Olen tottunut olemaan aika paljon yksin viimeisten vuosien aikana. Yksinolo ei sinänsä haittaa minua ja olen yhteydessä ystäviini päivittäin muuten kuin kasvotusten. En tämän kevään aikana ole siis tuntenut kuin muutaman kerran, että olen yksinäinen. Eilenkin puhuin yli 3 tuntia puhelimessa illalla eri ystävieni kanssa. Mutta totta kai on eri asia kävellä ystävän kanssa iltalenkkejä kuin että puhut puhelimessa muutaman tunnin putkeen.
Nyt kun kesäloma lähestyy, heräsin oikeastaan ensimmäisen kerran siihen tunteeseen, että olen ehkä koko kesän näkemättä ketään. Kesäisin monet ystävät tulevat Etelä-Ranskaan koteihinsa ja saamme myös usein vieraita monta kertaa kesässä. Heinäkuussa Yhdysvalloista on käytännössä varmaankin mahdotonta lentää Ranskaan ilman karanteenia, niin moni ystävä on skippaamassa Etelä-Ranskan kesäloman.
Vaikka viihdyn todella hyvin yksin, on yksinäinen kesä alkanut tuntua jokseenkin ahdistavalta ajatukselta. Varsinkin kun on nyt ollut jo kolme kuukautta näkemättä ketään, niin ajatus että olisi melkein puolet vuodesta eristyksissä ystävistä tuntuu jokseenkin karulta. Ei ehkä se unelmien kesä, vaikka Rivieralla onkin. Ystäväni merkitsevät minulle paljon, niin tuntuu surulliselta, että tänä kesänä emme tee yhteisiä päiväreissuja, koe kivoja rantapäiviä tai tanssi yömyöhään yhdessä.
Jos jotain expat-elämässä on minusta tylsää, on se nimenomaan yksinäisyys. Moni näkee vain ne kauniit kuvat rannoilta tai toisista kaupungeista ymmärtämättä, että olisin tälläkin hetkellä mieluummin Suomessa sateessa kavereiden kanssa, kun Ranskassa helteessä yksin. Ikinä en vaihtaisi ulkomaille muuttoa, mutta haaveilen silti siitä, että voisin asua ainakin jonkun ajan vuodesta Suomessa tulevaisuudessa.
Päätin näiden fiilisten myötä, että jos kaikki on elokuussa jokseenkin normaalilla tolalla, tulen kuukaudeksi Suomeen. Minulla on töitä siellä myös niin paljon, että jo töiden puolesta pitäisi olla siellä eikä Amsterdamissa. Näin saan viettää ihanaa aikaa yhdessä ystävien kanssa, sekä tehtyä töitä ja blogiprojekteja. Ei siis ainakaan näillä näkymin ole tulossa ihan yksinäistä kesää, vaikka Rivieralla olenkin suurimman osan ajasta yksin.
Tällä tekstillä haluan ehkä tuoda sitä asiaa esiin, että ei kannata aina ajatella ulkomailla asumista ruusuisin kuvin. Välillä saan teiltä kommentteja jossa ihannoitte ulkomailla asumista, niin sen takia halusin varsinkin nyt tuoda tämän toisen puolen esiin. Toki ulkomailla asuminen antaa niin paljon, opettaa ja kasvattaa, mutta sydän on silti aina siellä missä perhe ja ystävät ovat.
14 Comments
Mutta ethän sä ole yksin? Eikö sun mies ole siellä myös? Itse olen ollut oikeasti yksin nyt kohta 4 kk, pelkästään videopuheluiden varassa.. “Sopivasti” juuri ennen rajojen sulkeutumista tuli miehen kanssa ero ja kaverit Suomessa. Vaikka myös viihdyn yksin, nyt alkaa todella kaivata seuraa! Täältä Turkista ei vain tällä hetkellä pääse pois.. :/
Heippa Sanni,
en ole yksin ja mieheni on täällä. Tarkoitin, että olemme täysin kahdestaan täällä kun ystävät eivät pääse tänne, eikä me helposti Suomeen tai jenkkeihin. Vaikka meillä on toisemme, kyllä sitä kaipaa silti ystäviä.
