Eli minä rakastan sinua.
Olette tykänneet näistä kulttuurierojutuistani täällä blogissa ja ajattelin kirjoittaa yhdestä asiasta mikä on ollut minullekin pienoinen yllätys. Minulla on aina ollut paljon ulkomaalaisia ystäviä ja olen tottunut kommunikoimaan englanniksi lähes kaiken. Yhtä asiaa en tosin niinkään ja se on tunteisiin liittyvät sanat ja lauseet.
Huomasin, että moni asia ei kuulostanut englanniksi yhtään samalta mitä suomeksi. Siltä omalta Pampulalta haluaa kuulla ne kaikista kauneimmat asiat ja oli todella outoa huomata miten esimerkiksi ”minä rakastan sinua” ei kuulosta ollenkaan samalla kun se sanotaan englanniksi. Se ei toisin sanoen kuulosta yhtään miltään. Niinpä me opeteltiin sanomaan se suomeksi.
Aluksi se oli tietenkin hivenen hankala muistaa joten Pampulan keksimä muistisääntö oli ”mini Pakistan cinema”. Nyt se tulee ihan jo sujuvasti suomeksi ääkköset mukaan lukien. Olen aina niin liikuttunut kun se tulee suomeksi eikä englanniksi. Se tuntuu jollain tavalla niin paljon voimakkaammalta ja oikeammalta.
En osannut itseasiassa odottaa että kaikista ihmisistä minä kaipaisin suomalaisia sanoja. Vaikka miten suomenkieli voi kuulostaa kovalta ja paikoin jopa hivenen karkealta ja rumalta, mutta ne ajatuksiltaan kauneimmat sanat voi ainoastaan sanoa minulle suomeksi, jotta ne tuntuvat joltain.
Olisi kiva kuulla onko teillä jotain samanlaisia kokemuksia?
12 Comments
Ah, Mini Pakistan Cinema on niin täyteen ladattu rakkautta että pakahdun.. Aivan ihastuttava lause ja jää kaikumaan mieleeni. Kieli on rakkaudessa hyvin oleellinen asia, ja varsinkin tällanen yhteisen kielen kehittäminen, ihan korvaamatonta. Elin myös pitkään toisäidinkielisen kanssa, ja vaikka suomi olikin kotikielemme, en pystynyt käyttämään kieltä niin omaperäisesti kuin halusin, koska sille toiselle itsekeksittyjen sanojen logiikka ei auennut selittämättä niitä juurta jaksain. Se tuntui turhauttavalta, ja juuri siltä, että tietty syvyys uupuu. Samoin hän usein kommentoi, ettei tuntenut olevansa kokonaan oma itsensä väärällä kielellä ilmaistuna. Onneksi tahdolla ja yrityksellä ymmärrystä kuitenkin löytyi ja yhteinen kieli silloin muodostui. Kiitos samalla sun kauniista kirjotuksista!
Mulla on myös ollut ulkomaalaisia poikaystäviä enkä ole tota kielijuttua oikeastaan miettinyt. Ehkä mun mieli muuttuu siihen vieraaseen kieleen ja suomi tulee harvoin siihen mukaan. Kirjoitan ja luen paljon suomeksi mutta harvemmin puhun. Ranskalaisen poikaystäväni kanssa puhuimme aluksi englantia, sit vaihdettiin ranskaan ja sillä kielellä tuli myös rakastettua. Nyt kun mainitsit tuon niin nykyään sanon kyllä joitain hellittelynimiä ja rakastan sinua portugaliksi brasilialaiselle miehelleni (en oo vielä jaksanut opiskella sitä) js se tuntuu tykkäävän. Vielä kielestä yleisesti, musta suomi on uskomattoman monivivahteinen ja sillä pystyy kuvailemaan joskus asioita niin paremmin kuin esim. Enkuksi. Olen tosi onnellinen että suomi on mun äidinkieli :)
Sama juttu! Englanninkielinen kihlattuni on myös oppinut ilmaisemaan rakkautensa suomeksi. “I love you” ei ole ollenkaan sama asia, senhän voi vain kevyesti heittää tilanteessa jos toisessa, mutta “minä rakastan sinua” on jotenkin niin juhlallinen ja vilpitön.
