin sinä haluan keski-iän loppupuolella juuri kaupunkiin :)
Heippa,
Mitä urahaaveisiin tulee, suosittelen opettelemaan paljon kieliä. Itse ainakin olen huomannut, että esimerkiksi Hollannissa ei pärjää ilman hollantia ja olisi hyvä jos täällä puhuisi myös espanjaa ja ranskaa. Vähintään kolmea kieltä olisi hyvä puhua. Vaikka kansainvälisiä yrityksiä on paljon, ei englannilla pelkästään pärjää.
Hih, jep minä näen itseni ennemminkin jossakin maaseudulla vanhempana kuin kaupungin vilinässä. Tietenkin riippuu missä asuu, mutta itse näkisin asuvani ihanasti jossakin Italian tai Ranskan maaseudulla :)
Ihmeellistä kyllä, nuorempana minäkin haaveilin ties mistä. Nyt kun niiden haaveiden toteuttamisen aika on tullut, haaveet ovatkin kaikonneet jonnekin. Itselläni ei ole edes lapsia tai lapsenlapsia, joiden näen lähipiirissäni vaikuttavan suuresti monen tulevaisuuden suunnitelmiin ja ihan jokapäiväiseen elämäänkin. Nykyään näyttää siltä, että nuoret tarvitsevat vahvat tukiverkot selvitäkseen lapsistaan, työvelvoitteistaan ja jotkut tarvitsevat jopa vanhempiensa rahallista tukea. Nuorempana haaveilin asumisesta jossakin suuressa kaupungissa,esim. Roomassa, Pariisissa tai
Barcelonassa, mutta nyt kun nekin on tullut koluttua, sekin haave on lässähtänyt. Sittemmin tuli haaveeksi joku pienempi eteläinen
Euroopan kohde Nizzan seudulla, mutta mies meni ja osti mökin
Suomesta ja se siitä sitten. Itse en niin mökkielämästä piittaa, sisustaminen oli kyllä mukavaa. Nyt en tiedä yhtään mistä haaveilla.
Kunhan olisi terveyttä, kuten kommenteissakin moni mainitsee, se riittäisi. Täällä kotimaassakin on paljon näkemisen arvoista. Vaikka olen paljon matkustellut ulkomailla, en ole esim. pohjoisessakaan ollut koskaan.
Minä haaveilen varmasti edelleen kun olen 80. Toki haaveet muuttuvat ajan kuluessa, mutta pääasia että niitä on niin ne vievät eteenpäin.
Tuo mainitsevasi tukiverkon puute ainakin meillä on vaikuttanut lapsihaaveisiin ja olemme olleet sen takia niin realistisia asian kanssa. Lapset ovat ihania, mutta jos ei tukiverkkoa ole, elämä on todella vaikeaa. Sen takia olemme luopuneet niin sanotusti perinteisistä haaveista. Lapsista voi nauttia ystävien lasten kautta jos haluaa :)
Hih, no sinne mökille pääsee nopeammin mitä Nizzan. Ja mitä suurkaupunkeihin tulee, ovat ne vanhemmalle todella uuvuttavia. Barcelonaa tosi rakastan ihan yli kaiken.
Terveys ennen kaikkea, se on niin tärkeä asia. Minulla on niin monta ikävää syöpätapausta lähettyvillä, joten se on kyllä havahduttanut omaa ajatusmaailmaa.
Inspiroiva postaus, joka sai itsenikin haaveilemaan majatalosta Etelä-Euroopassa jossakin vaiheessa elämää. Muuten Suomessa on asiat hyvin, mutta kaipaan lämpöä ja aurinkoa niin paljon, että talvet tuottavat tuskaa. Olisi mahtavaa löytää innostava ja joustava työ, niin, että aikaa jäisi matkustelulle ja harrastuksille, ettei elämä kiitäisi ohi oravanpyörän mukana.
Heippa, niin, Suomessa on kaikki hyvin paitsi pitkä talvi rajoittaa “täysillä elämistä” ainakin minun mielestäni.
Joustava työ on kyllä paras puoli mitä bloggaamisessa tiedän. Tosin välillä tämä on todella yksinäistä. Jos tosin pyörittää BnB:tä, ei toista työtä välttämättä tarvitse.
