Lontoo: kukkia ja sänkypotilaita

AvecSofié - london-mayfair - blog

Olen ollut tämän viikon työmatkoilla Ruotsissa ja Lontoossa, niin blogille ei ole oikein jäänyt aikaa. Päätimme viime viikonloppuna, että jäisimme täksi viikonlopuksi Lontooseen, sillä kumpikin oli sattumalta samassa kaupungissa työmatkalla. Eli kyllä Harryn ja Meghanin häiden takia ainakin kaksi ihmistä innostui Lontoosta ja päätti varata viikonlopun kaupungissa ex tempore.

AvecSofié - london-mayfair - blog

Olen ollut nuorempana Brightonissa kielikurssilla ja pari muuta kertaa Lontoossa. Jostain syystä en ole oikein syttynyt Lontooseen ja se ei ole koskaan ollut ensimmäisenä matkalistallani. Mieheni taas on aina pitänyt Lontoosta ja hän onkin usein sanonut, että jos saisi näyttää minulle hänen lempipaikkansa, muuttuisi mieleni aivan varmasti.

AvecSofié - london-mayfair - blog

Tulin Lontooseen keskiviikkona, mutta viikolla töitä tehtiin sen verran paljon, että työpäivät alkoivat 07 ja päättyivät 23 maissa, joten Lontoon näkeminen jäi minimalistiseksi. Onneksi eilen illalla kävelimme Mayfairissa sekä menimme ulos Chelsea in Bloom -tapahtumaan (ehkä ihanin juttu vähään aikaan) sekä upeaan ravintolaan nimeltä MoMo.

AvecSofié - london-mayfair - blog

Lauantai alkoi upeasti myös auringonpaisteella, mutta harmikseni Lontoon saastetilanne on samalla tasolla mitä Pariisiin, niin sain astmakohtauksen tyyppisiä oireita ja joudun olemaan sisällä hotellissa tämän päivän ja illan. Minulle on tapahtunut pari kertaa aiemminkin näin Pariisissa ollessa, mutta harmi, että saastetilanne on täällä myös niin huono, että ilmanlaatu laittaa sänkypotilaaksi.

AvecSofié - london-mayfair - blog

Toisaalta olen ollut niin äärettömän väsynyt tästä työviikosta, joten ei toisaalta haittaa, että joudun ottamaan nyt vähän rauhallisemmin. Onneksi menin eilen ulos katsomaan Chelsean kukkaset ja syömään upean illallisen, niin ei jää Lontoo ihan näkemättä.

AvecSofié - london-mayfair - blog

Olen jo tosin ihan myyty muuten kaupungille, sillä mieheni on mitä parhain Lontoon opas. Hän tietää minne minut viedä, missä syödä, missä on parhaimmat cocktailit ja miten kaupungissa kannattaa liikkua. Liikuttavinta oli, kun hänellä on Oyster -card edelleen tallessa hänen ensimmäiseltä Euroopan työmatkalta vuodelta 2008. Latasin korttiin rahaa ja se toimii edelleen ja olen käyttänyt sitä Lontoossa liikkuessa.

Vaikka nyt meni tämän Lontoon matka vähän pipariksi, onneksi näin ne asiat mitä toivoin. Halusin olla tämän matkan ajan Mayfairissa ja Chelseassa ja kävelimme eilen illalla ja tänä aamuna alueet läpi ja ehdin nähdä onneksi jo suhteellisen paljon ja juuri sellaisen osan Lontoota mitä halusin.

 

You may also like

6 Comments

  1. Lontoo oli inhokkikaupunkini, ennenkuin kävin siellä ja ihastuin. Yhtäaikaa niin moderni ja vanhanaikainen. Kaunis ja ruma. Monta pientä kaupunkia isossa kaupungissa. Kansallisuuksien sekamelska.

    1. Heippa,

      tämä oli ehkä neljäs kertani siellä. Ja minulla oli sama fiilis. Se on monelta kantilta niin törkyinen. Tällä reissullla tosin näin sen upean puolen. Silti koen että sillä on kaksi puolta, se super posh ja super trashy. Heillä on niin paljon eleganssia, mutta jolla heille ei ole sitä puheessa tai käytöksessä. Noh, onneksi sitä eleganssia saa Mayfairissa ja Chelseassa :D

  2. Lontoo on ihana sivistynyt, tyylikäs. Olin aikoinani ikionnellinen, kun päädyin Lontooseen Jenkkien sijaan. Tosin myöhemmin on auennut myös USA, jossa tosin olen ollut vain turistina, en ikinä asunut.

    My London on täynnä sivistystä, maailman ihanimpia puistoja (kyllä se tulee ensimmäisenä mieleen, Kensington Gardens ym, ei turistit, smoggy tai muut kamalat☺️) ja maailman upeimpia museoita. Tosin viimeksi British Museumissa käydessä mietin, että millä oikeudella britit ovat rohmunneet tänne kaikki maailman arteet. Hmm.😅 Mayfair oli 90-luvullakin kaupunginosasuosikki.

    Samoin myös harmittaa suomalaisten Amsterdam-kuva ”pilvee, huumeita, ilotyttöjä”. Oikeasti, Amsterdamissa asuessa törmäsi huumeongelmiin tai ylipäänsä ongelmallisin asukkeihin kadulla 0 times. Samaa en voi sanoa Hgin steissistä. Coffee shopeissa ramppaa turistit. Paikallisilla on toki huumeiden viihdekäyttöä, muttei se näy katukuvassa. Ongelmatapaukset on kaukana Amsterdamin keskustasta. Amsterdam on niin pieni, sympaattinen ja rauhallinen. Olen onnellinen, että saat asua siellä! Ihanaa päivää! 🌸

    1. Heippa ihana ja kiitos kommentista <3

      Jokaisessa kaupungissa on ne puolensa. En ollut nähnyt Lontoon ihanaa kuvaa muualla aiemmin kuin Suburbiassa.

      Lontoo oli kyllä tosi chic, mutta minua häritsi heidän alituinen kiroileminen :D Näin vanhoja työkavereita ja kun joka toinen sana alkaa f:llä niin ei se kovin kauniilta kuullosta.

      Mulle USA ei jotenkin varmaan aukea ikinä. Minua harmittaa siellä ihmisten eriarvoisuus ja se on jotain mistä en varmasti pääse yli koskaan.

      Siis ne puistot! Niin upeita! Ei meillä vaan Pariisissa ollut tuollaisia puistoja. Huomasin myös muutenkin että koko Lontoo oli niin vihreä joka tavalla.

      No millä oikeudella ranskalaiset Louvreen? Puolet aarteista kuuluisi Italiaan :D

      Tuo on niin väärä kuva ja se ottaa minua niin päähän! Meidän kulmilla näkyy turisteja jotka pössyttelevät, mutta muuten ei. Mutta minua ei ikinä ole pelottanut täällä läheskään niin paljon mitä Helsingin rautatieasemalla. Se on karu paikka :(

      Kiitos, ihana kommentti <3 Olen myös todella onnellinen että saan asua täällä!

    1. Toki ilmassa oli myös siitepölyä, mutta tämä oli ihan kyllä pakokaasut ja muut saasteet. En saanut henkeä myöskään perjantaina kun olimme metrossa ja suussa oli savun maku :/

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*