Tää oli ihana, linkkaan blogistani tänne :)
Mieheni on virolainen, joka on asunut suomessa 11-vuotiaasta asti, ja osaa siis suomea loistavasti, osa ihmisistä kuulee että hän on virosta ja osa ei, joten hänen puheensa on hämärästi siinä rajamailla ääntämyksen suhteen. Useimmiten “unohdan”, että hän on tosiaan virosta ja suomi ei ole hänen ensimmäinen kieli. Joskus tuntuu, että jotkut väärinkäsitykset / riidat aiheutuvat siitä, että suomi ei ole täysin hänen äidinkieli, vaikkakin hyvin lähellä sitä. Ehkä se jollain tasolla on se, että minulle jolle suomi on äidinkieli, suomi on myös “tunnekieli” ja miehelle suomi ei ole täysin sitä, vaikka tosiaan puhuu loistavaa suomea ja koulutkin pääosin käynyt suomeksi ja kirjoittanut ylioppilaskirjoituksissa suomen äidinkielenä ja saanut paremman arvosanan kuin minä… Noloa mun kannalta! ;) Ehkä sitä on äidinkieleensä aina jotenkin enemmän sisällä kuin muihin, vaikka niitä muitakin kieliä osaisi hyvin.
Suomi-love!! ikuisesti…
Hih, no niin on <3 Pampula on tosi luova ja meillä on ihan oma kieli aina välillä. On itseasiassa hassu huomata miten nopeasti hän on oppinut ne perusjutut. "Mitä" kuuluu meillä hyvin usein :)
Tuo syvyys nimenomaan englannin kanssa puuttuu, ranskassa sitä tosin on vähän jopa liikaakin enkä usko että kukaan ei-ranskalainen ihan täysin ymmärtää kaikkia asioita kielen sisällä.
Ole hyvä, kiva jos tykkäsit :)
Nämä ovat varmaan tosi henkilökohtaisia juttuja, sillä minulle kaikki sanat ovat tosi tärkeitä. Johtuu varmaan siitä kun olen niin puhelias. Pampula taas tekee asioita ja jättää sanat välillä vähän vähemmällä (yllättävää, sillä hän on kumminkin jenkki).
Niinpä, suomi on todella jännä kieli ja ennen ei tullut edes ajateltua näitä asioita kovinkaan paljoa ennen kuin sitä käytti vain töissä ja kavereiden kanssa.
Niin olen minäkin <3
Se ei ole ollenkaan sama asia. Se on jotenkin niin arkinen ja siitä puuttuu se tunne. Ehkä se kertoo myös meistä jotain, sillä ei välttämättä joka päivä tule sanoattua tuota lausetta suomeksi ja kenelle tahansa.
On ollut vaikea selittää sen lauseen merkitystä, mutta ainakin minä sanon sen aika harvoin kumminkin. Ja silloin kun sen sanon, se merkitsee ihan hirmuisesti <3
Kiva että pidit :)
Se, jos I love you ei tunnu samalta kuin suomeksi sanottuna, johtuisikohan se siitä, että jenkit ja muutkin englanninkieliset käyttävät love sanaa niin usein ja monenlaisissa yhteyksissä? Sana on kärsinyt inflaation. Tuntuu, että nykyään englanninkielisissä maissa kaikkea pitää niin rakastaa ja jokaikiseen arkipäiväiseen asiaankin pitää suhtautua niin intohimoisesti. Muuten olet tylsä ja negatiivinen tyyppi. One´s got to love everything and feel passionately about everything. Oli sitten kyseessä työpaikka, uudet vaatteet, suklaanpala, elämä yleensa tai se kaikkein rakkain ihminen.
En tarkoita, etteikö olisi hyvä sanoa ja kuulla useinkin I love you sitten millä kielellä hyvänsä. Mutta asioista, joista ennen vain pidettiin, nyt niitä täytää rakastaa ja vahvasti! Muuten on tunnevammainen, heh.
Saksalaisella alueella käytetty ‘Ich lieb dich’ on mielestäni lähempänä samaa tasoa meidän suomalaisten käyttämän rakkaudentunnustuksen kanssa. Mutta uskoisin ettei omalle rakkaudelle tätä ilmaista jenkeissäkään yhtä kepeästi, kuten sille kaupassa nähdylle ihanalle matolle.. ;) Kyllä, edelleenkin asioista pidetään, ei yksin rakasteta! Meillä on oma keksitty tapamme kertoa tunteista.. Mutta kyllä sitä isänmaallistakin versiota käytetään. En jaksa uskoa että suomalainen on se, joka jakaisi koskaan liian paljon rakkaudentunnustuksia puolisolleen. Ja jos, niin johan se alkaa ahdistamaan!