Aika moni asia on itsestä kiinni ja yksi niistä on myös onnellisuus. Toki kaikkia elämänkäänteitä ei aina voi ennustaa eikä ohittaa, mutta pitäisi muistaa asennoitua myös niihin ikäviin asioihin positiivisen kautta. Ne kun kuuluvat myös elämään.
Ystäväni elämää viime kuukaudet seuranneena, olen ollut usein hyvin hämmentynyt, miten hän kaikesta huolimatta pystyy nauramaan ja olemaan niin positiivinen. Kerroin teille muutama kuukausi sitten ystäväni syöpätaistelusta ja olette kyselleet hänen vointiaan ja iloksi voin kertoa, että vielä hän on luonamme. Rock on – asenteella on menty pitkälle, vaikka lääkäri sanoi helmikuussa jotain muuta.
Kun elää kiireistä arkea ja jokseenkin välillä suhteellisten haasteellistakin, ei sitä ympärille kaipaa turhaan negatiivista energiaa ja tummia pilviä. Toki asioista pitää pystyä puhumaan ja käymään läpi, mutta jos yleinen ilmapiiri on aina negatiivinen, olen yrittänyt päästää tällaisista hetkistä ja ihmisistä irti.
On parempi olla lähellä ihmisiä, jotka nostavat ylös kuin sellaisia, jotka painavat alas. Täten uskonkin, että parisuhteella ja ystävillä on todella suuri vaikutus ihmisiin. Jos ympärillä on ihmisiä, jotka uskovat sinuun ja haluavat sinulle hyvää, on elämä ihan erilaista kuin että olet viikoittain tekemisissä ihmisen kanssa, jolla ei ole oikeastaan mitään hyvää sanottavaa sinusta tai sinulle. Silloin kannattaa kummakin miettiä, miksi siinä vaiheessa ollaan edes tekemisissä.
Olen miettinyt sitä usein, että mikä saa ihmiset negatiivisiksi, vaikka asiat ovat kumminkin suhteellisen hyvin. Onko se nimenomaan ne ihmiset ympärillä? Väärä työpaikka? Väärä parisuhde? Olen sitä mieltä, että päivittäisten asioiden pitäisi nimenomaan tuoda sitä energiaa eikä viedä pois. Se kenen vierestä herää ja minne menee päivittäin töihin, on ihan todella suuri vaikutus millaisen elämän elää. Moneen asiaan voi itse vaikuttaa, myös näihin kahteen. Työpaikan voi vaihtaa ja niin voi myös parisuhteen, jos hymy korvaantuu surusilmillä vuodesta toiseen.
Nyt kun olen hieman päälle kolmekymmentä, huomaan ensimmäisen eroaallon ystäväpiirissäni tulevan. Moni häpeilee ja kokee itsensä huonoksi, kun hääkakku menikin pipariksi muutaman vuoden jälkeen. Minusta siinä ei ole mitään häpeämistä, rohkeaa on lähteä etsimään onnea jostain muualta kuin jäädä loppuelämäksi happamaan suhteeseen
Voin kuvitella, että minusta olisi kuoriutunut negatiivinen ihminen, jos olisimme olleet yhtään enempää Pariisissa. Kun pääsin pois sieltä, koin olevani iloinen itseni taas, kun pystyin hengittämään vapaammin. Koin siis selkeästi sen, että miten ympäröivillä asioilla on suuri vaikutus omaan elämään.
Kaikki ei aina tietenkään vaihtamalla parane eikä saa luovuttaa liian helposti, mutta on myös hyvä tarkastella asioita ympärillä ja keskittyä niihin, jotka tekevät onnelliseksi. Jokainen meistä kun varmasti haluaa elää onnellisen ja iloisen elämän täynnä lämpöä, ymmärrystä ja kannustusta.