Olen todella pahoillani, että olet siellä ihan yksin :(
Ukkosen Jennin mies lähti Englantiin, ja ovat vissiin kolme kuukautta olleet erossa toisistaan. Ja Jenni on vielä ihan erilaisen kulttuurin keskellä kuin me eurooppalaiset. Suhteellisuudentajua kehiin.
Heippa,
Me koetaan nämä asiat eri lailla ja kyllä jokaisella on oikeus olla surullinen jos pelkää että ei näe sukulaisiaan tai ystäviään tänä vuonna ollenkaan.
Tsempit Jennille :)
Aiemmille kommentoijille: kyllä tietenkin aina löytyy muita, joilla on hankalampaa, mutta saa sitä silti kaivata ystäviään ja perhettään toisesta maasta! Asun itse Sveitsissä ja olen saanut jakaa kotona olemisen mieheni kanssa, lisäksi nyt täällä on jo mahdollista aika normaalisti nähdä kavereita ja käydä ravintoloissa yms. Silti minulla on kova ikävä Suomeen, ja ystäviä ja perhettä siellä. Tässä tilanteessa se tunne korostuu, kun ei varmaksi tiedä, milloin sinne on turvallista ja sallittua taas mennä. Kyllä se on juuri niin kuin Sohvi sanoit, että mitään en tästä ulkomailla asumisesta vaihtaisi, mutta silti samaan aikaan ikävä Suomeen on kova. Sen siitä saa kun jakaa sydämensä useampaan maahan!
Tottakai mutta mun mielestä on eri asia sanoa olevansa yksin kuin ikävöidä.
Heippa Sinis,
No kyllä mä koen, että olemme kesän yksin jos olemme ihan kahdestaan. Olemme nyt olleet näkemättä ketään yli kolme kuukautta, niin kyllähän se oudolta tuntuu.
Heippa Tuuli,
Niin, kyllä jokaisella on oikeus kokea tunteita suuntaan tai toiseen. Ei voi verrata omaa tilannetta muiden tilanteisiin ja jokaisella on oikeus tuntea mitä tuntee.
Niin, se on nimenomaan tämä unne kun ei tiedä milloin näkee uudestaan. Isovanhe,at ovat jo niin vanhoja, että ajatus että en enää näe heitä tuntuu ihan todella surulliselta.
Mun mies haluaa edelleen muuttaa Sveitsiin. Se on nyt katsonut karttoja, että minne voidaan muuttaa, että ajomatka pysyy Etelä-Ranskaan siedettävänä :D Siis ei ole nyt varmaan vuoden sisällä, mutta jos ei mitään sen kummempaa tapahdu, Sveitsi on hänen unelmiensa paikka.
Jep, juuri näin. En koe, että on vain yhtä maata missä haluaisin asua loppuelämäni. Niin monessa paikassa on niin paljon hyvää ja omat parhaat puolet.
Iso halaus sinne Sveitsiin!
Olen asunut 19v Lontoossa ja silti kaipaan ystaviani ja perhetta Suomessa enka tieda paasenko tana kesana kaymaan Suomessa ollenkaan, kun UK:n karanteeniaikeista ei ole viela varmuutta enka myoskaan halua tartuttaa jo melko iakkaita vanhempia koronaan (taalla Briteissa riittaa tartuntoja ja kuolemia ja monena viime paivana on kuollut enemman porukkaa kuin Suomessa koko korona-aikana, joskin tietysti vaestolukumaaraerot ovat melkoisia).
Ymmarran kovin hyvin, Sofie, kaikki ylla olevat pointtisi ja iloitsen, etta paaset elokuussa Suomeen.
