Matkailussa ehkä mukavinta on kun tuliaisena tulee mielen matkalaukussa inspiraatiota niin keittiöön kuin kotiin. Minulle usein käy niin ja varsinkin kun matkustaa jonnekin ihan erilaiseen maahan mitä itse asuu, näkee asioita eri tavalla, myös kokkailuihin liittyen. Tel Avissa kävin muutamilla markkinoilla, joissa ihastelin kasvisten väriloistoa sekä haistelin ja maistelin mieleenpainuvia mausteita.
Inspiroidun suhteellisen helposti ja niinhän siinä kävi, että ei täällä meidän keittiössä ole mitään ranskalaista ruokaa viime aikoina syöty (jos on koskaan). Ilmassa leijuu minttu, inkivääri ja korianteri ja lautaselta on löytynyt suhteellisen mausteisia ruokia viime päivinä, myös viime viikonloppuna. Innostuin varsinkin marokkolaisesta ja libanonilaisesta ruoasta todella paljon Israelissa oltaessa vaikka onhan niitä tullut syötyä Suomessa esimerkiksi Bulevard Socialissa tai lempiravintolassani Farougessa.
Vietin käytännössä koko viikonlopun kevätsiivousta tehden ja ruokaa laittaen. Kokeilin myös jotain uutta, tätä kuvissa näkyvää kanapataa. Pampulani ei syö gluteenia, niin tabouleen sijaan söimme kvinoaa, joka ei muuten ollut yhtään huonompi vaihtoehto kanan seuraksi. Kana ja kvinoa höystettiin vielä harissalla ja raz el hanout:lla maustetulla jogurtilla sekä pampulan lempparilla, tahinilla.
Tarvitset:
Pienen kanan (rintafileet käyvät myös)
Öljyä ja voita paistamiseen
3 dl kanalientä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
Peukalon kokoinen pala inkivääriä raastettuna
1 dl maustamattomia manteleita
1 sitruunan raastettukuori sekä mehu
Nippu korianteria
1 rkl harissaa
3 tl raz el hanout –maustetta
2 tl kuminaa
hyppysellinen suolaa
Lisää öljy ja voi pannulle, kun ne ovat sulaneet, pyöräytä kana kevyesti seoksessa. Lisää kana pataan. Silppua sipuli, inkivääri ja valkosipuli paloiksi, ja kuullota pannussa. Lisää lopuksi vielä silputtu korianteri pannulle ihan muutamaksi sekunniksi. Lisää seos pataan. Raasta sitruuna ja purista mehu. Lisää ne pataan muiden ainesten seuraksi. Lisää kanaliemi, mausteet ja mantelit. Paista kanaa noin 40min-1h 180 asteessa. Paistoaika riippuu kanan koosta ja meidän pikkukana uiskenteli padassa noin 45 minuuttia.
Lisuke:
Kvinoaa
Siemenettömiä oliiveja
Kuivattuja tomaatteja
Puolikas nippu minttua
Puolikas nippu korianteria
Kurkkua
avokadoa
tilkka öljyä
mausteita oman maun mukaan
Keitä Kvinoa. Leikkaa kurkku ja avokadio pieniksi palasiksi. Laita muut ainekset tehosekoittimeen ja silppua ne pieneksi. Kun silppu on sileää, lisää se kvinoan, kurkun ja avokadon kanssa samaan astiaan. Lisää mausteita oman mielen mukaan ja öljyä jos haluat.
Jogurttikastike on niinkin helppo ja siihen tarvitset vain turkkilaista jogurttia, harissaa ja raz el hanout-maustetta oman mielen mukaan. Lisää mausteita pikkuhiljaa ja maistele jogurttia koko ajan.
1 Comment
Resepti kuulostaa hyvältä, tätä on kokeiltava!
Reseptin ainesosa “kumina” tarkoittanee jeeraa = cumin. Itse en kuminasta välitä, enkä sitä laita mihinkään, jeera sen sijaan on herkkua :)