Kun keskittyy positiiviseen – kaikki hyvin

Avec Sofié Blog l

Nyt kun niin moni asia on huonosti ja mielessä kymmeniä asioita, jotka vaivaavat, yritän miettiä, että mitkä asiat ovat elämässäni nyt hyvin. Hävettää sanoa, että tämä karanteeniaika on tehnyt meillä tosi hyvää. Emme ole koko suhteemme aikana olleet näin paljon yhdessä. Yleensä olen viikot yksin ja elämme arkea aika erillämme, niin tämä yhteinen aika tuntuu niin äärettömän ihanalta. Hävettää sanoa tämä ääneen, kun tiedän, että näin ei ole nyt kaikilla ja tämä tilanne on muutenkin enemmän kuin ahdistava monelta kantilta.

Koska emme tiedä millaiseen maailmaan me täältä tupsahdamme ja milloin se edes tapahtuu, yritän miettiä mikä on omassa elämässä tällä hetkellä hyvää. Se on nimenomaan tämä yhteinen rauhallinen aika, kun ei tarvitse mennä yksin nukkumaan tai herätä yksin. Käymme myös yhdessä kävelyillä aamuisin ennen töitä, joten uusien rutiinien ja tapojen löytäminen tuntuu myös hyvältä. Tiedän, että tämä on vain hetkellistä, joten yritän ottaa tästä ajasta nyt kaiken irti.

Avec Sofié Blog l

Mieheni äiti kysyi varovasti, että miten meillä täällä menee nyt kun olemme niin paljon yhdessä. Olemme kumpikin aika itsenäisiä niin kai se voisi tuottaa ongelmia joissakin suhteissa, kun yhtäkkiä joutuu olemaan koko ajan yhdessä. Onneksi ei meidän osaltamme näin ole. Tekee olemisesta niin paljon helpompaa tässä tilanteessa, kun on suhteessa kaikki hyvin.

Olen lukenut otsikoita, että miten turvakodeissa on kiire ja kotihälytyksiä on paljon näinä aikoina. Se tuntuu nyt itsestäni vieläkin pahemmalta mitä normaalisti. Nyt jos joskus kodin pitäisi olla se paras ja turvallisin paikka olla. Joka päivä tunnen onnellisuutta ja kiitollisuutta siitä, että miten olemme täällä kotona onnellisesti yhdessä.

Jos pistää mielen positiivisiin asioihin, tuntuu tämä aika helpommalta. Jokaisella on varmasti mielessä, että miten terveys, työt ja talous kestävät tämän ajan. Aluksi mietin näitä asioita ihan liikaakin, mutta nyt olen kääntänyt asiat vain kohti niitä asioita mitkä ovat hyvää tässä ajassa. Se on nimenomaan tämä rauhallinen yhdessäolo.

 

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

You may also like

2 Comments

  1. Ihanaa, etta loydat tasta ajasta jotain positiivista ja hyva etta olette voineet viettaa aikaa yhdessa. Ja kuten sanoit, emme voi tietaa mita tapahtuu seuraavaksi, joten taytyy vaan yrittaa toivoa parasta ja loytaa hyvia hetkia juuri nyt.

    Me olemme pyrkineet suhtautumaan melko samoin, vaikka vietammekin varmaan enemman aikaa yhdessa arkisin kuin sina ja miehesi. Joka tapauksessa on hyva viettaa aikaa esimerkiksi pihalla ja laittaen yhdessa ruokaa.

    Health and happiness to you both

    1. Heippa,

      se on juurikin näin. Ikinä ei voi tietää mitä on seuraavaksi, niin pakko nauttia näistä tämän päivän hyvistä hetkistä.

      Jos voisin pyyhkiä kaikki muut ajatukset pois mielestä, tuntuisi tämä juuri sellaiselta ihanne-elämältä. Olemme kotona yhdessä ja kokkailemme illat ja viikonloput. En tiedä haluanko palata enää normaaliin kiireeseen ja erilläoloon :(

      Kiitos samoin sinne :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*