Mieheni on tämän viikon Yhdysvalloissa työmatkoilla, joten Carita tuli luokseni pitämään seuraa. Tämä on itseasiassa meidän perinteemme, että kun mieheni on pidemmän aikaa poissa, Carita tulee luokseni. Onneksi hän voi tehdä niin hyvin etätöitä mistä tahansa, niin olemme voineet viettää paljon aikaa yhdessä, vaikka olen asunut ulkomailla. Kaksi vuotta sitten olimme Etelä-Ranskassa tähän aikaan ja viime vuonna Amsterdamissa niin kuin myös nyt.
Carita toi minulle lahjaksi Gauharilta saaman luomupuuvillamekon sekä aivan ihanan torikassin. Mekko tulee olemaan suuressa käytössä kesällä ja korista tuli saman tien lempikassini viikonlopun torireissuille. Olemme aiemminkin saaneet Gauharilta twinning -juttuja, mutta nämä kaksosasut ovat kyllä aivan lempparit – kiitos ihanat Gauhar-ladyt!
Koska Carita on käynyt Amsterdamissa niin useasti, ei meillä ole ollut mitään pakottavaa tarvetta tehdä mitään. Olemme itseasiassa kuvailleet materiaalia, leiponeet kakkuja, ottaneet päiväunia ja rentoilleet vain. Kummallakin on ollut niin hektistä, joten sen suurempaa agendaa ei olla tarvittu.
En ole tällä viikolla lomalla, vaan vietän päivät toimistolla. Mutta onneksi illat voin viettää parhaassa seurassa ja Amsterdamia tutkiskellen. Olen ollut viime aikoina niin kiinni töissä ja asuntokaupoissa, että en ole viettänyt normaalia Amsterdam-eloa juuri ollenkaan. Sen takia on ihana saada ystäviä kylään, että tekee muutakin kuin töitä ja kotihommia.
Blogi on ollut stressitason ja workloadin takia aika hiljainen. Asuntokaupoissa ja muuton järjestelyissä menee todella paljon energiaa. Vaikka mitään suurta remonttia emme ole tekemässä, vie ammattilaisten etsiminen uudessa maassa paljon aikaa. Onneksi kaikki on nyt suhteellisen reilassa ja tämän kuun lopussa pääsemme muuttamaan omaan Amsterdamin kotiin. En vielä oikein edes ymmärrä sitä, mutta pian pääsette kurkistamaan meidän omaan 1905 rakennettuun kotiin. Carita on kodin nähnyt myös ulkoa ja tietenkin kuvissa, mutta sisälle emme ole vielä päässeet yhdessä kurkistamaan. Onneksi olen saanut jakaa mielipiteitä hänen kanssaan ja olen tietenkin konsultoinut häntä sisustusvalinnoistani.
Aurinkolasit | Céline & Le Specs
Huivit | Hermès
Paitamekot | Gauhar Helsinki (gifted)
Korikassi | Gauhar Helsinki (gifted)
Ballerinat | Chanel
1 Comment
Parasta on kun ystävät tulee kylään ja tosiaan tulee itsekin vietettyä aikaa “turistina” ja käytyä paikoissa, jossa ei ole ennen käynyt. Ja kun useat ystävät tulee peräkkäisinä vuosina, aina minulla on takataskussa joku uusi ravintola ja tai uusi nähtävyys :-) Itse sitä paikallistuu niin niin nopeasti eikä tule kierrettyä lähipaikkoja vaan arki vie mukanaan. Onneksi on ystävät <3 Ja näytätte aivan upeilta!