Heippa Elina,
Niin, ihmiset ovat se kaikkein tärkein asia ainakin minun elämässäni.
Jep, seuraan teidän lukuja päivittäin kun kollegoja asuu siellä niin kuuleen myös paljon miten tilanne kehittyy siellä koko ajan. Toivotaan, että tilanne menee paremmaksi pian, niin pääsette normaalimpaan elämään kiinni.
Jep, en malta odottaa normaaleja Suomi-juttuja!
Onko Ranskassa yleisesti vaikea löytää uusia ystäviä? Espanjaan muuttaessa tuntui heti, että tällä on tosi helppoa tutustua uusiin ihmisiin ja löysin omasta harrastuspiireistä ystäviä. Koirien kanssa on helppoa ainakin tutustua, kun ihmiset lähestyy helpommin :-)
Ihana kirjoitus ja voin niin samaistua tuohon yksinäisyyden tunteeseen, vaikka tällä hetkellä oma tilanteeni on aivan toisin ja perhe on ympärilläni, olen joskus menneisyydessä kokenut yksinäisyyttäkin. Elokuusta ja ystävien tulevasta kohtaamisesta taidat saada voimaa! Nyt etsin kuumeisesti sitä sun Spotify soittolistaa… mainitsitko sen tarkemmin jossain?
Sellainen alkukommentti viitaten muutaman kommentoijan vahattelyyn, etta kaikkein kauheinta on avata omaa sydanta ja myontaa jotakin itselle kipeaa vain tullakseen mitatoidyksi ja vahatellyksi.
Ja alkuperaiseen aiheeseen viela.. Amen to that! Kymmenisen vuotta Suomen ulkopuolella asuneena olen aika ajoin taman dilemman keskella. Mina olen mina koska olen asunut ulkomailla kauan. Ja minulla on myos aika ajoin tosi kova ikava Suomeen ja Suomen ihmisia. Tama toistuu jokaisen expat suomalaisen kohdalla jonka olen tavannut. Yksi britti expat Italiassa kutsui tunnetta jonkinlaiseksi skitsofrenian kaltaiseksi tunteeksi….. vaikka en allekirjoita sanavalintaa niin ymmarran taysin mita han tarkoitti. Elama ja ehka oma identiteettikin on jakaantunut jollakin tavoin kahtia.
Asun Englannissa ja olen muuten viettanyt viimeiset 3 kk Suomessa. Tein ratkaisun koska koin, etta halusin olla vanhempieni kanssa ja koska pystyin tekemaan tyot Suomesta kasin. 2 viikon karanteeni meni Suomessa melko helposti koska meilla on niin ihana luonto ja vapaus siella kulkea. Tilanne on Englannissa todella paha mutta tiedan myos monta, jotka ovat sielta Suomeen saapuneet ja olleet 2 viikkoa perheestaan etaalla. Englannissa 2 viikon karanteeni taidetaan poistaa piakkoin.
Paatos tulla Suomeen elokuussa kuulostaa todella hyvalta. Onneksi teit rohkeasti sen ratkaisun!
Tsemppia kaikille maailmalle ja naihin aikoihin.
Tämä korona-aika muistuttaa paljon alkuaikoja, kun muutin Suomesta pois. Ei ollut vakiintuneita ystäväpiirejä ja kärsin joskus tosiaan yksinäisyydestä. Nyt tuntuu siltä, että tuon tunteen kokemisesta on hyötyä tässä hetkessä. Kun siitä selvisin, niin selviän tästäkin. Nyt minulla on jo tosin oma perhe syntynyt seuraksi! 😊 Mutta se eristäytyneisyys ja etäisyys on expatin elämän toinen puoli niinkuin kirjoitit. Se on samalla henkisesti todella kasvattavaa. Tajuaa myös, ketkä on ne oikeat ihmiset kenen kanssa haluaa sitten aikansa Suomessa viettää.