Kun tulevasta ei tiedä, pitää nauttia juuri tästä hetkestä

Olen ollut koneen luota poissa, sillä olen halunnut olla ihan vain lomalla ja nauttia tästä vapaudesta nyt täysillä, kun siihen on mahdollisuus. Ensimmäinen lomaviikko on siis takana, kaksi onneksi vielä edessä. Olen jakanut lomahetkiäni Instagramissa ja olen onnellinen, että ne ovat tuoneet myös iloa teille.

Vaikka alkuvuodesta en uskonut, että saisin mennä vapaasti, onneksi Ranskassa on saanut nauttia kesästä. Emme tosin ole olleet juurikaan sisätiloissa ruokakauppaa lukuun ottamatta ja viikonloppuisin pysytään mieluummin kotosalla kuin täysillä rannoilla. Olemme yrittäneet miettiä ulkoilmatekemistä ja ajoittaa tietyt tekemiset niin, että ei tarvitse olla tungoksissa tai ihmismaissoissa. Onneksi se on onnistunut, niin on pysynyt olemaan jokseenkin huolettomasti ja nauttia kesästä.

Jos saan olla ihan totaalisen rehellinen, olen todella huolissani syksystä varsinkin etelän maissa, jos toimistoille ja kouluihin palataan normaalisti. Nyt kesällä tilanne on helppo pitää aisoissa, kun ollaan ulkona ja poissa toimistoista, mutta syksy huolettaa, että mitä käy, jos ihmiset eivät pidä maskia eivätkä pidä huolta etäisyyksistä.

Suomessa ja pohjoismaissa kulttuuri pitää meitä hieman erillään, mutta Raskasta, Italiasta ja Espanjasta olen huolissani. Jos maskeja ei pidetä julkisissa tiloissa ja kaikkia välttämättömiä massakokoontumisia sisätiloissa ei peruta, uskon, että tilanne menee täällä Ranskassa ainakin samanlaiseksi mitä se oli huhtikuussa.

Tulevan syksyn takia olen yrittänyt olla niin paljon ulkona kuin mahdollista ja nauttia jokaisesta hetkestä täysillä. Otin tämän tilanteen takia myös pidemmän loman, että saisin nauttia vapaudesta nyt kun siihen on mahdollisuus.  Kun tulevasta ei tiedä, pitää nauttia juuri tästä hetkestä.

 

PS. kesäfiiliksiä voitte seurailla Instagramissani.

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

You may also like

9 Comments

  1. Täällä Suomessa koronatartunnat lähtivät nousuun juurikin lomakauden alettua, toki rajoituksien purku edesauttoi asiaa. Nyt sitten ollaan matkailua jo rajoittamassa lisää, kun ei se ehtinyt vielä alkaakaan. Sveitsi ja Itävalta ovat THL:n boikottilistalla ilmoitettiin eilen. Ihmiset alkavat herpaantua ainaiseen varuillaan oloon.
    Ruotsalaiset, jotka ovat hoitaneet koronansa todella persoonallisesti, ovat median mukaan kuitenkin lähteneet surutta matkoille. Muutamat suosituimmat blogin pitäjät esimerkiksi.
    Onneksi täällä uskaltaa edes kotimaanmatkailua harrastaa ja olla omalla mökillä ja veneellä.

    1. Heippa,
      voikun ihmiset pitäisivät maskeja :/ Katsoin aamulla UK:sta uutisia ja siellä on osoitettu mieltä, että miten maskien pito rikkoo itsemääräämisoikeutta ja yksilönvapautta. Tuntuu pahalta ajatella, että miten lyhytnäköisiä ihmiset ovat näissä asioissa. Miten ei ymmärretä että pienillä muutoksilla päästäisiin tästä tilanteesta eteenpäin? Kukaan kun ei halua että tämä tilanne jatkuu vuosia, niin pakko oppia elämään uudella tavalla että ei olla koko ajan karanteenissa.

      Täällä vahvasti uskotaan seuraavaan aalton ja kyllä se varmasti tuleekin ja oli odotettavissa. Rajoja kun ei voi pitää vuosia kiinni, niin tilanne elää koko ajan. Sen takia olisi hyvä jos kaikilla olisi EU:ssa maskipakko ja käsineitä käytettäisiin julkisissa tiloissa.

      En usko että minä ainakaan olen menossa toimistolle ennen lokakuuta ja uskon että etätyö ja -koulu pitää tartunnat edes jokseenkin kurissa.

