Viikon päästä olen tuon kuvassa näkyvän neidon luona Pariisissa. Tutustuimme viitisen vuotta sitten yliopistolla kun etsiskelin itselleni ranskalaista kielikaveria. Kielikaverista tuli ystäväni ja myös siskoni. Siskoni muutti Pariisiin viime elokuussa töihin, mutta ainakin näillä näkymin hän saattaa palata Suomeen jopa ennen kesää ja pisamia<3
Meillä oli tapana viettää melkein kaikki vapaa-aika yhdessä yliopistossa ollessa ja välillä jopa tuntui, että hän asui kolmantena meillä Vaasan kodissa. Minulla on paljon kavereita, mutta kourallinen niitä sydämen ystäviä, jotka pysyvät aina sydämessä ja mielessä ja joiden kanssa voi jakaa IHAN kaiken. Rosie on yksi niistä ja olenkin niin onnellinen, että minulla on tuollaisia supernaisia elämässäni. Jokainen ansaitsee ja tarvitsee sellaisia sydämen ystäviä. Sellaisia, jotka nostavat maljan sinun onnistumisille, pyyhkivät ne kyyneleet poskiltasi ja palauttavat hymyn kasvoille päivinä jolloin ei tekisi mieli hymyillä.
Viime kesänä ennen Rosan Ranskaan muuttoa meillä oli tyttöjenviikonloppu Tukholmassa. Vein Rosien syömään lempiravintoloihini ja vietimme laatuaikaa kahdestaan. Kuvat ovat heinäkuun alusta ja yhdestä Tukholman lempiravintolastani, Eastin terassilta. Paljon on muuttunut noista kuvista – hassua miten elämä voikin muuttua puolessa vuodessa ihan täysin. Tärkeintä on kumminkin muistaa se, että elämä ei ole mitään ilman ihania ystäviä ja rakkautta jonka heidän kanssa voi jakaa.
Oi viikko, mene nopeasti!
8 Comments
Aivan ihana teksti :)
Emmi L.
http://happyfeetingblogi.blogspot.com
Ihanat kaunokaiset! Muistan reissunne Tukholmaan. Tekstisi on niin kaunis, se tiivistää minunkin ajatukseni ystävyydestä. Suurin totuus löytyy kirjoittamastasi lauseesta: …jotka nostavat maljan onnistumisillesi”… Juuri näin! Jotenkin olen itse kokenut, että suruihin lohduttamaan löytyy helpommin olkapää kuin niihin onnistumisen ja ilon hetkiin. Näissä hetkissä olen monesti huomannut, kuka on oikea ystävä ja kuka ei. Surullista, mutta niin inhimillistä.
Ihanaa joulua teille Pariisissa! (Minun toiveenani on vielä joku päivä päästä Pariisiin, se paikka on minulta yhä käymättä.)
t. Tarja
Ihania kuvia, mahtavaa joulun odotusaikaa sinulle!
xxx
E
http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/
Ensimmäinen kuva sinusta on aivan ihana, todella onnistunut. Ystävät ovat todella tärkeitä ja tosi ystävät tunnistaa juuri siitä, että he ovat rinnallasi niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Ja tukevat sinua, vaikka eivät olisi päätöksistäsi aina samaa mieltä. Ihanaa joulunaikaa ja Pariisin matkaa! T. Merja
Kiitos <3
Hei SINÄ <3
No niin taitaa löytyä. Sellaisia ihmisiä on valitettavasti harvassa. Mutta kun muistaa, että ne ketkä yrittävät painaa sinua alas ovat jo todennäköisesti alapuolellasi niin pärjää paljon paremmin <3
Kiitos <3 Pariisi on ihana. Blogini kautta pääset kumminkin ainakin virtuaalimatkalle :)
Halaus
Kiitos E,
paljon kanelin ja vaniljan tuoksua <3
Voi kiitos <3
Jep, ilman heitä olisi tämä syksy ollut aika rankka, mutta hyvin on mennyt :))
Juuri niin. Olen aika suora ja odotan sitä myös lähimmiltäni. Joskus he vain sanovat ne oikeat sanat vaikka ne miten sattusivatkin. He vaan joskus näkevät paremmin mitä itse.
Paljon halauksia ja pakettin kahinaa :)