7 Comments
Meillä monilla suomalaisilla on verenperintönä (ihan jopa geneettisellä tasolla, koska koettu kärsimys tulee osaksi geenejä) sota-ajantraumat, jotka ovat kulkeneet suvussa. Ne ja sen asian tuottama usko, että tunteita ei kuulu käsitellä (vaan hammasta purren eteenpäin) ovat katkeroittaneet monet ihmiset ja siitä johtuu usein negatiivisuuskin. Eli negatiiviseksi ihmisen tekee, ei niinkään se että kokee surua ja vihaa (niinkun kuuluukin, silloin jos menettää jotain tärkeää tai tulee väärin kohdelluksi), vaan se, että niitä tunteita ei ilmaista tai kohdata siinä hetkessä, kun ne olisi tarkoitus vaan padotaan ne sisäänsä. Nämä sitten ajan kuluessa katkeroittaa ihmisen ja tekee negatiiviseksi -eli ei uskalleta myöntää, että kokee pettymystä tai surua. Itse tulen juuri tällaisesta sodan traumoja kantavasta suvusta, jossa on pitänyt painaa alas tunteita ja olen tehnyt suuren työn itseni kanssa, että olen hyväksynyt kaikki tunteet osaksi elämää – ja edelleen teen sen kanssa töitä, että pystyn suhtautumaan positiivisemmin asioihin. Toki itselle on sattunut sitten matkalla myöskin niitä ikäviä asioita (vääriä parisuhteita ja huonoa kohtelua työpaikalla) ja olen iloinen, että olen löytänyt kuitenkin rohkeuden lähteä niistä pois (jääminen olisi katkeroittanut ja tehnyt negatiiviseksi). Itse ihailen ihmisiä, jotka ovat aidosti positiivisia, mutta olen oppinut myös sen, että aito positiivisuus on rehellisyyttä itseä ja muita kohtaan, ei niinkään sitä, että lakaistaan asioita maton alle ja sitten nähdään vain hyvät asiat. Eli jos elämässä on vaikeaa ja vain yrittää väittää, että asiat ovat hyvin, valehtelee itselle ja valehtelu itselle kumoaa aina sen positiivisuuden, jota itselle yrittää hokea. Elämänmyönteisyyttä ei ole elämä, joka pohjautuu omien tunteiden ja todellisuuden kieltämiselle vaikka se näyttäisi ulospäin kuinka hienolta tahansa. Olen siis ajoittain sitä mieltä, että positiivisuus voi olla myös huono asia, jos se perustuu tosiasioiden kieltämiselle.
Mulle tuli tästä kirjoituksesta mieleen yksi ilta vuosia sitten silloisen kaverini kanssa. Olimme menossa illalla juhliin hyvänpäiväntutun luo ja spekuloin ääneen, että juhlista saattaa tulla tylsät, kun emme sieltä tunne käytännössä ketään. Ystäväni ärsyyntyi tästä, koska kuulemma suhtauduin aina negatiivisesti kaikkeen ja vaikutan hänenkin mielialaansa epäilyilläni. Olin hiljaa ja itsekseni mietin, että minusta olisi falskia olla olevinaan innoissaan asiasta, joka ei minua todellisuudessa innostanut. Ja falskius ei kai ole ystävyyden tarkoitus?
Kyllä muakin aina välillä ihmetytti ystäväni tapa hehkuttaa mun näkökulmasta outoja juttuja, mutta se ei ollut minulle ongelma, koska olemmehan kaikki erilaisia. Meillä oli kuitenkin keskenämme paljon hulvattomia ja spontaaneja iltoja ja päiviä.
Muutot veivät meidät erillemme, mutta sittemmin olen huomannut hänen jakavan somessa juuri sellaisia “siivoa negatiiviset ihmiset pois elämästäsi” -tekstejä. En voi olla miettimättä, olisinko ilman muuttoja ollut yksi niistä huonoista ihmisistä, jotka hän olisi siivonnut elämästään pois. Se on aika raskas ajatus. Vaikka suhtautumistapani on erilainen, en silti haluaisi tuntea olevani turhake kenenkään maailmassa.
No näin varmasti onkin. Melankolia on osa suomalaisuutta.
Korostin sitä, että asioista pitää nimenomaan puhua. Olen itse aika “kissa pöydälle ” -tyyppiä ja nostan asiat pöydälle jos siltä tuntuu. Mitä avoimemmin asioista voi puhua sen parempi.
Minusta positiivisuus on osa ihmisten persoonallisuutta ja positiivisellakin ihmisellä on huonoja päiviä. En tarkoita tällä luonteenpiirteellä nyt mitään feikkiä “jenkkimäistä” aurinkoisuutta jota on kaupat ja ravintolat pullollaan, vaan sellaista nomaalia positiivista asennetta elämään ja ihmisiin.
Heippa U,
Oletko ottanut tämän asian esille ystäväsi kanssa? Itse ainakin koen,että asioista pitää pystyä puhumaan. Toki jos asiat ovat koko ajan vaikeita ja ikäviä niin sitten annan itsekin vain olla.
En esimerkiksi jaksa olla ihmisten seurassa, jotka koko ajan painavat alas bloggaamista esimerkiksi. En minäkään koe, että minulla on mitään sanottavaa kenekään toisen harrastuksista, niin miksi minulle saa tästä koko ajan urputtaa?
Ja ainakin minun iässäni sitä monesti huomaa, että on kasvanut monien kanssa erilleen. Se on surullista, mutta ei sille mitään voi.
