Little Mexico

Vaikka olen käynyt Barcelonassa monta kertaa, mutta en ole ikinä pahemmin kävellyt Passeig de Graciaa niin ylös, että olisin päässyt kunnolla sukeltamaan Gracian alueelle. Olen jostain syystä ollut niin viehättynyt Bornin alueeseen, että olen mennyt sinne aina Barcelonassa ollessani.

Joulun pyhinä tosin kävelin enemmänkin Gracian alueella ja löysin ehkä uuden lempikaupunginosani, -katuni sekä uuden lempiravintolani. Kävelin Gracian ehkä elävimmältä kadulta muutaman askeleen poispäin (Carrer de Verdi) ja löysin kivan sivukadun, jossa näin värikkään terassin ja pääsin heti Meksikolaiseen tunnelmaan. Cantina Machito sijaitsee Torrijos nimisellä kadulla, ihan Carrer de Verdin vieressä.

Sivukatu oli koristeltu värikkäillä ulkokalusteilla sekä varjoilla ja ravintolan ovea kaunisti Frida Kahlon kuva. Kukkasin sisään ja ihan kuin se ovi olisi vienyt minut saman tien Meksikoon. Niin kuin kuvistakin näkee, kyseessä ei ollut mikään tekemällä tehty meksikolainen ravintola, vaan Machitossa sai tortillojen ja tacojen lisäksi myös ihan perinteisiä ruokia, aina tequilakardemummakahvista tres leches –kakkuun.   Itse söin kalaa etikkaisten kurkkujen kera, vähän jännää, mutta hyvää. Seuraavalla kerralla otin tosin pulled pork – tacoja ;). 

Ihastuin ravintolaan niin kovasti, että kävimme siellä syömässä uuden vuoden tienoilla kaksi kertaa. Ja jeps, menen sinne heti seuraavallakin kerralla kun olen taas Barcelonassa. Voin vain kuvitella miten ihana paikka on kesällä kun on lämmintä ja kadut ovat eläväisiä ja kun voi syödä ulkona. Aivan kertakaikkisen ihana paikka –  suosittelen lämpimästi jos haluatte tehdä pikkuisen pyrähdyksen Barcelonasta Mexicoon.  

En ole ikinä käynyt Meksikossa, mutta jos paikka on yhtään näin ihana, niin voisin lähteä Meksikoon vaikka talvilomalla. Noh, jos ei vielä talvilomallani, niin sitten joskus myöhemmin. Barcelonaan pääsen jo onneksi pian juhannuksena ystäväni häitä viettämään :). 

You may also like

3 Comments

  1. Kiitos paljon tästä vinkistä! Pistän heti ylös, ettei unohdu. Kuulostaa sen verran hyvältä. Olemme suuntaamassa Barcelonaan näillä näkymin touko-kesäkuussa. Toivottavasti ilmat suosii silloin :)

  2. No nyt matkakuume vaan paheni :) Tuonne pitää päästä seuraavalla Barcelonan reissulla, milloin se sitten onkaan.. Meksikokin kiinnostaa, mutta Espanjaan helpompi (ja halvempi) mennä. Kiitos näistä vinkkipostauksista, nämä ovat todella hyviä! – Merja

  3. Kommentoin/kysyn nyt ihan muuta asiaa kuin tähän postaukseen liittyvää, mutta muistan, että Instagramissasi oli joskus kuva Kiehl`sin Midnight Recovery Concentratesta ja ilmeisesti tykkäsist siitä. Kyselen nyt vähän sinulta tuosta, koska en asu Hgissä, niin en pääse nyt liikkeeseen(heiltä on mahd. tilata postitse). 

    Toimiiko tuo tuote siis yksinään vai pitääkö sen päälle levittää vielä voidetta? Onko sinulla muita suosikkeja ko. merkiltä?

    Kiitos, jos ehdit vastailla! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*