Kööpenhaminasta inspiraatiota: puuro lakritsijauheella, banaanilla ja taatelilla

Kööpenhamina on kaupunki, jossa minulle oli selvää, että olin rakastunut mieheeni. Menimme sinne syyskuussa seitsemän vuotta (!) sitten toisille virallisille treffeille. Sen viikonlopun jälkeen olin aika varma, että kyseessä ei ole mitään sinkkuhulluttelua, vaan oikeasti kyseessä on myös tunteista, joista en haluaisi tuon viikonlopun jälkeen luopua, kun menisin lentokoneeseen ja kohti Helsinkiä. Onneksi niin ei tarvinnut tehdä, vaan olemme päässeet Kööpenhaminaan myös uudestaan tuon toisen treffiviikonlopun jälkeen.

Muistan edelleen elävästi, kun testailimme tuona viikonloppuna ravintoloita ja baareja ja yksi mikä on siitä viikonlopusta jäänyt käteen rakkauden lisäksi, on suuri intohimo puuroon. Ei mihinkään perinteiseen kaurapuuroa voisilmällä, vaan siis kunnon kokeilevaan puuroon erilaisilla twisteillä. Syy tähän suureen puurorakkauteeni johtuu puurobaari Grød :stä

Aina kun Köpikseen menen tai menin työmatkoilla, oli Grød:iin pakko päästä aamiaiselle tai lounaalle. Viime syksynä olin Kööpenhaminassa viimeksi ja silloin ostin mukaani myös heidän, keitto- vai pitäisikö sanoa puurokirjan. Puurokirja on ollut kovassa käytössä ja viikonloppuna tein heidän reseptiänsä mukaillen kaurapuuroa banaanilla ja lakritsijauheella. Kuulostaa erikoiselta, mutta oli ihan äärettömän hyvää!

 

Tarvitset tähän viikonlopun puurooni (en tehnyt ohjeen mukaan vaan mukaillut):

Kaurapuuroa

Banaania

1 tl Raakalaktritsijauhetta

Suklaanibsejä

Taateleita

1 tl Sokeria

 

Tee puuro. Sekoita teelusikallinen sokeria raakalakritsijauheeseen. Pilko baanaani paloiksi ja asettele puuron päälle. Sirottele lakritsisokeria banaanin pintaan. Koristele pilkotuilla taateleilla sekä suklaanibseillä.

Tiedän, että voi kuulostaa oudolta banaanilaktritsi puuron vierellä, mutta suosittelen kokeilemaan. Jenkkimieheni ei tätä puuroa tule koskaan syömään, mutta jos kaipaa kokeellista Kööpenhaminaa, suosittelen lämpimästi. Te varsinkin, jotka pidätte lakritsan mausta muissa yhteyksissä niin teessä kuin leivonnaisissa tulette pitämään tästä puurosta aivan varmasti.

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

You may also like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*