Lainaan huomiselta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen aina ennen ollut ehkä hivenen stressaajatyyppi, tykännyt rutiineista jne.  Olen myös pysynyt päätöksissäni aika hyvin. Eli jos olen päättänyt, että keskiviikkona pestään pyykit, niin se oikeasti tapahtuu eikä venähdä perjantaille. Ranskassa ja myös kotona tällaista käytöstä ollaan kummeksuttu aina silloin tällöin. Miksi ihmeessä pitää mennä kotiin klo:21 jos tällä hetkellä voisi nauttia vaikka picnicistä tai spontaanista afterwork -illasta. Kyllä ne pyykit peseytyy muinakin päivinä.

Aluksi minulle tällaisten omien must to do -juttujen siirtäminen oli ihan hirmuisen vaikeaa. Olin päättänyt, että viikonloppuisin saan 25 asiaa tehtyä, mutta sitten huomasinkin, että Pariisissa pitkät välimatkat tekevät  ennen niin normaalien to do-listojen tekemisestä mahdottomia. Oli vain pakko antaa periksi.

sofie sofie2

Periksi antaminen on itseasiassa tehnyt minulle ihan hyvää. Osaan ehkä  nauttia hetkestä nyt vähän paremmin enkä näe jo mielessäni 15 asiaa mitkä voisin myös saada aikaiseksi. Voin olla ulkona klo:21 sijaan vaikka kahteen jos on hauskaa. Mietin sitä väsymystä sitten huomenna ja lainaan tunteja jostain muualta kuin siitä hetkestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä hetkellä täällä on todella valoisaa pitkään iltaan ja auringosta voi nauttia ihanasti töiden jälkeen Seinen varrella. Ihmiset kantavat patongit, viinit ja juustot mukanaan  ja viettävät kesäillan kivikolla istuen. Saattavat vielä jatkaa iltaa aamuun, sillä he osaavat lainata tunteja huomiselta <3

You may also like

3 Comments

  1. Kuule, tuollainen huomiselta tuntien lainaaminen on oikein terveellistä. Minäkin olen sen oppinut vasta viime vuosina. Olen aina ollut täsmällinen, ja sinun tavoin miettiny,t mitä teen ja minäkin päivänä. Kahden pojan koulut ja harrastukset, oma työ ja miehen työ viikolla muualla pitivät minut todella kiireisenä vuosia, ja siitä selvittiin vain tiukoilla aikatauluilla. Nyt sitten moni asia on muuttunut ja minä siinä mukana. On ollut hienoa oppia, että maailma ei romahda, vaikka pyykit ovatkin jääneet pesemättä tai nurmikko leikkaamatta.
    Kunhan ne Ihan Pakko Tehdä- asita tulee hoidettua, muut voivat ihan hyvin odottaa. Nautiaan elämästä tässä ja nyt ja lainataan reippaasti tunteja huomiselta.
    Mukavaa sunnuntaita sinne Pariisiin!

  2. Olen tulossa Pariisiin heinäkuussa – haluaisitko Sofie vinkata jotakin hyviä ravintoloita sieltä? =) tai oletko kenties tehnyt blogikirjoituksen Pariisin ravintolatarjonnasta jo? *vinkvink* kiitos kivasta blogista!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*