Kerrospukeutuminen kesällä

Kerrospukeutuminen on taitolaji ja sitä olen harjoitellut kyllä Pariisissa ollessa ihan äärettömän paljon. Kun sääolot vaihtelevat äärilaidasta toiseen viikon sisällä, pitää osata pukeutua oikein, jotta ei vilustuisi. Minulla on aina mukana yleensä laukussa mukana varakengät sateen takia ja paksumpi villahuivi sen varalta, jos lämpötila laskee.

Avec Sofié blog l kerrospukeutumista

Avec Sofié blog l kerrospukeutumista

Kun tulin Suomeen, otin mukaani VAIN kesävaatteita. En meinannut ottaa kehotteluista huolimatta edes takkia, vaan kun on kesä, niin silloin mennään kesävaatteissa. Kesä kun on mielentila ja jos kalenteri on toukokuun kohdalla, on silloin kesä.

Kun laskeuduin perjantaina kesämekossani Helsinkiin, aloin vähän miettiä uudelleen, että mitä siellä matkalaukussa on mekkojen lisäksi. Noh, sandaalit ja ballerinat. Yhdet parit puolipituisia housuja ja paksuin takki oli bleizeri..Yhden pitkähihaisen neuleen olin jostakin kumman syystä tajunnut ottaa mukaan, mutta muuten laukku on täynnä kesähepeneitä. Ei näin.

Avec Sofié blog l kerrospukeutumista

Eilen sitten paritin shortsini kašmir-neuleen, sukkahousujen ja bleizerin kanssa. Ei ehkä ihan se yleisin shortsi-asu, mutta toimi se ihan hyvin noinkin. Toivon tosin, että pian pääsisin pitämään shortseja topin kanssa ja ilman sukkahousuja, sillä tänään on jo kesäkuu.

Avec Sofié blog l kerrospukeutumista

En tosin valita näistä raikkaista ilmoista, sillä minulla on täällä Helsingissä ollessa niin paljon muuta tekemistä ja näkemistä kuin rannalla oleilu, että en edes kaipaa helteitä. Tosin olisin voinut katsoa säätiedotusta ja miettiä kaksi kertaa mitä sinne matkalaukkuun pakkaan. Mutta hei, kyllä se kesä tulee heti huomenna aivan varmasti :)

Sunnies / Le Specs

Blazer / Lindex

Kašmir knit / Massimo Dutti

Shorts / Zara

Flats / Flattered (gifted*)

You may also like

2 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*