Positiivista on nimenomaan mielestäni juuri tuo suoruus ja asioiden nostaminen pöydälle. Se tosin vaatii aika paljon aina rohkeutta ja monet mieluummin sitten vaikenevat. Vielä tähän ystävien karsimiseen lisätäkseni (johon mielestäni aikuisilla ihmisillä onkin oikeus, sillä meillä on vastuu siitä, että vietämme aikaa välittävässä seurassa jotta voimme hyvin), jos joku näkee paljon asioissa negatiivista, olisi mielestäni ystävän tehtävä aluksi kysyä, että miten toinen voi, kun asiat vaikuttavat olevan noin huonosti. Varmasti sitä tämä negatiivinen ihminen sisimmässä kaipaisi – että joku kysyisi, mitä kuuluu, miten voit? Tämä keskustelu saattaa viedä asiat siihen pisteeseen, että ystävä tulisi kohdatuksi kipeissä asioissa ja näin ollen jopa saisi kevennettyä “negatiivisuuden” taakkaansa. Ystävä voi mielestäni jopa hienovaraisesti sanoa, että olisi varmaan hyvä käydä puhumassa ongelmista ammattiauttajan kanssa, niin ei tarvitse velloa jatkuvasti ongelmissa. Jotkuthan ei sitten ole valmiita ottamaan mitään toisten välittämistä vastaan ja haluavatkin rypeä huonossa olossa ja hakea muilta negatiivisuudellaan huomiota. Tämä ei kuitenkaan ole mielestä kovin vastuullista aikuisuutta – on meidän jokaisen tehtävä kantaa vastuu itsestä ja voida hyvin – sitten ainoastaan meidän ympärilläkin voidaan voida hyvin. Ikävä kuulla, jos koet vähättelyä blogin suhteen ja olen ehdottoman samaa mieltä, että ystävän kuuluu tukea, ei vähätellä toisen kiinnostuksen kohteita. Olisiko tässä taustalla kuitenkin kateutta? Usein ärsytys esim. toisen taidoista ja blogin kautta välittyneestä kivasta elämästä voi saada sitä toisissa aikaan “kun kaikki näyttää niin helpolta ja rahaa näyttää tulee ovista ja ikkuinoista”, vaikka tietysti blogissa ei ensinnäkään näy koko totuus ja toiseksi, se on hemmetin kovaa työtä.
Itse ajattelen hyvin samoin, mutta saan kuulla myös joskus, että positiivisuus voi olla jollekin se ärsyke – ettei kukaan oikeasti voi olla koko ajan iloinen. Valitettavasti tämä liittyy paljon siihen, että monet suomalaiset ovat heti kateellisia jos joku on onnellinen. Iloinen elämänasenne on kuitenkin itselleni tärkeä, ja vanhempini menettämisen jälkeen olen nimenomaan keskittynyt siihen. Olen kuitenkin saanut myös kuulla, että jos en ole kriittinen ja yritän nähdä asioissa aina hyvän puolen, niin en anna totuudenmukaista kuvaa esimerkiksi paikoista, joissa käyn. Uskon näin ollen, että kyseenalaistaminen ja kriittisyys liittyy vahvasti siihen, mitä suomalaiset kokevat “aitona ja oikeana”. Itse olen kyllä hyvin erilainen, enkä siksi koekaan, että olisin kuin kaikki muut.
Yritän itse tsempata enemmän, ja olla välittämättä näistä kommenteista. Olen kuitenkin myös herkkä ihminen, joten aistin heti jos joku on negatiivinen. Mutta olet täysin oikeassa siinä, että muiden samankaltaisten ihmiset kanssa voin parhaiten! Se ei tarkoita, että olisimme samanlaisia. Erilaisuus on rikkaus, mutta elämänasenne on hyvä olla yhteinen. Joten aina kun tuntuu, ettei kukaan ymmärrä, niin kannattaa nimenomaan hakeutua samanhenkisten ihmisten ympärille. Yksi hyvä keskustelu esimerkiksi voi antaa energiaa pitkäksi aikaa! On myös hyvä muistaa, että olemme itse vastuussa hyvinvoinnistamme. Eli ystävien lisäksi kannattaa myös tehdä sellaisia asioita, jotka tuovat iloa elämään esim. lukea, kuunnella musiikkia, katsoa elokuvia, ulkoilla luonnossa ym.
xxx
E
http://helsinkidragonfly.blogspot.com/
Tämä on niin totta… Itse tein myös muutama vuotta sitten ‘siivouksen’. Ajattelin, että vaikka olisi sukulaisista kyse, niin ei ole aikaa elämässä ihmisille, joiden tiedät jo etukäteen laittavan sinua alas. Tuntuu, että siitä kun pääsi, elämä tuntuu kevyemmältä. Meillä on velvollisuus pitää itsestämme huolta ja heistä jotka ovat oikeasti “your people”, tehdä omia inspiraatiota tuovia asioita :)