Suomifiilistelyt jatkukoon.. Yksi asia mihin olen myös Ranskassa herännyt, on se, että Helsinki on varsinkin tällä hetkellä mitä ihanin kesäkaupunki. Täällä on mitä ihanimpia terasseja. Meillä on merellisiä olohuoneina esimerkiksi Mattolaituri, Café Birgitta, Allas, Löyly, Ursula… Ja näissä kaikissa olen yrittänyt tällä reissulla käydä ja näyttää miehelleni miten kaunis Helsinki on kesällä.
Olen aina asunut veden äärellä ja sen takia Pariisissa kaipasin nimenomaan merta. Kun kesällä lämpöasteet huitelevat melkein neljässäkymmenessä asteessa, sitä alkaa kaivata viilentävää merta aika äkkiä. Moni Pariisin kesämatkailija kysyy, että minne Pariisissa voi tällä hetkellä mennä vilvoittelemaan, mutta ihan samanlaista repertuaaria ja samanlaisella varustuksella ei meiltä kahviloita löydy. Totta kai Helsingissä on tilaa ihan eri lailla mitä Pariisissa, mutta kyllä me voitaisiin vähän kovempaan rummuttaa, että miten upea kesäkaupunki meillä on.
Eilen kävin ensiksi välipalalla syömässä Storyn lakritsi-vanilja pullan ja sen jälkeen menin Mattolaiturille maistamaan Demon merellisen lounaan. Ihan mieletön lisä Mattolaiturille tuo Demon kesäkeittiön rakentaminen. Demon menusta löytyi täydellisiä suomalaisia merellisiä herkkuja; silakoita, rapuja sekä uusia perunoita. Taisimme ottaa jokaisen annoksen menulta ja jakaa maistiaisia seurueemme kesken.
Oma suosikkini perunoiden lisäksi oli corn dog. En ole pikaruoan ystävä juurikaan muuten, mutta corn dog naudasta maistui myös minulle. Suuri suositus pieneen nälkään :)
Mattolaituri on ollut monena kesänä oma suosikkiterassini Helsingissä. Kävelin sinne usein Töölöstä aamuisin kahville ja takaisin. Ihana aamukahvireitti, jota on välillä ikävä. Nyt olen nauttinut Mattolaiturista ja muista terasseista sydämeni kyllyydestä ollessani täällä.
Mattolaiturin ja Demon yhteistyöstä muistuttaa pieni Ape 50. Nämä pikkuruiset hurmuriautot ovat Italiassa tuttu näky ja villeimmissä unelmissani haluaisin rakentaa oman söpön pienen jätskikojun vaaleanpunaisen Apen sisälle. Nyt tosin ihailen tuota punaista Apea Mattolaiturilla :)
Suosittelen Demon lounasta lämpimästi ja friteerattuja silakoita suomalaiseen nälkään. Mattolaituri on kuin pala Rivieraa Helsingissä, mutta menu on ehdottomasti parempi ainakin minun mielestäni. Jos teille on tulossa ulkomaisia vieraita, niin käyttäkää heidät terassilla lounaalla ja näyttäkää pala kauneinta Suomea :)
4 Comments
Helsinki on kyllä kaunis kaupunki. Mekin vaeltelimme ja nautimme juuri tällä viikolla samoissa maisemissa käydessämme Helsingissä. Tuonne rantaan on aina pakko päästä.
Niin on varsinkin näin kesällä. Sitä aina ihan unohtaa miten ihana kesäkaupunki tämä on :)
Meren läheisyys Helsingissä on asia jota kaipaan Suomesta. Keski-Euroopassa sitä elää kuin kala kuivalla maalla. Ei edes Zürich-järvi anna siihen vastinetta tai Pielinen pohjoiskarjalassa. Aina Suomessa käydessämme teemme perinteisen lenkin ja käymme Kaivopuiston rannassa ja haaksirikkoontuneiden patsaalla hakemassa hyvät energiat mukaamme. Koetapa joskus seisoa yhdellä jalalla patsaan vieressä, ei onnistu, ja meinaat kaatua. Siinä on senverran vahvat energiat, ja kuulemma talvipäivän seisauksen aikana siellä voi nähdä jopa enkeleitä. Meille myös romanttinen kohde koska menimme mieheni kanssa siellä kihloihin. :) Helsinki on yksi kauniimmista kesäkaupungeista Suomessa. Vaikka muitakin kauniita kohteita on Suomi täynnä. . Mieleen tulee heti mm. Punkaharju tai Savonlinna. Turku tehnyt vaikutuksen omalla tavallaan, ja sen asukkaat ihanan ystävällisiä ja avuliaita. Mielessä risteily ja sitä kaunista rantareittiä pitkin laivalla Tukholmaan.
Uskon että miehesi ihastuu Helsinkiin. Hyvää lomanjatkoa teille! Me odotamme ilmojen lämpiävän ja pistäydymme vasta elokuussa, syömässä appeni pyydystämiä ja syöttämiä pulleita rapuja.
Hyviä vinkkejä, kiitos! Meille tulee ulkomailta vieraita useampaan otteeseen kesällä joten nämä täytyyy ehdottomasti laittaa mieleen! :) Olisi mielenkiinoista kuulla, että mitä mieltä miehesi oli yleisesti ottaen Suomesta? Mistä hän tykkäsi tai ei tykännyt? Voisiko hän kuvitella asuavansa Suomessa? Minusta on aina hirveän mielenkiintoista kuulla ulkomaalaisten mielipiteitä Suomesta, he kun näkevät maamme hiukan eri silmin. :)