      Ps. Ruotsalaisia on täällä aika paljon tällä hetkellä. Maskipakko on nyt tosin Ranskassa sakon uhalla joten toivottavasti toimii edes vähän :)

      1. Terveisia vaan taalta typerysten maasta eli Briteista. Lontoon metroissa on maskipakko, jota edes tyontekijat eivat noudata saati sitten matkustajat. Ja huomenna (pe 24.7) alkavasta, kaupoissa voimassa olevasta maskipakosta on tosiaan valitettu koko viikko, kuten tuossa ylla Sofie jo kommentoitkin, jopa poliitikot. Kaupat valittavat kun pubeissa ja ravintoilossa ei ole maskipakkoa, mutta siella onkin turvavalit poytien valissa ja jokaiseen paikkaan joutuu varaamaan poydan etka tosiaan voi kavella kadulta vaan sisaan. Kaupassa on hankalampi pitaa turvavalia. Sitten ihmetellaan, miten muissa maissa virus on saatu paremmin kuriin…

        1. Heippa,

          Yep, aika sekavanlaisin tuntein olen kuunnellut UK-kollegoiden juttuja ja katsonut uutisia juuri tänään sieltä. Ei nyt pahalla, mutta voisiko jokainen näistä protestoijista allekirjoittaa paperin että he ei sitten vie yhtäkään sairaalapaikkaa?

          Tuntuu vaan tylsältä, että jonkun elämä on nimenomaan siitä yhdestä sairaalavuoteesta kiinni ja jos joku joka ei ole halunnut pitää maskia saa paikan ennen toista, on minusta tämä epäreilu tilanne.

          En ymmärrä mikä Brittejä oikeasti vaivaa. Kun pienillä muutoksilla saadaan isoja harppauksia ja pystyttäisiin elämään ns. Normaalia elämää ilman full lockdownia. Juuri tällaisten ihmisten takia me ollaan loppuvuosi valitettavasti ehkä taas kokonaan sisällä.

          1. En kylla minakaan ymmarra. Ja olen kanssasi aivan samaa mielta tuosta allekirjoitetusta lomakkeesta sairaalapaikan suhteen.

            Henkilokohtaisesti olisi kiva paasta kaymaan vanhempien ja ystavien luona Suomessa niin ettei ensin joutuisi karanteeniin kahdeksi viikoksi. Varsinkin kun meilla ei oikein ole karanteenipaikkaa missa olla eika tarpeeksi lomaa olla ensin karanteenissa ja sitten normaalilla lomalla. Normaalistihan menisimme vaan mun vanhempien luo, mutta he ovat 65+, joten en haluaisi altistaa heita tartunnalle.

          2. En ymmärrä miksi ei tehdä tällaisia päätöksiä, sillä onhan se nyt sositettu, että kaikille ei paikkoja tai hoitoa ole välttämättä.

            Niin, olen menossa nyt Suomeen elokuuksi Hollannin kautta ja olen käymässä testeissä ja näen vain muutamia ihmisiä maskien kanssa ensimmäiset kaksi viikkoa. Olen siis koko elokuun etätöissä niin saan edes loppukuun olla siellä rauhassa ja vapaasti.

            Ymmärrän. En minäkään ajatellut mummia nähdä ensimmäisiin viikkoihin. En antaisi sitä ikinä anteeksi jos hän sairastuisi.

  2. Suomessa ei viralliset tahotkaan ole suositelleet maskipakkoa missään vaiheessa, paitsi hoitohenkilökunnalle. Ilmeisesti alkuun maskeja ei ollut ja sitten kun oli, maksoivat maltaita. Hoitoalan ihmisenä oma kantani on selvästi maskien kannalla, koska miksi olisin niitä esim. työssäni käyttänyt aina, ellei niistä mitään hyötyä olisi.

    1. Tämä on jotenkin käsittämätön juttu. Jos ei niistä ole mitään hyötyä, niin miksi niitä pidetään hoitohenkilökunnalla pakollisena? Ymmärrän, että Suomessa ei vielä ole paljoa tartuntoja, mutta jos palataan toimistoille ja kouluihin, on tilanne erilainen :/

  3. Maskit suojaavat oikein käytettynä. Itse hoitoalalla työskentelen ja joskus jopa alan ammattilaisten on vaikea muistaa kuinka maskeja tulee käyttää oikein, joten epäilen, että ns. Mattimeikäläinen ei osaa maskia oikein käyttää, jotta siitä olisi oikeasti hyötyä. Maskia ei saa riisua, tiputtaa, kaulalalle. Eikä koskea käsin kasvoja suojaavaan osaan. Vain nauhoihin kosketaan. Kädet tulisi desinfioida joka kerta maskin poiston jälkeen. Maski tulisi hävittää suoran roskikseen, ei laittaa mihinkään pöydälle jne. Esim. Kuinka ravintolassa toimitaan maskien kanssa, maskia ei saa laskea kaulalle tai pöydälle tai laittaa laukkuun ja sieltä taas kasvoille. Itse ymmärrän maskien käytön joukkoliikenteessä, mutta epäilen tosiaan että osaako suurin osa ihmisistä käyttää maskia oikein. Ja jos maskeja lojuu jo luonnossa ja kaupungeilla maassa niin kuulostaa ihan typerältä toiminnalta..

Leave a Reply to mermar Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*