Välillä harmittaa ihmisten puolesta miksi ei uskalleta kokeilla jotakin muuta ja elää hetki vaikka yrittäjänä jotta näkisi myös toisen puolen elämästä :)
Hei, etkö halua omia lapsia? jos hankitte adoptiolapsen, ottakaa kaksi koska yksin adoptiolapsi on yksin, kun muutenkin heillä vaikeaa.
Maailman paras asia on eikä sitä tunnetta voi sanoin kuvailla, rakkaus omaan lapseen. Se on niin mieletön tunne, että toivoisi jokaisen sen kokevan. Ei voi verrata rakkauteen toiseen ihmiseen, sillä rakkaus omaan lapseen on maailman kaunein ja puhtoisin asia. Suosittelen siis omia lapsia! Ihan säälin naisia, jotka eivät pääse tätä ihaninta tunnetta koskaan kokemaan.
Heippa,
Tiedän, että tarkoitat kommentillasi vain hyvää, mutta nämä ovat henkilökohtaisia asioita, joita ei aina voi valita.
Me katsomme jokainen maailmaa siitä käsin missä olemme. Sinä toivoisit jokaiselle omaa vauvaa, minä toivoisin, että jokainen asuisi hetken edes poissa omasta ympäristöstä niin sitä maailmaa katsoisi eri tavalla. Me nähdään maailma ja elämä aina sieltä omasta kuplasta ja sen takia minusta on ihanaa kun voimme käydä keskusteluja täällä kommenttiboksissani. Se avartaa ja antaa perspektiiviä elämään :)
Ihana teksti! Harvoin sitä tulee haaveiltua noinkin kauas tulevaisuuteen, kiitos siis tästä ajatuksen siemenen istuttamisesta. :)
Minun haaveeni olisi, että eläisin hyvinvoivaa keski-ikäisen arkea, pyörittäen yhdessä ystävieni kanssa perustamaamme hyvinvointikeskusta. Kesäisin järjestäisimme hyvinvointiretriittejä asiakkaille ja ympäri vuoden passiivinen myynti puksuttaisi euroja tilille. Talven synkimmät kuukaudet matkustaisin keräämässä inspiraatiota ja kirjottaisin kirjaani.
Kuten monet muutkin teistä, myös minä toivon että rahantuloni olisi omasta yrityksestäni, enkä olisi riippuvainen palkkatuloistani työntekijänä jollekin toiselle.
Nuorena sanoin aina, että ikinä minusta ei yrittäjää tulisi. Mutta tässä sitä ollaan, yhdessä ystävieni kanssa perustamamme yritys vain rekisteröimistä vaille valmis. :)
Follow your bliss <3
Heippa, oi miten ihana kuulla :)
Minusta on hyvä nähdä myös kauemmas, niin niitä asioita ehkä tekee sitten nykyhetkessä siihen suuntaan, että joskus olisi siellä missä toivoisi.
Oi miten ihana idea! Haluatko tulla sitten minun talolleni pitämään vaikka excursion ryhmäsi kanssa parinkymmenen vuoden päästä?
Yep, kyllä se niin vain on, että yrittäminen on täällä Hollannissa varsinkin todellinen elämäntapa. Moni ystävistäni on yrittäjiä tai freelancereita juurikin tuosta syystä, että vapaus on palkkatyötä tärkeämpää.
Paljon onnea yrittäjäksi ryhtymisestä – on varmasti upea tunne!
Ilman muuta me lady bossit tulemme Italian maaseudulle tekemään retriitin! :)
Itse asiassa olemme jo näin alkuvaiheessa saaneet useammatkin kyselyt tulla tekemään workshopit erilaisiin tilaisuuksiin ja keskuksiin, vaikka vasta pilotointi kursseja olemme tehneet. Kyseessä on siis DIY luonnonkosmetiikan workshop konsepti. Näinkin positiivinen alkuvaiheen palaute saa meidät unelmoimaan mitä lennokkaimmista tulevaisuuden mahdollisuuksista. :) Harmi vaan kun byrokratia ei meinaa taipua meidän starttaus innokkuuteen. Onko Hollannissa byrokratia kimurantti yrittäjyyteen ryhdyttäessä?
– Enna-
Multa vain nopea, kommentti: ihana, inspiroiva kirjoitus,joka anta paljon ajattelemisen aihetta! Ja ihana lukea kuinka kauniisti ja kohteliaasti vastaat kaikille kommenttiboksissa.